Internet muuttaa tapaamme lukea

Maanantai 6.5.2013 klo 15.51

"internet muuttaa tapaamme ajatella, muistaa ja lukea. Se totuttaa meidät nettilogiikkaan, jossa syventyminen on pahe. Pikaiset silmäykset ja nopea liike palkitaan. Pitää olla yhteyksissä, mutta toiset kohdataan vain kevyesti."

Näin kirjoittaa kolumnissaan Nettilogiikka työelämän tutkija Anu Järvensivu (HS 5.5.13). Erinomaisessa kirjoituksessaan Järvensivu käsittelee sitä, miten meidät on ehdollistettu odottamaan seuraavia sähköisiä impulsseja täyttämään päivämme. Klik klik, nopea silmäys ja päätös. Yhä uudelleen ja uudelleen, syventymättä asiaan yhtään paremmin.

Esikoisromaanini Syysmarkkinat ilmestyi vuonna 2005. Siinä ounastelin sitä tapaa, millä meistä ja tulevista sukupolvista tehdään kaupallisista ärsykkeistä riippuvaisia olentoja.

Enpä tuota romaania kirjoittaessani arvannut, että sen visiot voisivat toteutua näin nopeasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nettilogiikkaa, Anu Järvensivu, syysmarkkinat, ehdollistaminen

Talouden logiikasta, Portugalista ja velkakirjoista

Lauantai 8.1.2011 klo 6.31

HS:n taloussivu kertoo tänään (8.1.), että Portugalin valtion liikkeelle laskemien kymmenen vuoden velkakirjojen korko oli eilen 7,1 prosenttia. Sijoittajien luottamus maan talouteen kuulemma horjuu, ja sijoituksille pitää saada riskilisää.

Muistaakseni tavan pulliaisen käyttötilin korko on nyt Suomessa jossakin 0,25 prosentin kieppeillä. 7,1 prosenttia riskistä, eli ennakkoluuloista ja -odotuksista tuntuu hurjalta.

Tällaisten spekulaatioiden varaanko suuren ja kauniin Euroopan yhteisömme talous ja vakaus on rakennettu? Tästäkö syystä ne pitkät mustat autot pysähtyvät tv-uutisissa punaisen maton eteen, ja kireäilmeiset ministerit kiiruhtavat kokouksiin?

Tavan pulliainen ei ymmärrä. Mutta ehkä se, jolla on miljardien eurojen rahavarat takanaan ymmärtää. Hän ostaa Portugalin valtion velkakirjoja, ja ilmoittaa että hänen sijoittajan luottamuksensa ko. maahan horjuu.

Ja taas riskistä saatava korko nousee. Ja mustat autot pysähtyvät taas punaisen maton eteen. Ja kaikki alkaa alusta...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, talouskriisi, talouden logiikka, Portugali

Pörssin logiikka ei ole ihmisen logiikkaa

Torstai 7.5.2009 klo 6.42

Pörssiyhtiöt esittelevät näinä viikkoina osavuosikatsauksensa vuoden 2009 ensimmäiseltä kolmannekselta.

Viime vuoden lopulla pörssiosakkeiden arvot putosivat rajusti. Nyt ne alkavat taas nousta, kun sijoittajat yrittävät arvuutella sitä, milloin se uusi nousu alkaa.

Olen seurannut jännityksellä, mitä jonkin yrityksen pörssikurssille käy sen jälkeen, kun se ilmoittaa työntekijöidensä vähennyksistä. Lähes säännönmukaisesti osakkeen arvo nousee.

Vertailukohdaksi tarvitsisimme nyt yrityksen, joka ilmoittaisi vaikeassa tilanteessa pitävänsä viimeiseen asti kiinni kaikista työntekijöistään: järjestävänsä koulutusta, joka hyödynnetään sitten kun menee taas paremmin, ja tinkivänsä väliaikaisesti sijoitetun pääoman tuottovaatimuksistaan sen hyväksi, että osaava väki pysyy talossa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä sen yrityksen osakkeen arvolle kävisi. Nousisikohan se?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pörssikurssit, logiikka, työntekijät