"En ehdi lukea kirjoja", sanoi ihminen

Maanantai 10.12.2012 klo 8.01

Viikonloppu vierähti Haminan perinteisessä joulutapahtumassa, eli Vanhan holviston joulussa Hamina Bastionissa. Lämminhenkisessä tapahtumassa oli mukavaa jutella monien tuttujen kanssa, sekä esitellä omia kirjallisia tuotoksiaan ja puhua kirjallisuudesta.

Moni kohdalle pysähtynyt sanoi, ettei hän ehdi lukea kirjoja, että on niin paljon muuta tekemistä. Kirja joutuu kilpailemaan ajasta monen muun elämää täyttävän tekijän kanssa: television, vapaa-ajan harrastusten, perheen ja työn, esimerkiksi.

Ehkä lukemattomuus on merkki myös yleisemmästä ajanviettotapojen ja yhteisten asioiden pirstaloitumisesta yhteiskunnassa: kun mahdollisuuksia on paljon, ei jokin merkittävä kirja sisältöineen ole enää se asia, josta voisi jutella vaikkapa naapurin kanssa lumitöiden lomassa. Kalle Päätalon järkäle ei ole enää se yhteisiä metsä- ja rakennustyökokemuksia peilaava teos, joka on saatu joululahjaksi ja luettu.

Ehkäpä elämme jo aikoja, jolloin ainoa kansakuntaa yhdistävä asia on linnan itsenäisyyspäivien seuraaminen televisiosta - ja sitäkin tapahtumaa seurasi vain vähän yli kaksi miljoonaa kansalaista.

Toinen syy olla tarttumatta tarjolla olleeseen kirjallisuuteen oli Bastionissa monilla se, että kun kotona oli vielä niin paljon lukemattomia kirjoja. Tai isän tai äidin peruja olevat kirjahyllymetrin olivat vielä perkaamatta. Tai minun kirjani oli jo lainattu kirjastosta ja luettu.

Näitä syitä olla kiinnostumatta kirjoistani tervehdin ilolla - ne todistavat, että tekstinä kerrotulla tarinalla ja yleisillä kirjastopalveluilla on yhä merkitystä ja tunnearvoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhan holviston joulu, lukemisharrastus, lukemattomuus