Lukukoira on hieno keksintö

Perjantai 7.3.2014 klo 16.29

Viime syksyn Helsingin kirjamessuilla palkittiin koira ensimmäistä kertaa merkittävällä kirjallisuuspalkinnolla. Muistan, että sosiaalisessa mediassa asia herätti ihmettelyä joidenkin kirjailijoiden taholta: 10 000 euron turvin moni meistä pystyisi rauhoittumaan melkoiseksi toviksi luovan työn tekemiseen vailla taloushuolia.

luku_4_rajattu_netti.jpg

Maailmalla luku- tai keskittymisvaikeuksista kärsiviä lapsia, tai muita lukuhaluisia auttaa noin 2 000 lukukoiraa. Suomessa niitä lienee viitisenkymmentä. Ensi viikosta lähtien Haminan pääkirjastossa voi tavata lukuharrastuksen merkeissä kuvassa näkyvät karvanaamat.

Minusta ajatus lukukoirista on hieno. Lemmikkieläimen rapsutus on tunnetusti yksi maailman rauhoittavimpia asioita. Miksipä siihen ei voisi yhdistää toista yhtä hyvää asiaa, lukemista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lukukoira, Haminan kirjasto, luki- ja kirjoitusvaikeudet, keskittymisvaikeudet