Kielikato uhkaa luontokadon lailla Suomea

Maanantai 20.3.2023 klo 9.49

Käpytikka, aforismi, Hamina, Martti Linna

Woke-kulttuuri, queer. Remake. Aamun sanomalehteä ei tarvitse paljon selata löytääkseen uusia sanoja, joiden sisältöä ei ymmärrä. Suomi on puhuttuna ja kirjoitettuna kielenä valtavassa murroksessa. Olisiko siitäkin syytä keskustella siellä vaaliteltoilla?

Käyttämämme kieli on jatkuvasti muuttuva asia. Vielä sata vuotta sitten sen lainasanat olivat peräisin lähinnä venäjästä, ruotsista ja saksasta. Nykyisin suurin ”puhtaaseen” suomen kieleen kohdistuva uudissanojen paine tulee englannista. Lukutaidon, ja yhä moninaisempien viestintävälineiden myötä uudet sanat leviävät yhä nopeammin, jos kohta ne luullakseni myös kuolevat helpommin. Lisäksi me kaksijalkaiset olemme eto epeleitä keksimään uusia sanoja ihan itse, kukin tykönämme.

Monet arjen kieleen otettavat asiat muuttuvat. Sata vuotta sitten suurin osa suomalaisista lienee ymmärtänyt luonnosta, maataloudesta ja metsästä otettuja vertauksia. Kainuun takamailla oli helppoa ymmärtää että kun menee sutta pakoon, tulee karhu vastaan. Mistä nykyiset sanaleikit ja vertauskuvat poimitaan? Televisiosta ja netistä, uskoisin.

Voi toki kysyä, mitä väliä sillä on miten ja millaista suomea me puhumme ja kirjoitamme. On sillä, oikeasti: me sekä ymmärrämme, että väärin ymmärrämme toisiamme edelleen kielen avulla. Juuri puhumaan oppineen natiaisen pitäisi ymmärtää, mitä hänen isovanhempansa puhuvat saadakseen tietää, miten täällä on ennen oltu ja eletty ja miksi. Maahanmuuttajataustaisen hoitoalan työntekijän ”Miten täällä voidaan” -vakiokysymykseen saa iäkkäältä potilaalta paljon hedelmällisemmän vastauksen, jos hän ymmärtää mitä potilas oikeasti tarkoittaa, ja tämä voi luottaa siihen.

Tulevalla hallituskaudella tehdään isoja päätöksiä liittyen esimerkiksi koulujen opetusohjelmiin ja rahoitukseen, maahanmuuttajien koulutukseen, osaamisvaatimuksiin ja kotouttamiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön määriin sekä tiedotusvälineiden toimintamahdollisuuksiin.

Toivoa sopii, että hyvän suomen vaaliminen on edes jollakin tavalla mukana noissa päätöksissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lainasanat, suomi, suomen kieli, kielikato, luontokato, Martti Linna

Kamera on verraton kaveri aamulenkillä

Tiistai 24.5.2022 klo 12.31

ruotsinlituruoho, Arabirobsis suecica, kuva: Martti Linna

Ellei ole niin sanottu hikikuntoilija, antaa luonnon havainnoiminen eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina mielihyvää vaikka ihan tavallisella koirankusetuslenkillä. Kohtuullisia kuvia ottava digikamera, pari luontokirjaa ja netti viimeistelevät harrastuksen, joka ei maksa maltaita.

Metsäalan koulutuksen saaneena olen opiskellut paljonkin luontoon liittyviä asioita. Eli tunnen yleisimmät maassamme tavattavat lintu-, kasvi- ja nisäkäslajit, sienet, hyönteiset ja niiden elinpaikat. Mutta vasta aivan viime vuosina, kun olen alkanut kantaa kameraa mukanani, olen oppinut enemmän siitä, miten se ihan oikea reaalimaailma – eli luonto ympärillämme - toimii.

Tunnustetaan suoraan: nuorempana oli olevinaan kiire. Lenkit piti tehdä juosten, että kunto nousee. Päässä pyörivät työhön, tai muihin murheisiin liittyvät asiat. ”Onneksi” iän mukanaan tuomat vaivat ovat hillinneet osaltaan tuota valitettavan yleistä kansantautia.

Kamera on matkakaveri, joka opettaa ihmistä pysähtymään ja liikkumaan hitaammin. Muuten ei välttämättä pääse elävän kohteen lähelle, ennen kuin se karkaa pois. Katse oppii hakemaan läheltä ja kaukaa sellaisia asioita, jotka ovat kuvaamisen väärtejä. Vähitellen oppii tietämään, milloin kannattaa painaa laukaisinta, ja miten kuvaa kannattaa rajata.

Olen oppinut tunnistamaan sellaisia lajeja, joita en ennen tuntenut. Viime viikolla kuvasin sinisuohaukan saalistamassa myyriä. Yllä oleva kauniskukkainen kalliokasvi olisi jäänyt ilman kameraa huomaamatta ja nimeämättä.

Kameran kanssa liikkumisesta ei kannata ottaa suorituspaineita. Kaikkia eliölajeja ei tarvitse oppia ulkoa. Divareista saa tosi hyviä tunnistusoppaita muutamalla eurolla. Kun kuvan – sen suttuisenkin – avaa kotona tietokoneen näytölle, voi kaikessa rauhassa tutkia linnun tai kasvin ulkoasua. Netistä löytyvä luontoportti.com on verraton apu kotimaisten lajien tunnistamisessa.

Vähitellen kameran kantamisesta ulkona tulee tapa. Eikä se ole pois kuntoilusta eikä asioiden työstämisestä mielessään. Voi olla, että askeleet vievät sellaisille poluille, joilla en ole ennen käynyt. Ja ihmisen pää on sellaiseksi tehty, että mielensä irrottaminen arjen ongelmista luonnon seuraamiseen voi tuoda alitajunnasta pintaan ratkaisut kinkkisiinkin ongelmiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, luontokuvaus, kamera, kasvien tunnistaminen, ruotsinlituruoho, luontoretki

Muista välillä pysähtyä - voit nähdä enemmän

Tiistai 15.6.2021 klo 7.26

Neidonkorento kesällä 2021. Kuvaaja Martti Linna


Kun ihmisellä on koko ajan kiire johonkin, hän liikkuu kuin sumun keskellä. Ajatukset ovat kiinni jo seuraavassa tulevassa hetkessä, eivät tässä ja nyt. Siinä tilassa meiltä jää näkemättä ja kokematta monta kaunista asiaa.

Kuten vaikkapa kauniin neidonkorennon näkeminen. Se ehkä lentää juuri nyt siellä, mihin sinulla on kiire. Mutta onko sillä väliä - kun olet siellä, sinulla on jo kiire sitä seuraavaaan paikkaan.

Kannattaa opetella pysähtymään, kun näkee vilahduksen jostakin joka voi olla kiinnostavaa. Siihen on monia keinoja. Hyvä, mutta helposti mukana kulkeva kamera on yksi sellainen. Suosittelen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokuvaus, neidonkorento, kiire, luontokokemus, Martti Linna

Meillä ei ole enää yhtään luonnontilaista kaupunkia

Torstai 27.5.2021 klo 8.05

Männyn kukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna
Vilkkaana käyvä keskustelu luonnon monimuotoisuudesta Suomessa on hyvä asia. Monimuotoisuus on yksi elämisen edellytyksistä maapallolla. Yksi seikka käydyssä keskustelussa on kuitenkin kiinnittänyt huomioni. Siinä rajataan meidät, ihmiset ja meidän historiamme ulos monimuotoisuuden sisällöstä.

Me kuitenkin olemme vaikuttaneet, ja vaikutamme yhä siihen ympäristöön jossa asumme. Keskustelussa toivotaan sellaisten metsien, soiden ja muiden luonnon tärkeiden elinympäristöjen paluuta, joissa ei näy ihmisen vaikutusta.

Tuo keskustelu jää siksi pahasti muotopuoleksi. Tutkimusten mukaan rakentaminen ja kaupungistuminen on tällä hetkellä suurin syy metsäkadolle Suomessa. Uusien teiden, rakennusten jne. alle jää lähes 10 000 hehtaaria metsää joka vuosi. Satojen vuosien aikana kaupunkiympäristöstä on toisaalta tullut uusi "koti" varmasti tuhansille ja taas tuhansille eliölajeille.

Luonto ja sen monimuotoisuus on monimutkainen paletti, jota emme tule koskaan täysin ymmärtämään. Siksi onkin mielestäni aika ryhtyä puhumaan metsien, soiden ja muiden tärkeiden elinympäristöjen ohella myös kaupunkien luonnontilaisuudesta ja sen mahdollisesta palauttamisesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupungistuminen, luonto, luonnon monimuotoisuus, metsäkato, Martti Linna

Valokuva antaa voimaa kestää arkea - varsinkin luontovalokuva

Maanantai 7.9.2020 klo 7.43

Tikka_voimavalokuva_pikkunetti.jpg
Ammattikirjoittajana olen takonut tähän mennessä tuhansia erilaisia tekstejä erilaisiin tarkoituksiin, satojen sivujen romaaneista aina lyhyisiin ja tiiviisiin tiedotteisiin asti. Monesti olen höystänyt tekstin siihen liittyvällä, yleensä itse ottamallani kuvalla. Kuvan tehtävänä on ollut antaa lisäinformaatiota yhdessä kuvatekstinsä kanssa. Joskus sen tehtävänä on ollut toimia enemmänkin tunnelman luojana, tai lukijan pysäyttäjänä juttuni äärelle.

Iän, ehkä jonkin sortin ammattitaidonkin kehittyessä olen ryhtynyt miettimään yhä enemmän kuvaa itseään. Millaisia asioita kannattaa viestiä kuvana, millaisia tekstin avulla? Kuinka lukija/kuvan katselija peilaa omia ajatuksiaan ja arvojaan suhteessa kuvaan/tekstiin? Jos se tapa on erilainen, niin millainen se on ja onko sillä merkitystä kuvan/tekstin antaman informaation määrään?

Nykyisin puhutaan yhä enemmän voimaannuttavasta valokuvasta. Valokuvaa on ryhdytty käyttämään monenlaisissa terapiahoidoissa yhtenä apuvälineenä, jolla ihminen pääsee paremmin matkalle itseensä ja omiin ajatuksiinsa.

Toisaalla on havahduttu luonnon meitä hoitaviin vaikutuksiin. On tutkittu ja saatu selville se, kuinka jo lyhytkin metsälenkki alentaa verenpainetta ja antaa mielelle tilaa rauhoittua päivän stressistä.

Näitä kahta asiaa olen viime aikoina miettinyt, katsellessani erilaisia valokuvia. Kaikki meistä eivät viihdy metsässä, tai eivät eri syistä voi sinne omin toimin lähteä. Olisiko valokuvan ja luonnon meitä hoitava voima yhdistettävissä jotenkin - vaikkapa valokuvana ja siihen liittyvänä tekstinä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valokuvaus, luontokuvaus, käpytikka, voimaannuttava valokuvaus

Kun metsäkauris tarjosi hienon, pienen elämyksen

Keskiviikko 24.6.2020 klo 11.00

Bambi_4_netti_pieni.jpg
Nykyisin puhutaan paljon elämyksistä. Kauppakeskuksista pyritään tekemään oikeita elämyskeitaita. Kesälomaan, ja perheen lomamatkaan on saatava  mahtumaan paljon hienoja elämyksiä. Elämys on jotakin jota kannattaa tavoitella, josta kannattaa maksaa ja joka tarjoaa muisteltavaa aina seuraavaan vahvaan elämykseen saakka.

Tämän aamun lenkilläni kuvassa näkyvä metsäkauris ilmestyi yllätyksenä ja pyytämättä näkökenttääni, aivan kuin eräät paperit muinoin ilmestyivät luvatta erään pääministerin nähtäville.

Uskallanpa väittää, että koin aamulla vahvan elämyksen. Yllärit ovat aina elämässä parhaita. Suunnittelemalla ei saa siinä hommassa aikaan kuin suunnitelmatalouden. Ja jokainen historiaa lukenut tietää, miten Neuvostoliitolle kävi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsäkauris, elämys, luontokokemus, elämyskeidas, suunnitelmatalous

Puutarhoissa käy pöhinä - niin kauan, kuin on pörriäisiä

Tiistai 2.6.2020

Pohinaa_netti_ks.jpg


Joku saattaa naureskella Ylen tälle keväälle ja kesälle lanseeraamalle Pelasta pörriäinen -kampanjalle. Minä en uskalla nauraa. Jos hattua käyttäisin, sitä nostaisin.

Seisoskelin jokusen aikaa oman kotipihani omenapuun alla, yrittäen ottaa hyviä kuvia puun kukintojen erilaisista pölyttäjistä. Oheinen kuva on tuon seisoskelun satoa sekin.

Muistelen joskus opiskelleeni, että elonkiertonsa aikana suuri haapa saattaa olla elintärkeä ravinnon ja suojan lähde yli kahdelle sadalle erilaiselle eliölajille. Voi hyvin olla, että täyteen mittaansa venähtänyt omenapuu ei paljon tuolle luvulle häpeä. Pihapuussani lehahteli monia ei lintulajeja kirjosiepoista varpusiin, ja hyvin ne näkyivät saalista saavan. Hyönteisten kirjon täytyy siis olla valtava.

Tavan kimalaisten lisäksi kiireisissä pölyttäjän tehtävissä surahteli monia muitakin lentäviä höttiäisiä. Vanhan puun runkoa koristaa jo yksi kääpä, merkkinä siihen iskeneestä lahosta. Rungolta löytyy ainakin kolmea erilaista jäkälää.

Monimuotoisuus on niin monimielinen sana, että joillekin meistä siitä on tullut kirosana. Mutta kun sen muuttaa ruokapöydän antimiksi - meidän ihmisten, ja muiden eliöiden - sen merkitys kirkastuu kummasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: monimuotoisuus, puutarha, kimalaiset, Pelasta pörriäinen, luontokuva, Martti Linna, omenapuu

Kun lintu ei näytäkään samalta kuin lintukirjassa

Torstai 28.5.2020 klo 7.03

Punavarpunen_netti.jpg
Eilen silmieni ja kamerani eteen osui tämä pienen lohikäärmeen näköinen, väritykseltään huomiota herättävä lintu. Kova takatuuliko lienee nostanut siltä päätä peittävän höyhennyksen noin pystyyn?

Laji oli minulle outo ja uusi. Plarasin kauan lintukirjojani ja katselin netistä lintusivustoja. Täysin samanlaista ulkoasua en löytänyt, hetken luulin jo nousevani maailmankuuluksi uuden lajin löytäjäksi.

Eipä kuitenkaan. Lintuihmisillä - niillä oikeilla - on heilläkin aivan oma slanginsa, kun puhutaan lintujen tunnistamisesta. Silmäkulmajuova, korvan peitinhöyhenet, alaperä, yläperä, pyrstön alapeitinhöyhenet, olkasulat. Sitkeästi eri tietolähteitä vertailemalla, ja kuvaa katselemalla olin lopulta tunnistavinani linnun Suomessa yleistyväksi punavarpuseksi.

Taitaa olla sama juttu niin lintu- kuin ihmiskirjoissakin: kuvituksiin päätyvät vain ne kaikkein parhaat otokset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: punavarpunen, lintubongaus, lintuharrastus, luontoharrastus, luontokuvaus

Luonnonystävän maailma on nyt täynnä laulua

Keskiviikko 6.5.2020 klo 9.35

Metsakirvinen_pikkunetti.jpg

Tänä keväänä olen päättänyt tietoisesti olla käyttämättä erästä k-alkuista sanaa aina, kun se on mahdollista. Kyseinen sana hallitsee nyt sanankäyttöä kaikkialla. Se alkaa selvästi uuvuttaa ihmisiä. Minuakin.

Jos tästä kyseisen sanan aiheuttamasta sähellyksestä jotakin hyvää seuraa, se olkoon luontoa - ja varsinkin lähiluontoa - kohtaan tuntemamme arvostuksen nouseminen. Meillä on ihan hyvä pieni läntti asuttavanamme täällä ison pallon pohjoisella puolella.

Kun suuntaa askeelensa metsään, siellä voi nähdä vaikka tämän pienen laulajan hypähtävän äkkiä oksaltaan korkealle ilmaan. Siellä se räpistelee hetken, laulaa ja putoaa äkisti seuraavaan puuhun.

Ei pieneen onnen ja ilon hetkeen muuta tarvita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsäkirvinen, onnellisuus, luonto, lähiluonto, metsä

Punarinnan bongaaminen opettaa elämistä

Maanantai 20.4.2020 klo 12.33

Punarinta_nimella_pikkunetti.jpg


Kevään muuttolintujen seuraaminen on harrastus, jonka soisin jokaisen löytävän. Isot ja pienet linnut ovat lentäneet käsittämättömän pitkiä matkoja, päästäkseen pesimään täällä kaukana pohjolassa lyhyen kesämme aikana.

Lintujen seuraaminen opettaa - uskoakseni - nöyryyttä ja suhteellisuudentajua ihmisellekin. Emme ole täällä ainoita. Kenties emme ole edes niitä kaikista tärkeimpiä. Olemmepahan vaan yksi laji tänne luoduista ja syntyneistä.

Ja jos niikseen tulee, niin punarintakin laulaa nyt kauniimmin kuin suurin osa meistä kahdella jalalla kävelevistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: punarinta, linnut, kevätmuutto, luontoharrastus, luontokuvaus

Kaupungistuminen muuttaa mielemme kuvatkin

Perjantai 14.2.2020 klo 8.26

Viikonloppuvarpunen_netti_pieni.jpg

Kävin jututtamassa erästä kangaskauppiasta. Hän kertoi jotakin, jota en ole ennen tullut ajatelleeksi enkä huomanneeksi: sisustuskankaissa, eli esimerkiksi verhoissa ja koristetyynyjen kankaissa näkee yhä useammin ihmisen rakentamaa ympäristöä kuten rakennuksia, laivoja, majakoita ja katunäkymiä. Perinteisiä luontoaiheita kuten puita, kukkia ja eläimiä on kankaissa yhä vähemmän.

Veikko Huovinen Kainuusta (1927-2009) on ollut minulle aina läheinen ja tärkeä kirjailija. Hänen henkilöhahmoissaan ja luontokuvauksessaan on Pylkkäs-Konstasta lähtien sellaisia aineksia ja juurevuutta, jonka tunnistan. Huovinen ja minä olemme monen muun suomalaisen tavoin syntyjämme metsäläisiä.

Yhä useammalle nykyajan nuorelle ja keski-ikäiselle suomalaiselle se tutuin ja turvallisin kasvu- ja elinympäristö on ollut kaupunki. Se tarkoittaa myös sitä, että myös mielen kuvat ja mieleiset kuvat muuttuvat joksikin muuksi kuin meillä metsäluonnon keskellä kasvaneilla.

Sama hiljainen muutos koskenee myös puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Vertauskuvissa puron solina muuttuu liikenteen turvalliseksi taustahuminaksi. Lakan kukinnon kaunis valkoisuus korvautuu jollakin muulla mielen kuvalla silloin, kun puhuja tai kirjoittaja etsii vertauskuvan puhtaalle valkoisuudelle.

Minun on helppoa kuvitella silmieni eteen se näkymä, kun Huovinen kirjoittaa kauniisti kilpikaarnaisesta hongikosta, tai metsänrajan takaa nousevasta auringosta. Kaupunkilaislapselle se saattaa olla vaikeaa.

Kuvat muuttuvat, sekä kielessä että käytännössä. Luonnollista, mutta myös surullista toistemme ymmärtämisen kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Veikko Huovinen, Pylkkäs-Konsta, kaupungistuminen, luontokuvaus, mielikuvat, Martti Linna

Pilkkunahkajäkälästä, ja muista meitä älykkäämmistä olennoista

Lauantai 18.1.2020 klo 12.17

Pilkkunahka_pienin.jpg
Ihmiskunnan luomista kirjallisista tuotoksista löytyy vaikka kuinka monta erilaista määritelmää älykkyydelle ja viisaudelle. Yhteistä noille määritelmille on, että ne koskevat lähinnä ihmisen älykkyyden ja viisauden arvioimista.

Ihmiskunnan aivot joutuvat näinä aikoina kenties kovempaan rasitukseen kuin koko lajimme historian aikana. Muutamassa vuosikymmenessä pitäisi omaksua niin paljon uusia asioita, että aivoparat joutuvat koville. Monella meistä ei niin sanotusti pää kestä.

Tekee hyvää vetäytyä välillä metsän hämärään, kertaamaan viisauksia jotka ovat kehittyneet pikkuhiljaa tuhansien, kenties miljoonien vuosien aikana. Kuten nyt tämä pilkkunahkajäkälänkin viisaus.

Nuo pienet mustat pilkut sen yläpinnalla sisältävät sinibakteereja, jotka pystyvät ottamaan ilmasta typpeä kasvin tarpeisiin. Siksi pilkkunahkajäkälä menestyy vaatimattomissakin oloissa.

Eikö siinä olekin suurta viisautta?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viisaus, älykkyys, pilkkunahkajäkälä, metsäsuhde, luonto, metsä

Viherpeippo ja John Miltonin ajatus luonnon kauneudesta

Maanantai 4.2.2019 klo 7.26

Viherpeippo_Milton_netti.jpg


Runoilija ja filosofi John Milton (1608-1674) näkyy erään sitaattikokoelman mukaan sanoneen noin luonnon kauneudesta. 1600-luvulla niin sanottu länsimainen ajattelu ja sivistys alkoi jo levitä valloitusretkien myötä ympäri maapallon.

Siksi houkuttaakin ajatus, että tuo Miltonin suuhun pantu tokaisu kertoo paljon enemmän meistä ihmisistä, kuin muista luomakuntamme elävistä olioista. Ilman kaikinpuolista ulkoista koristelua me ihmiset olemme rodustamme riippumatta aika väritöntä porukkaa monien muiden eliölajien rinnalla.

Olisikohan peräti niin, että kateellisuus ja tuon kerskailun huono kestäminen on yksi selittäjä sille, miksi me ihmispolot olemme niin hyviä turmelemaan muuta elollista luontoa ympärillämme?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: John Milton, viherpeippo, luonto, luonnonkauneus, filosofia, ympäristötuhot

Luonto antaa erilaisia näkökulmia, eli kun kirjailija kävi metsätöissä

Tiistai 27.11.2018 klo 8.02

Vietin pidennetyn viikonlopun pienellä metsäpalstallani. Aikoinaan olisin kirjoittanut, että tein taimikonhoitoa raivaussahalla. Nykyisin kai kuuluu sanoa, että hoidin yhteyttäviä latvuksia hiilivarastonhoitajana. Kumma juttu – edes mieli ei tullut yhtään mustaksi!

Stihli_metsassa_netti.jpg

Raivaussahatyö on aina ollut minulle herkkua. Jopa näillä syksyisillä keleillä, kun muutaman tankillisen sahattuaan huomaa kosteuden tulevan läpi housujen polvista, ja kevyttä valkoista lunta pölisee puiden oksilta olkapäille sulamaan. Lyhyen päivänvalon aikana ehtii miettiä sahatessaan monta asiaa.

… kuten sitä, miten vaikeaa suomalaisen metsänomistajan on saada taimikostaan yhtenäistä puupeltoa. Suhteellisen pieneltä taimikkokuviolta löytyy monenlaista. Osa siitä on niin kivistä ja vaikeakulkuista, että se jää suosiolla pihlajien ja muiden sitkeiden luonnontaimien valtakunnaksi. Osalta kuviota hirvet ja myyrät söivät heti kärkeen sinne istutetut taimet kesällä/talvella 2003. Kerran istutin uudet, ja nekin syötiin.

Osalla kuviota kosteus on tappanut männyt, ja luonto on tuottanut siihen kohti hieskoivutureikon. Harvensin sen kasvukuntoon. Toisin paikoin männyt ovat kasvaneet hyvin – mutta mitenkähän käy hirvien kanssa ensi talvena? Aikanaan aukolle jättämistäni pienistä harmaalepistä on tullut komeita ja järeitä jättöpuita.

… kuten sitä, että saamme olla paljosta kiitollisia sille isäni sodan käyneelle sukupolvelle, joka ryskäsi metsissä huonoissa kamppeissa nälkäpalkoilla pohjia tämän päivän yhteiskunnalle. Minä en edes uskalla lähteä metsään ilman mukavia turvakenkiä ja -asusteita. Se ikäluokka teki työnsä missä sattuu paikatuissa sarka- ja villavaatteissa ja kumisaappaissa.

… ja sitä, miten luonto antaa aina osakseen saapuvalle uusia ideoita ja rauhoittaa. Yksi – ainakin tässä vaiheessa vielä hyvä – kolumni-idea ja novellin poikanen jäivät päähän pyörimään. Eivät ne sinne olisi hakeutuneet kirjoituspöydän äärellä.

1 kommentti . Avainsanat: metsätyö, metsänhoito, metsänomistaja, kirjailijan työ, luovuus, luontosuhde

Kaikki nuo kasvit, joita et huomaa ilman kukkia

Tiistai 30.6.2015 klo 7.34

Digikamera on ihmeellinen värkki. Sillä onnistuu kuvaaminen melkein joka kerta. Minä toivon, että tuollaiset kamerat saavat ihmiset kiinnostumaan meitä ympäröivästä luonnosta.

Luonto on nyt täynnä väriä - sellaisetkin kasvit kiinnittävät huomiota joita emme tavallisesti huomaa. Kuten nämä niittynätkelmä, rätvänä ja kangasmaitikka.

Aamulenkki_30_6_15_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: dikikamera, luontokuvaus, rätvänä, niittynätkelmä, kangasmaitikka

Festival Die - paljon hyviä keskusteluja kirjallisuudesta ja ihmisen luontosuhteesta

Tiistai 30.9.2014 klo 11.30

Palasin juuri kotiin matkaltani Dien pieneen kaupunkiin Ranskan Alpeilta. Suomi oli tänä vuonna siellä järjestettävien Est-Ouest-Festivaalien teemamaa. Meitä kirjailijoita oli matkassa Suomesta yhdeksän.

Metsällisen taustani vuoksi sain osallistua myös seminaareihin, joissa käsiteltiin ihmisen luontosuhdetta Suomessa sekä Ranskassa. Ranskalaisten metsäihmisten kanssa pohdimme eroja siinä, kuinka hyödynnämme metsiämme.

die_kollaasi_netti.jpg





Eroja löytyi. Me suomalaiset olemme muuttaneet kaupunkeihin paljon ranskalaisia myöhemmin. Se näkyy kielenkäytössä - moni kielen vertaus ja symboli löytyy meillä yhä luonnosta.

Mieleeni jäi erään pariisilaisen rouvan toteamus, että hän tulee Ranskan Alpeille patikoimaan nähdäkseen horisontin. Suuressa kaupungissa hän ei sitä näe. Ihminen menettää horisontin, mahdollisuuden nähdä ympäröivän maailman kauneuden. Surullista: sen mukana urbaani ihminen menettää paljon muutakin.

1 kommentti . Avainsanat: Festival Est-Ouest, Die, Martti Linna, ihmisen luontosuhde

Ihmisen teologiasta metsän teologiaan

Maanantai 5.5.2014 klo 13.19

Sain juuri luettua loppuun Pauliina Kainulaisen kirjoittaman kirjan Metsän teologia (Kirjapaja 2013). Kainulainen on kontiolahtelainen teologian tohtori ja pappi.

Mielenkiintoinen kirja. Kainulainen kirjoittaa mm. siitä, kuinka puut ovat aina olleet meille suomalaisille tärkeitä henkisiä ja taloudellisia tukipilareita. Puut on tunnettu hyvin: on tiedetty, mihin kutakin puulajia voi käyttää, ja pyhillä pitämyspuilla on ollut monenlaisia tehtäviä.

Puille on uskottu huolet, niiltä on pyydetty apua ja niiden on uskottu voivan niin halutessaan pystyvän vahingoittamaan ihmisiä. Puita on sekä kunnioitettu, arvostettu että pelätty.

Kainulainen on huolissaan siitä, kuinka me ihmiset olemme erkaantuneet tai erkaantumassa metsästä ja luonnosta. Meitä vaaditaan noudattamaan lineaarista aikakäsitystä, vaikka luonnossa aika kulkee sykleissä: päivää seuraa ilta, yö ja uusi aamu, kesää syksy, talvi ja kevät jne. Teemme monia asioita tätä luonnonkiertoa vastaan.

Metsän teologia -kirjassa Kainulainen kaipaa jonkinlaista paluuta luontoon. Koska hän on kristitty teologi, hän näkee mieluusti paljon yhtymäkohtia kristinuskon ja metsän teologian välillä. Se vähän häiritsi lukukokemustani: eikö muistakin uskonnoista löydy yltä kyllin luonnosta otettuja vertauksia ja kehotuksia kohtuuteen elämän nautinnoissa? Miksi länsimainen, paljon kristinuskoon pohjautuva elämäntapa on onnistunut turmelemaan niin paljon maailmaamme?

Osin teologinen näkökulma teki kirjan tällaiselle maallikolle vaikealukuiseksi. Kirjassa on kuitenkin hyviä huomioita nykyajasta ja -maailmasta. Kuten vaikkapa tämä:

Ikiaikainen taigan ihmisen mielenmaisema on ollut perusluonteeltaan säilyttävä, ei valloittava. Avainsana on ollut tasapaino. Se on merkinnyt luonnonvarojen kohtuullista hyödyntämistä, jotta selvittäisiin seuraavaan vuoteen ja silloinkin tultaisiin toimeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauliina Kainulainen, Metsän teologia, teologia, metsäsuhde, luontosuhde, paluu luontoon

Luonto osasi Mindfulnessin ennen meitä

Tiistai 1.4.2014 klo 8.20

Olin tilaisuudessa, jossa Mindfulness-kouluttaja veti osanottajille lyhyen session tätä kovasti muotiin tullutta mielen rentouttamismuotoa. Yksi suomennos tuolle Mindfulness-sanalle taitaa olla tietoisuustaito.

En oikein osaa suhtautua tällaisiin kaupallistettuihin ja/tai opetettuihin tapoihin rauhoittaa itseään ja mieltään. Lienee sitä meikäläisen metsäläisyyttä – pienestä pojasta lähtien parasta mielensä rauhoittamista minulle on ollut käveleminen metsään, nouseminen siellä mäen päälle ja maisemien katseleminen vähän korkeammalta.

Ehkä ihmiskunta – tai ainakin suuri osa meistä länsimaisista ihmisistä – on kadottamassa lopullisesti tuota kykyä elää hetkessä, ja siksi sitä pitää opettaa. Se tuntuu pahalta, sillä hyvät asiat ovat yksinkertaisia. Minusta tässä, Heidi Helander-Hyvösen suuhun Maaseudun Tulevaisuudessa 21.3.2014 kirjatussa lausahduksessa on syvää viisautta:

Tärkeintä on siirtyä tekemisen maailmasta olemisen maailmaan. Hyväksytään itsemme, hetki, ympäristö ja tuntemukset sellaisina kuin ne ovat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mindfulness, mielen rentouttaminen, tietoisuustaito, luontokokemus, olemisen maailma, Heidi Helander-Hyvönen

Aleksis Kiven Jukolan viesti onnellisesti takana

Maanantai 20.6.2011 klo 8.13

Virolahdella viikonvaihteessa juostu ja kävelty Jukolan viesti on viety päätökseensä. Oma sijoitus ja suoritus maastossa tyydyttävät. Kivaa oli.

En tiedä, olisiko Jukolan viestin kaltaista tapahtumaa olemassa ilman Aleksis Kiven suurta romaania. Ei ainakaan sillä nimellä. Metsässä tuli mietittyä sitäkin, kuinka paljon herra Kivi vaikutti tahtoen tai tahtomattaan meidän suomalaisten luontosuhteeseen, tapaan kokea metsä. Luulen, että aika paljon, myös tavoilla joita emme tiedosta.

Suunnistus sijoilla ynnä muut muistuttaa aika paljon kirjallisuutta ja sen kokemista. Rastilla kysyt toiselta läähättäjältä, että mikä rasti sinulla on seuraavaksi. Jos numero on sama, otetaan yhteinen suunta ja mennään kimpassa. Yhteisellä taipaleella yritetään pysyä suunnassa, ja otetaan yhdessä kiinni paikkoja kartalta. Jos pudotaan kartalta, niin se tehdään yhdessä. Vähän samalla tavalla kuin kirjailija, ja hänen lukijansa tuntuvat joskus tekevän.

Eivät liikunta - eli asioiden fyysinen kokeminen - ja kirjallisuuden antamat elämykset loppujen lopuksi niin kaukana ole toisistaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aleksis Kivi, Jukolan viesti, kirjallisuus ja luonto

Järviä on, vesipisteitä ei

Torstai 15.7.2010 klo 12.16

Luinpa tänään lehtijutun, jossa esiteltiin erästä suomalaista retkeilyreitistöä. Toimittaja oli kulkenut pätkän lähinnä järvien rantoja pitkin kiertelevällä reitillä.

Hauskaa oli ilmeisesti ollut. Suurin miinus tuli loppupohdinnassa siitä, ettei reitin varrella ollut vesipisteitä.

Kaupunkilaissukupolvi alkaa olla jo pelottavan kaukana luonnosta.

1 kommentti . Avainsanat: luontojournalismi, luonto, eräjournalismi

Vanhemmat kirjoitukset »