Luonto antaa erilaisia näkökulmia, eli kun kirjailija kävi metsätöissä

Tiistai 27.11.2018 klo 8:02

Vietin pidennetyn viikonlopun pienellä metsäpalstallani. Aikoinaan olisin kirjoittanut, että tein taimikonhoitoa raivaussahalla. Nykyisin kai kuuluu sanoa, että hoidin yhteyttäviä latvuksia hiilivarastonhoitajana. Kumma juttu – edes mieli ei tullut yhtään mustaksi!

Stihli_metsassa_netti.jpg

Raivaussahatyö on aina ollut minulle herkkua. Jopa näillä syksyisillä keleillä, kun muutaman tankillisen sahattuaan huomaa kosteuden tulevan läpi housujen polvista, ja kevyttä valkoista lunta pölisee puiden oksilta olkapäille sulamaan. Lyhyen päivänvalon aikana ehtii miettiä sahatessaan monta asiaa.

… kuten sitä, miten vaikeaa suomalaisen metsänomistajan on saada taimikostaan yhtenäistä puupeltoa. Suhteellisen pieneltä taimikkokuviolta löytyy monenlaista. Osa siitä on niin kivistä ja vaikeakulkuista, että se jää suosiolla pihlajien ja muiden sitkeiden luonnontaimien valtakunnaksi. Osalta kuviota hirvet ja myyrät söivät heti kärkeen sinne istutetut taimet kesällä/talvella 2003. Kerran istutin uudet, ja nekin syötiin.

Osalla kuviota kosteus on tappanut männyt, ja luonto on tuottanut siihen kohti hieskoivutureikon. Harvensin sen kasvukuntoon. Toisin paikoin männyt ovat kasvaneet hyvin – mutta mitenkähän käy hirvien kanssa ensi talvena? Aikanaan aukolle jättämistäni pienistä harmaalepistä on tullut komeita ja järeitä jättöpuita.

… kuten sitä, että saamme olla paljosta kiitollisia sille isäni sodan käyneelle sukupolvelle, joka ryskäsi metsissä huonoissa kamppeissa nälkäpalkoilla pohjia tämän päivän yhteiskunnalle. Minä en edes uskalla lähteä metsään ilman mukavia turvakenkiä ja -asusteita. Se ikäluokka teki työnsä missä sattuu paikatuissa sarka- ja villavaatteissa ja kumisaappaissa.

… ja sitä, miten luonto antaa aina osakseen saapuvalle uusia ideoita ja rauhoittaa. Yksi – ainakin tässä vaiheessa vielä hyvä – kolumni-idea ja novellin poikanen jäivät päähän pyörimään. Eivät ne sinne olisi hakeutuneet kirjoituspöydän äärellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsätyö, metsänhoito, metsänomistaja, kirjailijan työ, luovuus, luontosuhde

Kirjoittajan luovuus - mitä se on?

Keskiviikko 13.12.2017 klo 10:14

Vedin eilen pitkästä aikaa kirjoittamiseen liittyvän koulutustapahtuman. Tapoihini kuuluu – entisenä 4H-neuvojana – laittaa koulutettavat itse töihin. Tällä kertaa se oli helppoa: kaikki läsnäolijat olivat kokeneita tekstintuottajia, valmiita lähtemään mukaan leikkimieliseen luomisen työhön.

Sana leikki sopii pirskatin hyvin sanan luovuus yhteyteen. Työelämässä deadline, valojen sytyttäminen työhuoneeseen ja annettu määräaika valmiin (lue: erinomaisen) uuden idean työstämiseen on monesti kova pieti kenelle tahansa. Aika lymyilee jossakin takaraivossa. Samoin se ihan itse tehty piru, joka kuiskuttelee että tästä saisi vielä paremman.

Totuus ainakin minulla, ja uskon että monella muullakin on se, että kaikista parhaat ideat tulevat täysin pyytämättä ja yllätyksinä. Polttopuusavotalla, koiralenkillä, ruokaa laittaessa. Missä tahansa.

Peliteollisuudessa ja mainostoimistoissa tämä on tajuttu aikoja sitten. On helppo hymähtää tällaisen yrityksen pingispöydälle pyhitetylle toimistohuoneelle. Todellisuudessa se tila voi olla yrityksen tuottavin huone.

Luovuus ei tarvitse noita kuuluisia avokonttoreita, ei ihmisten altistamista jatkuville häiriöille ja toistensa kohtaamisille. Kukin kirjoittaja kyllä etsiytyy alitajuntansa ohjaamana paikkaan, jossa juuri hänen luovuutensa kukkii.

Ei se vaadi aina edes sähköä eikä tietoverkkoa: vahakantisia vihkoja saa vielä monesta kaupasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjoittajan työ, kirjoittajakoulutus, luominen, luovuus, deadline

Thomas Hylland Eriksen ja hitauden ylistys

Sunnuntai 29.7.2012 klo 13:29

Norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen sanoo Hesarin haastattelussa (29.07.12) tylsistymisen olevan jotakin, jonka puolesta pitäisi taistella. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

"Luovuus ja oivallukset kumpuavat joutilaisuudesta. Ihmissuhteet, perhe-elämä ja asioiden ymmärtäminen tarvitsevat hidasta aikaa."

Lienee yleinen kokemus että silloin, kun ihminen tekee käsillään jotakin johon ei tarvitse keskittyä aivot rullaavat vapaalla, keksien yllättäen ratkaisun mieltä kauankin hiertäneeseen ongelmaan.

"Eräs tutkija kertoi juuri, ettei enää kykene lukemaan kirjoja. Kroonisesta keskittymiskyvyn puutteesta on tulossa sivistyksen uusi neuroosi."

Millä me korvaamme ymmärtämisen, jos emme enää kykene edes lukemaan?

Hylland Eriksenin mielestä hitaan ajan puute on ihmiskunnan pahin ongelma. Vahva väite. Joka tapauksessa kiitos hyvästä artikkelista toimittaja Johanna Pohjolalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hitaus, downshifting, Thomas Hylland Eriksen, luovuus, joutilaisuus