En iloitse Suomen Nato-jäsenyydestä

Torstai 6.4.2023 klo 9.50

Martti Linna, pasha, pääsiäinen, keltasirkku

Suomesta tuli eilen sotilasliitto Naton 31. jäsenvaltio. Sitä on juhlittu kotimaassa ja Brysselissä moninaisin menoin, sekä valtiollisesti että yksityisesti. Oman mieleni tuo liittyminen tekee surulliseksi

Tunnen surua, vaikka olenkin nyky-Venäjän aggressiivisen hyökkäyspolitiikan takia kannattanut jo jonkin aikaa Suomen liittymistä Natoon. Viimeistään Ukrainassa viime vuonna puhjennut täysimittainen sota on osoittanut, että nykyaikainenkin sota on täysimittaista tuhoamis- ja materiaalitaistelua, kohdistuen sekä siviileihin että sotilaisiin.

Sellaisen kohteeksi mahdollisesti yksin jäävänä Suomella olisivat vitsit vähissä. Ukraina haalii nyt epätoivoisesti aseistusta ja muuta materiaalia itselleen sieltä, mistä sitä vain irti saa. Samoin teki Suomi talvisodan puhjettua marraskuussa 1939. Paljon tuli hyvääkin aseapua, mutta myös paljon täydellistä museotavaraa. Jopa sellaisia tykkejä ja lentokoneita, jotka olivat vaarallisempia käyttäjilleen kuin maahantunkeutujille. Itsekin reserviläisenä, ja muutaman reserviläisen isänä en halua nähdä sitä tilannetta, että tosipaikan tullen maamme puolustajien varustus olisi jälleen mallia Cajander.

Sotiminen ja siihen valmistautuminen – joka on myös puolustusliitto Naton ydintehtävä – on kuitenkin pohjimmiltaan sellaista resurssien tuhlausta, johon ihmiskunnalla ei olisi enää varaa. Nälän, kulkutautien ja saastumisen kaltaisia ongelmia ei ole vielä ratkaistu. Niillä voimavaroilla, jotka maailmassa käytetään tällä hetkellä asevarusteluun, noille kaikille asioille voitaisiin hyvinkin tehdä jotakin. Syyttävä sormi harjoitetusta politiikasta, ja tehdyistä päätöksistä osoittaa näinä päivinä suuntaan jos toiseenkin.

Hiljan muistin erään arvostetun, jo edesmenneen teatterinjohtajan kertomuksen siitä, miltä hänestä tuntui seuraavan näytäntökauden esitettävien näytelmien valinta. Hän sanoi istuvansa joka ikinen kerta lukemassa käsikirjoituksia toinen kätensä sangollisessa jäitä, toinen sangossa jossa paloi polttava tuli.

Luulen – ja oikeastaan toivonkin – että jäsenyydestämme päättäneet ihmiset ovat tunteneet olevansa suurin piirtein samanlaisessa tilanteessa. Sellaisen pakon edessä tulee ehkä harkittua asian kaikkia puolia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Malli Cajander, Ukrainan sota, Suomen liittyminen Natoon, Nato, maanpuolustus