Jokaisen pitäisi löytää oma mielirunoilijansa

Perjantai 26.8.2016 klo 11.51

Häpeä tunnustaa, mutta olen löytänyt runouden paremmin vasta viisikymppisenä. Jossakin kymmenen ikävuoden kieppeillä muistan lukeneeni runomittaan kirjoitettuja tarinoita Odysseuksesta, Troijan sodasta ja vänrikki Stoolista. Sen jälkeen runot jäivät.

Ehkä elämän menetykset ja menestykset ovat muuttaneet minua runojen lukijana ja kokijana niin, että ne avautuvat ja puhuttelevat vasta nyt. Jokaiseen elämän tilanteeseen tuntuu löytyvän runo: iloon, suruun, hyvään ja pahaan mieleen.

Erityisen läheiseksi minulle ovat tulleet Maaria Leinosen (1933-2013) maanläheiset, usein surumieliset mutta myös pienien asioiden merkitystä korostavat runot. Olen kiitollinen sille Facebook-kaverilleni, joka oikaisi minua kun luulin erään Leinosen runon olevan Eino Leinon kynästä.

Ei ollut. Löysin jotakin josta pidän. Sen jälkeen olen yrittänyt antaa hyvän kiertää. Tänään linkitin Facebook-sivulleni tämän Maaria Leinosen kauniin ja lohdullisen runon:

Perhonen_Leinonen_2_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maaria Leinonen, Eino Leino, runous, runomitta, mielirunot