Leimakirves heiluu taas - nyt ihmisten kesken

Keskiviikko 7.12.2016 klo 6:48

Tulin töihin metsäalalle 80-luvulla. Silloin leimakirves oli jo pikku hiljaa poistumassa metsätyömailta ja puuvarastoilta. Kirveellä merkittiin hakkuussa poistettavat puut niiden kylkiin tehdyillä pilkoilla. Kirveellä myös merkittiin varastopaikalla, mille yhtiölle sinne pinotut puut kuuluivat.

Seurasin surullisena kielenkäyttöä sosiaalisessa mediassa, ja muissa sähköisissä medioissa eilen. Silloin, 6. joulukuuta vietettiin Suomen 99. itsenäisyyspäivää. Toisaalla Helsingissä marssivat natsit. Toisaalla oli nähty suvakkien ja heidän suojattiensa kulkue. Iloittiin, kun niitä toisia oli niin vähän, ja poliisit pitivät heidät hyvin kurissa.

Yksi televisiouutisten pääaiheista oli eri ryhmien mahdollisen yhteenoton raportointi. Sitä ei tullut, toimittaja seisoi yksin mikrofoni kädessään Hietaniemen hautausmaalla. Toivon, ettei uutistoimituksen väki pettynyt odotetun uutisaiheensa menemisestä mönkään.

Harvennusmetsässä leimakirveen iskun sai useimmiten kokea puista se kaikken huonoin: paksuoksainen, rungoltaan väärä, huonolatvainen. Se sai väistyä parempiensa kasvun tieltä. Minusta näyttää siltä, että yhteiskunnassa on otettu taas leimakirves käyttöön.

Nyt sillä leimataan puiden sijasta ihmisiä. Niitä toisenlaisia. Erilaisia. Jotka joutaisivat pois.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: leimakirves, suvakki, natsi, sosiaalinen media, leimaaminen, leimaus

Myös nainen osaa tappaa: Hitlerin raivottaret on hyytävä kirja

Tiistai 19.5.2015 klo 7:27

Luen parhaillaan Wendy Lowerin kirjoittamaa kirjaa Hitlerin raivottaret (Atena 2014). Se kertoo siitä, kuinka saksalaiset naiset osallistuivat miesten rinnalla natsihallinnon tekemiin julmuuksiin Itä-Euroopassa.

Sodan aikana natsi-Saksa lähetti satojatuhansia naisia eri puolille valloittamaansa Eurooppaa eri tehtäviin. Tarvittiin sihteereitä, sairaanhoitajia ja muita pieniä ihmisiä hoitamaan kaikkia niitä töitä, joita suuren uuden alamaisjoukon hallitseminen vaati. Pahimmillaan naiset osallistuivat keskitysleireillä vartijatehtäviin miesten rinnalla.

Lower on tehnyt suuren työn kerätessään taustatietoa eräistä näistä naisista, joista useat painoivat itse liipaisinta. Tekojensa tekohetkellä he olivat nuoria ihmisiä. Takanaan heillä oli kuitenkin jo vuosikausien systemaattinen aivopesu julman diktatuurin koneistossa.

He tunsivat tekevänsä oikein - se ilmenee monta kertaa kirjan sivuilta. Noista ajoista on jo yli 70 vuotta. Mutta jossakin harrastetaan yhä samanlaista aivopesua toista ihmisryhmää kohtaan.

Surullista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wendy Lower, Hitlerin raivottaret, natsi-Saksa, toinen maailmansota, holokausti

Kritiikki Niobesta ja politiikan tärkeydestä

Maanantai 7.7.2014 klo 8:19

Hyvän kirjakritiikin tekeminen on laji, johon minusta ei ole. Lukijan – kriitikon – on arvotettava lukemaansa vertaamalla sitä johonkin aikaisemmin lukemaansa. Hänen on kyettävä kertomaan kirjan teemoista ja jännitteistä paljastamatta niistä liikaa.

Kriitikon on muistettava, että se mitä hän kirjoittaa on hänen henkilökohtainen mielipiteensä – ei kaiken tyhjentävä totuus kyseisestä teoksesta.

Ritva Sorvali on kirjoittanut Kouvolan Dekkaripäivien nettisivuille kritiikin tammikuussa ilmestyneestä romaanistani Niobe. Kritiikissä hän kuorii auki teokseni keskeiset teemat, ajankuvan ja päähenkilöt. Nioben keskeiseksi sanomaksi hän näkee politiikan – eli yhteisen päätöksenteon – tärkeyden natsismin kaltaisten hirmuhallintojen syntymisen ehkäisemisessä.

Hyvä niin, kirjailija kiittää ja pokkaa. Joku muu kriitikko olisi voinut painottaa aivan toisenlaisia asioita teoksessa. Hän olisi ollut valinnoissaan aivan yhtä oikeassa kuin Ritva omissaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kritiikki, kirjailijan työ, Niobe, Ritva Sorvali, Dekkaripäivät, natsismi

Voisikohan Hitler onnistua tänään?

Sunnuntai 27.12.2009 klo 12:15

Olen lukenut joulun aikaan Ian Kershaw'n tuoretta elämänkertaa Adolf Hitleristä. Erinomaisesti kirjoitettu teos yhdestä viime vuosisadan "merkkihenkilöstä", jonka elämäntyön vaikutus näkyy maailmassa tänäkin päivänä.

Ian Kershaw näkyy olevan sitä mieltä, että Adolf Hitlerin nousun takana oli osin silkka onni, osin sopivat yhteensattumat, sopivat liittolaiset ja yleinen maailmantilanne sekä Saksan Versaillesin rauhassa kokema vääryys.

Suuren merkityksen Kershaw antaa Adolf Hitlerin loistaville puhujanlahjoille. NSDAP:n puolueohjelma oli jotakin, johon ei yritettykään kirjata kovin tarkasti natsien tavoitteita. Sopiva hämäryys auttoi diktaattoria aina luovimaan puheissaan parhain päin. Toisaalta se antoi hänen alaisilleen mahdollisuuden toteuttaa Johtajan tahtoa haluamallaan tavalla.

Hyviä retoriikan taitajia ihaillaan tänäkin päivänä, myös suomalaisessa politiikassa. He saavat ns. protestiääniä ilman merkittäviä saavutuksia. En epäile, etteikö uuden Johtajan nousu olisi mahdollista, jonakin päivänä.

Mehän itse asiassa odotamme koko ajan sitä uutta Messiasta. Barack Obamasta ei taida siihen olla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Natsit, NSDAP, Adolf Hitler