Suurten kehyskertomusten aika on ohi

Tiistai 18.4.2023 klo 8.54

Ihmiskoiras, rastas, Martti Linna

Raamatun ja Koraanin kaltaiset uskonnolliset tarinakokoelmat ovat halki vuosituhanten olleet isolle joukolle ihmisiä heidän elämänsä yhteisiä ohjekirjoja. Tuntematon sotilas oli romaani, joka antoi tuhansille suomalaisille sotaveteraaneille yhteisen pohjan työstää kokemaansa helvettiä. Onko meidän ajassamme löydettävissä samanlaisia, isommalle joukolle yhteistä elämänpohjaa antavia tarinoita? Ainakaan minä en näe sellaisia ympärilläni.

Ei yhteisten kehyskertomusten aina tarvitse olla vuosituhansia vanhoja pergamenttikääröjä, jotta ne voivat antaa ihmisille kokemuksia yhteisöllisyydestä. Opin aikoinaan lukemaan tarinoita itseäni ympäröineestä maailmasta Keskisuomalaisesta. Sama maakuntalehti taisi tulla melkein joka savuun sillä kulmakunnalla. Sen uutisoinnin pohjalta siilattiin näkemyksiä historiasta ja omasta elämästä. Niin, ja tietenkin Urho Kekkosesta, joka tuntui hallitsevan aina ja iäti.

Yhteisillä kehyskertomuksilla on oma sijansa pienen ihmisen elämässä. Niiden avulla voi määritellä itseään suhteessa muihin ihmisiin ja muuhun maailmaan. Syntyy ajatus ”meistä” ja ”heistä”. Parhaimmillaan voi syntyä ymmärrys siitä, miksi jossakin toisessa savussa luetaankin sen Keskisuomalaisen sijasta Sosiaalidemokraattia tai Kansan Uutisia. Voi jopa käydä niin, että oma käsi tarttuu erilaiseen tapaan tarinoida, koska ihminen yrittää yleensä ymmärtää toista ihmistä.

Internetissä ja sähköisessä tiedonvälityksessä on omat hyvät puolensa. Ykkösenä niistä lienee informaation nopea jakelu ja sen saamisen helppous. Näin on ainakin totuttu ajattelemaan. Ikävä vain, että samalla olemme näköjään menettämässä ne suuret, yhteiset kehyskertomukset.

Olen itse naamakirjassa ja bloggaan tänne kotisivuilleni. Olen kuullut, että naamakirjaheimon lisäksi kanssakulkijani jakautuvat nykyään moneksi muun muassa Twitterissä, TikTokissa, Instagramissa ja monessa muussa sosiaalisessa mediassa. Silloin harvoin kun istun television ääreen, voisin valita kymmenistä eri lähetyskanavista sen, joka minua eniten miellyttää. Lapsuudessani tuosta lasitutista näkyi aluksi vain kaksi kanavaa. Niiden ohjelmista kuulin aikuisten puhuvan keskenään. Oli helppo puhua, kun kaikki katsoivat niitä samoja harvoja kanavia.

Maallistuminen on jo syönyt suuren osan Raamatun ja Koraanin kaltaisten pyhien kirjojen jaetusta tehosta. Esimerkiksi luomiskertomus, eli tarina Aatamin ja Eevan elosta siinä ensimmäisessä paratiisissa olisi kirjailijalle himskatin hieno miljöö käytettäväksi naisen ja miehen suhteesta kertovassa novellissa. Mutta mitenkäs sitä käytät, jos suurin osa mahdollisista lukijoista ei tunne koko ajattelemaani kehyskertomusta?

Sirpaloituva maailma tuottaa sirpaleisia tarinoita, joista ei välttämättä ole lukijalle, näkijälle ja muulle kokijalle hänen minäkuvansa muovaajaksi. Sellaisista tarinoista syntyy enemmänkin ulkopuolisuuden kokemuksia. Suurten yhteisten kehyskertomusten puuttuminen voi hyvinkin olla yksi syy siihen, miksi nykyisin tapaa niin usein pirstaleina omassa kehossaan asuvia ihmisiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kehyskertomus, kertomus, tarina, Martti Linna, Raamattu, Koraani, Keskisuomalainen, Urho Kekkonen, Sosiaalidemokraatti, Kansan Uutiset, Aatami, Eeva, luomiskertomus, paratiisi

Panaman papereita ja Osuuskunta Metsäliiton viestiä

Keskiviikko 6.4.2016 klo 7.09

Tällä viikolla jokaisessa mediassa kohkataan Panaman veroparatiisista, johon enemmän tai vähemmän isokenkäiset varakkaat ovat sijoittaneet rahojaan piiloon verottajilta ja mahdollisilta vallananastajilta. Ensimmäisenä panamalaisesta asianajotoimistosta vuotaneista tiedoista kertoi Suomessa Ylen MOT-ohjelma 4. huhtikuuta.

Samaan aikaan median vilkuilemisen kanssa luen suomalaista maatalous- ja teollistumishistoriaa. Ensi keväänä, tähän samaan aikaan viimeistelen Maataloustuottajain Kaakkois-Suomen liiton 100-vuotishistoriikkia. 40- ja 50-luvuilla Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kylillä kiersivät talosta taloon tuottajayhdistyksistä valitut piirimiehet puhumassa isännille metsärahoista.

Metsäteollisuus oli jo tuolloin järjestäytynyt yhteistyöhön, jonka turvin yksityisiltä metsänomistajilta ostetun raakapuun hinta pystyttiin pitämään alhaisena. MTK, eli tuottajat halusivat päästä itse pöydän toiselle puolelle puunostajiksi. Sillä tavoin he toivoivat pystyvänsä nostamaan raakapuusta maksettavaa hintaa.

Piirimiehet keräsivät sitoumuksia sijoituksista Osuuskunta Metsäliiton jäsenmaksuihin ja velkakirjoihin. Summat, jotka maaseudun isoista ja pienistä taloista kerättiin olivat huomattavia. Ihmiset uskoivat asiaan.

1950-luvun puolessa välissä Osuuskunta osti Äänekoskelta selluloosatehtaan. Nyt niille samoille seutuville rakennetaan 1,2 miljardilla eurolla Metsä Groupin isoa biojalostamoa, jonka on tarkoitus tuottaa markkinasellun lisäksi puusta paljon muutakin. Keski-Suomen metsiin ja alihankintayrityksille on luvassa paljon töitä.

1940- ja 50-lukujen suomalaiset talonpojat sijoittivat Suomeen, omaksi ja kansantalouden hyväksi. Panamaan rahojaan siirtäneet ovat tainneet ajatella vain itseään. En silti osaa inhota tai tuomita heitä. Varojen siirtäminen ei sinänsä ole rikollista Suomen lain mukaan. Samaan aikaan, kun Panaman veroparatiisista kohistaan, kansalle myydään osake- ja muita rahastoja jotka sijoittavat rahojaan kehitysmaihin. Tuottojen luvataan olevan jotakin muuta kuin kituvassa Euroopassa.

Tuota eroa voisi kutsua kaksinaismoraaliksi. Kehitysmaita kutsutaan noiden rahastojen esitteissä kehittyviksi talouksiksi. Sitä ei niissä kerrota, kenen hyväksi rahat siellä jossakin paikan päällä menevät.

Melkeinpä odotan paljastusta, että jokin tai jotkin liikepankeista ovat kierrättäneet näiden "kansanrahastojen" rahoja Panaman kautta saadakseen tuotot näyttämään paremmilta. Isossa kirjassa puhuttiin jotakin ensimmäisen kiven heittämisestä. Nykyisin siitä ilmiöstä taidetaan käyttää nimeä parviäly.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Panama, Panaman paperit, veroparatiisit, MTK, Osuuskunta Metsäliitto