Kalevala on ajankohtainen teos - valitettavasti

Lauantai 25.12.2010 klo 8.51

Luen tänä jouluna Kalevalaa. Elias Lönnrotin 1800-luvulla talteen keräämä, ties milloin alun perin sepitetty kansalliskertomuksemme on aina hätkähdyttävän ajankohtainen. Suuri kirjallisuus ei seuraa aikaansa, se seuraa elämää.

Monessa perheessä toteutuu tänäkin jouluna - valitettavasti - oheinen katkelma Kalevalan kolmaskolmatta runosta.

"Senpä lauloin laitoissani, huokaelin huolissani.
Sattui kauno kuulemahan, seinuksella seisomahan!
Niin kun tuo tulevi tuolta, astui aitan portahalle,
jo ma tuon tulosta tunsin, astunnasta arvaelin:
tukka tuiski tuulettaki, hivus viskoi viimattaki;
ikenet oli irvellänsä, silmät kiljan kaljallansa,
väätty pihlaja piossa, käätty karttu kainalossa,
jolla lyöä lykkeävi, kohti päätä kolkkoavi.

"Annas siitä illan tulla! Kun meni makoamahan,
otti vitsan vierehensä, nahkaruoskan naulaltansa,
ei ketänä muuta vasten, vasten vaivaista minua.

"Meninpä minäki itse illalla makoamahan,
sulhon vierehen venähyin; laski sulho vierehensä
antoi kyllin kyynäspäätä, viljalta vihaista kättä,
paljo paksuja pajuja, mursunluista ruoskan vartta.

"Nousin kylmältä kyleltä, viluiselta vuotehelta.
Sulho suorihe jälestä, ulos uksesta uhitti!
Käsi käypi tukkahani, haparoivi hapsihini,
tukat tuulelle jakeli, ahavalle anneksivi...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevala, perheväkivalta, parisuhdeväkivalta