Keskiviikko 27.10.2010 klo 12.48
Noita lehtijuttuja tehdessä tullee aina välillä sivunneeksi politiikkaa. Haastateltujen henkilöiden nimen perään tulee kirjoittaneeksi sulkuihin lyhenteitä sd., ps., kok. ja niin edelleen.
Viime aikoina on Suomessa keskusteltu vilkkaasti siitä, pitäisikö toimittajien ilmoittaa puoluekantansa julkisesti, jotta heidän tuotostensa vastaanottajat voisivat paremmin arvioida niiden laatua.
Periaatteessa ajatuksessa on mielestäni ideaa. Puoluekannan julkistamisen lisäarvo lienee kuitenkin aika pieni. En usko, että toimittaja, jonka puoluekanta on erilainen kuin sen median kanta, jossa hän tekee töitään viihtyisi sen palveluksessa kovinkaan kauan.
Puoluekantaani ei ole koskaan kysytty yhdestäkään niistä noin kymmenestä mediasta, joille teen silloin tällöin freelancerina töitä. Sen painoarvo nykyisillä mediamarkkinoilla taitaa olla häviävän pieni.
Toisaalta toimittajan mahdollisuus "värittää" juttujaan johonkin suuntaan on sekin pieni, vaikka muuta sanotaankin. Toimittajan tehtävä ei ole panna sanoja haastateltavan suuhun - vaan kysellä ne hyvät kysymykset mikä, kuka, miksi ja milloin.
Avoimesti jonkin väristä lippua kantavia medioita meillä on vähän, ja se on sääli. Muistan vieläkin synnyinkuntani Kivijärven ilmeisesti ainoan kommunistin kotiini 70-luvulla agiteeraustarkoituksesta lahjoittamat Neuvostoliitto- sekä Maailma ja me-lehdet.
Sääli, ettei niitä tullut kukaan säilyttäneeksi. Sen muistan, että väriä niissä oli - ja sen tajusi silloin alle 10-vuotiaskin.
