Moni kirjailijaan rakastunut pettyy

Tiistai 19.6.2012 klo 19.10

Moni rakastuu henkilöön joka nauttii sosiaalista arvonantoa. Hän saattaa olla esimerkiksi laulaja tai pianisti, nyrkkeilijä tai kilpahiihtäjä tai ehkä kirjailija.

Tutkikaamme tapausta että joku rakastuu pianistiin. Poikkeuksellista hänen tapauksessaan on musikaalisuus, ura ja menestys, koko musiikkiestradien loistava maailma, kaikki tuo on sosiaaliselta kannalta tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta elämä pianistin rinnalla onkin jo toista. Ja sama pätee kaikkiin tämän kaltaisiin ammatteihin, sillä ytimeltään ne edellyttävät kurinalaisuutta, harjoittelua, uusiin tavoitteisiin, saavutuksiin, täydellisyyteen pyrkimistä. Yleisö ei näe kaikkea tätä vaivaa ja rutiinia, eikä rakastunut ihminenkään sitä heti näe; loistava saavutus tekee häneen vaikutuksen, eikä hän tule ajatelleeksi sitä nöyrää, yksinäistä työtä, joka on kaiken tämän välttämätön edellytys ja johon hänen on opittava osallistumaan esittämättä siinä pääosaa. Niinpä hän helposti pettyykin.”


Kirjailijan titteli tuntuu tosiaan olevan arvostettu. Itse työ ei ole mitään glitteriä ja kimallusta. Jopa neroilla - joita luojan kiitos on joukossamme vähän - arki voi olla yllättävän tylsää.

Syytä onkin nostaa hattua kaikille niille läheisille, jotka sen tylsyyden kestävät.

Lukuvinkki: Francesco Alberoni: Rakastuminen (Otava 1984)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakastuminen, kirjailijan työ