Perjantai 24.2.2023
Minäkin katsoin keskiviikkona televisiosta presidentti Putinin odotetun puheen oman kansakuntansa tilasta. Tänään vietämme, vaan emme juhli erään inhimillisen katastrofin yksivuotispäivää. Yhtä sanaa olen jo pitkään etsinyt näiden aikojen valtavasta uutistulvasta, toistaiseksi turhaan.
Moni lukija tuntuu kommenttiensa perusteella tulkinneen viime syksynä ilmestynyttä romaaniani Tämä nuori maa (Karisto/Otava) jonkinlaisena vertauskuvana nykyhetkelle Ukrainan sotineen ja jäätyneine kansojenvälisine suhteineen. Tottahan se on: ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheiden sekasortoinen aika vuosina 1917 ja 1918 muistuttaa monessa mielessä nykyaikaa, ja moni nykyhetkeen asti vaikuttava asia ja ajatus on sieltä lähtöisin.
Noina aikoina Venäjällä vaihtui johto ja koko poliittinen valtiojärjestelmä. Jo pitkään henkitoreissaan eteenpäin raahautuneen keisarikunnan hajotessa siitä irtautui iso joukko niin sanottuja reunavaltioita itsenäisyyden tielle. Tuohon joukkoon kuuluivat sekä Suomi, Baltian maat että Ukraina.
Itäiseksi naapuriksemme syntyi se Neuvostoliitto jonka mahtia, sotilaallista voimaa ja tiukkaan säänneltyä järjestystä tunnutaan jossakin – ainakin Kremlissä – kovasti haluttavan takaisin. Ukrainan silloinen itsenäisyys ei kestänyt kauan. Tuo luonnonvaroiltaan rikas ja sijainniltaan tärkeä alue kiinnosti liian monia valtioita. Mustan mullan maan ylitse kulki silloinkin monenlaisia sotajoukkoja ryöstäen, tappaen ja tuhoten.
Suomikin sai oman osansa sen ajan sekasorrosta. Ei ollut ollenkaan selvää, millaista tietä itsenäisyytemme taipuisi kulkemaan. Venäjällä, Saksassa ja jopa läntisessä naapurimaa Ruotsissa oli erilaisia ajatuksia siitä, mikä olisi Suomen suhde niihin, ja mistä maantieteellisistä osista Suomen pitäisi koostua. Itse suomalaisillakin oli erilaisia käsityksiä siitä, mikä olisi maalle paras valtiomuoto ja miten poliittinen päätöksenteko pitäisi järjestää.
Tammikuussa 1918 syttyi maassamme sisällissota, kapina, vapaussota ja veljessota – tuolla rumalla lapsella on syystäkin monta kutsumanimeä. Sen kevään ja loppuvuoden aikana maassamme kuoli terrorin uhreina, taisteluissa ja vankileireillä kymmeniä tuhansia suomalaisia, valtaosa oman maan kansalaisten surmaamina. Monen silloin surmansa saaneen viimeistä hautapaikkaa ei tiedetä tänäkään päivänä.
Tänään elämme aikaa, jolloin Neuvostoliiton ”hyviä” aikoja haikaileva Venäjän johto yrittää saada Ukrainan takaisin valtansa alle. Raakaa valloitussotaa on käyty tasan vuosi, ilman että sitä edes halutaan kutsua sodaksi. Ei varsinkaan Ukrainaa kohtaan, vaan pikemminkin koko länsimaista elämäntapaa vastaan.
Ukrainaa auttavat sen puolustustaistelussa nuo muut keisarillisesta Venäjästä irtautuneet Euroopan maat: Puola, Liettua, Latvia, Viro ja Suomi. Sen asia koetaan yhteiseksi: jos Ukraina sortuu ylivoimaisen vihollisen alle, mikä maa mahtaa olla seuraavana vuorossa?
мир (mir) on venäjää. Se tarkoittaa rauhaa. мир (myr) tarkoittaa samaa ukrainan kielellä. Eihän siinä ole kuin vivahde-ero! On suuri sääli, ettei noin lyhyttä ja kaunista sanaa osata tai haluta käyttää.
Ukrainan ja Venäjän välinen sota on asia, jossa emme oikeasti tule näkemään voittajia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
mir,
rauha,
Tämä nuori maa,
Känä,
1918,
Martti Linna,
Ukraina,
Venäjä,
Putin,
Ukrainan sota,
24.2.2022
|
Torstai 24.2.2022 klo 8:53
Belgorod. Harkova. Odessa. Ja monet muut toisen maailmansodan taistelupaikat Ukrainassa.
Historian harrastajana on tuntunut pahalta lukea noiden kaupunkien nimiä sanomalehtien kartoista näinä päivinä. Tuskin ovat noilla seuduilla aivan turhaan kuolleiden venäläisten, ukrainalaisten, saksalaisten, unkarilaisten, romanialaisten, suomalaisten ja monien muiden maiden sotilaiden ja siviilien luut ehtineet murentua nimettömissä haudoissaan, kun samoilla seuduilla taistellaan taas.
En ole koskaan käynyt Ukrainassa. Näkemieni kuvien ja elokuvien perusteella se on kaunis, asukkailleen elämisen arvoinen ja rakas maa. Sellainen, jossa heillä on oikeus elää ja päättää omista asioistaan ilman ulkopuolelta tulevaa sotilaallista uhkaa.
Venäjällä olen käynyt useampaan kertaan, ja sekin on kaunis maa. Olen myös tavannut monia todella sydämellisiä ja hienoja venäläisiä ihmisiä. Venäläinen kulttuuri on antanut maailmalle paljon niin kirjallisuuden, musiikin kuin monen muunkin elämänalan saralla. Tavallista venäläistä tai ukrainalaista ihmistä ei ole mitään syytä vihata.
Sen sijaan voi ihmetellä, onko itseään suurvallan johtajana pitävällä ihmisellä kanttia kävellä jonakin päivänä sodassa poikansa tai tyttärensä menettäneen äidin eteen, esittää surunvalittelunsa ja esittää järkevästi perusteltavissa oleva syy hänen suurelle menetykselleen, ja aloitetulle hyökkäyssodalle.
Ei sellaista ole.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Venäjä,
Ukraina,
Ukrainan sota,
rauha,
demokratia,
Martti Linna,
Bertrand Russell
|
Maanantai 7.6.2010 klo 8:00
Puolustusvoimien lippujuhlaparaati oli viime perjantaina Kotkassa. Paraatin yhteydessä rauhanpuolustajat osoittivat mieltään Suomen Afganistanin-operaatiota vastaan. Poliisi poisti heidän banderollinsa marssireitin varrelta.
Vaikka suhtaudunkin itse aseelliseen maanpuolustukseen myönteisesti, niin mielestäni banderollin poisto oli turhaa. Vapaassa maassa pitää saada olla eri mieltä - muuten vuosien 1939-1944 raskaat uhrit olivat turhia.
Natosta, ja Suomen roolista sen tulevasta roolista sen kumppanina/jäsenenä puhutaan muutenkin liian vähän.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
rauhanpuolustajat,
paraati,
mielipiteenvapaus,
Suomen Nato-jäsenyys
|
Maanantai 27.4.2009 klo 6:01
Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat eilen. Olen työstänyt kevään ajan sen käsikirjoitusta yhdessä Hillevi Kaaron kanssa. Minun pohja-ajatukseni näytelmälle on ollut tehdä eläväksi 200 vuotta haminalaisten naisten elämää vuodesta 1809 lähtien, ajanjaksolta jona historiankirjoihin kirjoitettuja päätöksiä ovat tehneet lähinnä miehet.
Näyttelijöiden työ alkoi lukuharjoituksilla. Kirjoittajan kannalta läsnäolo on peräti hyödyllistä: kaikki se, mitä olen kirjoittanut kirjakielellä ei toimikaan näytelmässä. Ja se, minkä olen luullut toimivan puhekielenä, ei välttämättä toimikaan elävän ihmisen suuhun pantuna.
Paljon on työtä vielä tehtävänä. Mutta Hillevi on saanut taas osaavan porukan kokoon.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Haminan Rauha,
Teatteri Kurkiaura
|
Torstai 1.1.2009 klo 16:12
Syyskuussa 1809 Haminassa solmittiin rauha, joka päätti Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä edellisen vuoden helmikuussa syttyneen Suomen sodan. Samalla alkoi kehitys, joka johti Suomen itsenäistymiseen.
Tapahtumaa juhlitaan tänä vuonna ympyräkaupungissamme monin eri tavoin. Hillevi Kilpeläinen, yksi Etelä-Kymenlaaksossa toimivan Teatteri Kurkiauran voimahahmoista pyysi minut mukaan käsikirjoittajatiimiin, kirjoittamaan näytelmää. Ajatuksena on, että Hillevi, Irja Sinivaara ja minä työstämme haminalaisten 200 vuoden kokemuksista luonnoksen näytelmäksi, joka esitetään ensi syksynä.
Tehtävä tuntuu peräti mielenkiintoiselta: niin pitkään aikaan mahtuu paljon iloa, paljon tuskaa, paljon tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Mitä niistä kannattaa, voi ja haluaa ottaa mukaan? Jokainen ihminen on kuulemma laulun arvoinen.
Miten lie näytelmän laita?
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Haminan rauha,
Teatteri Kurkiaura
|
|
|
