Ukraina muuttaa suomalaistakin sotaromaania

Torstai 9.3.2023 klo 9:42

Perinteisessä suomalaisessa sotaromaanissa pieni sissiosasto puskee latuaan kohden Muurmannin junarataa. Välillä nuo pellavapäiset, sinisilmäiset suomalaissoturit yrmyilevät ylemmilleen ja puhuvat naisista ja viinasta. Heitä puskissa väijyvät ryssät paljastavat sijaintinsa mahorkan hajulla. Kun juna lentää radalla ilmaan alkaa pitkä, verinen ja väsyttävä kotimatka.

Jatkosodan päättymisestä tulee kohta kuluneeksi kahdeksankymmentä vuotta. Yksikään sodassa itse mukana ollut ei ole enää kirjoittamassa kokemuksistaan. Uula Aapa, Reino Lehväslaiho, Esa Anttala, Väinö Linna ja monet muut sotakirjailijamme vaikuttavat kuitenkin vielä pitkään siihen, miten noista kansamme kovista vuosista kerrotaan romaaneissa, näytelmissä ja elokuvissa.

Toisin kuin isiemme ja isoisiemme vuosina 1939-1945 käymää sotaa, käynnissä olevaa Ukrainan sotaa voi jokainen seurata lähes reaaliajassa internetissä. Videoklipeissä näkyy, kuinka dronen pudottaman kranaatin haavoittama sotilas lyhistyy kasaan, nytkähtelee ja jää sitten hangelle makaamaan. Yöllä, valonvahvistinlaitteiden avulla kuvatuista videoista näkee jopa sen, millainen verivana jää pakoon yrittävästä haavoittuneesta sotilaasta.

Jos muuttuvat sotakirjojen kirjoittajat, niin muuttuvat myös niiden potentiaaliset lukijat. Harvempi meistä on enää viettänyt öitään havulaavussa, rakotulen lämmittäessä sen edustalla. Monen, ainakin nuoremman potentiaalisen lukijan kohdalla alkaa hiihtämiseenkin eläytymisen kanssa olemaan niin ja näin.

Romaania ei kukaan meistä kirjailijoista luo täydellisessä tyhjyydessä. Siihen tulee aina vaikutteita jostakin, muuten tuotos ei ole edes uskottava. Miksi siis kirjoista pitävä ihminen, joka voi itsekin seurata tuhoisaa sotaa reaaliajassa, vaivautuisi lukemaan samasta aiheesta jonkun toisen sepittämää tarinaa?

Uskon ja luulen, että monen itse sodan kokeneen kirjailijamme kohdalla kirjoittamisessa oli kysymys omakohtaisten sotatraumojen purkamisesta, tarpeesta selvittää niitä itselleen. Kun he muokkasivat järjettömän sodan edes jotenkin järjelliseksi kuvaukseksi, se palveli samaa tarkoitusta muillekin saman sukupolven lukijoille.

Saman nuo Linnan, Lehväslaihon ja kumppaneiden teokset tekivät vielä meille, sotaveteraanien lapsille: ehkä opimme ymmärtämään paremmin sitä helvettiä, joka muovasi noiden sodan nuorena kokeneiden miesten ja naisten koko loppuelämää.

Meitä nuoremmilla sukupolvilla ei ole enää samanlaista ymmärryksen lisäämisen tarvetta. Sotakirjallisuus on hyvää vauhtia muuttumassa vain viihteeksi viihteen joukkoon: romaaneistakin etsitään jännitystä, huimia seikkailuja, sankareita.

Onkin mielenkiintoista – mutta myös kylmäävää - ajatella sitä, keneen suurin osa lukijoista ja katsojista samaistuu kun kranaatti putoaa romaanissa tai netissä taivaalta, silpoen ihmistä: siihenkö, johon sattuu, vain siihenkö, joka osasi niin tarkasti sen räjähteensä pudottaa?

Ja oli se kumpi tahansa, niin millä perusteella lukija ja katsoja sen valintansa tekivät?

Sisällissodan "kotirintama" elää suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Torstai 5.7.2018 klo 8:03

Jututin äskettäin erästä vuoden 1918 surullisiin tapahtumiin perehtynyttä ihmistä. Hänen mielestään suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu aivan tarpeeksi sen vuoden kevään taisteluita, sekä niiden aikaisia ja jälkeisiä hirmutekoja. Hänen mielestään sisällissodan ja sen seurausten kuvauksia ja pohdintaa voisi olla enemmän kotirintaman, naisten ja lasten näkökulmasta.

On totta että sotakuvauksissa painottuvat usein raakuuksien kuvaukset, kertomukset johtajien toiminnasta ja taisteluista. Nykyaikainen sota oli jo vuonna 1918 massojen sotaa: tappovälineet olivat tehokkaita, kuljetusvälineillä pystyttiin siirtämään joukkoja maan ääreltä toiselle ja tapahtumia pystyttiin seuraamaan melko tehokkaasti jo sen aikaisilla tiedotusvälineillä. Sota tapahtui laajoilla alueilla ja tuhosi isoja kaupunkeja. Sellaisessa melskeessä pieni ihminen tahtoo jäädä jalkoihin.

Esimerkiksi Kirjavinkit -nettisivusto näkyy hiljattain listanneen Suomen sisällissotaan liittyvien kirjojen arviointeja. En tiedä onko sitä tehty vieläkään tarpeeksi, mutta kyllä suomalaiset kaunokirjailijat näkyvät luoneen jo kaikenlaista ajattelun ja ymmärryksen lisäämisen pohjaksi myös kotirintamalta.

Linkki Kirjavinkkien listaan: https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/suomen-sisallissota/