Ukrainan itsenäisyyspäivä herättää monenlaisia ajatuksia

Torstai 24.8.2023 klo 9:48

Helmikuun 24. päivästä vuonna 2022 lähtien minulla on ollut joka-aamuinen tapa, josta haluaisin päästä eroon. Päivän ensimmäinen toimi on katsoa netistä, mitä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan on yöllä tapahtunut. Toivon, että pääsen tavasta eroon ennen elokuuta 2024.

Tänään vietetään Ukrainan itsenäisyyspäivää. Viime vuoden keväällä, kun venäläiset tankit vyöryivät jo Kiovan esikaupungeissa, usko voimavaroiltaan hyökkääjään nähden paljon pienemmän  maan kykyyn puolustaa itseään oli koetuksella. Tilanne oli sama Suomen kohdalla vuodenvaihteessa 1939-1940. Silloin Suomi säästyi, vaikkakin pahasti runneltuna.

Jos ja kun Ukraina selviää nykyisestä kiirastulestaan, on sekin raunioina ja moni asia on aloitettava alusta. Vaikka me suomalaiset ja ukrainalaiset emme olekaan raja- tai edes kielinaapureita, yhdistää kansojamme moni asia.

Yksi niistä on ylitse muiden, itäinen rajanaapuri Venäjä. Viime vuosisadan alussa, ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa maat rimpuilivat yhtä aikaa pois venäläisen vallan alta. Suomelta se onnistui paremmin, Ukrainan itsenäisyys jäi silloin lyhytaikaiseksi.

Vaikka Ukrainan väestö on monin verroin Suomea suurempi ja sillä on sellaisia resursseja joita meillä ei ole, on kumpikin maa voimavaroiltaan paljon itäistä rajanaapuria heikompi. Se on tarkoittanut kummallekin maalle tuen ja avun hakemista isommilta ja vahvemmilta valtioilta rajan takaa nousevaa uhkaa vastaan. Kummankin maan kohdalla tuo avustaja on ollut jo useamman kerran Saksa, eikä sen antama apu ole yleensä ollut pyyteetöntä.

Tänä vuonna Suomi liittyi salamavauhdilla osaksi Natoa, läntistä puolustusliittoa. Sotaan joutuneena maana Ukrainalla ei ole tällä hetkellä samaa mahdollisuutta, mutta sen saama sotilaallinen, humanitaarinen ja taloudellinen tuki länneltä on varmasti yllättänyt kaikki. Mikä tärkeintä, kaikkein yllättyneimpiä tuon tuen laajuudesta on varmasti oltu Moskovan Kremlissä.

Kumpikin maa on joutunut kamppailemaan oman kielensä asemasta suhteessa maailman ja naapureiden valtakieliin. Se on tarkoittanut, ja tarkoittaa edelleen valtaväestön kulttuurin asemoimista muita kieliä puhuvien vähemmistöjen kieliin ja tapoihin. Kuten olemme Suomessakin havainneet se ei ole aivan tuskatonta. Myös Ukrainan yhtenäisyyden ja aseman tulevaisuuden Euroopassa ratkaisee paljolti se, millä tavoin se onnistuu pitämään maansa mittavan venäjänkielisen väestön osana yhtenäistä Ukrainan kansaa.

Onnittelut Ukrainalle tämänpäiväisestä itsenäisyyspäivästä!

Lavatanssikulttuuri voi sittenkin hyvin

Torstai 17.8.2023 klo 15:26

Juuri ennen koronapandemian puhkeamista ehdittiin julkaista suomalaisesta tanssilavakulttuurista kertova kirjani Tanssilavojen Suomi (Karisto, 2020). Pandemia näytti vievän lavoilta sekä järjestäjät, esiintyjät että tanssijat. Tämä kesä on kuitenkin osoittanut nuo pahimmat pelot turhiksi.

Kiersin kirjani pohjatöitä varten laajalti suomalaisia tanssilavoja. Haastattelin sekä tanssien järjestäjiä, tanssijoita että lavoilla esiintyviä muusikoita. Kukaan ei silloin aavistanut, että aivan lyhyen ajan päästä tanssipaikat joutuivat sulkemaan ovensa terveydelle liian vaarallisina paikkoina, ensimmäistä kertaa sitten sota-aikaisten tanssikieltojen.

Ennen pandemiaa tanssiväen suurin huoli tuntui olevan siinä, kuinka nuorempi väki löytää tietään tanssipaikkojen ilmapiiriin. Toinen suuri huoli oli se, mistä löydetään tarpeeksi uusia talkoolaisia erilaisten yhdistysten pyörittämille tanssilavoille.

Pandemia tuli ja meni. Koronasta tuskin pääsemme vähään aikaan eroon. Sama koskee – onneksi – myös lavatansseja. Kesän 2023 otokseni tanssipaikoista on paljon pienempi kuin se, minkä tein Tanssilavojen Suomea työstäessäni. Silti uskallan sanoa, että tanssikulttuurin elpyminen oli nopeampaa kuin ainakin itse osasin odottaa.

Omista tutuista lähi- ja lempilavoistani vain yksi vietti tänä kesänä täydellistä hiljaiseloa, ilman ainoatakaan tanssi-iltaa. Kysymyksessä on pienellä paikkakunnalla sijaitseva tanssipyhättö. Luulenkin, että sikäläiset aktiivit eivät saaneet enää tarpeeksi talkoolaisia liikkeelle. Eräällä toisella tutulla lavalla perjantai-illan tanssit loppuivat, mutta toiminta jatkuu sunnuntaisten päivätanssien merkeissä. Muutamaan kertaan olen niissä käynyt, ja väkeä on ollut lattialla kiitettävästi.

Joitakin tanssiorkestereita poistui esiintyjien listoilta. Nykyään tahtoo olla niin, että 10-15 suosituinta tanssiorkesteria ja -artistia rohmuaa valtaosan suosituimpien tanssipaikkojen keikoista. Moni meistä tanssijoista menee esiintyjän mukaan tanssipaikalle, koska tietää siellä olevan suurin joukoin kaltaisiaan. Syystä jota en ole ymmärtänyt, tämä tuntuu koskevan erityisesti naispuolisia tanssijoita: monina iltoina miehiä on lavan reunalla huomattavasti vähemmän kuin naisia. Heitä kun on viidessä rivissä ja kahdessa kerroksessa…

Moni tuttu tanssipari on myös häipynyt korona-aikana näköpiiristä. En tiedä, onko kysymyksessä koronan aiheuttama hengenmeno tai terveysongelmat, vaiko vain se että kotisohvalle on niin mahdottoman mukavaa jäädä. Häipyjät kuuluvat lähinnä lavojen vanhempaan ikäpolveen.

Vaikka huonoakin kehitystä on tapahtunut, olen pannut merkille monia hyviä asioita. Tänä kesänä lavoilla on riittänyt todella hyvin porukkaa. Myös sitä nuorta kaartia, jota niille on niin kovasti kaivattu. Monelle lavalle on saatu remmiin nuorempaa talkooporukkaa. Joillakin lavoilla on ryhdytty järjestämään konsertteja ja näytelmiä tanssien ohella. Luulen, että sekin alentaa tansseihin tulemisen kynnystä.

Moni tämän hetken suosituimmista tanssibändeistä etsii soitettavakseen tämän päivän hittejä, ja varioi niitä tanssijoiden jaloille sopivaksi tangoksi, rumbaksi, valssiksi tai muuksi tahtilajiksi. Tanssiseurat järjestävät kiitettävän paljon erilaisia tanssikursseja harrastajille. Luulen, että nekin ovat tuoneet uutta porukkaa lattialle: kun osaat yksinkertaiset vaihtoaskeleet, voit tanssia lähes minkä tahansa illan aikana soivan kappaleen tahtiin.

Lavatanssit tarjoavat musiikillisia elämyksiä, kohtaamisia ihmisten kesken ja kuntoa kohottavaa liikuntaa melko huokeaan hintaan. Harvassa ovat muut harrastukset, jotka pystyvät samaan!

Kirjasto lisää parhaiten kirjan elinvuosia

Maanantai 22.5.2023 klo 18:21

Äänikirja on lyönyt muutamassa vuodessa läpi yhtenä tapana nauttia kirjallisuudesta. Tunnustan lukeutuvani vielä epäileviin Tuomaksiin: aika näyttää, ovatko äänikirjat enemmänkin hyvää bisnestä joillekin jakeluketjun osille, kuin oiva tapa pitää vuosia sitten julkaistut kirjat edelleen lukijoiden saatavilla. Se on kuitenkin tilastollisesti todistettavissa, että yleisten kirjastojen toiminta tekee sitä jo nyt.

Sanasto, meidän kirjallisuudesta elantoa saavien oma tekijänoikeusjärjestö pitää yllä teosrekisteriä, jonka tietojen perusteella saamme niin sanottua kirjastokorvausta yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista lainatuista teoksistamme. Tänä keväänä tämä OmaSanasto -verkkopalvelu uudistui. Uudistuksen ansiosta me kirjailijat näemme nyt vaivattomasti, kuinka paljon kutakin teosta on viime vuosina lainattu. Tällä hetkellä palvelu kattaa vuosien 2018-2021 tiedot.

Kävin juuri läpi omien teosteni lainaukset noilta neljältä vuodelta. Vuonna 2018 minulta oli kirjastoissa lainattavissa 21 teosta eri muodoissa, vuonna 2019 22 teosta ja seuraavina kahtena vuonna kumpanakin 24 teosta. Onhan noita kertynyt, joku voisi sanoa – mutta onhan tässä jo kilometrejä ja vuosia kirjoittajana takana… Tein muutamia havaintoja kirjoittamieni teosten lainaamisista.

Viiden eniten lainatun teoksen osuus koko tarjolla olleesta kirjojeni määrästä on vaihdellut vuosittain 52 ja 65 prosentin välillä. Keväällä 2019 julkaistu Impivaara, Sudenmaa -rikosromaanisarjani kahdeksas ja toistaiseksi viimeisin osa saavutti tuona vuonna niin suuren suosion lainaajien keskuudessa, että sen lainaukset muodostivat lähes kolmanneksen lainatuista kirjoistani. Samalla viiden suosituimman kirjani lainausosuus nousi tuona vuonna tuohon 65 prosenttiin.

Olen kirjoittanut sekä ”tavallisia” romaaneja, rikosromaaneja että tietokirjoja. Omalta osaltani voin todistaa sen, että Suomessa luetaan paljon rikosromaaneja. Vuonna 2018 lainatuin teokseni oli Kasvuaikaa, Sudenmaa-sarjan seitsemäs osa. Vuodet 2019-2021 menivätkin sitten Impivaaran piikkiin.

Sanaston tilastoista voi myös tehdä havainnon, että suomalaiset pitävät romaanisarjojen lukemisesta: uusimman Sudenmaan ilmestyminen on näkynyt aina myös niin, että aikaisempiakin sarjan teoksia on lainattu enemmän. Sarjan ihka ensimmäinen teos, ranskaksikin käännetty Ahventen valtakunta (Myllylahti 2007) näkyy olleen vielä vuonna 2021 kymmenenneksi lainatuin teokseni, ja ihan hyvällä lainausmäärällä.

Kirjojeni lainausmääristä voi myös päätellä sen trendin, että uusimmat kirjat löytävät herkimmin kirjaston hyllyltä lukijansa käsiin. Onhan se luonnollista: ne ovat yleensä kirjastossa esillä parhaimmilla paikoilla, ja saavat ainakin jonkin verran julkisuutta. Mutta ilahduttavaa on huomata, että joistakin kirjoistani on muodostunut kestosuosikkeja. Syksyllä 2017 ilmestynyt, tomerasta Katri-tytöstä ja ilmastonmuutoksesta kertova Isän luokse on ollut siitä lähtien kirjojeni lainausmäärissä mitalisijoilla. Mitenkähän käynee, kun vuoden 2022 lainaustilastot päivitetään syksyllä järjestelmään?

Tilastoista löytyy mukavia yllätyksiä. Keväällä 2012 Metsäkustannus julkaisi omasta ideastani lähteneen Metsänomistajan rahakirjan, helppolukuisen oppaan avuksi oman metsänsä taloudellisen arvon ja merkityksen pohtimiseen. Lieneekö ollut koronan tuoman ”kotoilun” ansiota, kun vuonna 2021 se pomppasi taas kärkikahinoihin kirjojeni lainausmäärissä? Vai olisiko joku vaikutusvaltainen ”metsäinfluensseri” vihjaissut jollakin minulle tuiki tuntemattomalla nettifoorumilla kirjan olemassaolosta?

Olen itsekin ahkera kirjastossa kävijä ja kirjojen lainaaja. Se surettaa, että niin monia hyviä kirjoja lepää siellä hyllyillä, pääsemättä kenties koskaan yhdenkään lainaajan silmien eteen. Aikaa myöten ne menevät poistoon. Sääli!

Pienestä, mutta kirjailijan taloudessa tuiki tarpeellisesta lainauskorvauksesta viis: olen omalta osaltani äärimmäisen kiitollinen jokaisesta kerrasta, jolloin jokin kirjoittamani teos tarttuu kirjaston hyllyltä lukijansa matkaan. Kirjat on tehty luettaviksi. Aika näyttää, milloin on totuttava sanomaan että kuunneltaviksi.

Huom: Kirjojen linkit johtavat Kymenlaakson kirjastojen yhteiseen Kyyti-tietokantaan.Tarkasta kirjojen saatavuus oman alueesi kirjastojen verkkokirjastosta.

Lainatuimmat kirjani vuosina 2018-2021, TOP 5

2018

1. Kasvuaikaa (Sudenmaa-sarjan 7. teos)

2. Isän luokse (nuortenromaani)

3. Rakkausarpia (Sudenmaa-sarjan 6. teos)

4. Kaksi hautaa saarella (romaani punapäällikkö Aleksei Osipovista)

5. Metsänomistajan rahakirja

2019

1. Impivaara (Sudenmaa-sarjan 8. teos)

2. Isän luokse

3. Kasvuaikaa

4. Rakkausarpia

5. Kaksi hautaa saarella

2020

1. Impivaara

2. Tanssilavojen Suomi (kuvaus suomalaisesta tanssilavakulttuurista 1800-luvulta nykypäivään)

3. Isän luokse

4. Kasvuaikaa

5. Rakkausarpia

2021

1. Impivaara

2. Isän luokse

3. Kasvuaikaa

4. Metsänomistajan rahakirja

5. Tanssilavojen Suomi

Kielikato uhkaa luontokadon lailla Suomea

Maanantai 20.3.2023 klo 9:49

Woke-kulttuuri, queer. Remake. Aamun sanomalehteä ei tarvitse paljon selata löytääkseen uusia sanoja, joiden sisältöä ei ymmärrä. Suomi on puhuttuna ja kirjoitettuna kielenä valtavassa murroksessa. Olisiko siitäkin syytä keskustella siellä vaaliteltoilla?

Käyttämämme kieli on jatkuvasti muuttuva asia. Vielä sata vuotta sitten sen lainasanat olivat peräisin lähinnä venäjästä, ruotsista ja saksasta. Nykyisin suurin ”puhtaaseen” suomen kieleen kohdistuva uudissanojen paine tulee englannista. Lukutaidon, ja yhä moninaisempien viestintävälineiden myötä uudet sanat leviävät yhä nopeammin, jos kohta ne luullakseni myös kuolevat helpommin. Lisäksi me kaksijalkaiset olemme eto epeleitä keksimään uusia sanoja ihan itse, kukin tykönämme.

Monet arjen kieleen otettavat asiat muuttuvat. Sata vuotta sitten suurin osa suomalaisista lienee ymmärtänyt luonnosta, maataloudesta ja metsästä otettuja vertauksia. Kainuun takamailla oli helppoa ymmärtää että kun menee sutta pakoon, tulee karhu vastaan. Mistä nykyiset sanaleikit ja vertauskuvat poimitaan? Televisiosta ja netistä, uskoisin.

Voi toki kysyä, mitä väliä sillä on miten ja millaista suomea me puhumme ja kirjoitamme. On sillä, oikeasti: me sekä ymmärrämme, että väärin ymmärrämme toisiamme edelleen kielen avulla. Juuri puhumaan oppineen natiaisen pitäisi ymmärtää, mitä hänen isovanhempansa puhuvat saadakseen tietää, miten täällä on ennen oltu ja eletty ja miksi. Maahanmuuttajataustaisen hoitoalan työntekijän ”Miten täällä voidaan” -vakiokysymykseen saa iäkkäältä potilaalta paljon hedelmällisemmän vastauksen, jos hän ymmärtää mitä potilas oikeasti tarkoittaa, ja tämä voi luottaa siihen.

Tulevalla hallituskaudella tehdään isoja päätöksiä liittyen esimerkiksi koulujen opetusohjelmiin ja rahoitukseen, maahanmuuttajien koulutukseen, osaamisvaatimuksiin ja kotouttamiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön määriin sekä tiedotusvälineiden toimintamahdollisuuksiin.

Toivoa sopii, että hyvän suomen vaaliminen on edes jollakin tavalla mukana noissa päätöksissä.

Euroopan ja Suomen historia on täynnä ironiaa

Torstai 12.5.2022 klo 14:10

1920-luvun alussa vallankumouksen mylläämästä Venäjästä irrottautuneet Puola ja Latvia tekivät hartiavoimin töitä saadakseen muut niin sanotut ”reunavaltiot” eli Liettuan, Viron ja Suomen kanssaan puolustusliittoon. Silloin se ei onnistunut. Satakunta vuotta myöhemmin nuo valtiot näyttävät olevan kaikki kohta yhteisessä puolustusliitossa. Ironista kyllä, aloitteen asiassa teki Venäjä.

Suomen historiassa on itsenäistymistaistelun sankareiksi nostettu maan sisällä vaikuttaneet itsenäisyysaktivistit, ja Saksaan jääkärioppiin lähteneet nuoret miehet. Kun jääkärit palasivat pääosin keväällä 1918 Suomeen, lähes kaikista heistä leivottiin joko upseereita tai aliupseereita valkoiseen armeijaan. Siitä huolimatta, että suurin osa heistä oli palvellut Saksan itärintamalla tavallisina rivimiehinä.

Kevään kahdeksantoista valkoisen armeijan johtopaikoille tarvittiin kuitenkin Venäjän keisarillisessa armeijassa esikuntatyötä oppineita, ja käytännön johtamista ensimmäisen maailmansodan joukko-osastoissa harjoitelleita suomensukuisia, noita Venäjän vallankumoukselta tänne pelastuneita upseereita. He myös paljolti kehittivät sen armeijan ja ne taistelutavat, jotka laittoivat talvella 1939-1940 sulun puna-armeijan juhlamarssille Suomeen. Vuoden 1921 alussa kaikki kahdeksan puolustustusvoimien aktiivikenraalia kuuluivat tähän joukkoon. Tilanne oli lähestulkoon sama kaikissa Venäjän reunavaltioissa.

Vuonna 1900 syntynyt Urho Kaleva Kekkonen oli nuoruudessaan kova ryssänvihaaja. Venäjän kieli ei tarttunut Kajaanin yhteiskoulussa millään hänen päähänsä. Siitä huolimatta, toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun lopulle saakka häntä kutsuttiin pilkallisesti Siperian vinttikoiraksi, kun hän reissasi niin usein Neuvostoliitoksi muuttuneessa itänaapurissa vakuuttamassa sikäläistä johtoa piskuisen Suomen Ystävyydestä, Yhtenäisyydestä ja keskinäisestä Avunannosta.

Siitä, ohjaako ihmisten, kansojen ja kansakuntien elämää jokin korkeampi voima, ei maailmalla vallitse kattavaa yksimielisyyttä. Mutta jos sellainen voima on olemassa, niin ei siltä ainakaan ironian tajua puutu.

LUKUVINKKI: Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956. BoD, painovuotta ei merkitty.

Tietokirjani tanssilavojen Suomesta ilmestyi vuosi sitten - ja mitä tapahtui?

Maanantai 26.4.2021 klo 8:21

Kirjallisuus kuvasi omaa aikaansa myös vuonna 1918

Perjantai 23.4.2021 klo 7:42

Kahden tietokirjan ja monen muutoksen kirjallisuusvuosi 2020

Torstai 24.12.2020 klo 8:24

Signeeraan kirjojani Haminan Valojen Yössä perjantaina

Keskiviikko 9.9.2020 klo 13:27

Vuosi 2020 on ollut minulle kirjailijana kahden julkaistun tietokirjan vuosi. Huhtikuulla ilmestyi Kariston kustantamana tanssilavakulttuuria yli sadan vuoden ajalta ruotiva kirjani Tanssilavojen Suomi. Elokuun alussa sain juhlistaa yhdessä kotikaupunkini Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin väen kanssa tapahtuman 30-vuotisjuhlateosta. Musiikkipitoinen vuosi siis tämä!

Pari vuotta sitten julkaisin omakustanteena kuva- ja tarinapitoisen kirjani Keisareita ja kalastajia: tarinoita itäiseltä Suomenlahdelta. Taisipa tulla tarpeeseen, sillä kirjaa myydään ja kysytään yhä edelleen. Se alkaa olla harvinaista tämän päivän nopeissa julkaisusykleissä.

Haminassa vietetään Valojen Yö-festivaalia ensi perjantaina. Olen Haminan Suomalasessa kirjakaupassa signeeraamassa näitä kolmea tuotostani kello 18-18.20, vaikkapa lahjakirjaksi isänpäivään tai jouluun. Viimeisten tietojen mukaan ne ovat sittenkin tulossa, tästä erikoisesta vuodesta huolimatta.

2000-luvun tanssibändit Tarja Närhin Iskelmäradiossa 28. kesäkuuta

Sunnuntai 28.6.2020 klo 18:25

Tarja Närhin aina sunnuntaiaamuisin Ylen Radio Suomessa juontama Iskelmäradio kuuluu suosikkeihini. Tänä aamuna ohjelmaa oli peräti mieluisaa kuunnella.

Tanssikansa valittaa alati netin moninaisilla keskustelufoorumeilla, ettei Yle:n kanavilta kuule riittävästi tanssimusiikkia.

No, Tarjapa oli lukenut läpi kaksi viime keväänä ilmestynyttä lavatanssikirjaa, Henna Karppinen-Kummunmäen kirjan ja minun Tanssilavojen Suomeni. Niiden innoittamana hän oli koonnut reiluun 50 minuuttiin peräti maistuvan kattauksen tällä vuosituhannella tehtyä tanssimusiikkia.

Kaikenlaisia rytmejä: tangoa, valssia, jotakin fuskun tanssijoille... hyvä paketti vaikkapa ensiesittelyksi sellaiselle, joka miettii uskaltautumista tanssilavoille. Loppukesästä niille taas pääsee.

Ohjelman voi kuunnella täältä.

Tasan vuosi tästäkin Radio Suomen lavatanssihaastattelusta

Keskiviikko 24.6.2020 klo 13:03

Tasan vuosi sitten, 24. kesäkuuta 2019 juttelin Karhulassa sijaitsevan Tampsan tanssilavan portailla Radio Suomen Kiira Ikävalkon kanssa silloin tekeillä olleesta Tanssilavojen Suomi-tietokirjastani ja lavatanssikulttuurista.

Haastattelu on yhä kuunneltavissa Yle Areenassa. Tuota kuunnellessani on olo vähän haikea: enpä vuosi sitten arvannut, että kesän 2020 lavatanssit ovat yhä samalla päivämäärällä korkkaamatta.

Kauniisti kukkiva rätvänä ei ole raetvaenae

Keskiviikko 17.6.2020 klo 7:46

Tanssilavojen Suomen saama palaute lämmittää

Perjantai 12.6.2020 klo 16:17

Jos et ole vielä koskaan kirjoittanut tietokirjaa ja harkitset sen ensimmäisen aloittamista, pyydän sinua harkitsemaan vielä kerran. Olen niitä kirjoittanut, useammankin. Ja joka kerta urakka on osoittautunut suuremmaksi kuin olen etukäteen miettinyt.

Kirjan sisällön laatimiseen kuuluu monia työvaiheita. On mietittävä, miksi juuri tämä aihe on kertomisen ja kajoamisen arvoinen. Mitä siinä on sellaista, joka voisi kiinnostaa mahdollista lukijaa? Ja millaisia lukijoita kirja voisi saada?

Kirjan pohjatöihin kuuluu mahdollisimman laajan lähdeaineiston kerustelu. Ja kun yhden hyvän lähteen löydät, se johdattaa sinut todennäköisesti vähintään kahden vielä kiinnostavamman lähteen jäljille. Kuinka ollakaan, juuri nuo mahdolliset lähdeteokset on myyty jo loppuun, tai ne on lainattu kirjastoista suurin piirtein ikiajoiksi alan harrastajille.

Kerätyt tiedot on kirjattava ylös. Tarkasti, monesta syystä. Lukijoissa on aina joku, joka muistaa asiat päivämäärän tarkkuudella viimeisten sadan vuoden ajalta. On ikävää narahtaa asiavirheiden tekemisestä. Käytetyt tiedot on pystyttävä tarvittaessa todentamaan, mieluummin useasta eri lähteestä. Lähdetiedot on kirjattava ylös kirjan loppuun. On mietittävä, mahtuuko kirjaasi haluamasi tekstinpätkä sitaattioikeuden piiriin.

Sen jälkeen on kirjan rakenteen suunnittelun aika. Kronologinen etenemisjärjestys, vaiko jotakin muuta? Miten saat alusta mahdollisimman iskevän? Mistä hyviä kuvia, ja mihin hintaan? Mitä mahdollinen kustantaja haluaa?

Ja sitten ei kun kirjoittamaan. Iskevää tekstiä, jota on mukava lukea. Ei kielioppivirheitä. Paljon tietoa. Tietolaatikoita ja graafeja. Palastelua, mielellään eri tavalla kuin kukaan muu on aiheesta kirjoittanut. Tekstistä ei saa näkyä sen eteen tehty valtava työmäärä. Keskimääräiselle lukijalle kirjasi lukeminen ei saa olla työtä, vaan huvia.

Siihen nähden on ollut mukava lukea, mitä tänä keväänä ilmestyneestä Tanssilavojen Suomi -tietokirjastani on kirjoitettu. Tällä, viikolla olen saanut käsiini kaksikin kritiikkiä, Kinin Kirjavinkkeihin tekemän ja Risto Kormilaisen kulttuurilehti Kaltioon laatiman.

Olen niistä iloinen ja kiitollinen. Ovat ainakin jaksaneet lukea kirjani loppuun.

Korona kurittaa tanssilavakesää

Lauantai 23.5.2020 klo 9:26

Ristiinan Metsälinnan tanssilavan alkukesän tanssit: peruttu. Mäntyharjun Nurmaan lava: peruttu. Syvälahti Kangasniemellä: peruttu.

Tanssikansaa koronapandemia koettelee kovasti. Kukaan ei vielä osaa sanoa, tanssitaanko maamme tanssilavoilla edes elo-syyskuussa.

Toimittaja Kirsti Vuorelan Länsi-Savoon kirjoittamassa, 17. toukokuuta julkaistussa jutussa kerrotaan monista minullekin tutuista lavoista. Toimittaja on lukenut juttunsa taustaksi sekä minun tuoreen Tanssilavojen Suomi-kirjani, että Henna Karppinen-Kummunmäen Lavatanssien hurma-kirjan.

Hyvin taustoitettua juttua on ilo lukea. Kiitos ja kumarrus - vaikkakin haikealla mielellä.

LISÄTTY 25.5.20: Valitettavasti Länsi-Savon em. juttu on tänään mennyt maksumuurin taakse.

Tanssilavojen Suomi nyt myös sähkökirjana

Torstai 7.5.2020

Tanssilavojen Suomi-kirjaani voi lukea nyt myös sähkökirjana. Tilauksen voi tehdä esimerkiksi täältä.

Itselleni se paperille painettu kirja on edelleen se kaikkein paras, mutta sähköiset sekä äänikirjat yleistyvät koko ajan "lukijoiden" käsissä. Se on hyvä asia: pääasia, että kukin löytää sen oman tapansa nautiskella itseään kiinnostavista tarinoista.

Lukaisin sähkökirjaversion tuotoksestani lävitse ja totesin, että kivan lukunautinnon sekin antaa. Tuo oheinen, tähän valitsemani kuva esittää kahta legendaarista turkulaista, joiden uraa kirjassani myös käsitellään.

Tuon kuvan otin muuten Saukonkallion tanssilavalla Iitissä. Sekin ilmoitti äskettäin, että alkavan kauden tanssit on kaikki peruttu. Muita, samanlaisia ilmoituksia satelee koko ajan.

Matin ja Tepon puheissa oli jo viime syksynä sellaisia viitteitä, ettei heitä enää kauan esiintymässä nähdä. Tulikohan otettua peräti historiallinen kuva?

Tanssilavojen Suomi: Sisällysluettelo

Maanantai 27.4.2020 klo 17:33

Martti Linna: TANSSILAVOJEN SUOMI. Karisto Oy 4/2020

Esipuhe: Saanko luvan?

I Lajien synty: Tanssin askeleilla 1800-luvulta 1900-luvulle

I.I Tanssikallioita ja riihitansseja

I.II Tuontisäveliä pirunkeuhkoilla

I.III Paritanssien aikaan

II Hottia ja haitarijatsia: 1920- ja 1930-luku

II.I Tanssipaikkoja maalle ja kaupunkeihin

II.II Haitarijatsin synty

II.III Puurattaat, puurattaat, puurattaat

III Tanssikieltoja ja -iltamia: 1940-luku

III.I Suojeluskunnat luopuvat lavoistaan

III.II Melankoliaa ja lattarirytmejä

III.III Tanssi vie nuoret rappiolle

IV Tanssilavojen kultakausi: 1950-luku

IV.I Luvattomia lavoja ja tanssilaivoja

IV.II Virran klassikoita ja italoiskelmää

IV.III Saunapuhtaina lauantaitansseihin

V Suuret ikäluokat tanssivat: 1960-luku

V.I Yhä suurempia tanssipaikkoja

V.II Tango tekee vastaiskun

V.III Tanssia ja kapinointia

VI Humppabuumia ja syntikkapoppia: 1970- ja 1980-luvut

VI.I Osta sie hyvä orkesteri!

VI.II Entistä sähköisempää musiikkia

VI.III Diskoon tai päivätansseihin

VII Uudelle vuosituhannelle

VII.I Lattianrajasta takaisin kuunsillalle

VII.II Musiikkia yli raja-aitojen

VII.III Parinhakua, liikuntaa ja hyvää mieltä

VIII Tanssilavat ja tulevaisuus

VIII.I Vähemmän lavoja, enemmän aikaa

VIII.II Nopeammin kiinni kertosäkeeseen

VIII.III Läheisyyttä, liikuntaa ja musiikkia

IX Lähteitä ja lukuvinkkejä

200 sivua, n. 100 kuvaa, n. 20 tietolaatikkoa

Tanssilavojen Suomi, tietokirjani suomalaisesta tanssilavaelämästä ilmestyy tänään

Maanantai 27.4.2020 klo 11:24

Suomalaisten tanssilavojen menneistä vuosikymmenistä on kirjoitettu koko joukko hienoja teoksia. Paritanssin uudempia aikoja on kartoitettu tietokirjallisuudessa huomattavasti vähemmän. Useimmiten noissa kirjoissa on paneuduttu johonkin tiettyyn sektoriin tanssiharrastuksessa: joko tanssijoihin, tanssimusiikkiin, tanssimusiikkia esittäviin muusikoihin tai johonkin muuhun.

Innokkaana lavatanssiharrastajana olen - yrityksen ja erehdyksen kautta - tullut siihen tulokseen, että onnistunut tanssi-ilta syntyy monista eri osasista: rytmikkäästä musiikista, persoonallisista esiintyjistä, hyvästä lattiasta, hyvästä omasta mielestä, kivoista kanssatanssijoista, hyvistä keskusteluista illan aikana, maukkaista poikkeamisista puhvetin puolella. Ainakin näistä.

Eikä unohtaa sovi sitä tunnetta, että kokee olevansa osa jonkinlaista jatkumoa. Näillä samoilla taidolla rakennetuilla lavoilla, näillä samoilla rytmeillä ovat tanssineet jo monet sukupolvet ennen meitä. Ainakin minulle se on tärkeä osa tanssi-illan tunnelmasta.

Siksipä päätin kirjoittaa sellaisen tietokirjan, joka yrittää kertoa kaikista näistä pienistä hyvien tanssien osista aina sieltä 1800-luvun lopulta tähän päivään. Jännityksellä odotan, millaista palautetta tuo aikamatka tanssilattialla saa lukijoiltaan.

Joskus viime joulun tienoilla kirjoitin tulevan kirjan esipuheeseen tällaiset lauseet: "Lavatanssien suosion loppumista on ennustettu niin kauan, kuin tässä maassa on tanssittu. Silti myös ensi kesänä ihminen kohtaa toisen ihmisen monilla suomalaisilla tanssipaikoilla."

Enpä minäkään arvannut, että eräs pandemia vaikuttaisi myös tämän rakkaan harrastukseni harjoittamiseen. Tätä kirjoittaessani en tiedä, miten rajoitukset tarkoittavat kesälavojen toiminnassa.

En silti anna periksi: Niin kauan kuin ihminen on olemassa, hän haluaa myös tanssia.

Tanssimusiikkikin muuttuu ajan myötä

Maanantai 24.2.2020 klo 8:21

Tanssilavojen Suomi -kirjani sai jo kansikuvan

Maanantai 25.11.2019 klo 9:05

Yksi olennainen osa jokaista kirjoitettua ja painettua kirjaa on sen kansikuva. Kaupallisten kustantamoiden tuottaessa kirjan, tuosta kuvasta päättää yleensä kustantaja. Toki kirjailijalta kysytään, sopiiko kuva hänen mielestään kirjan sisältöön.

Tanssilavojen Suomi -kirjani ilmestyy huhtikuussa 2020. Sen kustantaja Karisto päätti luottaa kannessa vanhaan ja hyvään, Lappeenrannan maakuntamuseosta löytyneeseen kuvaan lavatansseista.

Ja hyvä että päätti! Tuo Risulahden lava Luumäellä, josta kuva on peräisin, on minullekin tuttu paikka monilta kesäilloilta. Tosin, ensimmäistä kertaa muistan käyneeni lavalla ollessani vielä metsäkeskuksen palveluksessa. Pidimme siellä silloin metsäiltamat paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Kirjan esittely löytyy Kariston nettisivuilta täältä.

Vieraat tekohampaat rintataskussa, ja muita sattumuksia lavatansseista

Tiistai 25.6.2019 klo 6:37

Radio Suomen toimittaja Kiira Ikävalko haastatteli minua tanssilavakirjani tiimoilta eilen kotkalaisen Tampsan tanssilavan luona. Haastattelu on kuultavissa Yle Areenassa täällä.

Taitava toimittaja sai lyhyeen lähetykseen mahtumaan kaikenlaista laajasta aiheesta. Hän sanoi käyneensä kerran elämässään lavatansseissa, eikä kukaan hakenut tanssimaan.

Harmittaa se, kuinka monelle ensikertalaiselle tuo kerta voi tuosta samasta syystä jäädä myös viimeiseksi. Tutustumismatka hienoon, sosiaaliseen ja perinteikkääseen liikuntamuotoon jää kokematta.

Sama koskee muuten kaikkia harrastusmuotoja. Sen ekan kokemuksen pitäisi olla kiva. Siinäpä haastetta kaikille tämän liian vähän liikkuvan maamme tuhansille liikuttaville seuroille ja yhdistyksille!