Tanssimusiikkikin muuttuu ajan myötä

Maanantai 24.2.2020 klo 8:21

Tyoski_kotisivut.jpg
Kävin lauantaina tanssimassa Haminan Wanhalla Työskillä. Kolmen miehen voimin musisoiva Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit tarjosi neljän setin verran oikein tanssittavaa ja rytmikästä musiikkia. Kiitokset siitä!

Tanssilavojen Suomi -tietokirjani työstämisen myötä olen kiinnittänyt tanssipaikoilla enemmän huomiota tanssimuusikoiden työskentelyyn kuin joskus aikaisemmin. Paljon on varmasti muuttunut niiden yli sadan vuoden aikana, kun meitä tanssikansaa on liikutettu sävelin tuhansilla ja taas tuhansilla tanssilattioilla.

Joskus 1900-luvun alussa tanssiyhtye kasattiin yleensä taitavan haitarinsoittajan ympärille. Ilmiö vielä yleistyi, kun entisten 2-rivisten haitarien lisäksi lähinnä italialaiset soittajat toivat tännekin 3- ja jopa 5-rivisiä soittopelejä. Siihen vierelle rumpali, viulusti tai ehkä jokin puhallin, niin johan lähti ääntä ja rytmiä riittävästi!

Myöhemmin, 20- ja 30-luvuilla ääneen pääsivät isot, yli 10-miehiset tanssiorkesterit. Niiden kulta-ajat alkoivat olla ohi joskus 50-luvulla, kun soittajakunnan ammattimaistuminen jatkui, eikä keikoilta irronnut noin isoille kokoonpanoille riittävästi palkkarahoja. Ja olihan noin ison kokoonpanon liikuttelukin sen aikaisella kuljetuskalustolla jo melkoinen suoritus.

Noiden vuosien jälkeen sähköiset soittimet ja muu kalusto on tullut esiintymisareenoille. Täytyy silti sanoa, että lauantaina minua sykähdyttivät eniten Teemun ja hänen poppoonsa tarjoamat viimeiset valssit. Rumpali kera yhden pienen rummun, basisti kera ison läskibassonsa sekä Teemu hanureineen irrottivat piuhat vehkeistään ja jalkautuivat tanssilattialle.

Valssi soi komeasti akustisena, niin kuin joskus kauan sitten. Historia ja yksinkertaisuus ovat asioita, joita musiikissakin kannattaa vaalia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanssilavojen Suomi, Martti Linna, Haminan Wanha Työski, Teemu Harjukari, Taivaanrannan maalarit, tanssimusiikki, tanssilavakulttuuri

Tanssilavakulttuuri on niin suomalaista, että

Tiistai 20.8.2019 klo 7:11

Aino_Niemi_kotisivu.jpg


Kuluneena kesänä olen kiertänyt ristiin rastiin Suomea, etsien erilaisia tanssilavoja eri aikakausilta. Veikkaisin, että aikansa voisi käyttää paljon huonomminkin. Tekeillä on kirja tanssilavojen Suomesta.

Lavakausi alkaa vähitellen kääntyä lopuilleen. Elokuun illat hämärtyvät. Ihmisten paras kesälomakausi on ohitse. Monellekaan ei enää tule mieleen lähteä lavalle tanssimaan.

Viime viikonloppuna tieni vei ihan kotikulmille, Hirvelän tanssilavalle Sippolaan. Hyvä että vei.

Onhan siinä taikaa, kun 20-vuotias tangokuningatar laulaa Topi Kärjen klassikkotangon ennen sotia rakennetulla tanssilavalla. Ja lava on täynnä tanssivia ihmisiä.

Antoi uskoa kulttuurin merkitykseen yhteiskunnassa. Se oikeasti yhdistää ja antaa yhteisiä kokemuksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aino Niemi, Hirvelän lava, tanssilavakulttuuri, Sippola, tanssilavakirja, Martti Linna

Markku Aro, ja muut tanssilavojen 60-luvulla aloittaneet kestosuosikit

Perjantai 26.7.2019 klo 8:39

Aro_Tampsalla_kotisivut.jpg

Osana tekeillä olevaa kirjaani suomalaisesta tanssilavakulttuurista, olen viime viikkoina käynyt tanssimassa useammankin suomalaisen laulajalegendan keikoilla. Sekä Eino Grön, Tapani Kansa että Markku Aro aloittivat uraansa jo 60-luvulla. Yhä edelleen äänet soivat ja kansa tanssii.

Hattua täytyy nostaa näille miehille ja naisille. Kymmeniä vuosia tien päällä kelissä kuin kelissä, satoja ellei tuhansia keikkoja, samojen kappaleiden toistoja ilta toisensa jälkeen niin että ihmiset viihtyvät.

Siihen lisänä on tullut tämä some-kulttuuri. Kuulin erään näistä legendoista olleen kahvilla seuralaisensa kanssa ihan näillä kotikulmillani. Monet kerrat ihmiset olivat tulleet pyytämään tähteä kuvaan kanssaan. Ilmeisesti se kahvi oli juotu haaleana: kertaakaan tämä legenda ei ollut kieltäytynyt kuvasta.

Yksi on tänä kesänä joukosta poissa. Reijo Taipale ei kierrä enää. Onneksi ehdin kuulla häntäkin lavoilla useina iltoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Aro, tanssilavakulttuuri, tanssikirja, Eino Grön, Reijo Taipale, Tapani Kansa