Tunteisiin vetoava tarina ei aina toimi uutisjutussa

Perjantai 10.2.2017 klo 15:17

Viime aikoina olen miettinyt paljon tarinankäytön merkitystä lehtiartikkelien laatimisessa. Ikiaikaisen tarinan hyödyntämistä näkee yhä enemmän aivan tavallisen uutispäivän sanomalehdessä: uutisjutussa on sankari, pahis, sankarin kokemia vastoinkäymisiä ja lopulta niiden jälkeinen onnellinen loppu.

Ongelmaksi voi tulla, että toimittajan harrastama maalailu voi peittää alleen pääasian jonka pitäisi olla uutinen ja jutun kärki. Toinen ongelma voi olla se, että kun tarina kerrotaan vain yhden ihmisen näkökulmasta, vain siitä tulee ehdoton totuus. Muita näkökulmia ei samaan asiaan tuoda esille.

Vähän samasta asiasta kirjoittaa Janne Arola tänään ilmestyneessä Journalistissa:

"Erityisesti näinä aikoina, kun valtamedia pyrkii kiivaasti erottautumaan valemedioista ja propagandasivustoista, faktojen paikkansapitävyyden varmistamisen pitäisi olla ensisijaisen tärkeää. Viime aikojen ilmiö on kuitenkin se, että yksittäisten ihmisten kokemuksia nostetaan tasaveroisiksi asiantuntijatiedon rinnalle. Mediassa näkee säännöllisesti tarinallisia juttuja sairaudesta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta selviytyneistä ihmisistä. Usein lähteenä ovat vain haastateltavat itse, eikä heidän taustojaan tai sanomisiaan ole tarkistettu muualta."

Yhdyn täysin Janne Arolan näkemykseen. Jos ja kun isolla pensselillä halutaan maalata ihmisen mielikuviin vetoavaa tarinaa, ei silti pidä tinkiä faktojen tarkistamisesta aina kun se on mahdollista - vaikkakin se mikä on totuus, on joskus pahuksen vaikeaa kaivaa esille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, klassinen tarina, toimittajan työ, Janne Arola, Journalisti

Klassinen tarina ja kuinka se lopetetaan

Keskiviikko 1.4.2015 klo 10:10

Komedia päättyy loppuratkaisuun, jossa draaman päähenkilön asiat ovat paremmin kuin tarinan alussa. Tragedia puolestaan päättyy katastrofiin, jossa päähenkilön tilanne on pahempi kuin alussa.

Juonirakenteen teoreetikkona pidetty Gustav Freytag on sanonut näin analysoidessaan klassisia näytelmiä. Vaikka Freytag tutki näytelmiä, voi hänen ajatuksiaan soveltaa myös romaanin kirjoittamiseen. Hollywoodin elokuvakäsikirjoittajat käyttävät joskus turhankin näkyvää freytagilaista rautalankaa laatiessaan varmojen hittien käsikirjoituksia.

Minulla on jälleen kerran edessäni tilanne, jossa aloitan romaanikäsikirjoituksen viimeisen kappaleen kirjoittamista. Yksi rautalankamalli lopusta minulla jo on, tiedän suunnilleen mitä tulee tapahtumaan. Tässä toisessa versiossa minun on solmittava uskottavasti kaikki irrallaan olevat langat mahdollisia lukijoita varten. Tarinan lopun on oltava sellainen, että siitä jää lukijalle jälkimaku koko kirjasta.

Vaikka pidänkin juonirakenteisia tarinoita oikean elämän vastaisina on tunnustettava, että freytagilaisessa ajattelussa on oma viehätyksensä. Se on selkeä ratkaisu. Jokainen lukija toivoo hyvää pitämälleen päähenkilölle. Jos tarinan Julialle ja Romeolle käy huonosti, se kouraisee joskus syvältä.

Romaaniaihiossani on nyt noin 260 000 merkkiä. Loppuratkaisun myötä niitä tullee lisää noin 3 000. Veemäistä, kun tiedän jo ennalta etten voi tyydyttää jokaisen lukijan mielihaluja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juoni, juonirakenne, Gustav Freytag, kirjailijan työ, tarina, käsikirjoittaminen

Juha Hurmeen kymmenen teesiä lukemisen puolesta

Perjantai 20.3.2015 klo 7:18

Arvostamani kirjailija Juha Hurme listaa Ylen Kulttuurin nettisivuilla 18. maaliskuuta kymmenen syytä, miksi hänen mielestään kannattaa lukea kirjoja ja tarinoita.

Kaikkiin Juhan teeseihin on helppo yhtyä. Ilman kirjaa on kurjaa. Tarinan voi luoda todeksi vain sen lukija. Kirjoittaja voi tehdä siitä maksimissaan vain puolet.

Kiitos, Juha.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Hurme, Ilman kirjaa on kurjaa, Yle Kulttuuri, lukeminen, tarina, kirjailijan työ

Suljetun auton arvoitus herätti Kirsin kiinnostuksen

Maanantai 5.1.2015 klo 8:01

Kirsi Hietanen näkyy ruotineen blogissaan Kirsin kirjanurkka viime syksynä ilmestynyttä Kariston mieskirjailijoiden novellikokoelmaa Rikos - 7 rikostarinaa. Sain ilokseni kirjoittaa yhden noista tarinoista, eli Suljetun auton arvoituksen.

Novelli on kirjailijalle eräs haastavimmista kirjoittamisen lajeista. Ehkä vain terävän kolumnin laatiminen ylittää sen vaativuudessa. Sivuja ei ole paljon käytettävissä, joten rönsyt ja teemat on jätettävä vähille. Yhden käsiteltävän juonen ja ajatuksen ympärille on luotava toimiva ja lihaisa tarina. Ilmankos meistä kynänpyörittäjistä kovin harvat yltävät novellisteina Ernest Hemingwayn tasolle...

Kirsi Hietanen näkyy pitäneen novellistani, se kenties saa hänet tarttumaan johonkin kirjoittamistani romaaneista. Tuollainen, monen kirjoittajan yhteinen kokoelma onkin parhaimmillaan eräänlainen kirjailijan käyntikortti siitä miten hän tarinoitaan kertoo. Monet omat kirjailijalöytöni olen tehnyt samalla tavalla, jonkin novellikokoelman kautta.

Yhdestä asiasta olen Hietasen kanssa samaa mieltä: jonakin päivänä haluan totta vie olla mukana miesten kirjoittamassa rakkausnovellikokoelmassa. Pienenä vinkkinä, Kariston väki :)

1 kommentti . Avainsanat: Karisto, Kirsi Hietanen, Kirsin kirjanurkka, Rikos - 7 rikostarinaa, Suljetun auton arvoitus

Suomi on täynnä hyviä tarinoita, sanoo Bruce Oreck

Sunnuntai 7.12.2014 klo 7:59

Kautta aikojen suomalaiset ovat halunneet kuulla ulkolaisten suusta sen, mikä meidän pitäisi tietää muutenkin: jos ja kun lopettaa ruikutuksen, voi huomata että kaikki markkinointi on pohjimmiltaan tarinankerrontaa ja Suomi on täynnä hyviä tarinoita.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck esittää Itsenäisyyspäivän 2014 tienoilla ajatuksiaan Hesarissa ja Nelosella. Hänen viiden kohdan ohjelmansa saada Suomi kukoistukseen on tässä:

- Tähdätään korkealle ja päätetään, että meistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa.
- Jotta kehitystä voi seurata, sille on laadittava mittarit.
- Toimintaa!
- Vimmattua harjoittelua.
- Kun olemme valmiita, nautitaan!

Noin se menee. Juuri tällä hetkellä isoa tarinaa tehdään isolla koneella itärajamme takana - tulosta emme onneksi tiedä.

Vaikka en Amerikkaa ihailekaan, niin suomalaisena kirjailijana minun on annettava Oreckille hänen ohjelmastaan se pyydetty yläfemma.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bruce Oreck, tarina, markkinointi, tarinankerronta

Rakkausarpia, kuudes Sudenmaa ilmestyy helmikuussa /Sixth Sudenmaa-novel comes out 2/2015

Keskiviikko 3.12.2014 klo 13:11

linna_kansi.jpg
Ahventen valtakunnasta
vuonna 2008 alkanut rikosromaanisarjani saa jatkoa ensi helmikuussa, kun Rakkausarpia ilmestyy Myllylahden kustantamana.

Kysymyksessä on kuudes rikosylikonstaapeli Sudenmaan tutkimuksista kertova teos. Aloittaessani hänestä kirjoittamista en tiennyt, että matkamme jatkuisi yhtä teosta pidemmälle. Näin näkyy vain käyneen.

Se, luokitellaanko romaani rikosromaaniksi on minulle yhdentekevää. En pidä iljettävien rikosten kuvaamista viihteenä - mutta minusta rikostarina on kirjoittajalle työkalu, jonka avulla voi hyvin tarkastella ristiriitoja ihmisten, sekä ihmisten ja yhteiskunnan välillä.
---------------------------

Rakkausarpia (Scars of love) is my next Reijo Sudenmaa-crime novel which will be published in finnish. Publisher is Myllylahti.

Novel will be sixth Sudenmaa-story. When I started with Ahventen valtakunta (State of perches) 2008, I didn't know my travel with that tall policeman would last so long. Somehow it has just happened that way.

It doesn't matter to me, if these stories are classified as crime stories or not. I don't keep horrible crimes as a fun. For me as a writer crime is a tool, which can open something important about crises between human beings, and between human beings and society.

1 kommentti . Avainsanat: Rakkausarpia, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa, Ahventen valtakunta, Martti Linna, rikostarina, crime story

Luonto on erilainen kuvassa ja tekstissä

Perjantai 25.7.2014 klo 10:00

Kirjailijana mietin paljon sitä, kuinka kuvaan tekstissäni lukijalle sitä ympäristöä, jossa luomani tarina tapahtuu. Se ei ole helppoa, vaikka olenkin saanut lukijoiltani kiitosta varsinkin luonnon kuvaamisesta.

Lukija ei oikeasti näe tarinan miljöötä. Kirjoittajan on jotenkin kuvattava se hänelle. Kuvausta ei saa kuitenkaan olla liikaa: arkielämässäkin liian suuri määrä informaatiota tukkii helposti ihmisen vastaanottokyvyn.

Silmien lisäksi otamme kontaktia ympäristöömme myös kuulemalla, haistamalla, maistamalla, ihomme kautta tuntemalla sekä aavistamalla "kuudennella aistilla".

Siinäpä keinovalikoimaa kirjoittajallekin - mutta vain kirjallisessa muodossa, kiitos. Kuinkahan kuvaisit itse tämän maiseman lukijallesi?



lakkasuo_4_tekstiton_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: miljöö, miljöökuvaus, informaatio, tarina, kirjailijan työ

Kirjailijalla voi olla pitkä raskausaika

Tiistai 27.5.2014 klo 14:17

Näihin samoihin aikoihin kesällä 2010 kirjoitin erääseen viestintähankkeeseen Suomenlahden saarille sijoittuvia tarinoita. Kesä oli silloinkin kauneimmillaan, mutta minä kuvittelin myös millaista on hylkeenpyynti keväisillä jäälautoilla, ja miltä tuntuu majoittua lumiluolassa keskellä kylmää valkoista lakeutta.

Sinä kesänä törmäsin ensimmäisen kerran eräällä saarella tapahtuneisiin asioihin melkein sata vuotta sitten. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen, aloin keräämään lisää tietoa noista ajoista ja tapahtumista. Lopulta minulla oli viime kesänä mahdollisuus päästä käymään tuolla saarella. Näin omin silmin saaren, sen rannat ja metsät. Tarina alkoi virrata vahvana mielessäni, minun oli pakko ryhtyä kirjoittamaan sitä paperille.

Tänä keväänä lähetin tarinasta hahmotelman kustantajalle. Tänään arvostamani kustannustoimittaja lähetti minulle viestin, että he ovat alustavasti varanneet kirjalle paikan heidän kustannusohjelmassaan syksylle 2015.

Työtä on vielä paljon tehtävänä, mutta jos hyvin käy romaani on lukijoiden käsissä viiden vuoden kuluttua ensimmäisen ideani syntymisestä. Ihmislapsen syntymä kestää hedelmöityksestä synnytykseen melkein aina sen saman yhdeksän kuukautta. Kirjallisen tuotoksen valmistumisaikaa ei voi etukäteen tietää.

Stephen King on joskus verrannut tarinan kirjoittamista vanhojen fossiilien kaivamiseen ylös maasta. Olen samaa mieltä - se on tehtävä rauhallisesti ja ajatuksella, jotta tarinan hauraat luut eivät rikkoudu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, saaristolaistarina, fossiili, Stephen King, romaani, kirjailijan työ

Seitsemän tarinaa rikoksesta ilmestyy elokuussa

Perjantai 16.5.2014 klo 9:29

Elokuussa ilmestyy seitsemän Kariston kautta kirjojaan julkaisseen kirjailijan yhteinen antologia nimeltään Rikos - 7 rikostarinaa. Mukana on kovasti arvostamiani kirjailijoita - tosi mukavaa olla yksi tuosta joukosta. Kiitos siitä Karistolle.

Kirjoitin kokoelmaan ehkä vähän humoristisenkin, Viron viinaralliin sijoittuvan tarinan nimeltään Suljetun auton arvoitus. Suljettuja huoneita on rikoskirjallisuus täynnänsä - miksipä sabluunaa ei voisi sijoittaa autoonkin? Toivottavasti osasin sijoittaa tarinaan myös tummia sävyjä vaalealle pohjalle.

Samaan aikaan ilmestyy Karistolta muuten novellikokoelma nimeltään Rakas. Se sisältää romanttisia novelleja. Rikoksista pyydettiin kirjoittamaan seitsemän miestä, rakkaudesta seitsemän naista - olisipa joskus tulevina aikoina hauskaa kääntää tuo asetelma toisin päin, ja katsoa miten eri sukupuolten kuvittelema rakkaus ja rikos eroavat toisistaan.

En usko, että kovinkaan paljon. Tai muuten olemme aika heikoilla tässä elämässä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rikos - 7 rikostarinaa, Karisto, rikoskirjallisuus, Suljetun auton arvoitus, mieskirjailijat, naiskirjailijat

Kolmas versio tarinasta on kaikista vaikein

Tiistai 15.4.2014 klo 9:35

Kirjoitan parhaillaan erästä pitkää tarinaa. Idea siitä jäi päähäni jo vuosia sitten. Sen jälkeen tarinasta syntyi vähä vähältä sen ensimmäinen versio: hätäisiä pätkiä, ajatuksia henkilöhahmoista, ranskalaisia viivoja siitä mitä ehkä tulee tapahtumaan.

Toinen versio tarinasta oli noiden itujen liittämistä yhteen, aikatasojen viilaamista, lihan antamista ihmisille, sen ympäristön tarkempaa luomista jossa he elävät ja kuolevat. Toinen kirjoituskerta on monesti paras: alan tuntea, kuinka tarina ja sen henkilöt hengittävät omilla keuhkoillaan. Joskus – valitettavasti – tarinan luominen tyssää siihen: huomaan itsekin ettei se ole vielä kypsä jäämään eloon.

Kolmas kirjoittamiskerta paljastaa karuja totuuksia: tapahtumien ajoitus ei täsmää, olen kirjoittanut liian pliisuja ja kuluneita sanontoja, jokin ihmisen hahmo ei toimi, tarinassa on aukkoja, siinä on jossakin kohti ylimääräisiä osia.

Kolmas kerta on minun tarinanluontitavassani se kaikista vaikein, monesti yhtä helvettiä. Silloin minun on oltava armoton itse luomaani pientä maailmaa kohtaan. Viilaan, mitätöin, kyseenalaistan, poistan, vaihdan, rytmitän uudelleen. Muuten tarina ei kanna koskaan itse itseään.

Kunhan tämä raskas vaihe on käyty, olen valmis puolustamaan kynsin hampain tarinan eteen tekemiäni ratkaisuja. Kaikella on paikkansa, kun tarina joskus – toivottavasti – päätyy siitä pitävän kustannustoimittajan ja muiden lukijoiden luettavaksi. Niin se on – ainakin minun mielestäni.

Parasta tässä kolmannen kerran helvetissä on se, että tiedän nyt tarkkaan, miksi tarinan kirjoitan. Se kiteytys, yksi pieni lause joka kertoo kaiken kahdensadan sivun tarkoituksesta on löytynyt.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjailijan työ, kirjoittaminen, tarina, tarinan luominen, teema

Kaikilla linnuilla on oikeus tulla kuulluiksi

Maanantai 5.8.2013 klo 8:31

"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka laulavat parhaiten."

Tämän silmiini osuneen aforismin lausui aikoinaan Henry van Dyke, amerikkalainen kirjailija (1852-1933).

Kuten monet aforismit, tuokin pieni ajatus soveltuu moneen eri asiaan. Jokaisella julkaistavalla kirjalla on arvonsa. Ilman huonoja kirjoja ei olisi niitä hyviäkään. Jokaisella on oltava oikeus lausua asioista oma mielipiteensä, oikeus olla omasta näkökulmastaan oikeassa.

Maailman tapahtumista kiinnostuneelle kirjailijalle ajatus sisältää vahvan muistutuksen. On niin helppoa mennä mukaan pintaliitoon, peesata muiden ajatuksia, kuulla vain niitä jotka huutavat eniten.

Siellä jossakin syrjässä, siellä mihin muut eivät katso voi kuitenkin olla piilossa kertomisen arvoinen tarina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aforismi, Henry van Dyke, kirjailijan työ, tarina, mietelause

Kirjailija käy tänään tulevalla rikospaikallaan

Torstai 4.7.2013

Vierailen tänään itäisen Suomenlahden saarella. Sinne aion sijoittaa erään lähitulevaisuudessa työn alle tulevan tarinani. En tiedä vielä, tuleeko siitä romaani, pino novelleja vaiko jotakin muuta. Tähän astisten pohjatöiden onnistuttua hyvin uskon, että tuo työ toteutuu.

Käynti tapahtumien näyttämöllä on kirjailijalle jännittävä kokemus. Minulla on päässäni kuva saaresta sen perusteella, mitä olen lukenut ja kuullut – mutta noinkohan saari on sellainen? Todennäköisesti jo kirjoittamani lyhyet luonnehdinnat tarinan tapahtumista tulevat elämään sen mukaan, mitä tänään näen, kuulen, haistan, maistan ja aistin.

Tuolla saarella ovat aikoinaan eläneet ja hengittäneet ne ihmiset, joista aion kirjoittaa fiktiivisen tarinani. Ehkä tulen tuntemaan myös heidän läsnäolonsa. Tai ainakin saan tuntumaa siihen, millaista heidän elämänsä oli.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjailijan työ, tarina, fiktiivinen tarina

Erilaisia kertomuksia 335 surmatusta siviilistä

Torstai 4.4.2013 klo 7:31

Luen parhaillaan Alessandro Portellin kirjaa Käsky on täytetty (Faros 2012). Se kertoo 335 siviilistä, jotka saksalaiset surmasivat Roomassa 24. maaliskuuta 1944 kostoksi edellisenä päivänä tapahtuneesta partisaanien hyökkäyksestä.

Alessandro Portelli on roomalaisen La Sapienza -yliopiston professori ja merkittävä muistitietotutkija. Se näkyy kirjassa: kysymyksessä ei ole historiallinen kronikka, vaan satojen, välillisesti kenties tuhansien ihmisten hajanaisista muistitiedon pätkistä koostettu kuva siitä, mitä maaliskuussa 1944 oikein tapahtui, ja keitä ja millaisia ihmisiä surmatut olivat.

Tarinaniskijälle teos on oiva lukupaketti. Mistä tarina alkaa - surmahetkestä vaiko surmattujen lapsuudesta? Vaiko siitä, mitä Italian yhteiskunnassa tapahtui 1920-luvulla? Miten "totuus" tapahtumasta muuttuu, kun siitä kertovat ihmiset jotka ovat kuulleet asiasta vain jonkun muun kertomana?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alessandro Portelli, Käsky on täytetty, muistitieto, Rooma, tarinankerronta, tarina

Elämän ja tarinan taitekohdissa on eroja

Maanantai 18.2.2013 klo 13:18

Kirjoitan tällä hetkellä taitekohtaa erääseen fiktiiviseen tarinaan. Taitekohtaa, jota tarinoista laadituissa teorioissa nimitetään myös käännekohdaksi. Sen jälkeen mikään ei saa olla tarinan päähenkilöiden elämässä niin kuin ennen. Taitekohta sysää liikkeelle tarinan väistämättömän loppuratkaisun. Se antaa sille merkityksen: asiat näyttävät menevän, niin kuin niiden kuuluikin mennä.

Taitekohdan miettiminen fiktiiviseen tarinaan on ainakin minulle tarinaniskemisen vaikein paikka. Ei sitä oikein voi edeltä käsin miettiä eikä suunnitella. Tarinan päähenkilöt ovat siihen mennessä syntyneet jo oikeasti, alkaneet elää minun haluistani riippumatonta elämäänsä. Ellei niin olisi, he olisivat pelkkää paperia. Tuon lopullisen ja kohtalokkaan käänteen täytyy syntyä jotenkin heidän itsensä kautta.

Keksitty taitekohta eroaa monella tapaa tämän "oikean" elämän taitekohdista. Kirjoittajana tiedän vähän jo ennalta, milloin tuo käänne on tulossa päähenkilön elämässä.

Joskus oikeassa elämässä tuntuu, että taitekohdan huomaa omassa mutkaisessa polussaan vasta jälkeen päin.

Ehkä niin onkin loppujen lopuksi parempi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taitekohta, tarina, käännekohta, kirjoittajan työ

Uusi käsikirjoitus on matka tuntemattomaan

Keskiviikko 11.4.2012 klo 8:28

Aloitan parhaillaan uuden romaanikäsikirjoituksen ensimmäisen version kirjoittamista. Minulla on päässäni epämääräisenä möykkynä ajatus teemasta, josta haluan irroittaa lihat näkösälle tarinankerronnan julmalla veitsellä. Jokin outo ääni kuiskuttelee korvaani, että voisin löytää teemasta jotakin uutta, jotakin jota ei ole vielä kerrottu.

Ruutupaperivihkossa on kuukausien aikana kertyneitä ranskalaisia viivoja kysymyksistä, joiden avulla toivon voivani potkia tarinaa eteenpäin. Alitajunnassa, vielä aika syvällä odottaa koko joukko kohtauksia, joissa luomani ihmishahmot elävät, kuolevat, rakastavat, vihaavat ja antavat teemalle kasvot.

Tarinan ensimmäisen version kirjoittaminen on minulle kuin juopunutta harhailua liian leveällä jalkakäytävällä. Ei oikein tiedä, että mihin sitä on menossa. Tai luulee tietävänsä, mutta jalat eivät tottele, eikä pää. Voi olla, että päädyn ison, kauniin, kiinnostavan teemani kanssa aivan jonnekin muualle kuin minne olen luullut olevani matkalla.

Tämä tarinankertojan ammatti on yhtä helvettiä. En suosittele tätä kenellekään. Jostakin syystä pidän tästä enemmän kuin juuri mistään muusta.

1 kommentti . Avainsanat: romaani, kirjailijan työ, käsikirjoitus, käsikirjoittaminen, teema, tarina

20 vuotta kirjoittajauraa takana - ilman täydellistä tarinaa

Sunnuntai 12.2.2012 klo 13:10

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä hetkestä, josta katson kirjoittajan urani varsinaisesti alkaneen. Vuonna 1992 osallistuin Kansanrunousarkiston ja Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun. Suomessa oli tuolloin lähes puoli miljoonaa työtöntä ihmistä - ja minä olin yksi heistä, nuori, työtön ja vihainen vastavalmistunut metsätalousinsinööri.

Kilpailuun osallistui lähes 1 200 kirjoittajaa. Noita tarinoita, joukossa hyvin traagisiakin voi lukea tänäkin päivänä kirjoituksista kootusta antologiasta Työttömän tarina (SKS 1993). Olin yksi kahdestatoista Helsinkiin palkittavaksi kutsutusta kirjoittajasta. Mitähän lie käynyt kaikille niille muille yhdelletoista ihmiselle? Ja mitähän kuuluu 1 200:lle, ja puolelle miljoonalle muulle?

Tekstini Palveluksessanne - metsätalousinsinöörin tarina löytyy tuosta antologiasta. Sain siitä silloin paljon myönteistä palautetta. Jos kirjoittaisin saman tarinan tänä päivänä, osaisin ehkä kirjoittaa sen teknisesti paljon kypsemmin.

Mutta yhä, 20 vuotta myöhemmin pitäisin tekstin ajatuksen edelleen samana. Nyt tiedän sen, että en tule koskaan kirjoittamaan täydellistä tarinaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työttömän tarina, Palveluksessanne, kirjailijan työ

Ristimitta, kuudes romaanini ilmestyy maaliskuussa

Perjantai 25.11.2011 klo 13:55

ristimitta_netti.jpgRistimitta, kuudes romaanini ilmestyy maaliskuussa 2012. Ensimmäisen lauseen taisin kirjoittaa tähän käsikirjoitukseen neljä vuotta sitten. Pitkät ovat kirjailijan työrupeamat - mutta lopputulos on aina palkinnut, ainakin tähän saakka, ja ainakin kirjoittajansa.

Teemalähtöisenä kirjoittajana lähdin Ristimitassa etsimään syitä siihen, miksi toiset meistä kestävät elämän antamia iskuja paremmin kuin toiset. Jokainen meistä niitä saa. Toiset nousevat iskun saatuaan ylös, pyyhkivät pölyt hihoistaan ja hymyilevät. Toiset jäävät maahan makaamaan.

Kustantaja Kariston lukijat löysivät käsikirjoituksesta huumoria ja tragikomiikkaa. Kyllä se kirjoittajalle käy - ilohan on vain surun kääntöpuoli ja riemu tuskan velipuoli. Toista ei voi olla olemassa ilman toista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ristimitta, romaani, sisäinen tarina, Karisto

Persoonallisuuden viisi piirrettä

Perjantai 9.7.2010 klo 14:14

Valmistelen Kotkan opiston ensi syksyn kirjoittajakurssia. Ajatus on harjoituttaa kurssilaisia myös henkilöhahmon rakentamisen jalossa taidossa. Pohjatöitä tehdessä itsellekin tulee ahaa-elämyksiä.

Joidenkin ajattelijoiden mukaan ihmisen persoonallisuus syntyy viidestä piirteestä, joita kutsutaan yhteisnimellä Big Five. Ne ovat ihmisen sisään- tai ulospäinsuuntautuneisuus, neuroottisuus, tunnollisuus, miellyttävyys ja avoimuus.

Ihmisen veemäisyyttä ei tuon mukaan ole oikeasti olemassa. Se on helpottava havainto, joskin kirjoittajalle vaikea pala. Veemäisenä pidetty hahmo kun tuntuu helposti siltä kaikkein kiinnostavimmalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: persoonallisuus, tarinan rakenne, henkilöhahmo

Oksan takana on erilainen maailma

Lauantai 17.10.2009 klo 12:10

Lueskelin iltalukemisina Heikki Peuraniemen, alias Metsä-Heikin tänä vuonna julkaisemaa kirjaa Oksan takaa (Mediapinta 2009). Meillä on Heikin kanssa tapana vaihtaa kirjoja, kas samanlaisia metsäläisiä kun olemme taustoiltamme.

Tällä kertaa Heikki, joka täyttää kohtapuolin 75 vuotta oli valinnut tarinankerrontansa tavaksi kronologisen, päiväkirjamaisen otteen. Vuoden ajalta kirjan lehdille kertyivät kauppareissut, havainnot ilmojen pitelemisestä, kommentit luetuista kirjoista.

Minulla kesti hetken, ennen kuin sain otteen kerrontatavasta. Sitten tajusin, missä oli vaikeus: minut, kuten meidät kaikki on kyllästetty klassisen tarinan kaavalla. Sillä, joka toistuu elokuvissa, kirjoissa, näytelmissä.

Omasta elämästä päiväkirjamaisesti kertovassa teoksessa ei välttämättä ole sitä sankaria eikä hänen varjoaan. Ei ole rinnalla kulkevaa veijaria tai auttajaa. Alku, keskikohta ja kliimaksi jäävät puuttumaan. Elämä soljuu, eikä jakaudu episodeiksi.

Kun lopulta tajusin kytkeä klassisen tarinan lukutavan pois päältä, aloin nauttia Heikin tarinoista. Television ostomatka Jyväskylään ei sisällä suurta draamaa. Ei, se sisältää jotakin paljon sitä suurempaa: elämää itseään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Peuraniemi, Oksan takaa, klassinen tarina

Huovinen jätti ison hakkuuaukon

Tiistai 6.10.2009 klo 13:24

Eilinen suru-uutinen kertoi, että kirjailija Veikko Huovinen on kuollut.

Hän oli kirjailijana monen lajin taitaja. Erinomainen esimerkki hänen taidoistaan on teos Puukansan tarina. Se kertoo paitsi metsän elämästä ja kuolemasta, myös kirjoittajansa rakkaudesta luontoa kohtaan.

Hiljaisen huumorin taitaja on poissa. Ei mahda ihan heti löytyä samanlaista tilalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puukansan tarina, Veikko Huovinen

Vanhemmat kirjoitukset »