Kuinkahan toimisi naisten roolittama Tuntematon sotilas-elokuva?

Maanantai 13.1.2020 klo 7.45

Tammikuun aluksi useat mediat ovat julkaisseet tutkimustuloksen, jonka mukaan naisten näkyvyys isojen elokuvatuotantojen rooleissa on lisääntynyt. Asiasta kertoi muun muassa Helsingin Sanomat 10.1.

Tasa-arvo on kannatettava juttu tälläkin sektorilla. Eri sukupuolia edustavat roolihahmot tarjoavat samaistumiskohteita sekä miehille että naisille, iästä riippumatta. On jokaisen oma asia, ovatko nuo hahmot Captain Marvelin supersankarihahmoja, vaiko jotakin muuta.

Seuraava 007-elokuvien päähahmo tulee joidenkin mediatietojen mukaan olemaan nainen. Saa aikanaan nähdä millaisia sävyjä se antaa tällaisen, Sean Conneryn ja Roger Mooren aikoinaan tekemään roolihahmon ihailijaksi jääneen mieskatsojan elokuvakokemukseen.

Kiehtovaa on myös ajatella, millaisen säväyksen naisnäyttelijät antaisivat sen joskus vielä tehtävän neljännen Tuntematon sotilas-filmatisoinnin lopputulokseen. Miltä se näyttäisi valkokankaalla, kun alikersantti Anita Rokka tappaisi ahtaassa juoksuhaudassa kaikki muut venäläisen vanginsieppauspartion jäsenet, mutta jättäisi Baranovan tytön henkiin. Entä se kohta, kun Rokka kieltäytyisi kiveämästä Liisa Lammion polkujen varsia - vai kieltäytyisikö hän?

Veikkaan, että tappamiseen sinänsä ei näyttelijöiden sukupuolen vaihtaminen vaikuttaisi. Sota ei kaipaa sananlaskun mukaan yhtään miestä. Silti heitä kuolee sodissa joka vuosi tuhansittain - samoin kuin naisiakin.

Vähemmistöjen valta ja vastuu kasvaa - elämmehän demokratiassa

Keskiviikko 16.8.2017 klo 9.56

Jo jonkin aikaa olen seurannut erilaisten vähemmistöjen hyvää näkyvyyttä päätöksenteossa ja mediassa meillä ja maailmalla. Välillä tuntuu, että erilaiset seksuaaliset vähemmistöt, etniset vähemmistöt, poliittiset vähemmistöt ja muut ryhmät, joita ei mielletä hallitseviksi ryhmiksi saavat enemmän näkyvyyttä kuin ehkä asiallisesti ansaitsisivat.

Länsimaisen demokratian yksi tehtävä on vähemmistöjen tasaveroisien oikeuksien turvaaminen. Tässä se on ainakin osittain myös onnistunut: esimerkiksi sata vuotta sitten ei osaavalla ja pätevällä naisella juurikaan ollut mahdollisuuksia nousta yhteiskunnassa korkeaan asemaan. Nyt asiat ovat paljon paremmin.

Vähemmistöjen oikeuksien korostamisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Yksi niistä on se, että kuka tahansa meistä voi kokea kuuluvansa vähemmistöön. Itse asiassa, uskon jokaisen meistä olevan vähemmistössä jollakin elämänalalla. Miksi jonkin vähemmistön pitäisi saada enemmän oikeuksia ja huomiota kuin jonkin toisen?

Toinen kääntöpuoli on siinä, kuka käyttää vähemmistöjen ääntä. Länsimainen demokratia on tällä hetkellä kypsässä tilassa: kansalaiset eivät ole aktiivisia vaaleissa ja muissa vaikuttamismahdollisuuksissaan. Suuri enemmistö (jos sellaista on) on tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin tai tuntee, ettei sillä ole enää vaikutusmahdollisuuksia itseään koskeviin päätöksiin. Tällaisessa tilanteessa erilaiset sirpalevähemmistöt, joilla on tarmoa ja riittävän suureen ääneen huutavia johtajia, pystyvät ottamaan itselleen suurempaa valtaa ja huomiota kuin ehkä olisi tarpeen ja viisasta.

Kolmas kääntöpuoli on nimittäin tämä: Kuka tai mikä käyttää tuon hiljaisen enemmistön ääntä? Kun iso osa demokratiaan tottuneista kansalaisista – siitä enemmistöstä – on hiljaa löytyy aina niitä, joilla on riittävästi ääntä ja pyrkyä julistautua enemmistön äänitorviksi.

Kansan enemmistöllä kun on taipumus etsiä pahalle ololleen syntipukkeja vähemmistöistä: maahanmuuttajista, latinoista, eläkeläisistä, työttömistä, seksuaalivähemmistöistä… Tai ainakin kansalaisia voidaan yrittää saada uskomaan niin.

Jos enemmistön äänitorvet ovat riittävän äänekkäitä ja härskejä, voi jälki olla yhteiskunnan rakenteissa pahaa. Lieneeköhän tässä syy taannoisten Yhdysvaltain presidentinvaalien monet yllättäneeseen tulokseen?

Miksi kuvissa näkyy nuoria naisia ja vanhoja miehiä

Torstai 12.5.2011 klo 10.57

Jostakin syystä tämän aamuinen lehden keskiaukeama sävähdytti. Toisella sivulla oli suuri valokuva tilaisuudesta, jossa erään kaupungin nuorisovaltuusto luovutti päättäjille jonkin adressin. Toisella sivulla oli kuva erään korkea-asteen oppilaitoksen palkintojenjakotilaisuudesta.

Noissa kahdessa kuvassa kaikki nuoret olivat nuoria naisia ja tyttöjä. Päättäjät ja palkitsijat olivat keski-ikäisiä, tai sitä vanhempia miehiä.

Mihinkähän ne nuoret aktiiviset naiset katoavat keski-ikäisinä ja sitä vanhempina, kun naiset näkyvät kerran olevan päättäjien joukossa vähemmistönä? Vai olemmeko vasta elämässä sitä murroskautta, jonka seurauksena nuo aktiiviset, viestintäkykyiset nuoret naiset seisovat muutaman kymmenen vuoden kuluttua sillä toisella laidalla valokuvissa?

Se mietityttää myös, muuttuuko silloin jokin tavassa tehdä päätöksiä ja palkita - vai eikö mikään. Ja sekin mietityttää, että ketkä silloin seisovat sillä toisella reunalla niissä kuvissa.

Nuoret miehetkö?