Navanaluspuheesta ja muusta mahdollisesta huumorista

Maanantai 1.11.2021 klo 11.43

Kävin pitkästä aikaa teatterissa. Esiintymislavalla näyteltiin sangen taitavasti ja hyvin lavastetusti komediaversiota eräästä takavuosien suositusta televisiosarjasta. Säätämisen tarvetta oli joko lähettimessä tai vastaanottimessa: en nauranut kummallakaan puoliajalla.

Tai ehkä aika oli kullannut muistoni. Minäkin katselin tuota brittiläistä komediasarjaa aikanaan televisiosta. Kuten heikäläisen sitcomin pitkään perinteeseen kuuluu, huumoria löytyi silloin henkilöhahmoista, eri kansojen oletetuista tai todellisista eroista, ihmisten välisistä väärinkäsityksistä kommunikoinnissa, nopeista tilanteista ja päähenkilöiden jatkuvasta joutumisesta erilaisiin kiipeleihin.

Teatterin lavalla – jostakin syystä – tuo kaikki oli supistunut lähinnä navan alle menevillä jutuilla kalasteluksi. Tai niin minä sen ainakin koin. Ja kun sitä lajia on nähnyt tähän ikään mennessä jo niin paljon, ei se riitä enää naurattajaksi. Tai sitten Me Toot ja muut kulttuurin muutokset ovat tehneet tehtävänsä. Se ei enää naurata, kun seksiä käytetään vallan välineenä tai miesten kaikkinaisten tavoitteiden huipentumana.

Kun en ole humoristi, en asiaa varmaksi tiedä. Mutta olisikohan niin, että kaikenlaisen yhtenäiskulttuurin sirpaloituessa yhä pienempiin ja pienempiin osiin, myös huumorin kirjoittajien on yhä vaikeampi löytää ajasta, elämästä ja kielestä sellaisia asioita, jotka naurattaisivat mahdollisimman monia?

Emme elä enää kahden mustavalkoisen töllökanavan aikaa, jolloin oli katsottava sitä mitä sieltä tuli. Jos komedian ensimmäinen vitsi ei naurata katsojaa kolmen ensimmäisen katselusekunnin aikana, sormi painaa nyt kapulaa, ja paremmin itselle sattuvaa huumoria etsitään seuraavalta kanavalta.

Silloin humoristien tekee ehkä mieli mennä varman päällä, ja sukeltaa vyötärön kuminauhan alle. Navanalushuumori kun on vielä meille kaikille yhteistä ja ymmärrettävää. Jos sekään.

Aleksei Osipovin tarina myös näyttämölle

Torstai 5.11.2015 klo 12.32

19. marraskuuta saa Kuusankosken Teatterissa ensi-iltansa Juha Salmisen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Aleksei Osipovista, kevään 1918 punaisten Savon rintaman ylipäälliköstä.

Aleksei Osipov on myös tänä vuonna ilmestyneen romaanini Kaksi hautaa saarella päähenkilö. Kun kirjoitin teosta, en tiennyt Juhan tarttuneen samaan aikaan samaan aiheeseen näytelmän keinoin.

Keskustelen Juha Salmisen kanssa Osipovista ja hänen morsiamestaan Maija Rasilaisesta Kuusankosken kirjastossa ennen ensi-iltanäytöstä. Jännittävää kuulla ja nähdä, kuinka eri tavalla tai samalla tavalla olemme nähneet sen, mitä lähes 100 vuotta sitten tapahtui ja miksi.

Tilaisuuden kutsu löytyy täältä.

Mustaa kahvia oli Agatha Christien ensimmäinen

Lauantai 16.3.2013 klo 8.11

Kävin eilen katsomassa Haminan Teatterissa Agatha Christien kirjoittaman murhamysteerin Mustaa kahvia. Ensi-ilta oli samalla näytelmän kantaesitys Suomessa. Komea suoritus harrastajateatterilta!

30-luvulle sijoittuva näytelmä oli tiettävästi ensimmäinen jonka Christie koskaan kirjoitti. Myöhemmin syntyikin sitten klassikko Hiirenloukku. Dekkareiden kuningattareksikin tituleerattu Christie otti Hercule Poirot-näytelmällä itselleen haltuun aivan uuden alueen.

Olen kirjoittanut tähän mennessä yhden näytelmän. Näytelmän työstäminen on aivan erilainen projekti kuin romaanin kirjoittaminen: on koko ajan muistettava, että näyttelijät tuovat oman tulkintansa näyttämölle, ja tila antaa omat rajansa sille mitä katsojat näkevät. Romaanissa näyttämönä toimii lukijan mielikuvitus - seiniä ei ole.

Ilmankos Christie kuulemma kirjoittikin Mustan kahvin käsikirjoitukseen tarkat askelmerkit kullekin näyttelijälle.

Kuvassa Hercule Poirot (Raimo Kaistala, takana) ja tohtori Carelli (Petri Salonen)

Näytelmäkin voi vanhentua

Lauantai 7.11.2009 klo 12.16

Kävin katsomassa Haminan Teatterissa Kyllikki Mäntylän 50-luvun alkupuolella kirjoittaman näytelmän Opri. 1954 näytelmän pohjalta tuotettiin myös elokuva.

50-luvulla evakkotaival oli monella vielä omakohtaisessa muistissa. Mummot olivat mummoja, monet jo vähän yli 70-vuotiaina kunnalliskodissa ja autettavia.

Näytelmä sytkäyttänee eniten niitä, joilla on vielä muistoja evakkotaipaleelta, tai joilla on sukujuuria rajan takana. Minusta 50-luvun mummot eivät enää oikein istuneet tähän päivään.

Toiset 70 vuotta täyttäneistä mummoista eivät enää halua olla mummoja, vaan mennä täyttä päätä, ja heillä on siihen myös varallisuutta ja fysiikkaa. Toiset makaavat sairaalan vuodeosastolla, aivan liian pienen henkilökunnan käänneltävänä.

Aulikki Oksanen kirjoitti 60-luvulla hiljaisista miehistä, jotka matkasivat töihin etelään. Minkähänlainen olisi tämän päivän suomalainen evakkonäytelmä?

Haminan Rauha, R.I.P

Maanantai 24.8.2009 klo 7.42

Haminan Rauha - 200 vuotta naisen elämästä sai viimeisen esityskertansa eilen Haminan Pyörävarastolla. Yhteensä esityskertoja oli kuusi. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä.

Teatteri Kurkiauran näytelmän käsikirjoittaminen yhdessä Hillevi Kilpeläisen kanssa oli opettava kokemus. Näytelmä pelaa tekstin osalta täysin eri säännöin kuin proosa. Asioita voi kuvata eri tavalla. Osan tapahtumista saa katsoja kuvitella itse. Käsikirjoittaja ei voi tietää, missä kohti katsoja itkee, ja missä nauraa.

Näyttelijöille täytyy antaa täysi tunnustus: vaikka kysymys on harrastuksesta, vaati roolihahmon tekeminen jokaiselta heistä paljon aikaa, ideoita ja paneutumista.

Seuraavan näytelmäni, toiseni kirjoittaminen täytyykin ottaa vakavasti. Joku sen joutuu esittämään. Ja joku (toivottavasti) myös katsomaan.

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat

Maanantai 27.4.2009 klo 6.01

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat eilen. Olen työstänyt kevään ajan sen käsikirjoitusta yhdessä Hillevi Kaaron kanssa. Minun pohja-ajatukseni näytelmälle on ollut tehdä eläväksi 200 vuotta haminalaisten naisten elämää vuodesta 1809 lähtien, ajanjaksolta jona historiankirjoihin kirjoitettuja päätöksiä ovat tehneet lähinnä miehet.

Näyttelijöiden työ alkoi lukuharjoituksilla. Kirjoittajan kannalta läsnäolo on peräti hyödyllistä: kaikki se, mitä olen kirjoittanut kirjakielellä ei toimikaan näytelmässä. Ja se, minkä olen luullut toimivan puhekielenä, ei välttämättä toimikaan elävän ihmisen suuhun pantuna.

Paljon on työtä vielä tehtävänä. Mutta Hillevi on saanut taas osaavan porukan kokoon.

Haminan rauha - 200 vuotta samaa näytelmää

Torstai 1.1.2009 klo 16.12

Syyskuussa 1809 Haminassa solmittiin rauha, joka päätti Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä edellisen vuoden helmikuussa syttyneen Suomen sodan. Samalla alkoi kehitys, joka johti Suomen itsenäistymiseen.

Tapahtumaa juhlitaan tänä vuonna ympyräkaupungissamme monin eri tavoin. Hillevi Kilpeläinen, yksi Etelä-Kymenlaaksossa toimivan Teatteri Kurkiauran voimahahmoista pyysi minut mukaan käsikirjoittajatiimiin, kirjoittamaan näytelmää. Ajatuksena on, että Hillevi, Irja Sinivaara ja minä työstämme haminalaisten 200 vuoden kokemuksista luonnoksen näytelmäksi, joka esitetään ensi syksynä.

Tehtävä tuntuu peräti mielenkiintoiselta: niin pitkään aikaan mahtuu paljon iloa, paljon tuskaa, paljon tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Mitä niistä kannattaa, voi ja haluaa ottaa mukaan? Jokainen ihminen on kuulemma laulun arvoinen.

Miten lie näytelmän laita?