Päätös kirjan kustantamisesta on luottamuskysymys

Maanantai 18.10.2021

Nallen kuva. Kuvaaja Martti Linna

Mieti kuinka vakavasti kirjoittaja suhtautuu työhönsä, kuinka realistisesti hän arvioi työn laajuutta ja kestoa. Kuinka itsenäinen hän on?
-Aleksi Siltala, Kustannustoimittajan kirja (Suomen Kustannusyhdistys Vastapaino, 2004)-

Kirjan kirjoittamisesta ja sen kustantamisesta on tehty erilaisia opuksia maailman sivu. Makuja ja mieltymyksiä, sekä neuvoja hyvän kirjan tekemiseen löytyy sekä sen kirjoittajalle että sen kustantajalle. Siitä huolimatta Se Täydellinen Kirja on vielä tekemättä.

Työstän ja pallottelen parhaillaan seuraavan romaanini nimiehdotuksia sen tulevan kustantajan kanssa. Luulisi, että hyvän ja iskevän nimen keksiminen olisi helppoa, kun olen jo parisenkymmentä kirjaa kirjoittanut. Ja kustantamon ihmisillä on takanaan tuhansien nimikkeiden kokemus.

Ei se ole. Samalla kun mietimme nimeä, mietimme myös kirjan - romaanin - teemoja. Mitä niistä voi, ja pitää kertoa mahdolliselle lukijalle muutamalla sanalla? Mikä nimi saisi erilaiset ihmiset kiinnostumaan kirjasta? Mikä olisi sellainen nimi, josta syntyisi kirjan kansikuvan suunnittelijalle hienoja mielleyhtymiä?

Olen kuullut kirjailijoiden haukkuvan omien kirjojensa kustantajan alimpaan maanrakoon. Luulen myös, ettei epätoivoinen parku, ynnä hampaiden kiristely kirjailijan yhteistyötaitojen suhteen ole ollenkaan tuntematon asia kustannustoimittajille.

Kirjan julkaisemiseen liittyy paljon tunteita, varsinkin kirjoittajalla. Sitä on työstetty kauan, ja sen kanssa on pystyttävä elämään lopun ikänsä. Mielestäni kustantaja Aleksi Siltala määrittelee hienosti tuossa ohjeessaan myönteistä kustannuspäätöstä harkitsevalle kustannustoimittajalle sen, mistä tässä yhteistyössä on perimmiltään kysymys.

On siedettävä puolin ja toisin sitä, että joku arvostelee työtäni ja ymmärtää sen eri tavalla, kuin olen sen itse ajatellut. Pöhköjäkin ideoita on uskallettava esittää. Ja jos on eri mieltä jostakin asiasta, se on syytä tehdä perustelemalla.

Tuollaista tapaa tehdä yhteistyötä kutsutaan kait arkikielessä luottamukseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kustantaminen, kirjan kustantaminen, kustannustoimittaja, kirjan nimi, Martti Linna, kirjailijan työ

Lehtikuva, jonka ottamisessa kerrankin onnistuin

Maanantai 16.11.2020 klo 7:28

Useimmiten kuvaan tekemäni lehtijutut itse. Niinä harvoina kertoina kun olen saanut mukaani ammattikuvaajan, olen yrittänyt ammentaa heidän työskentelystään mahdollisimman paljon oppia itselleni. Kuvaaminen ja haastattelu samanaikaisesti on väkisinkin joskus vaikeaa. Moni hyvä kuvaushetki menee ohitse, kun käsissä on kynä ja lehtiö. Tai toisin päin, haastateltava sanoo sen tärkeimmän ylös kirjoitettavan asian juuri silloin, kun minulla on kamera esillä.

Jos mahdollista, yritän olla haastattelupaikalla ajoissa nähdäkseni, olisiko siellä ympäristönä jotakin sellaista mitä voisin hyödyntää kuvasuunnitelmassa. Usein ei ole. Tuloksena on sellainen perusräpsy: ihmisen kasvot, ihminen ylittämässä katua, kameraan totisena katsova haastateltava. Olettehan te noita nähneet.

Melkeinpä parasta on, jos kuvan idea tulee haastateltavalta itseltään. Silloin se on osa häntä itseään, jotakin hänelle merkityksellistä. Näin kävi esimerkikiksi, kun haastattelin haminalaista hyvinvointialan yrittäjää Mariia Ruusunlahtea paikalliseen kaupunkilehteen.

Mariia kertoi ensin mummolansa peilistä, jota hän aina lapsena ihaili. Vähän ajan päästä hän vinkkoi kädellään seinälle, että tuollahan se on nyt hänen seinällään. Kun kuvaamisen aika tuli, pyysin Mariaa ottamaan peilin käsiinsä.

Lopputuloksen jutun kuvituksesta voi nähdä täällä. Täytyy sanoa, että tuohon kuvaideaan olen suht koht tyytyväinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mariian Peili, Mariia Ruusunlahti, lehtikuvaus, valokuva, kuvaaminen, kuvaava toimittaja, lehtikuva

Onko puolueettomalle journalismille koskaan ollutkaan oikeasti tarvetta?

Maanantai 28.9.2020 klo 7:30

"Mutta entä jos puolueeton, korkealla ammattietiikalla tehty journalismi ei olekaan ikinä ollut suurelle yleisölle kovin tärkeä syy maksaa median kuluttamisesta? Entä jos jo sanomalehtien kulta-aikoina tärkeä syy tilata lehtiä olivat tv-ohjelmat, säätiedot, menovinkit ja erilaiset paikalliset ilmoitukset, joita ei kerta kaikkiaan muualta kootusti nähnyt? Eli toisin sanoen: mitä jos koko meidän tarinamme suomalaisesta journalismista on väärä?"

Näin kirjoittaa toimittaja Janne Zareff tuoreessa Journalistissa 7/2020. Lehti on Suomen Journalistiliiton jäsenlehti. Ajatus on mielenkiintoinen.

Me suomalaiset olemme perinteisesti olleet lehdenlukijakansaa. Aamukahvipöydässä on päivitetty omat tiedot ympäröivästä maailmasta ajan tasalle. Aikaisemmin paperilehdestä, nykyisin yhä useammin jonkin sähköisen apuvälineen kautta. Ja yhä useammin joiltakin muilta nettisivuilta, kuin niiltä perinteisiltä Ylen, Helsingin Sanomien tai maakuntalehden nettisivuilta.

Moni perinteisistä medioista on ainakin ilmoittanut olevansa puolueeton suhteessa mihinkään muuhun instanssiin ja vastaavansa sisällöstään vain lukijoilleen. Meidän journalismia työksemme tekevien eettisissä ohjeissa todetaan sama asia.

Ajatus, että tämä ei olekaan sitä mitä lukijat haluavat ja odottavat, kääntää tilanteen päälaelleen. Meistä jokaisella on oma arvomaailmamme, oma "kuplamme". Kykymme ottaa vastaan noiden arvojen kanssa ristiriidassa olevia viestejä vaihtelee.

Jos Janne Zareff on kolumninsa johtoajatuksessa oikeassa, se avaa aivan uusia näkymiä tulevaisuuden journalismiin. Teknisiä alustoja, joilta haluamiaan uutisia voi lukea, niitä riittää tässä maailmassa. Varsinkin englanninkielisinä. Digitalisaation myötä meistä jokaisesta saa melko vähällä vaivalla koostettua Internetin syövereistä aika hyvin kutinsa pitävän henkilöprofiilin.

Voisiko laajalti hyväksytty journalismi ollakin jonakin päivänä sitä, että samasta "tiedosta" meille kullekin räätälöidään enemmän tai vähemmän digitaalisia apuvälineitä käyttäen ihan miun maun mukainen uutinen valitsemaani mediaan, huomioiden poliittiset ja muut katsantokantani?

1 kommentti . Avainsanat: Janne Zareff, journalismi, räätälöity journalismi, toimittajan työ

Journalistin ohjeet ovat hyvä selkätuki kirjoittajalle

Keskiviikko 27.12.2017 klo 8:52

Joulun aikaan osallistuin muutamaankin netin keskusteluun, joissa puhuttiin toimittajan etiikasta.

Kimmokkeen molempiin keskusteluihin oli antanut jonkun toimittajan kirjoittama lehtiartikkeli, jonka useimmat keskusteluun osallistujat kokivat loukanneen artikkelissa mainittua henkilöä ihmisenä. Myös sitä ihmeteltiin, kuinka paljon toimittaja näytti molemmissa tapauksissa sotkevan omia mielipiteitään niin sanottujen faktojen joukkoon.

Noista keskusteluista oli se hyöty, että minäkin sain aikaiseksi kerrata taas Julkisen sanan neuvoston (JSN) hyväksymät Journalistin ohjeet. Noissa ohjeissa on monta hyvää kohtaa siitä, kuinka asioista ja ihmisistä kirjoitetaan ihmisiksi. Kuten esimerkiksi:

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

...

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Journalistin ohjeet on tarkoitettu ohjenuoraksi meille ammatikseen kirjoittaville. Mutta kyllä niiden läpikäyminen tekisi hyvää monelle muullekin nettikeskustelijalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimittajan ohjeet, JSN, Julkisen sanan neuvosto, toimittajan työ

Tieteellinen tutkimus ja tiedotus on täynnä ristiriitoja

Lauantai 1.4.2017 klo 17:56


Biotalous_netti.jpg

Toimittajana ja kirjailijana käytän lähteinäni usein tieteellisiä tutkimuksia ja eri asiantuntijoiden keräämiä taulukoita ja tilastoja. Niin usein kuin mahdollista, varmistan ylös kirjaamani tiedon jostakin toisesta lähteestä.


Aina se ei ole mahdollista. Tieteen harjoittamiseen ja tutkimukseen kuuluu useimmiten jonkinlainen epävarmuus niiden tulosten oikeellisuudesta. Jotta tutkimus on hyvää ja luotettavaa, täytyy sen tulkitsijoilla olla lupa kyseenalaistaa tutkimuksen tuloksia.

Tällä hetkellä arvostetut suomalaistutkijat kiistelevät siitä, lisääkö vai vähentääkö metsien suunniteltu lisäkäyttö Suomen kasvihuonepäästöjä vai ei. Metsäihmisenä seuraan keskustelua kiinnostuneena.

Ymmärrän myös tutkijoiden vaikeudet. Muuttujia on niin paljon. Esimerkiksi aika, puiden biologia, ilmastonmuutoksen yhteisvaikutukset, erilaiset metsätuholaiset, käytettävissä olevat mittaustavat ja -välineet, puun kanssa kilpailevien raaka-aineiden hyvät ja huonot puolet.

Täysin erilaiset näkemykset samasta asiasta kenties huvittaisivat, ellei kysymyksessä olisi sananmukaisesti kuolemanvakava asia koko ihmiskunnan kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, biotalous, tutkimus, tutkija, kirjailijan työ, toimittajan työ,

Tunteisiin vetoava tarina ei aina toimi uutisjutussa

Perjantai 10.2.2017 klo 15:17

Viime aikoina olen miettinyt paljon tarinankäytön merkitystä lehtiartikkelien laatimisessa. Ikiaikaisen tarinan hyödyntämistä näkee yhä enemmän aivan tavallisen uutispäivän sanomalehdessä: uutisjutussa on sankari, pahis, sankarin kokemia vastoinkäymisiä ja lopulta niiden jälkeinen onnellinen loppu.

Ongelmaksi voi tulla, että toimittajan harrastama maalailu voi peittää alleen pääasian jonka pitäisi olla uutinen ja jutun kärki. Toinen ongelma voi olla se, että kun tarina kerrotaan vain yhden ihmisen näkökulmasta, vain siitä tulee ehdoton totuus. Muita näkökulmia ei samaan asiaan tuoda esille.

Vähän samasta asiasta kirjoittaa Janne Arola tänään ilmestyneessä Journalistissa:

"Erityisesti näinä aikoina, kun valtamedia pyrkii kiivaasti erottautumaan valemedioista ja propagandasivustoista, faktojen paikkansapitävyyden varmistamisen pitäisi olla ensisijaisen tärkeää. Viime aikojen ilmiö on kuitenkin se, että yksittäisten ihmisten kokemuksia nostetaan tasaveroisiksi asiantuntijatiedon rinnalle. Mediassa näkee säännöllisesti tarinallisia juttuja sairaudesta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta selviytyneistä ihmisistä. Usein lähteenä ovat vain haastateltavat itse, eikä heidän taustojaan tai sanomisiaan ole tarkistettu muualta."

Yhdyn täysin Janne Arolan näkemykseen. Jos ja kun isolla pensselillä halutaan maalata ihmisen mielikuviin vetoavaa tarinaa, ei silti pidä tinkiä faktojen tarkistamisesta aina kun se on mahdollista - vaikkakin se mikä on totuus, on joskus pahuksen vaikeaa kaivaa esille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, klassinen tarina, toimittajan työ, Janne Arola, Journalisti

Kuva ja teksti eivät ole toistensa korvaajia

Tiistai 17.6.2014 klo 9:45

Toimittaja-kirjailijana joudun jatkuvasti tarkkailemaan sitä merkkimäärää, jonka tarvitsen ja käytän tarinan luomiseen. Lehtijutuissa minulla annetaan yleensä jokin merkkimäärä, jota jutun pituus ei saa ylittää. Tilausnovellissa annetaan merkkimäärä, jonka pituinen tarinani täytyy vähintään olla.

Näyttää siltä, että olemme siirtymässä kirjainten informaatiovirrasta tiedon jakamiseen kuvina. Jo nyt monen lehtijutun pääkuva on isompi kuin tekstille varattu tila on. Nopeat kuvaleikkaukset ovat arkipäivää televisiosarjoissa: ennen kuin ehdit nähdä, mitä kuva esittää se korvautuu jo toisella kuvalla.

Uskon ja toivon, että tekstillä on tulevaisuudessakin vahvuutensa tunteiden ja tiedon välittäjänä. Tekstiin on pakko keskittyä, että sen sisällön ymmärtää. Sen ymmärtämiseen lukijan on käytettävä omaa mielikuvitustaan kenties enemmän, kuin kuvallisen viestin ymmärtämiseen.

Jotta pysyisin kehityksessä mukana, yritän opetella yhdistämään kuvaa ja tekstiä uudella tavalla - niin myös tässä juhannustervehdyksessäni Teille lukijoille. Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa - mutta ei se niitä kaikkia pysty korvaamaan.

juhannustervehdys_b_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merkkimäärä, lehtijuttu, kirjailijan työ, toimittaja-kirjailija

Lehtikolumni on vaikea kirjoittamisen laji

Tiistai 12.11.2013 klo 7:44

Hesarin entinen päätoimittaja Janne Virkkunen ruotii muistelmakirjassaan Päivälehden mies (WSOY 2013) ansiokkaasti yhteiskuntaa, mediaa ja omaa työtään. Maan suurimman päivälehden ex-päätoimittajana hänellä on näkemystä jaettavaksi monestakin asiasta. Kaikkea hän ei toki paljasta - eikä tarvitsekaan paljastaa.

Virkkunen kirjoittaa jotakin myös toimittajien kirjoittamista lehtikolumneista. Olen pannut merkille saman kuin Virkkunenkin: varsinkin Sanoma-konsernissa lehtien toimittajat saavat nykyisin kirjoittaa/heidät laitetaan kirjoittamaan omilla kasvoillaan mielipiteitä asioista, joista heillä oletetaan niitä olevan.

Eräs pitkän  linja journalisti sanoi minulle joskus, että kolumni kirjoitetaan siihen paikkaan lehteä johon ei ole laittaa uutista. Olen havainnut saman: hyvä kolumni saa aivosolut hyrräämään ja antaa uusia ajatuksia. Pahimmillaan se on leipätekstiä, josta asiat ja oivallukset tiivistävä ingressi ja loppu ovat jääneet kokonaan pois.

Julkisuus kuluttaa siinä olevaa ihmistä - myös toimittajaa. Toimittajan työ on perinteisesti ollut tarkkailijan työtä - mutta onko tarkkailija aina paras sanomaan asioista oma mielipiteensä? Entä onko oikein, että toimittaja esittää kolumnipalstallaan jostakin asiasta oman, jo lukitun käsityksensä ainoana oikeana faktana? Millaisin eväin hän lähtee juttukeikalle sellaisen henkilön luo, jonka käsitys on asiasta täysin vastakkainen? Tätäkin näkyy tapahtuvan.

Se, mitä toimittaja teki viikonloppuna mökillään voi olla kiinnostavaa hänet ihmisenä tunteville. Muille paljastuksen yhteiskunnallinen merkitys - saati se, miksi siitä pitäisi maksaa lehden tilausmaksu - ei välttämättä avaudu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Janne Virkkunen, Päivälehden mies, kolumni, toimittaja, toimittajan työ, kirjoittaminen

Vain joka neljäs luottaa toimittajaan

Torstai 23.8.2012 klo 19:42

Noin otsikoidaan suomalaisten luottamusta eri ammattien edustajiin koskeva juttu tuoreessa Journalisti-lehdessä (14/2012). Otsikko on hyvä ja aihe on vakava.

On helppoa löytää syitä siihen, miksi journalistiin katsotaan epäillen. Toimittajat eivät onnistuneet kertomaan suurelle yleisölle ajoissa siitä, millainen aikapommi Etelä-Euroopan EU-maissa oli muhimassa. Jutuista - myös minulla - löytyy aika-ajoin asia- ja kirjoitusvirheitä vaikka niitä yrittääkin huolella välttää.

Samalla kun uutisvirran nopeutta yritetään lisätä, sitä halutaan samalla myös viihteellistää, koska uskotaan että kansalaiset eivät jaksa lukea, kuulla tai nähdä liian asiapitoisia ja raskaita juttuja.

Tutkimus, johon artikkelissa viitataan jaetaan toivottavasti myös niille pöydille, joissa viime kädessä päätetään toimitusten ajan- ja rahankäytöstä. Vain laadukas journalismi on sellaista, joka ansaitsee itselleen oikeuden olemassaoloon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, luottamus, journalisti, journalismi

Onko puolueeton toimittaja mahdoton eläjä?

Keskiviikko 27.10.2010 klo 12:48

Noita lehtijuttuja tehdessä tullee aina välillä sivunneeksi politiikkaa. Haastateltujen henkilöiden nimen perään tulee kirjoittaneeksi sulkuihin lyhenteitä sd., ps., kok. ja niin edelleen.

Viime aikoina on Suomessa keskusteltu vilkkaasti siitä, pitäisikö toimittajien ilmoittaa puoluekantansa julkisesti, jotta heidän tuotostensa vastaanottajat voisivat paremmin arvioida niiden laatua.

Periaatteessa ajatuksessa on mielestäni ideaa. Puoluekannan julkistamisen lisäarvo lienee kuitenkin aika pieni. En usko, että toimittaja, jonka puoluekanta on erilainen kuin sen median kanta, jossa hän tekee töitään viihtyisi sen palveluksessa kovinkaan kauan.

Puoluekantaani ei ole koskaan kysytty yhdestäkään niistä noin kymmenestä mediasta, joille teen silloin tällöin freelancerina töitä. Sen painoarvo nykyisillä mediamarkkinoilla taitaa olla häviävän pieni.

Toisaalta toimittajan mahdollisuus "värittää" juttujaan johonkin suuntaan on sekin pieni, vaikka muuta sanotaankin. Toimittajan tehtävä ei ole panna sanoja haastateltavan suuhun - vaan kysellä ne hyvät kysymykset mikä, kuka, miksi ja milloin.

Avoimesti jonkin väristä lippua kantavia medioita meillä on vähän, ja se on sääli. Muistan vieläkin synnyinkuntani Kivijärven ilmeisesti ainoan kommunistin kotiini 70-luvulla agiteeraustarkoituksesta lahjoittamat Neuvostoliitto- sekä Maailma ja me-lehdet.

Sääli, ettei niitä tullut kukaan säilyttäneeksi. Sen muistan, että väriä niissä oli - ja sen tajusi silloin alle 10-vuotiaskin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittajan työ, toimittajan puoluekanta, puoluekanta, toimittaja

Toimittajan kommentti on taitolaji

Torstai 25.3.2010 klo 6:15

Toimittajien omissa nimissään, omilla kasvoillaan kirjoittamat kommentit lehtijuttujen yhteydessä ovat lisääntyneet. Kysymyksessä lienee yritys luoda entistä henkilökohtaisempi kontakti median ja lukijan välille. Eräs toimituspäällikkö tosin kutsuu näitä pikku laatikoita täytteeksi, jota kirjoitetaan kun uutista ei ole.

Kommentti on usein onnistunut, kun se käsittelee itse uutisen taustoja, valottaa liitoskohtia joita tällä uutisella on johonkin toiseen asiaan, josta uutisessa ei suoraan kerrota. Tai kun toimittaja kirjoittaa, miltä tämä uutinen hänestä itsestään tuntui.

Epäonnistuminen on usein uhkana, jos toimittaja kommentoi suoraan uutisessa kerrottua päätöstä, ja neuvoo mitä olisi oikeasti pitänyt päättää.

Silloin, useinkin lukijalle voi syntyä halju kuva besserwisserismistä. Ja se ei liene toimittajan tehtävä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lehtiartikkeli, toimittajan työ, kommentti

Uutisista viihdettä, ja viihteestä uutisia

Keskiviikko 3.12.2008 klo 17:16

"Uutisteollisuus voi siirtyä halvan saippuaviihteen tuottamisesta yhteiskunnalliseen pesuaineteollisuuteen, joka pesee pois yhteiskunnan lian."

Suosittelen A.-P. Pietilän viime vuonna julkaistua kirjaa Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia: Median muodonmuutos  (Art House) kaikille, joita kiinnostaa  sen miettiminen, miksi sanomalehdet, nettien uutispalvelut ja tv-uutiset näyttävät nyt siltä miltä ne näyttävät.

Pietilän mukaan sanomalehtiyhtiöt tekivät virheen sännätessään tuottamaan painetun lehden lisäksi erilaisia verkkopalveluita. Lehtien päättäjät unohtivat, että netissä kaiken on oltava ilmaista kansalaisjournalismia.

Blogien ja nettikeskustelujen sekä Googlen maailmassa ei tarvita toimittajia etsimässä, valikoimassa, jalostamassa ja tiivistämässä tietoa. Sehän on jo siellä, verkossa kaikkien ulottuvilla.

Tämä on ollut osasyy uutismaailman viihteellistymiseen: tiedosta ei enää olla halukkaita maksamaan. Tilattu sanomalehti (50 euroa) on kallis, merkkifarkut (200 euroa) ei.

Vai onko näin? Ilmaista lounastahan ei tunnetusti ole olemassa...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, median muutos, toimittajan työ

Antaa kielikukkasten kukkia!

Tiistai 2.9.2008 klo 14:46

Toimittajakeikoilla tulee välillä vastaan tiedotteita, joiden sisältöä pitää oikein miettiä. Vai mitäpä sanotte tästä:

"rakennemuutosohjelma tekee jatkuvasti työtä metsäteollisuuden rakennemuutoksen alueen talouskasvua heikentävien vaikutusten minimoimiseksi."

Parasta on, että näitä löytää välillä itse omasta tekstistään. Nehän suorastaan pomppaavat silmille siinä vaiheessa, kun moiset kukat ovat jo painettuna lehdessä...

Suomen kieli on elävää, sano. Kannattaa käydä tutustumassa netistä löytyviin kielikukkaslistoihin. Korkein tavoitteeni on joskus päästä jommalle kummalle näistä listoista:

- Kielikompassi

- Jyväskylän yliopiston kielikeskus

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kielikukkanen, toimittajan työ