Sosiaalinen media jakaa meitä eri heimoihin

Tiistai 2.1.2024 klo 8.57

Uusi vuosi 2024, paukuttelu, kuva: Martti Linna

Minulta tilattiin erästä yritystä koskevan lehtiartikkelin kirjoittaminen. Otin yhteyttä yrityksen toimitusjohtajaan ja kysyin, mitä hän haluaa yrityksestään viestiä. Hän sanoi että heidän tuleva suuri uutisensa on kohta LinkedInissä, katso sieltä. Ikävä kyllä, en käytä kyseistä verkkopalvelua.

LinkedIn, Facebook, Snapcat, X, Instagram, Youtube, TikTok, WhattsApp, Messenger, Spotify. Nämä ovat jo kohtuullisen vakiintuneita verkkoyhteisöjä ja -palveluja. Niistä jokaisella on laaja käyttäjäkunta. Niiden lisäksi on lukuisia muita, joista en ole kuullut kuin nimen: Discord, Twitch, Jodel, Tumblr, Steam ja monta muuta.

Verkosta löytyy Ebrand Group Oy:n ja Oulun kaupungin muutaman vuoden takainen kiinnostava tutkimus nuorten käyttämistä sosiaalisen median palveluista. Tutkimuksen tulokset kertovat paitsi siitä, mitä palvelualustoja nuoret ovat itselleen valinneet myös siitä, mihin he kertovat niitä käyttävänsä.

Kolme neljästä vastaajasta ilmoitti haluavansa keskustella palvelun kautta ystäviensä kanssa. Sama osuus nuorista sanoi, että niiden käytöstä oli tullut tapa, tai että he etsivät palveluista tietoa. Erityisen mielenkiintoinen on tutkimustulos, jonka mukaan noin viidesosa kaikenikäisistä nuorista viettää sosiaalisessa mediassa 20 – 50 tuntia viikossa.

Onpa ihminen minkä ikäinen tahansa, hänen viikossaan on tasan 168 tuntia. Jokainen niistä on ainutkertainen ja liian arvokas hukattavaksi. Millä perusteilla valitsemme käyttämiämme sosiaalisen median palvelualustoja. Vain silläkö, että ”kaikki muutkin” ovat jo siellä?

Tieto ja sellaisena pidetty, sekä näiden kahden saantimahdollisuudet ovat kautta aikojen jakaneet ihmisiä monen muun asian ohella erilaisiin heimoihin. Sosiaalinen media kaikkine hyvine ja huonoine puolineen voimistaa edelleen tätä kehitystä. Jos et ole samassa joukossa kuin muut, voit jäädä jostakin paitsi.

En ryhdy käyttämään tämän yhden juttutilauksen takia itselleni uutta sosiaalista mediaa. Sen sijaan kysyn kalkkiksena tuolta toimitusjohtajalta haastattelun aikana, mikä se heidän suuri uutisensa on. Sellaisen myönnytyksen teen, että käytän siihen puhelimen sijaan Teamsia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sosiaalinen media, sosiaalisen median käyttö, toimittajan työ, tiedon lähteet, sosiaalisen median kanavat, Martti Linna, informaatio

Kuvatulva syrjäytti ensin kirjoitettua sanaa, nyt siltä itseltään syö tilaa kuunneltava podcast

Torstai 19.1.2023 klo 13.49

Kissa, kasviksia, Kuva: Martti Linna

Ihmisellä on tiettävästi viisi, joidenkin tietojen mukaan kuusi aistia ympäristönsä kokemiseen. Kukin meistä käyttää niitä eri tavalla ja ottaa informaatiota vastaan eri tavoin. Viestinnässä on menossa mielenkiintoinen kehityskulku: kuuloaisti on viestien vastaanottokanavana viemässä sijaa silmiltä.

Pitkään käyttämäni kuvankäsittelyohjelma poistui hiljattain markkinoilta, joten minun oli ryhdyttävä opettelemaan uuden ominaisuuksia. Hämmästyin sitä kehityksen määrää, joka näissä ohjelmissa on tekoälyn myötä tapahtunut.

Valokuvia on iän kaiken korjailtu ja muunneltu omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopiviksi. Tunnetuimpia esimerkkejä lienevät ne Moskovan Punaiselta torilta otetut paraatien seuraajia esittävät kuvat, joista on poistettu - melko kömpelösti - milloin kenenkin epäsuosioon joutuneen puoluejohtajan hahmo.

Uusilla kuvankäsittelyohjelmilla pystyy aloittelijakin tekemään kuvalle ja sen eri osille lähes kaiken, mitä ikinä keksii: kuvaan voi lisätä tai siitä voi poistaa asioita, sen eri elementtejä voi sijoittaa johonkin toiseen kuvaan ja sen voi näppärästi naamioida otetuksi täysin eri paikasta, kuin mistä se on oikeasti otettu. Valokuvan todistusarvoon ”oikeasta” maailmasta ei voi enää luottaa.

Sanomalehdissä ja monessa muussa mediassa on pitkään ollut vallalla suuntaus, jossa kuva – ja varsinkin liikkuva kuva – korvaa kirjoitettua tekstiä. Ei tarvitse mennä monta vuosikymmentä taaksepäin, kun lehtiartikkelien pinta-alasta oli tekstiä enemmän kuin kuvaa. Nyt suuri otsikkokuva on monesti puolet koko jutusta. TikTokin ja You Tuben kaltaiset nettialustat suorastaan pursuavat liikkuvaa kuvaa, monesti hyvällä ammattitaidolla toteutettuna.

Siihen nähden on mielenkiintoista, että median seuraava rynnäkkö kohdistuu tällä hetkellä kuuloelimiimme. Äänikirjat ovat valtavan suuressa suosiossa, korvaten perinteistä luettavaa kirjaa. Netti on pullollaan podcasteja, noita lähinnä ääneen luottavia videotallenteita keskusteluista, haastatteluista, luennoista ja monesta muusta aiheesta.

Se joka haluaa pysyä aallonharjalla median tuottamisessa, miettineekin parhaillaan mitä tulee seuraavaksi. Onko se jotenkin tuntoaistiamme kutittavaa fyysistä asioiden välittämistä? Vaiko tiedon ja ajatusten siirtämistä makuhermojen kautta? Kuudennen aistin hyödyntämiseen en vielä vähään aikaan usko...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valokuva, kuvankäsittely, retusointi, äänikirja, podcast, toimittajan työ, Martti Linna, TikTok, You Tube, Punainen tori

Onko puolueettomalle journalismille koskaan ollutkaan oikeasti tarvetta?

Maanantai 28.9.2020 klo 7.30

"Mutta entä jos puolueeton, korkealla ammattietiikalla tehty journalismi ei olekaan ikinä ollut suurelle yleisölle kovin tärkeä syy maksaa median kuluttamisesta? Entä jos jo sanomalehtien kulta-aikoina tärkeä syy tilata lehtiä olivat tv-ohjelmat, säätiedot, menovinkit ja erilaiset paikalliset ilmoitukset, joita ei kerta kaikkiaan muualta kootusti nähnyt? Eli toisin sanoen: mitä jos koko meidän tarinamme suomalaisesta journalismista on väärä?"

Näin kirjoittaa toimittaja Janne Zareff tuoreessa Journalistissa 7/2020. Lehti on Suomen Journalistiliiton jäsenlehti. Ajatus on mielenkiintoinen.

Me suomalaiset olemme perinteisesti olleet lehdenlukijakansaa. Aamukahvipöydässä on päivitetty omat tiedot ympäröivästä maailmasta ajan tasalle. Aikaisemmin paperilehdestä, nykyisin yhä useammin jonkin sähköisen apuvälineen kautta. Ja yhä useammin joiltakin muilta nettisivuilta, kuin niiltä perinteisiltä Ylen, Helsingin Sanomien tai maakuntalehden nettisivuilta.

Moni perinteisistä medioista on ainakin ilmoittanut olevansa puolueeton suhteessa mihinkään muuhun instanssiin ja vastaavansa sisällöstään vain lukijoilleen. Meidän journalismia työksemme tekevien eettisissä ohjeissa todetaan sama asia.

Ajatus, että tämä ei olekaan sitä mitä lukijat haluavat ja odottavat, kääntää tilanteen päälaelleen. Meistä jokaisella on oma arvomaailmamme, oma "kuplamme". Kykymme ottaa vastaan noiden arvojen kanssa ristiriidassa olevia viestejä vaihtelee.

Jos Janne Zareff on kolumninsa johtoajatuksessa oikeassa, se avaa aivan uusia näkymiä tulevaisuuden journalismiin. Teknisiä alustoja, joilta haluamiaan uutisia voi lukea, niitä riittää tässä maailmassa. Varsinkin englanninkielisinä. Digitalisaation myötä meistä jokaisesta saa melko vähällä vaivalla koostettua Internetin syövereistä aika hyvin kutinsa pitävän henkilöprofiilin.

Voisiko laajalti hyväksytty journalismi ollakin jonakin päivänä sitä, että samasta "tiedosta" meille kullekin räätälöidään enemmän tai vähemmän digitaalisia apuvälineitä käyttäen ihan miun maun mukainen uutinen valitsemaani mediaan, huomioiden poliittiset ja muut katsantokantani?

1 kommentti . Avainsanat: Janne Zareff, journalismi, räätälöity journalismi, toimittajan työ

Journalistin ohjeet ovat hyvä selkätuki kirjoittajalle

Keskiviikko 27.12.2017 klo 8.52

Joulun aikaan osallistuin muutamaankin netin keskusteluun, joissa puhuttiin toimittajan etiikasta.

Kimmokkeen molempiin keskusteluihin oli antanut jonkun toimittajan kirjoittama lehtiartikkeli, jonka useimmat keskusteluun osallistujat kokivat loukanneen artikkelissa mainittua henkilöä ihmisenä. Myös sitä ihmeteltiin, kuinka paljon toimittaja näytti molemmissa tapauksissa sotkevan omia mielipiteitään niin sanottujen faktojen joukkoon.

Noista keskusteluista oli se hyöty, että minäkin sain aikaiseksi kerrata taas Julkisen sanan neuvoston (JSN) hyväksymät Journalistin ohjeet. Noissa ohjeissa on monta hyvää kohtaa siitä, kuinka asioista ja ihmisistä kirjoitetaan ihmisiksi. Kuten esimerkiksi:

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

...

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Journalistin ohjeet on tarkoitettu ohjenuoraksi meille ammatikseen kirjoittaville. Mutta kyllä niiden läpikäyminen tekisi hyvää monelle muullekin nettikeskustelijalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimittajan ohjeet, JSN, Julkisen sanan neuvosto, toimittajan työ

Tieteellinen tutkimus ja tiedotus on täynnä ristiriitoja

Lauantai 1.4.2017 klo 17.56


Biotalous_netti.jpg

Toimittajana ja kirjailijana käytän lähteinäni usein tieteellisiä tutkimuksia ja eri asiantuntijoiden keräämiä taulukoita ja tilastoja. Niin usein kuin mahdollista, varmistan ylös kirjaamani tiedon jostakin toisesta lähteestä.


Aina se ei ole mahdollista. Tieteen harjoittamiseen ja tutkimukseen kuuluu useimmiten jonkinlainen epävarmuus niiden tulosten oikeellisuudesta. Jotta tutkimus on hyvää ja luotettavaa, täytyy sen tulkitsijoilla olla lupa kyseenalaistaa tutkimuksen tuloksia.

Tällä hetkellä arvostetut suomalaistutkijat kiistelevät siitä, lisääkö vai vähentääkö metsien suunniteltu lisäkäyttö Suomen kasvihuonepäästöjä vai ei. Metsäihmisenä seuraan keskustelua kiinnostuneena.

Ymmärrän myös tutkijoiden vaikeudet. Muuttujia on niin paljon. Esimerkiksi aika, puiden biologia, ilmastonmuutoksen yhteisvaikutukset, erilaiset metsätuholaiset, käytettävissä olevat mittaustavat ja -välineet, puun kanssa kilpailevien raaka-aineiden hyvät ja huonot puolet.

Täysin erilaiset näkemykset samasta asiasta kenties huvittaisivat, ellei kysymyksessä olisi sananmukaisesti kuolemanvakava asia koko ihmiskunnan kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, biotalous, tutkimus, tutkija, kirjailijan työ, toimittajan työ,

Tunteisiin vetoava tarina ei aina toimi uutisjutussa

Perjantai 10.2.2017 klo 15.17

Viime aikoina olen miettinyt paljon tarinankäytön merkitystä lehtiartikkelien laatimisessa. Ikiaikaisen tarinan hyödyntämistä näkee yhä enemmän aivan tavallisen uutispäivän sanomalehdessä: uutisjutussa on sankari, pahis, sankarin kokemia vastoinkäymisiä ja lopulta niiden jälkeinen onnellinen loppu.

Ongelmaksi voi tulla, että toimittajan harrastama maalailu voi peittää alleen pääasian jonka pitäisi olla uutinen ja jutun kärki. Toinen ongelma voi olla se, että kun tarina kerrotaan vain yhden ihmisen näkökulmasta, vain siitä tulee ehdoton totuus. Muita näkökulmia ei samaan asiaan tuoda esille.

Vähän samasta asiasta kirjoittaa Janne Arola tänään ilmestyneessä Journalistissa:

"Erityisesti näinä aikoina, kun valtamedia pyrkii kiivaasti erottautumaan valemedioista ja propagandasivustoista, faktojen paikkansapitävyyden varmistamisen pitäisi olla ensisijaisen tärkeää. Viime aikojen ilmiö on kuitenkin se, että yksittäisten ihmisten kokemuksia nostetaan tasaveroisiksi asiantuntijatiedon rinnalle. Mediassa näkee säännöllisesti tarinallisia juttuja sairaudesta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta selviytyneistä ihmisistä. Usein lähteenä ovat vain haastateltavat itse, eikä heidän taustojaan tai sanomisiaan ole tarkistettu muualta."

Yhdyn täysin Janne Arolan näkemykseen. Jos ja kun isolla pensselillä halutaan maalata ihmisen mielikuviin vetoavaa tarinaa, ei silti pidä tinkiä faktojen tarkistamisesta aina kun se on mahdollista - vaikkakin se mikä on totuus, on joskus pahuksen vaikeaa kaivaa esille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, klassinen tarina, toimittajan työ, Janne Arola, Journalisti

Onko puolueeton toimittaja mahdoton eläjä?

Keskiviikko 27.10.2010 klo 12.48

Noita lehtijuttuja tehdessä tullee aina välillä sivunneeksi politiikkaa. Haastateltujen henkilöiden nimen perään tulee kirjoittaneeksi sulkuihin lyhenteitä sd., ps., kok. ja niin edelleen.

Viime aikoina on Suomessa keskusteltu vilkkaasti siitä, pitäisikö toimittajien ilmoittaa puoluekantansa julkisesti, jotta heidän tuotostensa vastaanottajat voisivat paremmin arvioida niiden laatua.

Periaatteessa ajatuksessa on mielestäni ideaa. Puoluekannan julkistamisen lisäarvo lienee kuitenkin aika pieni. En usko, että toimittaja, jonka puoluekanta on erilainen kuin sen median kanta, jossa hän tekee töitään viihtyisi sen palveluksessa kovinkaan kauan.

Puoluekantaani ei ole koskaan kysytty yhdestäkään niistä noin kymmenestä mediasta, joille teen silloin tällöin freelancerina töitä. Sen painoarvo nykyisillä mediamarkkinoilla taitaa olla häviävän pieni.

Toisaalta toimittajan mahdollisuus "värittää" juttujaan johonkin suuntaan on sekin pieni, vaikka muuta sanotaankin. Toimittajan tehtävä ei ole panna sanoja haastateltavan suuhun - vaan kysellä ne hyvät kysymykset mikä, kuka, miksi ja milloin.

Avoimesti jonkin väristä lippua kantavia medioita meillä on vähän, ja se on sääli. Muistan vieläkin synnyinkuntani Kivijärven ilmeisesti ainoan kommunistin kotiini 70-luvulla agiteeraustarkoituksesta lahjoittamat Neuvostoliitto- sekä Maailma ja me-lehdet.

Sääli, ettei niitä tullut kukaan säilyttäneeksi. Sen muistan, että väriä niissä oli - ja sen tajusi silloin alle 10-vuotiaskin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittajan työ, toimittajan puoluekanta, puoluekanta, toimittaja

Toimittajan kommentti on taitolaji

Torstai 25.3.2010 klo 6.15

Toimittajien omissa nimissään, omilla kasvoillaan kirjoittamat kommentit lehtijuttujen yhteydessä ovat lisääntyneet. Kysymyksessä lienee yritys luoda entistä henkilökohtaisempi kontakti median ja lukijan välille. Eräs toimituspäällikkö tosin kutsuu näitä pikku laatikoita täytteeksi, jota kirjoitetaan kun uutista ei ole.

Kommentti on usein onnistunut, kun se käsittelee itse uutisen taustoja, valottaa liitoskohtia joita tällä uutisella on johonkin toiseen asiaan, josta uutisessa ei suoraan kerrota. Tai kun toimittaja kirjoittaa, miltä tämä uutinen hänestä itsestään tuntui.

Epäonnistuminen on usein uhkana, jos toimittaja kommentoi suoraan uutisessa kerrottua päätöstä, ja neuvoo mitä olisi oikeasti pitänyt päättää.

Silloin, useinkin lukijalle voi syntyä halju kuva besserwisserismistä. Ja se ei liene toimittajan tehtävä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lehtiartikkeli, toimittajan työ, kommentti

Uutisista viihdettä, ja viihteestä uutisia

Keskiviikko 3.12.2008 klo 17.16

"Uutisteollisuus voi siirtyä halvan saippuaviihteen tuottamisesta yhteiskunnalliseen pesuaineteollisuuteen, joka pesee pois yhteiskunnan lian."

Suosittelen A.-P. Pietilän viime vuonna julkaistua kirjaa Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia: Median muodonmuutos  (Art House) kaikille, joita kiinnostaa  sen miettiminen, miksi sanomalehdet, nettien uutispalvelut ja tv-uutiset näyttävät nyt siltä miltä ne näyttävät.

Pietilän mukaan sanomalehtiyhtiöt tekivät virheen sännätessään tuottamaan painetun lehden lisäksi erilaisia verkkopalveluita. Lehtien päättäjät unohtivat, että netissä kaiken on oltava ilmaista kansalaisjournalismia.

Blogien ja nettikeskustelujen sekä Googlen maailmassa ei tarvita toimittajia etsimässä, valikoimassa, jalostamassa ja tiivistämässä tietoa. Sehän on jo siellä, verkossa kaikkien ulottuvilla.

Tämä on ollut osasyy uutismaailman viihteellistymiseen: tiedosta ei enää olla halukkaita maksamaan. Tilattu sanomalehti (50 euroa) on kallis, merkkifarkut (200 euroa) ei.

Vai onko näin? Ilmaista lounastahan ei tunnetusti ole olemassa...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, median muutos, toimittajan työ

Antaa kielikukkasten kukkia!

Tiistai 2.9.2008 klo 14.46

Toimittajakeikoilla tulee välillä vastaan tiedotteita, joiden sisältöä pitää oikein miettiä. Vai mitäpä sanotte tästä:

"rakennemuutosohjelma tekee jatkuvasti työtä metsäteollisuuden rakennemuutoksen alueen talouskasvua heikentävien vaikutusten minimoimiseksi."

Parasta on, että näitä löytää välillä itse omasta tekstistään. Nehän suorastaan pomppaavat silmille siinä vaiheessa, kun moiset kukat ovat jo painettuna lehdessä...

Suomen kieli on elävää, sano. Kannattaa käydä tutustumassa netistä löytyviin kielikukkaslistoihin. Korkein tavoitteeni on joskus päästä jommalle kummalle näistä listoista:

- Kielikompassi

- Jyväskylän yliopiston kielikeskus

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kielikukkanen, toimittajan työ