Klapintekoa ja muita pieniä nautintoja

Sunnuntai 1.3.2020 klo 9.44

Nautintoklapit_pieni.jpg
Kevään aurinkoinen päivä. Lenseä, melkein plussan puolella oleva lämpötila. Suorasyistä hyvää koivua. Terävä kirves ja sopivasti tyhjä oma mieli.

Enpä juuri tiedä sen parempaa oman mielentilansa nollaustapaa kuin polttopuiden tekeminen keväisellä puulaanilla. Kun ruumis tekee töitä, ajatuksetkin voivat rullata vapaasti. Ei ole kiire missään eikä mihinkään. Ei varsinkaan työn saamisessa valmiiksi.

Mitä enemmän ikävuosia kertyy, sen tärkeämmäksi tuntuvat käyvän aivan pienet asiat. Sellaiset kuin tuoreeltaan halottujen polttopuiden tuoksu. Tai näkymä, joka avautuu silmien eteen, kun pysähtyy päivän lenkillään huoahtamaan hetkeksi jonkin mäen päälle.

Toivottavasti elämän pieniä hyviä hetkiä sattuu mahdollisimman monen matkalle. Niitä suuria voi aina tavoitella, ja monenlaista elämystä meille yritetään tyrkyttää myös ulkopuolelta. Kun itse kokee ja tuntee, ei se voi ihan huonoa olla.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvä hetki, tunnelma, klapinteko, Martti Linna, kevät

On niin monta tapaa määritellä viisaus

Maanantai 13.5.2013 klo 13.26

”Viisaus on jonkin määritelmän mukaan sekä tunnetta että älyä. Ajattelu ja tunteet eivät ole toistensa vastakohtia eivätkä kilpailijoita.... Molemmat, sekä pää että sydän, järki ja tunteet ovat siis tärkeitä, ja niiden tasapainoinen käyttäminen on välttämätöntä. Hyvä tasapainosta kertova kaava siis lienee: tunne + äly = viisaus.”

Tapasin viimeksi viikonloppuna ihmisen, jota pidin viisaana. Jokin hänen tavassaan puhua ja esittää asiansa sai aikaan vaikutelman, että se mitä hän sanoi, ei ollut ulkoa opittua vaan itse ajateltua. Jotakin juuri hänen ajattelemaansa ja kokemaansa, vaikka tunnistinkin hänen kertomansa asiat myös itsessäni kun hän sanoi ne.

On lohdullista ajatella, että kylmä reaalimaailma ei yksin pysty selittämään ihmisen viisautta. Viisaus – jos ja kun sitä esiintyy – vaatii suodattuakseen kirkkaan lähdeveden kaltaiseksi tunteiden painetta ja kosketusta.

Toisenlaisiakin kohtaamisia tapahtuu. Sellaisia, jolloin tuntee ettemme tunnetasolla tavanneet ollenkaan, tuo toinen ihminen ja minä. Ehkä toinen meistä kärsii silloin aleksymiasta, kyvyttömyydestä kohdata, tunnistaa ja käsitellä omia ja toisten tunteita edes sanallisesti.

Ehkä kaikkea ei tarvitsisi määritellä sairaudeksi. Puhummehan silloin myös viisauden puutteesta. Ja sitä sairauden lajia (eli kylmää järjen käyttöä) tuntuu esiintyvän tässä maailmassa pelottavan paljon.

Lukuvinkki: Päivi Niemi: Resuinen ja rikas (Päivä Osakeyhtiö 2013)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivi Niemi, Resuinen ja rikas, viisaus, tunne, äly, aleksymia

Tunteet lukossa - ainakin testin mukaan

Torstai 26.4.2012 klo 14.11

Netti on nykyisin täynnä kaikenlaisia testejä, joiden avulla ihminen voi testata millainen hän oikeasti on. Melkoinen osa testeistä tuntuu - ainakin pikaisesti silmäiltynä - enemmän viihteeltä kuin miltään muulta.

Jotkut ovat jopa mielenkiintoisia. Yksi sellainen löytyy täältä. Kysymyksessä on kirjaan Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta liittyvä testi niistä asioista, jotka ovat kenties jääneet lapsuudesta tai aikaisemmista elämänkokemuksista kaihertamaan mieleen haitallisina tapoina ajatella.

Jokaiselle meistä syntyy tuollaisia tunnelukkoja. Niitä voi olla vaikea hyväksyä - saati että edistyisi niin pitkälle, että niistä lukoista yrittäisi pyrkiä tietoisesti eroon.

Joskus se työ totisesti kannattaisi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tunnelukot, tunnelukkotesti, itsetunto, itsetuntemus

Hyvin sanottu, Matti Yrjänä Joensuu

Torstai 9.9.2010 klo 6.40

Matti Yrjänä Joensuulta on ilmestynyt pitkän tauon jälkeen uusi Harjunpää. Menee minulla luettavien listalle - niin kuin aikaisemmatkin.

Hesarin haastattelussa (HS 9.9.) kirjailija onnistuu sanomaan jotakin oleellista kirjan kirjoittamisesta - ja siinä onnistumisesta:

"Jos kirjalla saa lukijan tuntemaan jotakin, se on saavutus, koska voimakas tunnetila käynnistää ajattelun."

Ei tuohon ole paljon lisäämistä. Entisenä poliisina Joensuu varmasti tietää, että tunnetila voi käynnistää paljon ikävempiäkin asioita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Yrjänä Joensuu, kirja, tunnetila, Harjunpää