60-luvun talousutopiat eivät toteutuneet

Torstai 12.2.2015 klo 9:26

Tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoittaa tämän aamun (12.2.) Hesarissa hienon kolumnin siitä, kuinka 1960-luvulla kuviteltiin erilaisia utopioita tulevasta maailmasta, jossa talouskasvun hedelmiä jaettaisiin kansalaisten kesken.

Anarkisti Paul Goodman, talousmies John Kenneth Galbraith ja futuristi Robert Theobald kuvittelivat kukin eri tavoin sitä, miten tehostuvan työelämän myötä lisääntyvä vapaa-aika (lue: työttömyys) ei tarkoittaisikaan ihmiselle syrjäytymistä elämästä. Ylimääräinen työvoima ja ylimääräinen pääoma kohtaisivat sulassa harmoniassa toisensa. Hän, joka ei olisi työläinen olisi hyväksytty ja arvostettu kuluttaja.

Utopiat eivät ole toteuneet. Suomessa on taas satojatuhansia työttömiä samaan aikaan, kun pörssiyhtiöissä ehdotetaan ylimääräisiä osingonjakoja.

Utopioista on tultu mielikuvayhteiskuntaan ja ajatushautomoiden aikaan. Missähän mahtavat niiden luomat utopiat viipyä - vai jäävätkö nekin vain fantastisiksi mielikuviksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: utopia, Jani Kaaro, Paul Goodman, John Kenneth Galbraith, Robert Theobald

Maailma on erilainen vuonna 2050

Maanantai 23.1.2012 klo 7:21

Luen parhaillaan Laurence C. Smithin kirjaa Uusi pohjoinen - Maailma vuonna 2050 (Ursa 2011). Kirjassa pohditaan sitä, miten erilaiset muutokset vaikuttavat elämäämme pohjoisella pallonpuoliskolla tämän vuosisadan puoliväliin mennessä.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan dramaattisesti siihen, miltä pohjoinen havumetsävyöhykkeemme näyttää 40 vuoden kuluttua. Jäättömät talvet lisäävät veden haihtumista meristä, ja se lisää lumi- ja vesisateiden määrää talvella. Uudet tuhohyönteislajit ja kasvitaudit levittäytyvät pohjoiseen. Siinä tilanteessa ei taida olla paljonkaan iloa siitä, että puut ja vilja kasvavat silloin meillä entistä paremmin.

Smith arvioi, että energiantuotantomme pohjautuu vuonna 2050 edelleen pitkälti fossiilisiin polttoaineisiin. Samaan aikaan maailman kasvava väestö vaatii yhä enemmän ruokaa ja sitä elintasoa, johon me olemme täällä länsimaissa tottuneet.

Ympäristöasioita ei pitäisikään enää katsella erillään esimerkiksi talouden globalisaatiosta tai luonnonvarojen kysynnästä. Pahinta on, että poliittisilla päätöksillä alkaa olla asiassa kiire. Durbanin joulukuinen ilmastokokous ei antanut kovin hyvää kuvaa kyvystämme toimia.

En taida enää itse olla täällä vuonna 2050 - mutta lapseni ehkä ovat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maailma vuonna 2050, Uusi pohjoinen, dystopia, utopia, Laurence C. Smith