Tulos 51-49 kertoo joko toimivasta demokratiasta tai kansan kahtiajaosta

Torstai 15.2.2024 klo 9.07

Numeroita ja mittauksia voi tulkita monin eri tavoin. Internetin ihmeellisenä aikakautena omalle totuudelleen on äärettömän helppoa löytää perusteita, vaikka enemmistö muuta väittäisi.

Viime sunnuntaina julistettiin Suomessa presidentinvaalien toisen kierroksen tulokset. Kisa meni äärimmäisen tiukaksi: vain noin 100 000 ääntä erotti kaksi monesta asiasta samaa mieltä ollutta ehdokasta toisistaan.

Vaalitulosten tulkinnassa on kiitelty demokratian hyvää toteutumista, hyvähenkisiä vaaleja ja kansalaisten aktiivisuutta vaaliuurnilla. Sitä on pidetty hyvänä, että häviäjä tunnusti heti tappionsa, ja voittaja antoi rehdin tunnustuksen voitetulle.

Vain vähän värittämällä tuollaisesta tuloksesta saa reviteltyä toisenlaisenkin tulkinnan. Eikö tulos (51 prosenttia voittajan puolesta, 49 vastaan) kerro kansakunnan syvästä eripurasta ja kahtiajaosta? Ja siitä, ettei valituksi tulleella uudella presidentillä suinkaan ole kansalta saatua mandaattia työhönsä, varsinkin kun lähes 30 prosenttia äänioikeutetuista ei edes äänestänyt toisella kierroksella?

Medianlukutaidosta puhutaan paljon, ja syystä. Erilaisia tulkintoja samoista asioista, jopa samoista lähtökohdista näkee somen keskustelupalstoilla pilvin pimein. Meillä salaliittoteoriat eivät onneksi ole (ainakaan julkisesti) saaneet vielä samanlaista jalansijaa, kuin jossakin muualla.

Pelkään kuitenkin että tilanne on muuttumassa. Seuraamamme mediakanavat erkanevat yhä enemmän toisistaan. Omaan uutistuuttinsa valinnat suorittaviin algoritmeihin on helppoa tottua. Yhä paremmiksi kehittyvät tekoälysovellukset osaavat tuoda jokaiselle meistä juuri sellaista nähtävää ja luettavaa, joka vahvistaa itse kunkin tietoa, uskoa, mielipiteitä ja ennakkoluuloja.

Varuillaan pitää siis olla, mutta hyvällä medianlukutaidolla on valitettavasti myös hintansa. Vanha kansa kutsui sitä epäluuloksi kaikkea uutta ja erilaista kohtaan.

Tyhjänäkin jätetty äänestyslippu on arvokas

Maanantai 29.1.2024 klo 7.43

Vuonna 2024 äänestetään useiden poliittisten johtajien suosiosta. Sekä Suomessa, Venäjällä että Yhdysvalloissa valitaan maalle uusi presidentti. Kesäkuussa äänestämme EU:n parlamenttivaaleissa.

Romaanieni pohjatöiksi olen lukenut paljon erilaista aineistoa suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen ja demokratian kehittymisestä vuosina 1918 – 1920. Keväällä 1918 tässä maassa käytiin paljon surua ja katkeruutta aiheuttanut sisällissota. Seuraavana vuonna itsenäiselle Suomelle valittiin vaaleilla ensimmäinen presidentti. Vuoden 1920 kunnallisvaaleissa moni sisällissodan seurauksena kansalaisluottamuksensa menettänyt suomalainen ei saanut äänestää.

Nuo vuoden 1920 joulukuussa pidetyt kunnallisvaalit olivat nykyihmisen silmin katsottuna muutenkin kummalliset. Kunnissa voitiin päättää, etteivät köyhäinapua saaneet kansalaiset olleet äänestyskelpoisia. Se rajasi äänestäjäkunnan ulkopuolelle esimerkiksi monia punaisten puolella sisällissodassa sotineiden leskiä. Joidenkin lähteiden mukaan sosiaalidemokraatit suosittelivat esimerkiksi Tampereella, etteivät köyhäinapuun oikeutetut hakisi sitä kaupungilta. Pelkona oli oman äänipotin pieneneminen.

Suomen ensimmäisellä presidentillä Kaarlo Juho Ståhlbergilla oli omat ansionsa suomalaisen parlamentarismin ja presidentin valtaoikeuksien luomisessa. Kesän 1919 ensimmäiset presidentinvaalit hänen ja kenraali Carl Gustav Mannerheimin välillä eivät olleet kovin sopuisat. Tässä maassa suunniteltiin tosissaan oikeistovoimien taholta vallankaappausta Mannerheimin hyväksi. Laitavasemmisto taas tavoitteli Suomeen edelleen sosialistista vallankumousta.

Tänä vuonna käymme vaaliuurnille huomattavasti turvallisemmissa merkeissä. Siitä iso kiitos kuuluu sata vuotta sitten hyviä päätöksiä tehneille ihmisille. Ihmisen me valitsemme tälläkin kertaa kansakuntamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaksi. Oli hänen nimensä kumpi tahansa, helppo kuusivuotiskausi ei hänellä ole edessään.

Ääntään kannattaa käyttää toisellakin äänestyskierroksella. Myös tyhjänä uurnaan pudotettu lippunen on merkki siitä, että demokratiamme toimii.

En halua ilmastovaaleja, mutta ympäristövaalit kelpaisivat

Sunnuntai 24.3.2019 klo 14.19

Vierasta sikaa lyödään nyt surutta  huhtikuisten eduskuntavaalien lähestyessä. Auta armias sitä jonkin puolueen kellokasta, joka lausuu desimaalin väärään paikkaan siteeraamassaan tutkimuksessa, valitsee tutkijoiden tekemistä skenaarioista vain yhden väitteensä tueksi tai mikä pahinta, lausuu väärin Ilmastonmuutoksen, meidän herramme nimen.

Näistä vaaleista odotettiin ilmastovaaleja ja sellaiset niistä näyttääkin tulevan. Tosin, vaaleihin on vielä monta päivää aikaa: median johdattelema yleinen mielenkiinto ehtii kääntyä vielä monta kertaa kulloinkin kiinnostavimmalta ja ajankohtaisimmalta näyttävään teemaan.

Tuo käännös paljastaa samalla armotta yhden meidän demokraattisen päätöksentekomme isoista heikkouksista. Asioita ajatellaan palasina, ei kokonaisuuksina. Palasia koskevalla hyvällä faktojen ulkoa osaamisella on mahdollista saada ääniä ja uusia kannattajia.

Sama ongelma paljastuu tässä Suuressa Tarinassa koko ajan: puhutaaan ilmastonmuutoksesta kun pitäisi ymmärtää ympäristöasioita, puhutaan hoitajamitoituksesta kun pitäisi puhua vanhusten arvokkaasta loppuelämästä, kysytään mielipidettä vastikkeettomasta kansalaispalkasta kun pitäisi keksiä, miten me pidämme kaikki mukana tässä yhteisessä venheessä nimeltään Suomi.

Puheeseen ilmastonmuutoksesta pitäisi liittää myös puhe fossiilisten polttoaineiden kiihtyvästä hupenemisesta, siitä millä me korvaamme muovin jolla olemme itsemme ympäröineet, puhe siitä mitä tarkoittaa luonnontilaisuus tässä maassa jossa ihminen on vaikuttanut luontoon viime jääkaudesta lähtien sekä puhe siitä, miten ja millä aikataululla me rajoitamme meidän ihmisten määrän ja kulutuksen tällä pallolla nykyistä alemmalle tasolle.

Noin isolla kokonaisuudella ei saa ääniä, eikä sitä voi hallita. Siksi on parempi puhua lämpöasteen puolikkaista ja siitä, saako metsää hakata miljoona kuutiota enemmän vai ei.

Maaliskuussa matkani käy Quais du Polar -rikosfestivaaleille

Torstai 10.1.2019 klo 10.18

Sain kutsun maaliskuun lopulla Lyonin kaupungissa Ranskassa vietettäville Quais du Polar -festivaaleille. Lähden sinne kirjailijana, joten mieleni tekisi puhua jo vuodesta 2002 lähtien järjestetyistä rikoskirjallisuusfestivaaleista.

Todellisuudessa ohjelmassa näkyy olevan kaikenlaista muutakin fiktiiviseen rikollisuuteen liittyvää: elokuvia, televisiosarjoja, pyöreän pöydän keskusteluja, muun muassa. Alueen vankilat, koulut ja monet muutkin instanssit näkyvät olevan mukana ja festivaalin tapahtumapaikkoina.

Lähden tuonne mielelläni. Joka viides julkaistu romaani edustaa Ranskassa, yhdessä maailmankulttuurin suurvalloista rikoskirjallisuutta. Siellä sitä luetaan oikeasti yhteiskuntakuvauksena ja yhteiskunnallisten ongelmien käsittelijänä, ei pelkkänä viihteenä.

Noin olen itsekin rikoskirjallisuuden mielessäni asemoinut. Rikosromaani on kirjailijalle yksi hänen työkaluistaan, tavoista yrittää tehdä näkymätöntä näkyväksi.

Linkki festivaalin kotisivuille löytyy tästä.

Muutama hyvä kysymys presidenttiä äänestävälle

Keskiviikko 24.1.2018 klo 14.01

Suomen tasavallan presidentinvaaleissa ennakkoäänestys päättyi eilen. Toista miljoonaa meistä on jo antanut äänensä jollekin ehdokkaalle. Joko ihan itse, vaalikoneella tai gallupilla valitulle. Edessä on vielä ensi sunnuntain varsinainen äänestyspäivä, sekä mahdollinen toinen kierros.

Halutessaan jokainen meistä on saanut kosolti tietoa kunkin ehdokkaan persoonasta ja mielipiteistä. Kiitos siitä medialle - mutta myös ehdokkaille itselleen, ja heidän taustaryhmilleen. Netistä löytyy runsaasti materiaalia ehdokkaiden itse kirjoittamana.

Presidentiksi valitaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku ihminen. Siksi yritin mielessäni tiivistää muutaman kysymyksen, jotka äänestäjän olisi hyvä asettaa itselleen ennen numeron piirtämistä äänestyskuponkiin:

- millainen ajattelemasi ehdokas mahtaisi olla omana työkaverinasi?

- haluaisitko tuon ehdokkaan istumaan puolestasi tiukkoihin neuvotteluihin herrojen Putin, Trump jne. kanssa silloin, kun asiat ovat maailmassa hullusti?

Onko suomalainen media sortunut Sauli Niinistön kohdalla putinismiin?

Perjantai 12.1.2018 klo 17.23

Putin sukeltaa meren pohjaan. Putin metsästää tiikereitä. Putin lentää muuttolintujen mukana.

Me suomalaiset olemme tottuneet hymähtelemään uutisotsikoille ja poseerauskuville, joita itäisen naapurimme päämiehestä leviää Venäjän valtaa pitävien hallitsemassa mediassa. Vladimir Putin on ainoa suosikki pian pidettävissä Venäjän presidenttivaaleissa.

Ajatellaan, että meillä asiat ovat paremmin. Kaikki ehdolla olevat presidenttiehdokkaamme saavat tasapuolista kohtelua riippumattomissa tiedotusvälineissämme.

Onko se oikeasti noin? Poimintoja muutamista tulevia vaaleja käsittelevistä uutisotsikoista:

Ylen presidenttikysely: Niinistö musertavan ylivoimainen – 76 prosenttia haluaa presidentin jatkavan (yle.fi 12.10.17)

Kuvat: Sauli Niinistö hurmasi kampanja-avauksessaan – junailu hymyilytti presidenttiä (mtv.fi 8.12.17)

Presidentti Niinistö tapaa kansaa Valkeassa lauantaina (oululehti.fi 12.1.18)

Istuva presidentti nauttii suosiota – Sauli Niinistö jyräsi koulujen vaaleissa (www.siikkis.fi 12.1.18)

Ja niin edelleen. Kuuntelin Yleisradion toimittajan tekemää Sauli Niinistön haastattelua hänen kampaja-avauksessaan. Toimittaja sanoi useaan kertaan, että Niinistön valinta on varma. Se oli itse ehdokas, jonka piti oikaista että hän voi hyvinkin tulla valituksi. Noloa, median kannalta.

Juttujen otsikoissa ja ingresseissä ei muistuteta että me, sinä ja minä valitsemme ihan itse tälle maalle uuden presidentin tulevissa vaaleissa. Tulos on selvillä vasta, kun viimeinenkin ääni on laskettu.

Ehkä olisi korkea aika miettiä vaaleja edeltävän ajan rauhoittamista gallupeilta tulevaisuudessa. Joku meistä haluaa istua varman voittajan veneessä. Joku toinen jättää protestiäänensä käyttämättä, kun ei sillä kuitenkaan voi vaikuttaa yhtään mihinkään.

Näistä vaaleista näyttää tulevan yhdet laimeimmista vuosikausiin. Luulenpa, että yksi syy siihen on sana gallup.

Trumpin suosio yllätti tiedotusvälineet

Maanantai 14.11.2016 klo 9.19

Nyt on viikon verran makusteltu Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Olen mielenkiinnolla seurannut, mitä valinnasta kirjoitetaan suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Täytyy todeta, että jälkimaku on ollut karvas. Etukäteen hänen mahdollisuuksiinsa (lue: syihin, miksi ihmiset äänestäisivät häntä riittävästi) ei uskottu. Hänen virheidensä esille kaivamiseen - joita toki riittää - käytettiin paljon enemmän palstatilaa kuin Hillary Clintonin tekemisten ruotimiseen.

Kitkeryys tullee näkymään palstoilla kauan. Ei journalistinkaan ole helppo kääntää ajatuksiaan uuteen suuntaan. Ei varsinkaan, jos samassa toimituksessa istuu paljon samanmielisiä ihmisiä. Niin se tuppaa olemaan. Odotan mielenkiinnolla, kuinka Trumpista kirjoitetaan sitten, jos ja kun hän joskus saapuu Yhdysvaltain presidenttinä tänne valtiovierailulle.

Muuten olen sitä mieltä, että sosialisti demokraattien ehdokkaana Hillary Clintonin paikalla olisi pannut Trumpin todella ahtaalle. Ihmisen sisällä elää sisäänrakennettu halu muutokseen.

Protestiääni on demokratian syöpä

Tiistai 11.10.2016 klo 15.57

Parhaillaan Yhdysvalloissa käydään presidentinvaaleja. Ainakin suomalaisia medioita seuraamalla saa sen käsityksen, että suuri osa äänestäjistä tulee valitsemaan uurnilla sen ehdokkaan jota he inhoavat vähemmän. He antavat protestiäänen.

Meillä Suomessakin on kokemusta protestiäänillä päättäjiksi valituista henkilöistä. Demokratian lähtöolettamuksiin kuuluu, että äänestäjä piirtää paperiin sen henkilön numeron, jonka hän haluaa ajamaan omia asioitaan vallan isoissa kamareissa.

Mitä tapahtuu kun heikko, vähäväkinen ja itsensä voimattomaksi tai raivostuneeksi tunteva ihminen antaa protestiäänen? Jos noita ääniä kertyy tarpeeksi, saamme päättäjiksi ihmisiä joilla ei välttämättä ole siihen virkaan edellytyksiä. He voivat olla ihan fiksuja, hyviä esiintyjiä, taitavia nostamaan esiin epäkohtia, ihmisiä jotka osaavat huutaa niin että se kuullaan.

Silti... luulen että päättäjiksi tarvittaisiin enemmän kissoja. Heitä, joita ei pelkkä kiitos elätä. Eikä silittäminen myötäkarvaan ole niin tärkeä asia, kuin mahdollisimman monen kannalta oikeanlaiset päätökset.

Venäjältä kantautuu vinkeitä vaaliprosentteja

Lauantai 25.2.2012 klo 15.03

Hesari uutisoi 25.helmikuuta venäläisen tutkimustoimisto Levadan tuoreimpia mittaustuloksia naapurimaassa ensi viikolla pidettävistä presidentinvaaleista.

Muutamia otteita:
- Mittauksen mukaan Putin saa ensi viikon vaaleissa 66 % äänistä. Se tarkoittaa hänen valintaansa presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella.
- Nyt Putinia kannattaa 42 prosenttia venäläisistä, kun kun vielä tammikuussa suosio oli Levadan mukaan 37 prosenttia.
- 44 % venäläisistä odottaa tutkimuksen mukaan vaaleista rehellisiä.

Meilläkin pidettiin äskettäin presidentinvaalit. Täytyy sanoa, että itänaapurissa ollaan huomattavasti pidemmällä vaalimatematiikan soveltamisessa.

Tai ainakin siellä osataan käyttää sitä huomattavasti hauskemmin.

Alkaa viimeinen viikko ennen vaaleja

Lauantai 9.4.2011 klo 7.23

On alkamassa viimeinen viikko ennen sunnuntaina 17.4. pidettäviä eduskuntavaaleja. Puolueiden vaalikampanjointi pyörii täysillä, ja torit ovat vaarallisia paikkoja politiikasta vähemmän kiinnostuneiden ihmisten ylitettäviksi.

Vaalien teemoitus, ja niiden näkyminen mediassa on noudattanut aika pitkälle sitä kehityskaarta mikä oli odotettavissakin. Perussuomalaisten kuherruskuukausi median kanssa on päättymässä - negatiivisia asioita on kaivettu esille niin Timo Soinin hermostumisesta kuin puoluesihteerin kipeästä varpaastakin.

Siinä missä Kokoomus haluaa profiloitua mainonnassaan yhtenäisenä joukkuepelaajien ryhmänä , siinä Keskusta luottaa Mari Kiviniemen kasvoihin. Huomiota herättää kestosuosikki Ilkka Kanervan vähäinen näkyminen valtakunnallisesti. Harkittua taktiikkaa Kokoomukselta, vaalirahakohun jälkeen?

Etelä-Euroopan euromaiden talouskriisi on noussut vaaliväittelyiden ykkösteemaksi. Mahdollinen Nato-jäsenyys, Suomen talouden rakenteiden kestävyys, energiapolitiikka ja sosiaalipolitiikka ovat jääneet sivuraiteille, monen muun aiheen keralla.

Se harmittaa - mutta ehkä on helpompi ottaa kantaa sellaiseen asiaan, mikä tapahtuu jossakin kaukana, ja jonka kaikkia ulottuvuuksia kukaan meistä ei päivittäin näe eikä täysin ymmärrä.

Vuonna 1993 syntyneet ja Suuri kaalihuijaus

Torstai 27.1.2011 klo 7.04

Luen parhaillaan Tommi Uschanovin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa Suuri kaalihuijaus - Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä. Teoksen kustantama kirja on näköjään painettu Latviassa asti.

Nimensä mukaisesti kirja käsittelee poliittisia, ja vähän muitakin järjettömyyksiä. Samalla se sisältää muutamia ajatuksia herättäviä faktoja nykyajasta.

Tämän kevään eduskuntavaaleissa äänestävät ensimmäistä kertaa vuonna 1993, eli 90-luvun suuren laman aikana syntyneet. Paljon puhutaan tuon suuren laman seurauksista. Mitenkähän innokkaasti ensimmäiset lama-ajan lapset käyttävät demokraattista äänestysoikeuttaan, ja ketä he äänestävät?

Tommi Uschanov pitää yhtenä syynä Keskustan ja SDP:n jo jonkin aikaa jatkuneeseen alavireeseen sitä, että niiden kannattajajoukon aktiivisin ydin alkaa olla yli-ikäistä - eli siis suurien ikäluokkien, ja heitä vanhempien ikäluokkien väkeä.

Tästä porukasta tuoni korjaa vääjäämättä nopeammalla tahdilla väkeä kuin Vihreiden ja Kokoomuksen keski-iältään nuoremmasta kannattajajoukosta. Tämän teorian mukaan nämä kaksi olisivatkin  joskus 2020-luvulla kaksi suurinta puoluetta. Mihinkähän sijoittuvat tuohon ajatukseen nosteessa nyt olevat Perussuomalaiset?

Uschanov kritisoi myös sitä, miten vähän otamme irti runsaista tutkimuksista ja tilastoista, joita tuotetaan alalta kuin alalta. Eihän Jumalankaan olemassaoloa ole pystytty tieteellisesti todistamaan yhdessäkään tutkimuksessa.

Tuossa hän tulee - ehkä - paljastaneeksi yhden tutkitun tiedon ongelman: yksikään tutkimus ei myöskään pysty sulkemaan pois mahdollisuutta, etteikö Jumala tosiaan olisi olemassa.

Laskun aika koittaa suurille puolueille

Sunnuntai 19.12.2010 klo 14.22

Joulun alla julkaistut mielipidekyselyt ennakoivat Perussuomalaisille ensi kevään eduskuntavaaleissa 15-20 prosentin kannatusta. Suurissa puolueissa (Kokoomus, Keskusta ja SDP) tulokset ovat herättäneet levottomuutta. Yleisesti on mietitty sitä, kestääkö Timo Soinin luotsaaman puolueen suosio tällaisena aina vaaleihin saakka.

Miksei kestäisi? Itse uskon, että Persujen suosion räjähdysmäisessä nousussa on kysymys kansalaisten vastareaktiosta maassa viimeisten 20 vuoden aikana harjoitetulle politiikalle. Tuloerojen kasvu on ollut jatkuvaa aina 90-luvun alun lamasta lähtien. Yhä suurempi osuus kansasta on jo pudonnut hyvinvoinnin kelkasta - riippumatta siitä, millainen sinisen-punaisen-vihreän kombinaatio vallassa on kulloinkin ollut.

Selitystä tukee sekin ennuste, ettei pienempien puolueiden voimasuhteisiin (Vihreät, Kristillisdemokraatit ja muut) näyttäisi olevan tulossa suuria muutoksia. Kolmea suurinta puoluetta on vaikea erottaa toisistaan. Jokainen niistä tuntuu olevan sekä työväenpuolue ja ympäristöpuolue.

Toivottavasti Perussuomalaisten nousun aiheuttama hämmennys ei latista kevään poliittista keskustelua. Monta tärkeää asiaa liikkuu ajassa: EU:n ja euron tulevaisuus, ilmastonmuutoksen hillitseminen, maahanmuuttopolitiikka, valtionvelan hallinta, muun muassa.

Ne, jotka Arkadianmäelle valitaan joutuvat joka tapauksessa ottamaan kantaa noihin asioihin - ja tekemään isoja päätöksiä.

Politiikassa on nyt klassisen tarinan aineksia

Tiistai 28.9.2010 klo 6.44

Seuraavat eduskuntavaalit ovat ensi keväänä, ja vaalivankkureita ajetaan jo toreille ja risteilyaluksien autokansille. Tarinanpunojan näkökulmasta näyttää siltä, että vaalikampanjasta tulee herkullista seurattavaa. Tarjolla ovat nimittäin kaikki Aristoteleen jo tuhansia vuosia sitten määrittelemän klassisen tarinan henkilöhahmot.

Sankari on ilman muuta pääministeri Mari Kiviniemi, joka yrittää parhaansa mukaan ottaa etäisyyttä Keskusten entisen - ja osin nykyisenkin - johdon töppäilyihin. Suomen hallitushan ei ole enää maan hallitus, vaan Mari Kiviniemen hallitus.

Sankarin varjon asema, tuo Darth Vaderin pimeän puolen edustajan sija näytti pitkään kuuluvan ent. pääministeri Matti Vanhaselle lautakasoineen ja Nuorisosäätiöineen. Hänet tosin haastaa tällä hetkellä Paula Lehtomäki Talvivaaroineen. Draama ei kun paranee.

Veijarin rooli kuulunee Timo Soinille (ps.). Tällä hetkellä hänen ei tarvitse tehdä mitään parantaakseen puolueensa kannatusta. Muut tekevät sen hänen puolestaan. Jotakin on kuitenkin tapahduttava ennen vaaleja, tai vanha herra Paavo Väyrynen (kesk.) hallitusmutkuiluineen ottaa roolin itselleen.

Viisaan vanhuksen viittaa on jo pitkään aseteltu maan ykkösmedian voimin Sauli Niinistön (kok.) harteille. Hänellä on lupa jyrähtää vailla kritiikkiä ja tahroja maan taloudenpidosta silloin kun on tarvis. Presidentinvaalitkin lähestyvät.

Sankarin viisaan äidin roolia havittelevat ainakin kristillisten Päivi Räsänen ja istuva presidentti Tarja Halonen. Demareiden Jutta Urpilaisesta siihen vielä tuskin on.