Trump voi olla parasta mitä medialle on pitkään aikaan tapahtunutMaanantai 27.2.2017 klo 7:53 Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump näyttää katkaisseen välinsä osaan oman maansa suurimmista valtamedioista. Myös muut isot mediatalot, kuten brittien BBC saavat osansa. Asiaa kauhistellaan sekä sosiaalisessa että kaupallisessa mediassa. Sananvapauden ja tiedotusvälineiden vallan vahtikoira-statuksen pelätään olevan vaarassa. Kuinka median yhä kiristyvä avustajakäytäntö, jossa avustajalta halutaan kaikki tämän tuottamaan juttusisältöön liittyvät oikeudet yhä pienempää korvausta vastaan vaikuttaa siihen, että ne yhteiskunnan äärilaidoiltakin tulevat heikot signaalit muutoksista pääsevät esille? Trumpin esikunnan markkinoima "vaihtoehtoinen todellisuus" voi hyvinkin olla jo piilevä käytäntö osassa tiedotusvälineiden toimintaa ilman, että me edes tajuamme sitä. Voi hyvinkin olla, että me mediasta elävät vielä jonakin päivänä kiitämme tätä Valkoiseen taloon muuttanutta miestä, joka herätti meidät tuottamaan parempaa uutisvirtaa. Sellaista, joka ei perustu totuuteen vaan todellisuuteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Donald Trump, Trump, media, vaihtoehtoinen todellisuus, mediakritiikki |
Elämä on vaihtoehtoista todellisuuttaTiistai 19.8.2014 klo 9:01 Kyösti Salovaara käsitteli blogissaan 14. elokuuta vaihtoehtoisia todellisuuksia. Ansiokas kirjoitus. Astinlautanaan hän käytti myös romaaniani Niobe - kiitos siitä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niobe, Kyösti Salovaara, vaihtoehtoinen todellisuus, kulttuuri, Ukraina, Gaza, uutiskuva |