Kännykkäkamera voi tuhota suomalaisten lukutaidon

Tiistai 18.7.2017 klo 7:51

Maariankammekka_2_netti.jpg

Viime viikolla olleiden Kotkan Meripäivien yleisövilinässä havahduin taas kerran siihen, kuinka suuren roolin valokuva on ottanut ihmisten välisessä viestinnässä. Kännykkäkamerat olivat ahkerassa käytössä. Niillä tallennettiin paitsi kuvia omasta naamasta, myös komeita kuvia Kantasatamassa olleista purjelaivoista. Ruoka-annoksiakin näin kuvattavan - onhan niitäkin nautintoja mukava muistella sitten, kun viimeisetkin jäänteet annosten sisältämistä ravintoaineista ovat suolistosta jo poistuneet.

Samoin kuin yksittäiset kansalaiset, myös tiedotusvälineet ovat lähteneet mukaan tähän kuvaralliin. Selvissä uutisjutuissa pääosan aiheelle omistetusta tilasta vie usein isokokoinen kuva. Usein se esittää ihmistä, jolta kysytään mielipidettä jutun aiheesta.

Kun kuvia otetaan paljon, häviääkö niiden todistusvoima meitä ympäröivän todellisuuden kuvaajina? Entä miten jatkuva kuvainformaation lukeminen muuttaa käsitystämme maailmasta? Useimmiten kuvat, joita omasta elämästä tarjoamme esimerkiksi sosiaalisessa mediassa muiden nähtäville kuvaavat menestyjiä. Jääkö huono-osaisuuden kuvaaminen nyt ja tulevaisuudessa enemmän tiedotusvälineille - ja haluavatko ne sen roolin ottaa, jos kansalaiset haluavat nähdä enemmän hymyileviä kasvoja?

En tiedä. Varmasti asiaa jossakin tutkitaan, onhan valokuvasta tulossa yhä vahvemmin se viestinnän laji jolla meihin vaikutetaan kirjoitetun tekstin tai palopuheiden sijaan.

Ei kuvatulvan lisääntyminen välttämättä huononna kuvallisen viestinnän laatua. Jos se sen tekee, meidän pitäisi myös huolestua yhä lisääntyvästä kirjoitettujen teosten määrästä. Toivottavasti hyvät ja harkitut otokset erottuvat jatkossakin miljoonista hetken mielijohteesta otetuista pikavalotuksista.

Sekä kuvissa että kirjoitetussa viestinnässä.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maariankämmekkä, viestintä, valokuva, kirjallisuus. kuvallinen viestintä

Kirja valokuvista, ja kuvaamisesta

Tiistai 20.1.2009 klo 7:28

Luin Michael Freemanin kirjan Valokuvaamisen taito (Docendo 2008). Tai oikeastaan, Freemanin kirjaa piti sekä lukea että katsella. Suosittelen kaikille, jotka kuvaavat joskus.

Oli lohdullista lukea, että huippuvalokuvaajallakin suuri osa onnistuneista otoksista syntyy sattumalta: vaikka kuinka sommittelee näkymää ja odottaa sopivaa kuvausajankohtaa, niin juuri tärkeällä hetkellä joku astuu kuvaan, siitä pois tai kääntää päänsä.

Kiinnostava oli sekin havainto, että huippuvalokuvaaja tietää, miten minä hänen ottamaansa kuvaa katson. Ainakin minulla Freemanin kuvaama järjestys toimi. Ihminen katsoo aina ensin toisen ihmisen kasvoja. Niiltä evoluutio on meidät opettanut lukemaan merkkejä vaarasta, ystävällisyydestä ja tulevasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valokuvaamisen taito, valokuvaus