Lehtikuva, jonka ottamisessa kerrankin onnistuin

Maanantai 16.11.2020 klo 7:28

Useimmiten kuvaan tekemäni lehtijutut itse. Niinä harvoina kertoina kun olen saanut mukaani ammattikuvaajan, olen yrittänyt ammentaa heidän työskentelystään mahdollisimman paljon oppia itselleni. Kuvaaminen ja haastattelu samanaikaisesti on väkisinkin joskus vaikeaa. Moni hyvä kuvaushetki menee ohitse, kun käsissä on kynä ja lehtiö. Tai toisin päin, haastateltava sanoo sen tärkeimmän ylös kirjoitettavan asian juuri silloin, kun minulla on kamera esillä.

Jos mahdollista, yritän olla haastattelupaikalla ajoissa nähdäkseni, olisiko siellä ympäristönä jotakin sellaista mitä voisin hyödyntää kuvasuunnitelmassa. Usein ei ole. Tuloksena on sellainen perusräpsy: ihmisen kasvot, ihminen ylittämässä katua, kameraan totisena katsova haastateltava. Olettehan te noita nähneet.

Melkeinpä parasta on, jos kuvan idea tulee haastateltavalta itseltään. Silloin se on osa häntä itseään, jotakin hänelle merkityksellistä. Näin kävi esimerkikiksi, kun haastattelin haminalaista hyvinvointialan yrittäjää Mariia Ruusunlahtea paikalliseen kaupunkilehteen.

Mariia kertoi ensin mummolansa peilistä, jota hän aina lapsena ihaili. Vähän ajan päästä hän vinkkoi kädellään seinälle, että tuollahan se on nyt hänen seinällään. Kun kuvaamisen aika tuli, pyysin Mariaa ottamaan peilin käsiinsä.

Lopputuloksen jutun kuvituksesta voi nähdä täällä. Täytyy sanoa, että tuohon kuvaideaan olen suht koht tyytyväinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mariian Peili, Mariia Ruusunlahti, lehtikuvaus, valokuva, kuvaaminen, kuvaava toimittaja, lehtikuva

Valokuva antaa voimaa kestää arkea - varsinkin luontovalokuva

Maanantai 7.9.2020 klo 7:43

Tikka_voimavalokuva_pikkunetti.jpg
Ammattikirjoittajana olen takonut tähän mennessä tuhansia erilaisia tekstejä erilaisiin tarkoituksiin, satojen sivujen romaaneista aina lyhyisiin ja tiiviisiin tiedotteisiin asti. Monesti olen höystänyt tekstin siihen liittyvällä, yleensä itse ottamallani kuvalla. Kuvan tehtävänä on ollut antaa lisäinformaatiota yhdessä kuvatekstinsä kanssa. Joskus sen tehtävänä on ollut toimia enemmänkin tunnelman luojana, tai lukijan pysäyttäjänä juttuni äärelle.

Iän, ehkä jonkin sortin ammattitaidonkin kehittyessä olen ryhtynyt miettimään yhä enemmän kuvaa itseään. Millaisia asioita kannattaa viestiä kuvana, millaisia tekstin avulla? Kuinka lukija/kuvan katselija peilaa omia ajatuksiaan ja arvojaan suhteessa kuvaan/tekstiin? Jos se tapa on erilainen, niin millainen se on ja onko sillä merkitystä kuvan/tekstin antaman informaation määrään?

Nykyisin puhutaan yhä enemmän voimaannuttavasta valokuvasta. Valokuvaa on ryhdytty käyttämään monenlaisissa terapiahoidoissa yhtenä apuvälineenä, jolla ihminen pääsee paremmin matkalle itseensä ja omiin ajatuksiinsa.

Toisaalla on havahduttu luonnon meitä hoitaviin vaikutuksiin. On tutkittu ja saatu selville se, kuinka jo lyhytkin metsälenkki alentaa verenpainetta ja antaa mielelle tilaa rauhoittua päivän stressistä.

Näitä kahta asiaa olen viime aikoina miettinyt, katsellessani erilaisia valokuvia. Kaikki meistä eivät viihdy metsässä, tai eivät eri syistä voi sinne omin toimin lähteä. Olisiko valokuvan ja luonnon meitä hoitava voima yhdistettävissä jotenkin - vaikkapa valokuvana ja siihen liittyvänä tekstinä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valokuvaus, luontokuvaus, käpytikka, voimaannuttava valokuvaus

Mitä vanha valokuva kertoisi sinusta?

Perjantai 4.1.2019 klo 7:33

Löysin kaapin päältä kuva-albumeita, joihin en ole koskenut pitkään aikaan. Erään albumin välissä oli mustavalkoinen kuva, joka on otettu minusta joskus puoli vuosisataa sitten.

Minaiteuus.jpg
Valokuva on tänä päivänä inflaation kärsinyt viestintäväline. Niitä räpsitään aina ja kaikkialla. Silti valokuvalla on etunsa viestin tuojana menneiltä ajoilta. Se kertoo havainnollisesti, millainen joskus olet ehkä ollut.

Vasta syntynyttä lasta on joskus kutsuttu tyhjäksi tauluksi. Eipä tuollaiseen kuvani nelivuotiaaseenkaan ole vielä paljon tahroja tarttunut. Sen jälkeen niitä on kyllä tullut. Kuvan ääressä on hyvä miettiä, että miten ja miksi kaikki on tähän saakka mennyt.

Vilkaiskaapa kaappinne päälle ja pysähtykää hetkeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, valokuva, lapsuus, lapsi

Kännykkäkamera voi tuhota suomalaisten lukutaidon

Tiistai 18.7.2017 klo 7:51

Maariankammekka_2_netti.jpg

Viime viikolla olleiden Kotkan Meripäivien yleisövilinässä havahduin taas kerran siihen, kuinka suuren roolin valokuva on ottanut ihmisten välisessä viestinnässä. Kännykkäkamerat olivat ahkerassa käytössä. Niillä tallennettiin paitsi kuvia omasta naamasta, myös komeita kuvia Kantasatamassa olleista purjelaivoista. Ruoka-annoksiakin näin kuvattavan - onhan niitäkin nautintoja mukava muistella sitten, kun viimeisetkin jäänteet annosten sisältämistä ravintoaineista ovat suolistosta jo poistuneet.

Samoin kuin yksittäiset kansalaiset, myös tiedotusvälineet ovat lähteneet mukaan tähän kuvaralliin. Selvissä uutisjutuissa pääosan aiheelle omistetusta tilasta vie usein isokokoinen kuva. Usein se esittää ihmistä, jolta kysytään mielipidettä jutun aiheesta.

Kun kuvia otetaan paljon, häviääkö niiden todistusvoima meitä ympäröivän todellisuuden kuvaajina? Entä miten jatkuva kuvainformaation lukeminen muuttaa käsitystämme maailmasta? Useimmiten kuvat, joita omasta elämästä tarjoamme esimerkiksi sosiaalisessa mediassa muiden nähtäville kuvaavat menestyjiä. Jääkö huono-osaisuuden kuvaaminen nyt ja tulevaisuudessa enemmän tiedotusvälineille - ja haluavatko ne sen roolin ottaa, jos kansalaiset haluavat nähdä enemmän hymyileviä kasvoja?

En tiedä. Varmasti asiaa jossakin tutkitaan, onhan valokuvasta tulossa yhä vahvemmin se viestinnän laji jolla meihin vaikutetaan kirjoitetun tekstin tai palopuheiden sijaan.

Ei kuvatulvan lisääntyminen välttämättä huononna kuvallisen viestinnän laatua. Jos se sen tekee, meidän pitäisi myös huolestua yhä lisääntyvästä kirjoitettujen teosten määrästä. Toivottavasti hyvät ja harkitut otokset erottuvat jatkossakin miljoonista hetken mielijohteesta otetuista pikavalotuksista.

Sekä kuvissa että kirjoitetussa viestinnässä.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maariankämmekkä, viestintä, valokuva, kirjallisuus. kuvallinen viestintä

Kirja valokuvista, ja kuvaamisesta

Tiistai 20.1.2009 klo 7:28

Luin Michael Freemanin kirjan Valokuvaamisen taito (Docendo 2008). Tai oikeastaan, Freemanin kirjaa piti sekä lukea että katsella. Suosittelen kaikille, jotka kuvaavat joskus.

Oli lohdullista lukea, että huippuvalokuvaajallakin suuri osa onnistuneista otoksista syntyy sattumalta: vaikka kuinka sommittelee näkymää ja odottaa sopivaa kuvausajankohtaa, niin juuri tärkeällä hetkellä joku astuu kuvaan, siitä pois tai kääntää päänsä.

Kiinnostava oli sekin havainto, että huippuvalokuvaaja tietää, miten minä hänen ottamaansa kuvaa katson. Ainakin minulla Freemanin kuvaama järjestys toimi. Ihminen katsoo aina ensin toisen ihmisen kasvoja. Niiltä evoluutio on meidät opettanut lukemaan merkkejä vaarasta, ystävällisyydestä ja tulevasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valokuvaamisen taito, valokuvaus