Surullisen kaunis tarina - Kaksi hautaa saarella Kirjavinkeissä

Maanantai 5.10.2015 klo 6.50

Sisällissota. Kapina. Vapaussota. Veljessota.

Kysymys ei ole Syyriasta eikä Libyasta. Ei Ukrainastakaan. Noita nimityksiä on käytetty aina tarpeen mukaan kevään 1918 tapahtumista Suomessa. Tuhannet kuolivat, tuhannet jäivät orvoiksi. Tuhannet mielet arpeutuivat siirtääkseen arvet tulevillekin sukupolville.

Tapahtumista tulee kohta kuluneeksi sata vuotta. Paljon on noita aikoja tulkittu ja tutkittu, mutta ihmisen mieli tapaa olla sellainen ettei sitä toinen voi koskaan täysin ymmärtää. Mieleeni jäivät joskus erään elämää nähneen kirkonmiehen sanat: oman perheensä keskelläkin hän tuntee olevansa usein yksin.

Kaksi hautaa saarella -romaanini esittely näkyy ilmestyneen netin Kirjavinkit-sivustolle. Kini sanoo siellä romaanista, eli Aleksei Osipovin ja Maija Rasilaisen tarinasta näin: "Raskasta ja synkkää aikaa, mutta silti kerrottu niin, että ihmisyyden ymmärtää."

Tuossa on nykyistenkin sisällissotien valossa tarinankertojalle kova tavoite. Lukija päättääköön, milloin hän siinä onnistuu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi hautaa saarella, Kirjavinkit, sisällissota, kapina, vapaussota, veljessota, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen