Kirjallisuusvuosi 2020 tulee jäämään historiaan muutaman päivän päästä. Vain ajalla on riittävästi ammattitaitoa näyttää, millä tänä vuonna julkaistuista kirjoista on riittävästi siipiä elää tarinaansa myös tulevina vuosina lukijoiden mielissä.

Kahdesta asiasta koronavuosi tulee jäämään kirjaihmisten mieleen. Äänikirja näyttää lyöneen itsensä läpi yhtenä kirjallisuuden julkaisumuotona. Se, kuinka pysyvää muutos on, jää nähtäväksi. Useampikin kirjailija on julkisuudessa kiinnittänyt huomiota siihen, että tarina ei välttämättä toimi äänikirjana samalla tavalla kuin painettuna kirjana. Monikerroksinen juonenkulku vaatii usein paluuta jo luettuun. Syntyykö maahan erillinen, tarinoiltaan yksinkertaisia äänikirjoja kirjoittavien kirjailijoiden joukko? Jää nähtäväksi.

Toinen muutos on kustannustoiminnan keskittyminen yhä suurempiin konserneihin. Karisto, Docendo, Atena, Minerva... Hyviä pieniä kustantamoja siirtyy kiihtyvään tahtiin WSOY:n tai Otavan leiriin, osin varmasti äänikirjatuotantoon liittyvien pelkojen vuoksi. Toivotaan, ettei tämä keskittyminen vie suomalaiselta kirjalta yhtä sen suurimmista rikkauksista, moniäänisyyttä.

Kirjailijoille muutokset ovat toki aina sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjailija on jäämässä äänikirjamarkkinoilla tuottojen jaossa mopen osille, eikä saa hänelle työstään kuuluvaa korvausta. Toivottavasti tämä digitaaliseen alustatalouteen muillakin elämänaloilla kuuluva alkutuottajan päänvaiva saadaan korjattua.

Itselleni vuosi 2020 oli kahden mieluisan ja musiikkipitoisen tietokirjan julkaisuvuosi. Tanssilavojen Suomi (Karisto) kertoo rikkaasta suomalaisesta tanssilavahistoriasta yli sadan vuoden ajalta. Hamina Tattoo (Haminan kaupunki) taas yhden maailman suurimman sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisesta taipaleesta. Kiitos lukuisille yhteistyökumppaneille molemmista!

Noille kahdelle kirjalle löytyy valitettavasti muutakin yhteistä kuin musiikki. Suomen tanssilavat pysyivät tänä vuonna suurelta osin kiinni. Hamina Tattoota ei tänä vuonna järjestetty. Älköön sitä laskettako näiden kirjojen syiksi...

Vuosiluku vaihtuu hienolta näyttävään muotoon 2020. Ajankohtaan kuuluu olla toiveikas, ennustaa tulevaa, toivoa parasta ja lupauksia olla parempi ihminen ensi vuonna. Tämän vuoden lopuksi tein toisin. Otin ja tartuin maailmanlopun kirjaan.

Olen joulusta lähtien kahlannut läpi maailmalla menestynyttä, Otavan tänä vuonna suomeksi julkaisemaa David Wallace-Wellsin teosta Asumiskelvoton maapallo. Uuvuttava määrä tutkimus- ja uutislainauksia, mutta myös hyviä ajatuksia. Kuten sekin, miksi romaanit, elokuvat ja muut fiktiiviset tarinankerronnan muodot eivät oikein saa otetta tästä kestämättömästä elämäntavastamme. Jo lapsena opittu klassisen tarinan kaava saa meidät nostamaan jalustalle Greta Thunbergin kaltaisia hyviksiä, ja Donald Trumpin tai Persujen kaltaisia pahiksia. Jotta jotakin oikeasti tapahtuisi, ne hyvikset ja pahikset pitäisi löytää paljon, paljon lähempää...

Sitä odotellessa, itsessäni ja Sinussa: Hyvää alkavaa vuotta 2020.