Vähemmistöjen valta ja vastuu kasvaa - elämmehän demokratiassa

Keskiviikko 16.8.2017 klo 9:56

Jo jonkin aikaa olen seurannut erilaisten vähemmistöjen hyvää näkyvyyttä päätöksenteossa ja mediassa meillä ja maailmalla. Välillä tuntuu, että erilaiset seksuaaliset vähemmistöt, etniset vähemmistöt, poliittiset vähemmistöt ja muut ryhmät, joita ei mielletä hallitseviksi ryhmiksi saavat enemmän näkyvyyttä kuin ehkä asiallisesti ansaitsisivat.

Länsimaisen demokratian yksi tehtävä on vähemmistöjen tasaveroisien oikeuksien turvaaminen. Tässä se on ainakin osittain myös onnistunut: esimerkiksi sata vuotta sitten ei osaavalla ja pätevällä naisella juurikaan ollut mahdollisuuksia nousta yhteiskunnassa korkeaan asemaan. Nyt asiat ovat paljon paremmin.

Vähemmistöjen oikeuksien korostamisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Yksi niistä on se, että kuka tahansa meistä voi kokea kuuluvansa vähemmistöön. Itse asiassa, uskon jokaisen meistä olevan vähemmistössä jollakin elämänalalla. Miksi jonkin vähemmistön pitäisi saada enemmän oikeuksia ja huomiota kuin jonkin toisen?

Toinen kääntöpuoli on siinä, kuka käyttää vähemmistöjen ääntä. Länsimainen demokratia on tällä hetkellä kypsässä tilassa: kansalaiset eivät ole aktiivisia vaaleissa ja muissa vaikuttamismahdollisuuksissaan. Suuri enemmistö (jos sellaista on) on tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin tai tuntee, ettei sillä ole enää vaikutusmahdollisuuksia itseään koskeviin päätöksiin. Tällaisessa tilanteessa erilaiset sirpalevähemmistöt, joilla on tarmoa ja riittävän suureen ääneen huutavia johtajia, pystyvät ottamaan itselleen suurempaa valtaa ja huomiota kuin ehkä olisi tarpeen ja viisasta.

Kolmas kääntöpuoli on nimittäin tämä: Kuka tai mikä käyttää tuon hiljaisen enemmistön ääntä? Kun iso osa demokratiaan tottuneista kansalaisista – siitä enemmistöstä – on hiljaa löytyy aina niitä, joilla on riittävästi ääntä ja pyrkyä julistautua enemmistön äänitorviksi.

Kansan enemmistöllä kun on taipumus etsiä pahalle ololleen syntipukkeja vähemmistöistä: maahanmuuttajista, latinoista, eläkeläisistä, työttömistä, seksuaalivähemmistöistä… Tai ainakin kansalaisia voidaan yrittää saada uskomaan niin.

Jos enemmistön äänitorvet ovat riittävän äänekkäitä ja härskejä, voi jälki olla yhteiskunnan rakenteissa pahaa. Lieneeköhän tässä syy taannoisten Yhdysvaltain presidentinvaalien monet yllättäneeseen tulokseen?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia, enemmistö, vähemmistöt, media, yhteiskunta, tasa-arvo

Yhteiskuntasopimus - mitä työnantajapuoli oikein lupasi?

Lauantai 5.3.2016 klo 10:06

Tätä kirjoittaessani työelämän keskusjärjestöjen neuvottelema yhteiskuntasopimus näyttää kaatuvan. Osa SAK:n jäsenliitoista on jättäytymässä sopimuksen ulkopuolelle. En ihmettele.

Wikipedian mukaan sopimus eli välipuhe on kahden tai useamman tahon välinen toimi, jolla luodaan tai muutetaan velvoitteita.

Sitä, mitä työntekijäpuoli lupasi sopimusluonnoksessa on käsitelty paljon mediassa: nollapalkkasopimuksia, säästöjä julkisen sektorin lomista ja niin edelleen. Monta pientä kohtaa, joista halutun säästöjen puron pitäisi syntyä.

Mitä Elinkeinoelämän Keskusliitto puolestaan lupasi? En muista nähneeni yhtään sitovaa lupausta. EK:n pomo Jyri Häkämies on ollut tv-kameroiden edessä huolissaan lisääntyvästä työttömyydestä. Tähän saakka se argumentti on kulunut lähinnä työväenliikkeen, ja sitä lähellä olevien poliittisten puolueiden äänenpainoissa.

EK, ja maan hallitus ovat olleet huolissaan Suomen kilpailukyvystä. Missään ei ole avattu, mitä EK sillä tarkoittaa. Wikipedian mukaan kilpailukyky merkitsee toimijan, yleensä yrityksen, toimialan tai kansantalouden kykyä selviytyä taloudellisen kilpailun olosuhteissa. Sitä voidaan arvioida esimerkiksi hinnan, markkinoinnin tai tietotaidon perusteella.

Jos olen oikeassa, yhteiskuntasopimuksella voidaan parantaa - osittain ja lyhytaikaisesti - noista kolmesta vain hintakilpailukykyä. Missä pöydässä noista kahdesta muusta puhutaan, kun sekä oppilaitoksilta että opiskelijoilta leikataan yhä enemmän?

Näissä oloissa en ihmettele, että PAM:iin kuuluva osa-aikainen kaupan kassa puristaa kätensä nyrkkiin nähdessään keulaministerien juhlivan äijätervehdyksin hänen tulojensa leikkaamista.

1 kommentti . Avainsanat: yhteiskuntasopimus, sopimus, välipuhe, Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän Keskusliitto, EK, PAM, kilpailukyky

Metsäjätti kertoo tärkeän tarinan

Lauantai 14.1.2012 klo 6:58

Luin Miika Nousiaisen viime vuonna ilmestyneen romaanin Metsäjätti (Otava). Ei ole kirjoittajan kynänjälkeä turhaan kehuttu. Tykkäsin.

Törmälän vaneritehtaan ympärille kasvaneen yhdyskunnan kurjistumisesta kertovassa tarinassa on monta koskettavaa kohtaa. Se kuvaa myös monta sellaista, aivan hiljattain yhteiskunnassa tapahtunutta murrosta joista ei kauheasti ole puhuttu.

"Vastakkainasettelun aika on kuulemma ohi. Ja Suomi ei ole luokkayhteiskunta
---- Kyllä työläinen vastakkainasettelun kesti, kun oli jotakin vastapainoa, ennen kuin hyvät puolet katosivat. Nyt ei ole punapääomaa, ei omistusta, ei luokkatietoisuutta, ei omia urheiluseuroja, ei ylpeyttä, ei taistelua. Pelkkiä yksilöjä ilman luokkaa."

Tämän näkee myös asuinpaikkakunnallani Haminassa, entisessä paperikaupungissa. Minujen joukossa on paljon pahempi paikka marssia tahdissa kuin meidän joukossa, yhtenä meistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäjätti, Miika Nousiainen, luokkayhteiskunta, työväenluokka

Pentinkulmasta, kirjallisuudesta ja yhteiskuntakritiikistä

Maanantai 8.8.2011 klo 7:36

Urjalan Pentinkulmalla, Väinö Linnan synnyinseudulla on vietetty taas elokuussa Pentinkulman päiviä. Kysymyksessä on hieno ja arvokas perinne. Itselläni oli kunnia osallistua tapahtuman yhteydessä vuosittain järjestettävään esikoiskirjailijakoulutukseen vuonna 2006.

Kirjoituspöydän siivous toi nenän alle muistiinpanoni tutkija Jussi Ojansuun tuossa koulutuksessa pitämästä puheenvuorosta kritiikistä ja sen olemuksesta. Tuolloin - viisi vuotta sitten - Ojansuu oli sitä mieltä, että suomalaisten lukijoiden ominaispiirre on realistinen lukutapa: lukijat odottavat, että kirjallisuudesta löytyy vastauksia yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Totta on, että sanapari yhteiskunnallinen kritiikki mainitaan usein varsinkin silloin, kun puhutaan proosasta ja sen kirjoittamisesta. Luulen, että sanaparin tarkkaa sisältöä ei useinkaan tarkkaan mietitä.

Itsestäni näyttää siltä, että virta käy kritiikeissä muodon arvioimisen suuntaan: miten kirjoittaja onnistuu henkilökuvauksessa, tarinan jännitteen ylläpidossa ja niin edelleen. Rikoskirjallisuudesta havainnoidaan sitä, onko se murha siellä vai ei. Jos on, niin hyvä.

Vähemmän kritiikeissä puhutaan siitä, millaisia asioita kirjoittaja on nostanut/on yrittänyt nostaa esille. Tarinaa ei verrata niihin tarinoihin, joissa joku muu on yrittänyt antaa yhteiskunnalliselle epäkohdalle kasvoja ja ääntä.

Siltä se ainakin minusta näyttää. Valitettavasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pentinkulman päivät, kirjailijan työ, yhteiskuntakritiikki, Jussi Ojansuu