Keisareita ja kalastajia: Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta ilmestyy huhtikuussaMaanantai 12.3.2018 klo 13:04 ![]() Itäinen Suomenlahti on ollut halki vuosisatojen ja -tuhansien erilaisten ihmisten, aatteiden ja tavaroiden siirtymisväylä idästä länteen, etelästä pohjoiseen ja toisin päin. Sen aalloilla ja rannoilla ovat viihtyneet niin keisarit, kuninkaat kuin tavalliset kalastajatkin. Vuosien mittaan olen kirjoittanut ja kuvannut paljon tuohon hienoon merialueeseen liittyviä asioita ja tarinoita. Olenpa iloinen, kun voin kirjoittaa että nuo tarinat ilmestyvät tänä keväänä kirjan muodossa muidenkin luettaviksi ja katseltaviksi! |
Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Keisareita ja kalastajia:tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta, Suomenlahti, Keisari Nikola II, viikingit, kalastaja, hylkeenpyynti, hylynryöstäjät, pirtutrokari |
|
5.4.2018 7:18
Martti Linna
Kiitos viestistä, Tuomo.Kyllä, uusi kirjani on myynnissä Vellamon museokaupassa ja olen siellä itse paikan päällä kello 15-17. Tervetuloa! |
Hei,
Mihin kellonaikaan Keisareita ja kalastajia -kirjan julkistaminen tapahtuu Vellamossa 14.4.?
Saako teosta ostaa myös Vellamosta?