Maaliskuussa matkani käy Quais du Polar -rikosfestivaaleille

Torstai 10.1.2019 klo 10:18

Sain kutsun maaliskuun lopulla Lyonin kaupungissa Ranskassa vietettäville Quais du Polar -festivaaleille. Lähden sinne kirjailijana, joten mieleni tekisi puhua jo vuodesta 2002 lähtien järjestetyistä rikoskirjallisuusfestivaaleista.

Todellisuudessa ohjelmassa näkyy olevan kaikenlaista muutakin fiktiiviseen rikollisuuteen liittyvää: elokuvia, televisiosarjoja, pyöreän pöydän keskusteluja, muun muassa. Alueen vankilat, koulut ja monet muutkin instanssit näkyvät olevan mukana ja festivaalin tapahtumapaikkoina.

Lähden tuonne mielelläni. Joka viides julkaistu romaani edustaa Ranskassa, yhdessä maailmankulttuurin suurvalloista rikoskirjallisuutta. Siellä sitä luetaan oikeasti yhteiskuntakuvauksena ja yhteiskunnallisten ongelmien käsittelijänä, ei pelkkänä viihteenä.

Noin olen itsekin rikoskirjallisuuden mielessäni asemoinut. Rikosromaani on kirjailijalle yksi hänen työkaluistaan, tavoista yrittää tehdä näkymätöntä näkyväksi.

Linkki festivaalin kotisivuille löytyy tästä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Quais du Polar, rikoskirjallisuus, kirjallisuusfestivaalit, Lyon, kirjallisuusvienti, Martti Linna

Mitä vanha valokuva kertoisi sinusta?

Perjantai 4.1.2019 klo 7:33

Löysin kaapin päältä kuva-albumeita, joihin en ole koskenut pitkään aikaan. Erään albumin välissä oli mustavalkoinen kuva, joka on otettu minusta joskus puoli vuosisataa sitten.

Minaiteuus.jpg
Valokuva on tänä päivänä inflaation kärsinyt viestintäväline. Niitä räpsitään aina ja kaikkialla. Silti valokuvalla on etunsa viestin tuojana menneiltä ajoilta. Se kertoo havainnollisesti, millainen joskus olet ehkä ollut.

Vasta syntynyttä lasta on joskus kutsuttu tyhjäksi tauluksi. Eipä tuollaiseen kuvani nelivuotiaaseenkaan ole vielä paljon tahroja tarttunut. Sen jälkeen niitä on kyllä tullut. Kuvan ääressä on hyvä miettiä, että miten ja miksi kaikki on tähän saakka mennyt.

Vilkaiskaapa kaappinne päälle ja pysähtykää hetkeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, valokuva, lapsuus, lapsi

Kuin pyrstötiaisen lentoa - miten kirjallisuus ottaa vastaan uuden vuoden?

Lauantai 29.12.2018 klo 9:35

Kuvaan mielelläni luontoaiheita sekä kirjoittamalla että ottamalla valokuvia. Vähän ennen vuoden vaihtumista onnistuin nappaamaan kuvia pyrstötiaisesta, mielestäni yhdestä kauneimmista Suomen luonnosta löytyvistä pikkulinnuista.

Pyrstotiainen_nimella_ver4_netti.jpg

Pyrstötiainen ei ole helpoimmasta päästä kuvattavia: nopealiikkeinen, hyvin suojatuva tiaislaji elää yleensä nuorissa koivikoissa ja tiheiköissä, joissa aikaa valokuvan ottamiseen on todella vähän. Onnistuin kuvaamisessa vasta, kun oheinen lintupari tuli vieraiksi ruokintapaikalleni.

Kirjan kirjoittaminen on vähän samanlaista työtä kuin hyvän valokuvan yrittäminen tai liian tiheänä kasvavan taimikon harventaminen. Siinä vaiheessa kun uuteen aiheeseen perehtyy, edessä tuntuu olevan läpipääsemätöntä faktojen ja aihelmien tiheikköä. Siinä ei auta muu, kuin ryhtyä harventamaan reunasta ja katsoa, mitkä ajatusten puut jäävät jäljelle käsikirjoitukseen.

Kuten harvennettavassa taimikossa, myös kirjan kirjoittamisessa osa jääviksi aikomistani aiheista ja juonenkuluista osoittautuu tarkemmalla katsannolla jo valmiiksi sisältä lahoiksi tai muuten vikaisiksi.

Uusi vuosi herättää monenlaisia ajatuksia ammatikseen tarinoita kertovalle. Ilmassa on - jälleen kerran - paljon pelkoja ja epävarmuuksia yksittäisillä ihmisillä, kansoilla ja koko maapallon mittakaavassa.

Kysyä sopii, miten me erilaiset tarinankertojat osaamme erottaa noista peloista ja epävarmuuksista tärkeimmät, ja purkaa ne osiin keskusteluun sopiviksi palasiksi joko valokuvin, romaanein, elokuvin tai kenties keinotodellisuutta käyttävin pelein ja muin vempelein?

Vuosi 2018 jää taakse. Tämän vuoden aikana kirjallisuus on mielestäni katsonut enemmän taaksepäin kuin eteenpäin. Tai ainakin ne kirjat, jotka ovat saaneet runsaasti julkisuutta, ovat tehneet niin.

Onkohan arkuus hahmotella tulevaa enemmän meissä tarinaniskijöissä, vai tarinoita lukevissa ja katselevissa ihmisissä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pyrstötiainen, tarina, kirjailijan työ, 2018, 2019, uusi vuosi

Rosamundaperunoita ja hyviä oivalluksia - Isän luokse -romaanini Lapsen maailman podcastissa

Tiistai 11.12.2018 klo 7:31

Sain kuulla, että viime vuonna julkaistua Isän luokse -lastenromaaniani käsiteltiin viime viikolla Lapsen maailman podcast -lähetyksessä yhdessä Jukka Parkkisen Korppi ja kumppanit -romaanin kanssa.

Tokihan riensin kuuntelemaan lähetyksen ja riemastuin! Kymmenvuotias Lassi, 11-vuotias Susanna sekä luontokirjailijana ja -toimittajana tunnetuksi tullut Kimmo Ohtonen käsittelivät kivasti Jukan ja minun kirjojen kautta ilmastonmuutosta, omaa luontosuhdettaan sekä lukemista ja sen hyödyllisyyttä yleensä.

Kirjoittaessaan kirjailija ei voi tietää, mitkä kohdat jäävät erityisesti lukijan mieleen kirjasta. Aika hassua, että kaikki nämä kolme lukijaa muistivat erityisen hyvin ne Rosamunda-perunat ja Operaatio Pottubileet. Lassi kertoi havahtuneensa miettimään sitä, voivatko jääkarhut oikeasti hukkua jos jäätiköt sulavat niiden alta.

Erityisen hienoa oli se, että ohjelman tekijät olivat kaivaneet esille tuon Jukan jo vuonna 1978 ilmestyneen kirjan. Liian paljon kuulee nykyisin puhuttavan, että uusi kirja kuolee jo kolmessa kuukaudessa.

Ehkä niin, jos puhutaan myytävästä esineestä nimeltä kirja. Todellisuudessa kirjat, nuo tarinoiden puolikkaat eivät kuole mihinkään kirjan vanhetessa. Kukin lukija tekee niistä vuorollaan täydellisiä, ihan ajasta riippumatta.

Lapsen maailman podcast ilmastonmuutoksesta on kuunneltavissa täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapsen maailma, Isän luokse, Korppi ja kumppanit, Jukka Parkkinen, Kimmo Ohtonen, Martti Linna

Lainauskorvaus on kirjailijalle paitsi leipää, myös motivaattori

Keskiviikko 5.12.2018 klo 9:11

Kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanasto tilitti tänään meille kirjailijoille vuonna 2017 yleisistä kirjastoista lainattujen kirjojen määrään perustuvaa korvausta. Jokainen lainauskerta tuotti kirjailijalle 25 senttiä.

Minäkin sain oman osuuteni noista tilityksistä. Vaikka rahasumma ei ole suuri, se merkitsee hyvää lisää freelancerin monista eri lähteistä tihkuvaan toimeentuloon. Toki jaoin taskulaskimella saamani summan ennen ennakonpidätystä tuolla 25 sentillä, ja totesin mielissäni että kirjani – nimikkeitä taitaa olla Sanaston listalla jo parisenkymmentä – ovat liikkuneet aika hyvin kirjastojen hyllyiltä suomalaiskotien lukuisiin lukupisteisiin. Kiitos ja kumarrus lukijoille!

Paitsi toimeentulon lisää, kirjastokorvaus merkitsee ainakin minulle myös henkistä mielihyvää ja lisää motivaatiota. Kirja on tehty luettavaksi, vain paperilla se jää puolikkaaksi. Jossakin päin Suomea on pähkitty niitä samoja teemoja, joita olen yrittänyt kirjassani käsitellä. Joku on nähnyt vaivaa sukeltaakseen luomaani maailmaan.

Pienen kielialueen kirous on, että harva meistä kirjailijoista elää pelkästään tällä työllä. Onneksi meillä on erinomaisen toimiva kirjastolaitos. Pienen kielen elämä on edelleen paljolti kiinni siitä, että kirjasto elää ja voi hyvin.

Lisätietoa lainauskorvauksesta Sanaston sivuilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjasto, kirjastokorvaus, Sanasto, kirjailijan työ, kirjailijan toimeentulo, kirjasto

Luonto antaa erilaisia näkökulmia, eli kun kirjailija kävi metsätöissä

Tiistai 27.11.2018 klo 8:02

Vietin pidennetyn viikonlopun pienellä metsäpalstallani. Aikoinaan olisin kirjoittanut, että tein taimikonhoitoa raivaussahalla. Nykyisin kai kuuluu sanoa, että hoidin yhteyttäviä latvuksia hiilivarastonhoitajana. Kumma juttu – edes mieli ei tullut yhtään mustaksi!

Stihli_metsassa_netti.jpg

Raivaussahatyö on aina ollut minulle herkkua. Jopa näillä syksyisillä keleillä, kun muutaman tankillisen sahattuaan huomaa kosteuden tulevan läpi housujen polvista, ja kevyttä valkoista lunta pölisee puiden oksilta olkapäille sulamaan. Lyhyen päivänvalon aikana ehtii miettiä sahatessaan monta asiaa.

… kuten sitä, miten vaikeaa suomalaisen metsänomistajan on saada taimikostaan yhtenäistä puupeltoa. Suhteellisen pieneltä taimikkokuviolta löytyy monenlaista. Osa siitä on niin kivistä ja vaikeakulkuista, että se jää suosiolla pihlajien ja muiden sitkeiden luonnontaimien valtakunnaksi. Osalta kuviota hirvet ja myyrät söivät heti kärkeen sinne istutetut taimet kesällä/talvella 2003. Kerran istutin uudet, ja nekin syötiin.

Osalla kuviota kosteus on tappanut männyt, ja luonto on tuottanut siihen kohti hieskoivutureikon. Harvensin sen kasvukuntoon. Toisin paikoin männyt ovat kasvaneet hyvin – mutta mitenkähän käy hirvien kanssa ensi talvena? Aikanaan aukolle jättämistäni pienistä harmaalepistä on tullut komeita ja järeitä jättöpuita.

… kuten sitä, että saamme olla paljosta kiitollisia sille isäni sodan käyneelle sukupolvelle, joka ryskäsi metsissä huonoissa kamppeissa nälkäpalkoilla pohjia tämän päivän yhteiskunnalle. Minä en edes uskalla lähteä metsään ilman mukavia turvakenkiä ja -asusteita. Se ikäluokka teki työnsä missä sattuu paikatuissa sarka- ja villavaatteissa ja kumisaappaissa.

… ja sitä, miten luonto antaa aina osakseen saapuvalle uusia ideoita ja rauhoittaa. Yksi – ainakin tässä vaiheessa vielä hyvä – kolumni-idea ja novellin poikanen jäivät päähän pyörimään. Eivät ne sinne olisi hakeutuneet kirjoituspöydän äärellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsätyö, metsänhoito, metsänomistaja, kirjailijan työ, luovuus, luontosuhde

Romaanin takakansi kertoo kaiken, tai sitten ei

Keskiviikko 21.11.2018 klo 14:10

Impivaaran, ensi keväänä ilmestyvän romaanini esittely näkyy olevan nyt teoksen kustantajan, eli Myllylahti Oy:n nettisivuilla. Sain vaikuttaa sekä kirjan kansikuvan että takakansitekstin suunnitteluun. Minun pitäisi olla siis tyytyväinen – mutta onkohan minulla oikeutta olla?

Sitä, millä perusteilla ihmiset valitsevat kirjansa ostettavaksi myyntihyllyltä (netistä tai kivijalkakaupasta) tai lainattavaksi kirjastosta on tutkittu paljonkin. Niissä tutkimuksissa, joita olen itse saanut käsiini ja luettavaksi, on painotettu sellaisia asioita kuin kirjoittajan tuttuus, lukukokemukset hänen aiemmasta tuotannostaan, kirjan nimi ja kansikuva sekä takakansitekstin puhuttelevuus.

Takakansiteksti on noista kiinnostuksen herättäjistä yleensä sijaluvulla kolme tai neljä. Itse uuvun helposti valintatilanteessa, jos näen kirjan takakannen olevan täynnä tiheään kirjoitettua ja pientä pränttiä. Se on se yli viisikymmentävuotiaan ikänäkö, joka tuntuu unohtuvan muutenkin monelta mainonnan suunnittelijalta…

Kirjoittajana toivon, että takakansitekstiin pystytään lataamaan pienoiskoossa koko se maailma, joka teoksen kansien väliin on ladattu. Tavan aktiivilukijana taas toivon, että teksti kertoo lyhyesti siitä, mistä kirja kertoo: eihän se kirja ole itsessään tärkeä, vaan se tarina joka siihen on luotu.

Eikä ole ollenkaan pahaksi, jos teksti on nautittavaa, iskevää, ehkä yllättävää ja joskus jopa humorististakin.

Syvän huokauksen paikka. Taidan tyytyä olemaan tyytyväinen Impivaaraani, ja jätän tulevat arvioinnit muille, helmikuun 2019 jälkeiseen aikaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Myllylahti, Martti Linna, Reijo Sudenmaa, rikosromaani, takakansiteksti, kirjailijan työ

Miksi meillä on paha olla omassa kehossamme?

Keskiviikko 7.11.2018 klo 15:05

Haastattelin jokin aika sitten tanssitaitelija Anna Koskelaa Etelä-Kymenlaaksossa ilmestyvään Kaupunkilehti Ankkuriin. Juttu ilmestyi lehdessä 31. lokakuuta.

Annan mielestä suuri osa ihmisten sosiaalisista vaikeuksista johtuu vaikeasta suhteesta omaan kehoomme. Se näkyy häpeän tunteina: myönteinen suhtautuminen omaan ja muiden kehoon, sekä seksuaalisuuteen ei ole meillä maan tapa. Jos ja kun kosketetaan toista ihmistä, se voi tuntua kömpelöltä, kosketetusta jopa väkivaltaiselta.

En tiedä, johdatteliko haastattelija tässä jotenkin haastateltavaa. Esikoisromaanissani Syysmarkkinat (Otava 2005) kirjoitin nimittäin eräässä kohtauksessa päähenkilölle tällaisia ajatuksia:

Öisin, kun oli hiljaista Rauno istui keittiössä, hämärässä, hörppi kahvia ja odotti aamun valkenevan. Hän nautti siitä että oli aikaa ajatella.

Ajatella sitä, miten ihminen vihasi omaa ruumistaan. Miten hän vihasi myös toista kaltaistaan, ei huutanut apuun ihmistä silloin kun oli vaikeaa: ei, hän kutsui henkiolentoa, sielunvihollista tai jumalaa. Hädässä hänen mielensä kääntyi sellaisen puoleen, jolla ei ollut ihmisen hahmoa.

Rauno tajusi että koko kehityskaarensa ajan, alkuihmisestä lähtien hänen lajinsa oli yrittänyt tavoittaa aineettomuuden. Hellyys, rakkaus ja väkivalta olivat siirtyneet kosketuksesta kirjekyyhkyyn, halauksesta tekstiviestiin, kirveestä ohjukseen jonnekin näkymättömiin taivaankannelle.

Olla kaukana toisesta. Kehittyä.

Reilussa kymmenessä vuodessa nuo asiat eivät siis ole mihinkään muuttuneet. Käytämme alkoholia, huumeita ja lääkkeitä turruttaaksemme itsemme ja tunteemme. Keho saa maksaa lävistyksin, tatuointeina tai toistuvin kemiallisin käsittelyin siitä, että haluamme näyttää kauniimmilta ja komeammilta kuin omasta mielestämme olemme.

Jopa runsas herkuttelu makealla ja rasvaisella ruualla on tavallaan raiskaus, joka kohdistuu ihmisen omaan kehoon. Tiedämme, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Liikumme liian vähän, vaikka tiedämme että ihmisen keho on luotu liikkuvaksi.

Ihmisen viha omaa kehoaan kohtaan taitaa olla totta. Ainakin se selittäisi monta asiaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Koskela, Syysmarkkinat, Martti Linna, Kaupunkilehti Ankkuri, ihmisviha, itseinho, keho

Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmaa on vielä vähän jäljellä - uusi painos suunnitteilla

Tiistai 23.10.2018 klo 10:08

Viime keväänä ilmestynyt teokseni Keisareita ja kalastajia - Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta on kiinnostanut tuon hienon merialueen historiasta, luonnosta ja kulkijoista kiinnostuneita. Suuri kiitos siitä kuuluu tarinakokoelmani upean ulkoasun suunnitelleelle Nunnu Halmetojalle Riimuraamista. Kiitos hänelle, ja kirjan omaksi tai lahjaksi hankkineille.

Pääsen suunnittelemaan uuden painoksen teettämistä kirjasta - ja sen teen toki mielelläni. Keväällä painettuja teoksia on vielä jokunen saatavissa joko suoraan minulta, Haminan tai Kotkan Suomalaisista kirjakaupoista tai Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Merikirja_toinen_paino_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, Itäinen Suomenlahti, meritarinat, Riimuraami, Nunnu Halmetoja

Se jokin Iso Asia Arto Paasilinnan huumorin takana

Torstai 18.10.2018 klo 7:54

Pari päivää sitten saimme suru-uutisen kirjailija Arto Paasilinnan kuolemasta. Armoitettu tarinaniskijä on poissa. Tarinat elävät.

Olen lukenut mielenkiinnolla tiedotusvälineistä erilaisia muisteluksia mestarikertojasta, ja kommentteja hänen tuotannostaan. Monessa kommentissa on korostettu hänen rooliaan suomalaisen kirjallisuuden suurena humoristina.

Huumori on kirjoittajalle, ja monelle muullekin jotakin julki tuovalle vaikea laji. Jokin aika sitten olin istumassa tilaisuudessa, johon oli kutsuttu humoristi pitämään meitä hyvällä tuulella. Odotin koko ajan, milloin naurattaa. Ei naurattanut. Esitys jäi niin sanotusti navan alle. Joitakin kyllä nauratti.

Arto Paasilinnan teosten erilaiset kohtaukset ja erilaiset ihmiset ovat kyllä naurattaneet, useinkin. Useimmiten se ei ole ollut naurua ihmiselle, vaan jollekin isolle asialle. Syntymälle, kuolemalle, jollekin meistä jokaisessa olevalle vajavuudelle. Hyväntahtoista naurua, joka lopulta kääntyy katseeksi oman itseni sisälle. Matkalla nauru saattaa muuttua jopa oivallukseksi: minussahan on juuri jotakin tuollaista.

Humoristi tai ei, minun oli kaivettava suru-uutisen kuultuani esille Arto Paasilinnan teos Ukkosenjumalan poika (1994). Se sisältää Ukko Ylijumalan kuusi käskyä ihmiskunnalle. Ne ovat yhä ajankohtaisia. Ne kertovat ehkä jotakin myös kirjoittajastaan.


Ylijumalan_kaskyt_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Paasilinna, Ukkosenjulaman poika, huumori, kirjailijan työ, humoristi

Impivaara, kahdeksas Sudenmaa-sarjan romaanini ilmestyy helmikuussa 2019

Perjantai 12.10.2018 klo 13:43

Linna_Impivaara_kansi_finale.jpg

Kahdeksas rikosromaanini, nimeltään Impivaara ilmestyy Myllylahti Oy:n kustantamana helmikuussa 2019. Tuleva kirjani esitellään Myllylahden kevään 2019 julkaisuluettelossa.

Uuden kirjan ilmestyminen on kirjailijalle aina hieno asia. Käsikirjoituksen aloittamiseen johtaneesta ideasta on saattanut kulua jo monia vuosia. Kun kirjan ilmestyminen lähestyy ja sen takakanteen tarvitaan esittelytekstiä, joutuu uudelleen pohtimaan sitä, mitä minä tällä teoksella oikein yritän sanoa. Ja ihmettelemään, onnistunko siinä.

Tänään naputtelin vastauksia muutamiin kustantajan lähettämiin kysymyksiin Impivaarasta. Ne löytyvät netistä täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sudenmaa, Martti Linna, Impivaara, uutuudet, rikosromaani, Myllylahti

Mitä tämän päivän tarinat kertovat vuoden 1918 sisällissodasta?

Maanantai 24.9.2018 klo 8:34

Tähän mennessä olen käsikirjoittanut yhden näytelmän, jossa käsiteltiin vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Romaanissani Kaksi hautaa saarella kerroin punapäällikkö Aleksei Osipovista. Useissa muissakin teoksissani olen joutunut perehtymään tuon hirveän vuoden tapahtumiin.

Torstaina 27. syyskuuta yritän kertoa Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan ja Haminan kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämässä tilaisuudessa siitä, millaisen perinnön vuoden 1918 tapahtumat ovat kantaneet suomalaiseen tarinankerrontakulttuuriin tänä päivänä, puhutaanpa sitten elokuvasta, romaanista tai suullisesta perinteestä.

Yleisölle avoimen tapahtuman ohjelma löytyy täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1918, sisällissota, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, Sisällissodan tapahtumat, Hamina

Tulevaisuus ja toivo kirjallisuudessa ja lastemme elämässä: Valtakunnallinen kohtuusseminaari Kotkassa ensi viikonloppuna

Tiistai 18.9.2018 klo 10:36

Sain kunnian puhua toivosta ja tulevaisuudesta ensi viikonloppuna Kotkassa järjestettävässä valtakunnallisessa kohtuusseminaarissa. Tilaisuuden ohjelma löytyy täältä. Kutsun puhujaksi lienen saanut siksi, että tarkastelin hiljattain ilmastonmuutosta ja sen hillitsemistä lapsen silmin Isän luokse -romaanissani.

Eräs arvostamani toimittaja soitteli ja kyseli, mitä aion puheenvuorossani puhua. Hän sanoi tuntevansa itse aina huonoa omaatuntoa tehdessään ilmaston kannalta huonoja valintoja elämässään. Tunnistin tuon tunteen itsessäni.

Anteeksi vain, mutta toivon sellaista huonoa omaatuntoa itse kullekin meistä. Tässä valmistellessani puheenvuoroani odotan samalla pelolla sitä päivää, jolloin kohtaan hänet: Täydellisen Ihmisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kohtuusseminaari, Kohtuus Kymenlaaksossa, Martti Linna, Isän luokse, ilmastonmuutos, täydellinen ihminen

Puhu paperista, ettet joudu yhden sanasi takia teilatuksi

Keskiviikko 12.9.2018 klo 15:11

Minulla on sinulle, hyvä lukijani, harkinnan arvoinen ehdotus. Äänitä vaikka puoli tuntia omaa puhettasi. Voit tehdä sen ihan missä haluat: aamukahvipöydässä, työpaikalla, höpöttämällä lenkillä ääneen koirallesi. Todennäköisesti teet niin - minäkin teen.

Sulkeudu sen jälkeen kotonasi lukkojen taakse ja varaa esille kynä ja paperia. Kuuntele äänittämäsi puhe ainakin pariin kertaan lävitse. Kirjoita ylös joka ikinen sellainen sanomasi sana, joka jossakin muussa yhteydessä kuin siinä, missä sen sanoit voisi kuulostaa kummalliselta. Saatat hämmästyä tuollaisten sanojen määrää.

Tällä hetkellä mediassa - ja varsinkin sosiaalisessa mediassa - on muotia irrottaa ihmisten sanoja ja sanontoja asiayhteydestään ja käyttää niitä lyhyinä lainauksina pahennuksen herättäjinä. Tänään lukemieni päivän lehtien perusteella ainakin kaksi ihmistä on Suomessa menettänyt vuorokauden sisällä jonkin sanomansa takia työpaikkansa joko kokonaan tai joksikin aikaa.

En puolustele sitä, mitä Pihlajalinnan alueellinen toimitusjohtaja Moilanen kenties sanoi eilen Oulun kaupunginvaltuustossa (asiasta uutisoi mm. Yle näin). En ollut paikalla kuuntelemassa, missä asiayhteydessä Moilanen kutsui huonompiosaisia ihmisroskaksi.

Mutta kehotan sinua itseäsi täst'edes varomaan sanojasi missä tahansa. Niitä voidaan lainata jossakin toisaalla. Voit joutua vaikeuksiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lainaus, sitaatti, sananvapaus, Riikka Moilanen

Televisioviihde on liian usein pakkoa nauraa

Sunnuntai 2.9.2018 klo 8:38

Huumori ja nauru ovat iloisia asioita. Useimmiten se että ihminen kykenee yhä nauramaan, kertoo siitä että hän voi hyvin. Näin on erityisesti silloin, jos ja kun ihminen kykenee nauramaan itselleen, ei muiden heikkouksille.

Hätkähdin, kun luin tänään (2.9.) Kymen Sanomista kokeneen näyttelijä Kristiina Halkolan haastattelun. Hän sanoi näin (sitaatti alkaa): Halkolan näkemys on selkeä ja kirkas: television ensisijainen tehtävä on viihdyttää ja myydä.
"Sketsiviihde on nykyään naurattamista mihin hintaan hyvänsä, jotta mainokset menisivät kaupaksi." (Sitaatti päättyy).

Olen tainnut joskus aikaisemminkin kirjoittaa blogissani huumorin tekemisen vaikeudesta. Nauru on erilaista eri ihmisillä, se mikä naurattaa toista ei naurata toista. Kunnioitan niitä jotka sen tekemisen osaavat - tapahtuupa se teatterissa, televisiossa, kaunokirjallisuudessa tai pitkällä ja puuduttavalla bussimatkalla jonnekin.

Valitettavasti olen Halkolan kanssa samaa mieltä televisionaurattamisen tasosta tällä hetkellä. Liian usein turvaudutaan helppoihin vaihtoehtoihin: navanalusjuttuihin, naaman vääntelyyn kameran edessä, siihen että yritetään löytää sen toisen ihmisen sanoista jotakin, jota voisi kääntää nopeasti toisin ja naurattaa. Oivallukset puuttuvat, sellaiset kuin 80-luvun useissa viihdesarjoissa oli. Nopeasti tehty halpistyö valitettavasti näkyy visailuissa läpi.

Halkolan väite siitä, että tarkoituksena on parempi myynti mainoksille on vieläkin hätkähdyttävämpi. Kenelle ohjelmia oikein tehdään - ja miksi? Katsoja ei äänestä jaloillaan vaan kaukosäätimellä. Olemmeko liian laiskoja tekemään niin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristiina Halkola, televisioviihde, viihde, huumori, huono huumori, televisio

Työttömän tarina -kirjoituskilpailu päivittää karun kuvan tähän päivään

Maanantai 20.8.2018 klo 15:06

Osallistuin 90-luvun alussa nuorena ja vihaisena työttömänä metsätalousinsinöörinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämään Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun. Tuolloin, keskellä syvintä lamaa noin 1 200 muuta suomalaista teki samoin.

Noiden kertomusten parhaimmistosta painnettiin Työttömän tarina -antologia, johon olen törmännyt kuluneina vuosikymmeninä useita kertoja. Sitä ovat käyttäneet monet tutkijat ja toivottavasti myös päättäjät lähdeaineistona, joka kertoo joidenkin näkökulmien kautta kuinka työttömyys tuntuu ja kirpaisee.

Itselleni tuo kilpailu ja siinä menestyminen merkitsi ensimmäistä askelta kohti nykyistä ammattikirjoittajan uraani. Oli hätkähdyttäävää saada palautetta, jonka mukaan osasin kirjoittaa sanoiksi sellaisia asioita, joita joku toinenkin ihminen tunsi sisällään.

Olin mielissäni, kun kuulin että SKS uusii tänä vuonna tuon kilpailun. Syytä onkin: suomalaisen työttömyyden ja työttömän kuva on varmasti erilainen kuin 90-luvun alussa. Tarvitsemme uutta tietoa niiltä ihan oikeilta työttömyyden asiantuntijoilta siitä, miltä heistä tuntuu.

1 kommentti . Avainsanat: Työttömän tarina, SKS, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, työttömyys, kirjoituskilpailu

Oletkos koskaan tavannut ihan tavallista kansalaista?

Maanantai 23.7.2018 klo 8:56

Aapelin Siunatusta hulluudesta on jäänyt elämään monta lentävää lausahdusta. Yksi niistä kuuluu omiin suosikkeihini: "Oletkos koskaan tavannut oikein viisasta miestä?"

Tänä aamuna useampikin tiedotusväline on uutisoinut Ylen kyselystä, jonka mukaan suurin osa suomalaisista haluaa pitää koko maan asuttuna. Yle itse uutisoi kyselystä näin.

Asiaa on tutkittu aikaisemminkin, ja olen itse asiasta samaa mieltä. Ei meidän kaikkien tarvitse elää samoilla neliöillä maassa, jossa on tilaa. Kuka ja mikä meidät kaikki sinne Kehä III:n sisäpuolelle edes elättäisi?

Se vain harmittaa, että tämän - kuten monen muunkin - kyselyn tulosten tulkinnassa puhutaan tavallisen kansalaisen suulla ja hänen tunnoistaan.

Aika monta ihmistä olen maallisella matkallani jo kohdannut, mutta en vielä yhtään tavallista kansalaista, jonka voisi sanoa edustavan meitä kaikkia. Tai edes suurinta osaa meistä.

Oletko sinä tavannut?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tavallinen kansalainen, Aapeli, Siunattu hulluus, viisas mies, sanonnat

Sisällissodan "kotirintama" elää suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Torstai 5.7.2018 klo 8:03

Jututin äskettäin erästä vuoden 1918 surullisiin tapahtumiin perehtynyttä ihmistä. Hänen mielestään suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu aivan tarpeeksi sen vuoden kevään taisteluita, sekä niiden aikaisia ja jälkeisiä hirmutekoja. Hänen mielestään sisällissodan ja sen seurausten kuvauksia ja pohdintaa voisi olla enemmän kotirintaman, naisten ja lasten näkökulmasta.

On totta että sotakuvauksissa painottuvat usein raakuuksien kuvaukset, kertomukset johtajien toiminnasta ja taisteluista. Nykyaikainen sota oli jo vuonna 1918 massojen sotaa: tappovälineet olivat tehokkaita, kuljetusvälineillä pystyttiin siirtämään joukkoja maan ääreltä toiselle ja tapahtumia pystyttiin seuraamaan melko tehokkaasti jo sen aikaisilla tiedotusvälineillä. Sota tapahtui laajoilla alueilla ja tuhosi isoja kaupunkeja. Sellaisessa melskeessä pieni ihminen tahtoo jäädä jalkoihin.

Esimerkiksi Kirjavinkit -nettisivusto näkyy hiljattain listanneen Suomen sisällissotaan liittyvien kirjojen arviointeja. En tiedä onko sitä tehty vieläkään tarpeeksi, mutta kyllä suomalaiset kaunokirjailijat näkyvät luoneen jo kaikenlaista ajattelun ja ymmärryksen lisäämisen pohjaksi myös kotirintamalta.

Linkki Kirjavinkkien listaan: https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/suomen-sisallissota/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sisällissota, Kirjavinkit, sisällissota, sotakuvaukset, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella

Tavataan meritarinoiden merkeissä Sepramarkkinoilla la 7. heinäkuuta

Tiistai 26.6.2018 klo 8:22

Keisareita_ja_kalastajia_netti.jpgSuomalais-virolaisilla Sepramarkkinoilla on itäisellä Suomenlahdella pitkä perinne. Mikä siis olisi sopivampi paikka tulla kertomaan ja näyttämään kävijöille tarinoita tämän hienon merialueen historiasta, kulkijoista ja nykypäivästä?

Eli olen uuden meritarinakokoelmani kanssa paikan päällä Klamilan satamassa lauantaina 7. heinäkuuta kello 10-18, tai niin kauan kuin minulla kirjoja riittää.

Jos sinäkin vierailet markkinoilla, tervetuloa juttusille!

Lisätietoa markkinoista löytyy täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sepramarkkinat, Martti Linna, Keisareita ja kalastajia, Sepramarkkinat, Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta

Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta

Maanantai 18.6.2018 klo 12:27

Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta.

Laitathan tulemaan yhteystietojasi tuossa etusivulla näkyvään meiliini tai tästä löytyvällä yhteystietolomakkeella, niin sovitaan yhdessä paras tapa hoitaa haluamasi kirja sinulle - vaikka signeerauksella.

Kotkassa kirjaa saa "kivijalkakauppana" Suomalaisesta Kirjakaupasta, Merikeskus Vellamon museopuodista sekä Maretariumin infon myymälästä. Haminassa kirja löytyy Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Virolahdella Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Toki kirjaa saa tilaamalla kaikista Suomen muistakin kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista. Kiitos kiinnostuksesta!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, Itäinen Suomenlahti

Vanhemmat kirjoitukset »