Mitä jos viettäisimme Sano se toisin sanoin -viikkoa?

Perjantai 10.9.2021 klo 12:24

Nuorekas_pikkunetti.jpg



Viime viikkoina olen ihaillut poikkeuksellisen paljon äidinkielemme taipumista sen moniin käyttötarkoituksiin. Suuhun sopivia sanoja löytyy paitsi arki- ja kirjakielestä, myös eri murteista kaikkeen käyttöön. Vähän sanajärjestystä muuttamalla, tahi sitten vähän jotakin sanaa ihan omin luvin "kruusaamalla" saamme kirjoitettuun ja puhuttuun kieleen väriä ja ilmeikkyyttä.

Kieleemme kohdistuu näinä aikoina ankara paine joka paikkaan tunkevan englannin taholta. Kieli on samanlainen osa elämäämme kuin moni muukin asia. Jos emme sitä taiten käytä, tietoisesti sitä rikastaen, se kuihtuu.

Haastankin kaikki suomalaiset miettimään vaikka jo ensi viikolla enemmän sanomisiaan ja kirjoittamisiaan. Voisinko minä ilmaista tämän asian tällä kertaa jotenkin toisin, käyttäen oman kieleni valtavaa rikkautta ja luomisvoimaa ihan eri tavalla?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen kieli, äidinkieli, kielen rikkaus, puhekieli, kirjakieli, kirjailijan työ, Martti Linna

Seuraava romaanini ilmestyy ensi vuonna Karistolta

Perjantai 3.9.2021 klo 13:48

Perajakeula_Karisto_pikkunetti.jpg

Yksi kirjailijan tähtihetkistä on kustannusopimuksen allekirjoittaminen seuraavasta teoksesta. Tänään tein sen romaanista, jonka nykyisin Kustannusosakeyhtiö Otavaan kuuluva Karisto julkaisee ensi vuonna.

Romaanin kirjoittaminen on aina pitkä prosessi taustatöineen ja yhä uusine ja uusine kirjoituskertoineen. Jossakin siinä matkan varrella kirjoittajalle kirkastuu, mitä hän on oikein tekemässä ja miksi. Mikä on se syy, miksi juuri tämä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi ja (toivottavasti) myös luetuksi?

Mielessä joskus kauan sitten yhtyneet mielleyhtymät ovat muuttuneet tarinaksi. Asia, lause tai jokin muu alkuunpanija on saanut kirjailijan istumaan tunnin toisensa jälkeen koneella, takomassa näytölle tarinaa, jota mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei suurin osa lukevastakaan kansanosasta koskaan tavoita silmiensä eteen.

Romaania ei voi kirjoittaa suuren rahan tai maineen toivossa. Tai jos tiedätte sellaisen henkilön niin kiitos, jos voitte vinkata hänet minulle. Kävisin kernaasti ihmettelemässä sellaista luonnonoikkua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, kustantaja, kustannussopimus, Karisto, Otava

Kirjailija on töissä vain lukijallaan

Sunnuntai 15.8.2021 klo 9:09

Smakko_nimella_pikkunetti.jpg

Eilen minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus vaihtaa naamatusten ajatuksia kirjailijan työstä toisten samaa työtä tekevien kanssa. Onnittelut vielä pitkän ja hienon uran suomalaisen rikoskirjallisuuden eteen tehneille Kouvolan Dekkaripäiville!

Kotimatkalla mietin vielä sitä työtä, jota kirjailija tekee. Kysymyksessä on mitä epätyypillisin työsuhde. Suuri osa meistä rahoittaa työtään ihan muista lähteistä kuin kirjamyynnistä saamillaan senteillä. Kysymyksssä täytyy siis olla se kutsumustyö, josta niin usein puhutaan kun tarkoitetaan työtä, josta saatava palkka ei välttämättä vastaa työn vaativuutta.

Kirjailija ei pysty takaamaan tuottamansa tuotteen laatua. Sen määrittelee sen loppukäyttäjä eli lukija. Valmiita piirustuksia ei tuotteen valmistamiseen saa mistään. Tekijänoikeuslaki suojaa kyllä valmista tuotetta eli kirjaa, mutta ei sen ideaa. Samasta ideasta voi joku toinen kirjailija tuottaa ihan toisenlaisen tuotoksen - ja sitä totta vie on tapahtunut maailman sivu.

Jos ja kun lukija havaitsee saamansa tuotteen vialliseksi, hän saattaa levittää tätä kokemustaan myös muille mahdollisille lukijoille. Toisin kuin juridista työnantajaa, lukijaa eivät sido työntekijää koskevien asioiden salassapitosäännökset. Lukijalla on aina oikeus antaa palveluksessaan olevalle kirjailijalle pitkän kaavan mukainen työtodistus, vaikka tämä ei sitä pyydä. Sellainen, jossa kuvataan kirjailijan työn jälkeä ja huolellisuutta muilla kuin kivoilla adjektiiveilla.

Kirjailija on aina lukijallaan töissä. Olipa hän kuka tahansa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouvolan Dekkaripäivät, Martti Linna, kirjailijan työ, työsuhde

Tavataan viikonloppuna Kouvolan Dekkaripäivillä

Tiistai 10.8.2021

Näinä aikoina on peräti tervetullut uutinen se, jos jokin kulttuuritilaisuus voidaan järjestää sille suunniteltuna ajankohtana. Perjantaina 13. ja lauantaina 14. elokuuta vietetään Kouvolassa pitkät perinteet omaavia Dekkaripäiviä turvallisuudesta huolehtien, elävien esiintyjien ja elävän yleisön kesken. Mahtava juttu!

Lauantaina pääsen keskustelemaan kello 15 arvostamieni kirjailijakollegojen JP Koskisen, Jaana Lehtiön, Leena Lehtolaisen ja Timo Sandbergin kanssa siitä, onko rikoskirjallisuus ajan hermolla. Meistä kullekin on annettu etukäteen valmistautumistehtävä tuon teeman käsittelemiseen.

Sen verran voin paljastaa, että tehtävä herätti hyvin monenlaisia ajatuksia. Toivottavasti tavataan Kouvolassa!

Päivien ohjelma löytyy täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouvolan Dekkaripäivät, Dekkaripäivät 2021, Martti Linna, JP Koskinen, Jaana Lehtiö, Leena Lehtolainen, Timo Sandberg, rikoskirjallisuus

Talvisota -elokuvan lausahdus pätee myös ihmisten välisissä suhteissa

Maanantai 9.8.2021 klo 8:18

Martti Linna, karviaispensas, Kunfutse, sitaatti


Pekka Parikan
ohjaama, vuonna 1989 valmistunut elokuva Talvisota kuuluu suuriin elokuvaelämyksiini. Osin syy lienee siinä, että talven 1939-1940 julmia tapahtumia Karjalan kannaksella kuvaava teos on tavallaan kaiken kritiikin yläpuolella: monesta suomalaisesta suvusta lepää joku sankarihaudassaan tuon sodan uhrina.

Mieleeni on jäänyt yksi kohtaus ja lausahdus Talvisodasta. Siinä Esko Salmisen esittämä everstiluutnantti Matti Laurila toteaa näin kokoon käsketylle pohjalaisten joukolle, ennen Taipalejoen tulikurimukseen joutumista: "Meiltä voidaan kyllä vaatia, mutta meiltä on paha tulla ottamaan."

Tuo Moskovan neuvottelujen tuloksia kommentoiva lausahdus kuvaa mielestäni paitsi heikon, alakynnessä olevan puolustajan uhoa sodassa suurempaa vastustajaansa vastaan, myös toimivan ja toimimattoman ihmissuhteen eroja. 

Ihmissuhteessa - ja varsinkin parisuhteessa - on niin helppoa vaatia toiselta ihmiseltä jotakin. Äärimmilleen vietynä vaatia, vaikka toisella ei ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa noita vaatimuksia. Välittämisen, rakkauden ja rakastamisen vaatiminen toiselta on nurinkurista touhua. Ei syvä kiintymys ihmiseen voi syntyä niin, että se toinen osapuoli sitä vaatii. Vaatia kyllä voidaan, mutta pahapa siinä on tulla ottamaan!

Onnellinen se, joka  löytää ihmissuhteessaan vastinparin sillä toisella tavalla. Sillä, jossa mietitään kummallakin puolella mitä minä voin itsestäni tuolle toiselle antaa. Ihan vapaaehtoisesti. Ja vieläpä siitä iloiten.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Parikka, Talvisota, Matti Laurila, sitaatti, parisuhde, rakkaus, Martti Linna

Matkailu avartaa, mutta onko jokaisen käytävä kaikkialla?

Maanantai 19.7.2021 klo 17:00

Kuvassa on ketohopeatäplä. Kuvaaja Martti Linna.


Koronapandemia muutti tapojemme matkustaa ja nähdä maailmaa. Tänä vuonna, tänä kesänä myös Keski-Eurooppa ja Suomi ovat saaneet osansa poikkeuksellisista sääilmiöistä. Vasta jälkikäteen voimme varmuudella tietää, ovatko ne merkkejä ilmastonmuutoksesta, ja kuinka vakavia sellaisia.

Rokotusten edetessä palaamme toivottavasti vähitellen "normaaliin" elämänmenoon. Seuraan kiinnostuksella, kuinka pandemia ja puhe ilmaston muuttumisesta ihmisen vaikutuksesta muuttaa tapaamme matkustaa ja viettää vapaa-aikaa. Oletusarvoni on, että muutos pois entisestä tulee olemaan kivulias.

Yksi esimerkki tästä on puhe lentomatkailun elpymisestä. Matkailu on niin tärkeä elinkeinonhaara eri puolilla maailmaa, että sen perusteella ollaan valmiita sulkemaan - ainakin jossakin määrin - silmät vaikkapa Espanjan aurinkorannikoiden pohjavesien jatkuvalta hupenemiselta tai muovisten pullojen mereltä Aasian lomakohteiden rannoilla. Tai Suomen Lapin tunturinkupeiden täplittämiseltä lomamökeillä.

Sinällään meidän ei enää tarvitse matkustaa joka paikkaan. Internet ja laadukas elävä kuva on lähes jokaisen ulottuvilla joka ikinen hetki jonkin älylaitteen kautta. Hyvin tehdyn videokuvan laatu alkaa olla jo parempaa, kuin mihin ihmisen silmä usein liikaa kansoitetulla näköalapaikalla pystyy.

Vaan noinkohan pystymme vähentämään ilmasto- ja muuta kuormaa luontoa kohtaan vähentämällä matkustamista? Puolustusreaktiot ovat jo menossa - lentäminenhän tuottaa "vain" noin kaksi prosenttia ihmiskunnan tuottamista kasvihuonekaasuista.

Tuo "vain"-sana on käytössä kätevä ja hyvä. Sen pystyy lentämisen lisäksi kytkemään moneen muuhunkin päästölähteeseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentäminen, Henry Miller, matkustaminen, ilmastonmuutos, Henry Miller, ketohopeatäplä, Martti Linna

Kieli muuttuu ajan mukana, eikä aina selvempään suuntaan

Tiistai 6.7.2021 klo 14:04

Viherpeippo ja aforismi. Kuvaaja Martti Linna


Tänään vietämme Suomessa kansallisrunoilijamme Eino Leinon päivää. Samana päivänä liput liehuvat saloissa myös runon ja suven kunniaksi. Puhumamme ja kirjoittamamme suomi on nykyisin aivan erilaista, kun se oli Leinon laatiessa omia mestariteoksiaan.

En liene ainoa suomalainen, joka äityy silloin tällöin ihmettelemään jonkin sanan täysin uutta käyttötapaa puhutussa tai kirjoitetussa kielessä. Voi myös olla, että jotakin sanaa käytetään sellaisessa yhteydessä, joka synnyttää aivan erilaisia mielleyhtymiä kuin sanan käyttäjä on tarkoittanut.

Viimeisin tällainen sana on minulle ollut sana kestävä. Luin isosta, lehden koko etusivun täyttävästä mainoksesta termin kestävä matkailu. Jäin miettimään, millaista sellainen matkailu oikein on.

Kestääkö se ajallisesti kauan? Päättyykö oikein kestävä matka ikinä? Hiihdetäänkö kestävällä matkalla yks’ öisiä jäitä pitkin, kuin konsanaan Jaakko Tepon laulussa? Tarkoittaako kestävä matkailu sitä, että pariskunta jaksaa istua satoja kilometrejä samassa kuumassa autossa? Voiko matka kestää liian kauan ja jos voi, onko se silloin kestävää?

Todennäköisesti kestävällä matkailulla tarkoitettiin tuossa mainoksessa sitä, että matkanteko on luonnon ja ilmaston kannalta kestävää. Luulen kuitenkin, että tuo termi on harhaanjohtava. Matka vaatii – tehtiinpä se millä menopelillä tahansa – aina kulutusta ja luonnonvarojen käyttämistä.

Kaikista kestävin matka on se, joka jätetään tyystin tekemättä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eino Leino, runon ja suven päivä, kestävä matkailu, sanojen käyttö, Jaakko Teppo

Muista välillä pysähtyä - voit nähdä enemmän

Tiistai 15.6.2021 klo 7:26

Neidonkorento kesällä 2021. Kuvaaja Martti Linna


Kun ihmisellä on koko ajan kiire johonkin, hän liikkuu kuin sumun keskellä. Ajatukset ovat kiinni jo seuraavassa tulevassa hetkessä, eivät tässä ja nyt. Siinä tilassa meiltä jää näkemättä ja kokematta monta kaunista asiaa.

Kuten vaikkapa kauniin neidonkorennon näkeminen. Se ehkä lentää juuri nyt siellä, mihin sinulla on kiire. Mutta onko sillä väliä - kun olet siellä, sinulla on jo kiire sitä seuraavaaan paikkaan.

Kannattaa opetella pysähtymään, kun näkee vilahduksen jostakin joka voi olla kiinnostavaa. Siihen on monia keinoja. Hyvä, mutta helposti mukana kulkeva kamera on yksi sellainen. Suosittelen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokuvaus, neidonkorento, kiire, luontokokemus, Martti Linna

Kevään positiivisia asioita: kirjastojen ilmastolukupiirit

Torstai 3.6.2021 klo 9:52

Linna__Isan_luokse_P.jpg

Yksi kirjailijan työn hienoimmista hetkistä on kuulla, että jo joitakin vuosia sitten ilmestynyt kirja voi edelleen hyvin lukijoidensa käsissä, hengittää ja antaa ajateltavaa. Näin on näköjään lastenromaanini Isän luokse laita.

Kuluneena keväänä Suomen eri kirjastoissa on kokoontunut ilmastolukupiirejä keskustelemaan ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyvistä kirjoista. Isän luokse on ollut käsittelyssä useammassakin piirissä.

Muun muassa Jyväskylässä. Hanna-Leena Jyväskylän kaupunginkirjaston lastenkirjastotyöstä kirjoittaa blogissaan lukukokemuksestaan 27. toukokuuta näin:

"Kirjassa on mielestäni taitavasti yhdistetty yhdeksänvuotiaan mielen maailmoja perheestä, ilmastonmuutoksesta sekä ystävyydestä. Mukaan on myös tuotu mielikuvituksen merkitys ajattelun tukena ja tunteiden säätelyssä."

Kirjailija kiittää, pokkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, Martti Linna, ilmasto, ilmastonmuutos, lastenromaanit, ilmastolukupiiri, lastenkirjat

Meillä ei ole enää yhtään luonnontilaista kaupunkia

Torstai 27.5.2021 klo 8:05

Männyn kukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna
Vilkkaana käyvä keskustelu luonnon monimuotoisuudesta Suomessa on hyvä asia. Monimuotoisuus on yksi elämisen edellytyksistä maapallolla. Yksi seikka käydyssä keskustelussa on kuitenkin kiinnittänyt huomioni. Siinä rajataan meidät, ihmiset ja meidän historiamme ulos monimuotoisuuden sisällöstä.

Me kuitenkin olemme vaikuttaneet, ja vaikutamme yhä siihen ympäristöön jossa asumme. Keskustelussa toivotaan sellaisten metsien, soiden ja muiden luonnon tärkeiden elinympäristöjen paluuta, joissa ei näy ihmisen vaikutusta.

Tuo keskustelu jää siksi pahasti muotopuoleksi. Tutkimusten mukaan rakentaminen ja kaupungistuminen on tällä hetkellä suurin syy metsäkadolle Suomessa. Uusien teiden, rakennusten jne. alle jää lähes 10 000 hehtaaria metsää joka vuosi. Satojen vuosien aikana kaupunkiympäristöstä on toisaalta tullut uusi "koti" varmasti tuhansille ja taas tuhansille eliölajeille.

Luonto ja sen monimuotoisuus on monimutkainen paletti, jota emme tule koskaan täysin ymmärtämään. Siksi onkin mielestäni aika ryhtyä puhumaan metsien, soiden ja muiden tärkeiden elinympäristöjen ohella myös kaupunkien luonnontilaisuudesta ja sen mahdollisesta palauttamisesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupungistuminen, luonto, luonnon monimuotoisuus, metsäkato, Martti Linna

On se harmi, että me ihmiset emme kuki keväällä

Torstai 20.5.2021 klo 7:28

Kuusen emikukinto keväällä 2021. Kuvaaja Martti Linna
Kevät ja kesä, nuo luomakunnan lisääntymisen ajat piirtyvät näinä päivinä silmiimme erikoisina muotoina ja kirkkaina väreinä. Nenän täyttää tuomenkukkien huumaava tuoksu. Tästä ajasta nauttii, ellei satu kuulumaan siitepölylle allergisiin ihmisiin.


Otetaan vaikka aivan tavallinen metsäkuusi. Jurona ja tummana, joidenkin mielestä jopa uhkaavana se seisoo suurimman osan vuodestaan metsässä. Usein kaltaistensa joukossa niin, ettei kuusta toisesta erota. Ei, ellei vasiten ala niitä katsella.

Vaan annas olla kun tulee toukokuu! Kirkkaan punaiset emikukat nousevat terhakasti pystyyn kuusen oksien kärjistä. Niitä säestävät hennommat, väreiltään paljon haaleammat hedekukinnot.

On se harmi, että me ihmiset emme kuki samalla tavalla. Tiettynä aikana vuodesta kurottaisimme terälehtemme kohti aurinkoa. Kaikki muut tietäisivät, että hänellä on nyt lisääntymisaika.

Ja saisi ihan luvan kanssa sanoa toiselle ihmiselle, että oletpas sinä kaunis. Ilman, että sitä tulkittaisiin seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kauneus, kuusi, emikukukinnot, kevät, kasvu, Martti Linna

Suomen metsien historia on myös ihmisten historiaa

Maanantai 17.5.2021 klo 10:05

Koivikonajankierto_pikkunetti.jpg

Kävelin viikonloppuna tarkastamassa kuvassa näkyvän rauduskoivikon kuntoa sen keväisen ensiharvennuksen jäljiltä. Lähtökohtana hakkuulle oli sankka koivutureikko, jossa puiden latvukset alkoivat jo kärsiä liiasta runkomäärästä. Sellainen puu jolla ei ole yhteyttävää vihreää lehvästöä tai neulasia, ei yhteytä eikä kasva.

Vanhempani kuokkivat tuon nykyisen metsäpläntin metsän alta pelloksi joskus 1960-luvun alussa. Muistan itsekin kantaneeni lapsuusvuosina erinäisen sangollisen kiviä pellolta metsänreunaan. Hyväkasvuinen maa antoi välillä heinällä, välillä kauralla ja välillä laitumena elantoa kotitilani pienelle nautakarjalle, ja sen kautta meille ihmisille.

Aikanaan karjanpito loppui. Parisenkymmentä vuotta sitten pelloilla istutettiin rauduskoivikko. Tänä keväänä tuli sen ensimmäisen harvennuksen aika. Tuloa ei hakkuusta minulle juurikaan kertynyt, mutta parhaat rungot jäivät lihomaan tulevaisuuden saha- ja vaneritukeiksi. Kenties luonto kylvää koivujen alle sankan kuusentaimikon. Niin valoisassa koivikossa usein käy hyvällä maalla.

Julkisuudessa haikaillaan nykyisin usein luonnontilaisia metsiä. Sellaisia, jollaisia metsämme - ainakin mielikuvissa - kenties olivat joskus 1700-luvulla. Tutkittua tietoahan ei tuolta ajalta juuri kattavasti ole.

Mielessäni ihmettelen aina vähän tuota haikailua. Ei meitä ihmisiä pidä sulkea pois luonnon kierrosta. 1700-luvun jälkeen tässä maassa on hyödynnetty metsiä laitumina, kotitarve- ja polttopuina, kaskeamalla ja tervanpoltossa kasvavassa määrin. 1850-luvulla alkoi teollisen puunjalostuksen voittokulku. Löydän omalta, suhteellisen pieneltä metsätilaltani edelleen jälkiä kaikista noista metsänkäyttömuodoista.

Löydän, ja yritän sovittaa metsätaloutta ja metsäluonnon säilyttämistä yhteen. Se entinen pellonreunametsä, johon aikanaan kannoin niitä kivilasteja saa puolestani olla rauhassa tulevilta hakkuilta. Kolosin sinne taas muutamia haapoja ja ronttikoivuja kolopuiksi. Peipot ja monet muut linnut lauloivat komeasti niiden oksilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, luonnonhoito, metsittäminen, metsätalous. Martti Linna, rauduskoivikko

Cancel-kulttuuri, Turku Center ja muut kauniin kielemme muotopuolet

Maanantai 10.5.2021 klo 16:46

Kangassinisiipi-perhonen, kuvaaja Martti Linna

Viime aikoina olen nukkunut huonosti. Osasyy voi olla kevään etenemisen myötä valoistuvissa öissä. Luulen kuitenkin, että isompi syy on tässä: en enää ymmärrä kaikkien kuulemieni äidinkielisten sanojen merkitystä.

Kielen kuuluu muuttua. Sen pitää muuttua. Me kaikki äidinkielen käyttäjät muutamme sitä omalta osaltamme. Sanoista tulee uusia, osa ilmaisuista katoaa ja uusia tulee tilalle.

Silti minua hirvittää se vauhti, jolla annamme englannin ylivallan rämettää puhumaamme kieltä. Sama näkyy koskevan yhä useammin myös kirjoitettua sanaa. Jonkin asian ilmaisemiseen voi olla olemassa useampiakin suomenkielisiä sanoja. Joko ei viitsitä, tai ei haluta käyttää niistä mitään. Otetaan englannista centerin kaltainen lainasana ja luullaan, että kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa.

Ei, kaikki eivät ymmärrä. Äidinkieli on jotakin, josta sopii olla ylpeitä. Se on myös tapa erottua, olla suomalaisia. Olen tavannut monia ulkomaan eläviä, jotka ovat halunneet opetella edes muutaman sanan suomea vaikkapa ravintolan ruokalistasta. Lopputulos on saattanut kuulostaa kantasuomalaisesta hassulta, mutta itse sanoja on ollut ylpeä tekemisestään: kun tutustut siihen miten toinen puhuu, sinussa syttyy kenties halu tutustua paremmin koko hänen kulttuuriinsa.

Ei siihen canceliin. Vaan siihen känsään, jossa käytetään kosolti äätä ja öötä. Kieleen, jossa on ennenkin osattu kääntää maailmalta tänne lentäneet kauniit asiat suomeksi. Kuten vaikkapa kangassinisiiveksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kangassinisiipi, Martti Linna, cancel-kulttuuri, Turku center, suomen kieli

Tietokirjani tanssilavojen Suomesta ilmestyi vuosi sitten - ja mitä tapahtui?

Maanantai 26.4.2021 klo 8:21

Aino_Niemi_kotisivu.jpg


Tasan vuosi sitten ilmestyi tietokirjani Tanssilavojen Suomi Kariston kustantamana. Ilmestymistä edelsi runsas puolitoista vuotta tiivistä taustatyötä, lisää tietoa aiheesta entisen kerroksen päälle: kiertämistä tanssilavoilla, ihmisten haastatteluja, aikaisemmin aiheesta kirjoitetun etsimistä ja monta muuta asiaa. Kun lukija saa  valmiin kirjan käsiinsä, hän ei tiedäkään mitä kaikkea sen eteen on tehty. Kymen Sanomien Outi Palmu haastatteli minua viime keväänä kirjastani tähän tapaan.

Kirjailija ei koskaan tiedä, millaiseen aikarakoseen hänen tuore tuotoksensa sattuu. En tiennyt minäkään viime vuonna: tuli pandemia nimeltään korona, eikä tanssilattioita ole sen jälkeen liiemmälti kulutettu tässäkään maassa. Sitä älköön laskettako kirjani syyksi.

Ensimmäiset Suomen monista tanssilavoista ovat uskaltautuneet laittamaan tulevan kesän ohjelmistojaan nettiin. Toivokaamme kädet ja käet ristissä, että kesä- tai viimeistään heinäkuusta lähtien soitto taas raikaa, ja iloiset ihmiset tapaavat toisiaan tanssin merkeissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Tanssilavojen Suomi, tanssilavat, lavakulttuuri, lavatanssit

Kirjallisuus kuvasi omaa aikaansa myös vuonna 1918

Perjantai 23.4.2021 klo 7:42

Kianto_kirjaruusu_pikkunetti.jpg



















Kaivoin hiljattain kirjahyllystä esille Ilmari Kiannon tuotantoa syksyltä 1918. Suomessa oli juuri saatettu päätökseen verinen kansalaissota. Tuhannet miehet ja naiset viruivat vielä vankileireillä. Nälkä, puute ja kurjuus ei ollut vierasta katajaiselle kansalle. Joissain piireissä haaveiltiin Suur-Suomesta, itärajan saamisesta Vienanmerelle ja Ääniselle.

Kirjallisuus kuvaa aina omaa aikaansa, vaikka se olisi fiktiotakin. Tässä Kiannon teoksessa ei ole lainasanoja englannista, eikä siinä pohdita toiseuden olemusta saati harrasteta kerronnassa autofiktiota. Kaikki, mitä kertoja esittää on totta ja ne "toiset" ovat väärässä.

Mutta voi pojat, mitä koskenlasku- ja nousukuvauksia kirjassa on itärajan kahta puolta! Yhteiskunnallisuutta riittää. Itänaapurin ryssittelyssä ei suuresti kursailla, ja nykyinen sosiaalisen median vihapuhe tuntuu tämän lukemisen jälkeen miedolta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmari Kianto, Suomi suureksi, Viena vapaaksi, 1918, Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, kirjallisuus

Ihmisen askeleilla on tapana tehdä polkuja

Perjantai 9.4.2021 klo 7:55

Salmenvirran_silta_pikkunetti.jpg

Varmasti moni on huomannut retkillään ja kävelylenkeillään saman kuin minä. On helppoa päätyä lähtemään sille samalle tutulle reitille, jolle on lähtenyt niin usein ennenkin. Sille, jonka varrella avautuvat näkymät tuntee. Polun kivetkin tuntee jo niin hyvin että niitä osaa väistää katsomatta, ja muistaa minkä mutkan takana se kyy viime kesänä makoili.

Varsinkin tällaisena aikana jota nyt elämme, kannattaa askeleensa suunnata välillä eri tavalla. Ei siihen mitään kaukomatkoja tarvita – riittää, kun puikahtaa pois siltä tutulta reitiltään. Kurkkaa vaikka sen sillan alle, jonka ylitse on jo niin monta kertaa kävellyt.

Jos ei muuta, niin ainakin huomaa sen että on sitä eletty ennenkin. On rakennettu huomista varten, luotettu siihen että se ensi kesä on jo normaali. Tai ainakin epänormaali, mutta tulollaan kuitenkin.

Hyvää Mikael Agricolan päivää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: askeleet, polut, korona-aika, Salmenvirran silta, Mikael Agricola, Martti Linna

Sepelkyyhky, ja muut kevään aikaiset linnut ovat täällä

Tiistai 30.3.2021 klo 17:04

Sepelkyyhky_pikkunetti.jpg

Kaltaiselleni kevätihmiselle on alkamassa vuoden paras aika. Monet muuttolinnut ovat jo saapuneet lämmenneiden ilmojen houkuttelemana Suomeen, ja paljon lisää on tulossa. Muutaman viikon sisällä alkavat jo ensimmäiset kukat sulostuttaa talojen seinustoja, ja näsiäkin kukkinee lenkkipolkuni varrella.

Eilen näin ensimmäisen töyhtöhyypän. Tänään kuvasin oheisen sepelkyyhkyn. Kuulin myös punarinnan ja niittykirvisen laulavan.

Ei yksinkertaisen ihmisen pieniin iloihin paljon tarvita. Ei varsinkaan tällaisina kummallisina aikoina, joita nyt elämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuttolinnut, sepelkyyhky, punarinta, niittykirvinen, lintubongaus, Martti Linna

Suomesta kannattaa viedä vain korkean jalostusarvon kirjallisuutta

Maanantai 15.3.2021 klo 8:23

Quaisdupolar_2019_pikkunetti.jpg

Puusta keitettävää selluloosaa pilkataan julkisuudessa usein matalan jalostusarvon bulkkituotteeksi. Useinkin pilkkaa perustellaan sillä, että kiinalaiset pyyhkivät takapuolensa suomalaisilla, jopa satavuotiailla puukuiduilla. Korkean jalostusarvon määritelmää harvoin avataan. Täyttääkö suomalainen kirjallisuusvienti sen kriteereitä?

Jotta puusta voidaan tehdä jotakin käyttökelpoista, se on useimmiten joko halkaistava sahalla tai keitettävä, jotta sen monet arvokkaat raaka-aineet saadaan käyttöön. Suomalaisen puun sisältämästä selluloosasta tehdään Kiinassa paitsi vessapaperia, myös muun muassa viskoosikangasta. Luemme lehtemme sellusta tehdyltä paperilta, syömme sitä jäätelössä ja harjaamme sillä hammastahnassa hampaitamme.

Metsä Group rakentaa loppuvuoteen 2023 mennessä Kemiin suuren tuotantolaitoksen, jonka päätuote on selluloosa. Vuositasolla sen lasketaan tuottavan vientituloja puoli miljardia euroa. Sen tuotteiden tekemiseen tarvittavan puuraaka-aineen arvo, ja suomalaisen työn ostopanos on samoin puoli miljardia euroa. Tämän, yhteensä noin miljardin euron liikevaihdon tekemiseen tarvitaan koko arvoketjussa n. 2 500 ihmisen työpanos (lähde: Metsä Groupin Viesti 1/2021). Kutakin Pekkaa ja Pirkkoa päälle se tekee siis n. 400 000 euroa.

Hyvä tuote lienee alasta riippumatta sellainen, jonka asiakas on valmis ostamaan mahdollisimman korkealla hinnalla. Eli kiinaksi käännettynä: voisiko sellusta kehittää sellaisen ”korkean jalostusarvon” tuotteen, jolla kiinalainen haluaisi hoitaa intiimihygieniansa nykyisen vessapaperin sijaan paljon kalliimmalla?

Paperille painetut kirjat ovat yksi osa selluloosan arvoketjua. Täällä ensimmäiset käsikirjoitusluonnokset, ja ensimmäiset painokset siirretään useimmiten kirjailijan päästä paperille. Suomalaisista kirjoista myydään ulkomaille käännösoikeuksia, ei fyysisiä kirjoja. Kirjat toki saatetaan sielläkin painaa suomalaisista metsistä peräisin olevalle selluloosalle.

Olisikohan noiden kirjoina ulkomaille myytävien sanojen jalostusarvoa mahdollista nostaa, vai myymmekö niissäkin bulkkia? Onko kirjan jalostusarvo korkeampi tietokirjana, vaiko jonakin kaunokirjallisena teoksena? Myymmekö dekkareita liian halvalla ja liukuhihnalta? Saavatko niitä meitäkin enemmän maailmalle syytävät ruotsalaiset omistaan suuremman arvonlisäyksen – ehkä jopa suuremman, kuin 400 000 euroa vuodessa per tuotantoketjuun osallistuva henkilö?

Olen tainnut itsekin syyllistyä matalan jalostusarvon kirjavientiin. Otsikkokuva on Lyonin Quais du Polar -kirjafestivaaleilta, joilla olin esiintymässä maaliskuussa 2019. Sinä vuonna, ja kaikkina muinakin vuosina verotuspäätökseni on kertonut aika lailla pienemmistä arvonlisäyksistä, kuin tuo edellä mainittu summa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjallisuusvienti, kirjavienti, biotuotetehdas, Metsä Group, jalostusarvo, Martti Linna, Quais du Polar

Suomen metsien historia on myös nälän historiaa

Perjantai 26.2.2021 klo 8:47

Niittyraivio_netti.jpg

Lumikenkäilin viime viikonloppuna katsomassa suota, jolle istutin 1970-luvun puolivälissä isäni kanssa kuusentaimia tiheän hieskoivuvitelikön alle. Suo oli ojitettu muutamaa vuotta aikaisemmin. Suuri osa koivuista oli vesasyntyisinä jo lahoja, mutta ne tarjosivat silti hallanaroille kuusentaimille suojaa niiden ensimmäiset vuodet. Istutusaika oli kevättä. Muistan, kuinka taimisäkit painoivat alle kymmenvuotiaan kapeita harteita.

Tuolloin ei tässä maassa juurikaan tiedetty puhua lapsityövoiman käytöstä. Nyt, retkeni aikana suota peitti paksu ja upottava vitivalkoinen lumi. Oli raskasta, mutta samalla nautinnollista liikkua hiljaisessa metsässä.

Kohta 50-vuotiaat kuuset ovat kasvaneet hyvin. Laskin, että puuston vuosittainen kasvu on nyt toistakymmentä kuutiota uutta puuta hehtaarille. Se tarkoittaa suurin piirtein saman verran kasvuun sidottua hiiltä tonneina. Muutaman vuoden perästä on viimeisen harvennushakkuun aika. Parhaat yksilöt, ehkä 400 – 500 runkoa hehtaarilla jäävät kasvattamaan vielä itseensä lisää vuosilustoja.

Aikanaan – sitten, kun minua ei enää täällä ole – joku kenties hakkauttaa ne pois. Niistä tehdään sahatavaraa talojen seiniin, lattioihin ja muihin tarpeellisiin rakennuskohteisiin. Sahausjätteestä, kuoresta ja latvaosista tulee selluloosaa, lämpöä ja muuta tarpeellista.

70-luvun lahoista koivuista ei ole enää montakaan pystyssä. Kuusikon aukkopaikkoihin on sinne tänne syntynyt joitakin sorjia koivuja myöhemmin luonnostaan. Haluan, että tulevassa harvennushakkuussa ne jätetään pystyyn, tuleviksi siementäjiksi ja lahopuiksi sellaisia tarvitseville linnuille ja muille eläjille. Suon laiteilla on tiheitä harmaaleppäpuskia, ne saavat jäädä koskematta.

Harvennusta suunnitellessa on jo mietittävä, miten suolle saadaan aikanaan aikaan uusi taimikko. Toisen kuusisukupolven kasvattaminen samalla alalla arveluttaa sienitautivaaran vuoksi. Lehtipuusto olisi hyvä, mutta sitä ei tahdo oikein kasvaa valoa vievän kuusikon alle.

Suomalaista metsänhoitoa arvostellaan näinä päivinä ankarasti. Monesti hyvästä syystä, sillä luonnon kanssa toimiessaan erehtyväinen ihminen tekee myös virheitä. Monesti arvostelu perustuu kuitenkin hyvin kapeaan katsantoon. Maamme kaikki metsät eivät voi olla enää luonnontilaisia – mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Metsissä näkyy myös meitä edeltäneiden ihmisten elämä ja nälkä. Metsiä on kaadettu rasiin ja kaskettu satoja vuosia nauriin ja viljan kasvattamiseksi omalle perheelle. Huonoimpia puita – niitä pystyyn kuivaneita ja lahoja – on kerätty polttopuiksi kylmien talvien varalle. Tervaa on poltettu kituliaan elannon tarpeiksi. Viime sotien jälkeen Suomi asutti maaseudun pienille kylmille tiloille satoja tuhansia evakoita ja rintamamiehiä. Sotakorvaukset ja teknologiateollisuuden tuotekehitys maksettiin hyvin pitkälle ulkomaille viedyllä paperilla ja sahatavaralla.

Metsissä ja niiden luonnontilaisuudessa näkyy paitsi nälkä, myös meitä edeltäneiden ihmisten elämänusko. Ei liene sattumaa, että tämänkin 1970-luvulla istuttamamme suolämpäreen kutsumanimi on aina ollut Niittyraivio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, puunistus, evakot, metsä, tervanpoltto, suometsäMartti Linna

On muistettava, että diktaattoritkin kuuluvat vähemmistöihin

Lauantai 13.2.2021 klo 10:41

Mielentilapasi_pikkunetti_2.jpg

Nykyisin julkisuudessa puolustetaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia. Vähemmistöjä tuntuu riittävän kaikilla elämänaloilla puolustettaviksi sen toisen ryhmän, ”enemmistön” edessä. Aina ei ole selvää, millä perusteella jokin vähemmistö on enemmän puolustettavan arvoinen kuin jokin toinen.

Asiaa miettiessäni olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että jokainen meistä kuuluu elämässään johonkin vähemmistöön. Olen esimerkiksi itse yli 50-vuotiaana miehenä numeroiden perusteella selkeästi vähemmistössä suhteessa kaikkien muunikäisten suomalaisten määrään. Kirjoitan myös kirjoja, mitä kovin moni suomalainen ei tee työkseen.

Niin, ja pidän monen jo historian suureen romukoppaan tuomitsemista lavatansseista, jotka ovat nyt viranomaismääräysten takia pitkällä tauolla. Riittävätkö nämä tekijät tekemään minusta puolustamisen arvoisen vähemmistön edustajan? Jos riittävät, niin mikä tai kuka on oikea taho puolustamaan minua – itseni lisäksi, ja ketä vastaan?

Vähemmistön käsitteeseen tuntuu monesti liittyvän kuva tai tunne huonommuudesta. Joko vähemmistö itse, sen puolustajat tai sitä vainoava enemmistö pitää (tai sen ajatellaan pitävän) vähemmistöä jollakin tavalla huonompana kuin suurta enemmistöä. Enemmistöä, jolla juuri tämän vähemmistökriteerin suhteen asiat ovat paremmalla tolalla kuin vähemmistöllä.

Jos hyväksymme lähtökohdaksi oletuksen, että jokainen meistä on jollakin elämänsä saralla osa vähemmistöä on syytä kysyä, millä perusteella jotkin vähemmistöt saavat äänensä ja hätänsä kuuluville ja jotkin toiset eivät? Onko se kiinni siitä, mihin vähemmistöön kuuluu eniten äänekkäitä kansalaisia? Vaiko siitä, kenen hallussa ovat ne kovinta ääntä pitävät äänitorvet?

Todellinen tai oletettu vähemmistöön kuuluminen, lisättynä siihen ympätyllä huonommuuden tunteella on pirullisen vaarallinen asia. Moni kumouksellinen liike, terroristinen teko tahi muu vaarattomampi järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle luisuminen on lähtenyt liikkeelle juuri tuosta yhdistelmästä.

Ehkä on siis hyvä, että vähemmistöt saavat kaipaamaansa näkyvyyttä. Asioille voidaan tehdä jotakin, ennen kuin ne kärjistyvät. Silti on varottava antamasta vähemmistöille liikaa valtaa. Suuri enemmistö on kuitenkin se, joka pitää yhteiskuntien rakenteita pystyssä. On myös muistettava, että kaiken maailman diktaattoritkin ovat häntyreineen jonkinasteisia vähemmistöjä tässä maailmassa.

Ja se jos mikä on hyvä asia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: enemmistö, vähemmistö, vähemmistöt, demokratia, diktatuuri, Martti Linna

Vanhemmat kirjoitukset »