Kaikki nuo mainiot luetut kirjat, jotka tekivät minusta kirjailijan

Maanantai 26.6.2017 klo 14:32

Olen huomannut monen muun ammatikseen kirjoittavan ihmisen lailla, että kävelylenkki työnteon välissä virkistää paitsi ruumista, myös aivoja. Paras tulos ei aina synny istumalla sinnikkäästi koneella. Tarvitaan niitä taukoja, jolloin aivot saavat rullata vapaasti.

Tänä aamuna pohdin tuolla happihypyllä niitä kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Monet ovat vaipuneet unholaan. Moni kirja palaa mieleen, kun jokin asia tai tapahtuma niistä muistuttaa. Ne kaikkein tärkeimmät kirjat muistan varmasti aina.

Seitsemän vuoden iässä luin läpi Raamatun. Miksi? Kas, kun kaikki muu kodistani löytynyt kirjallinen materiaali oli siihen mennessä jo luettu. Lukukokemus oli ilmeisen vahva: muistan vieläkin monia tuon ison kirjan sananlaskuja ja muita hienoja lauseita ulkoa. Niitä olen hyödyntänyt muun muassa Sudenmaa-sarjassani. Onhan sen päähenkilö, rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaa rovastin poika.

Kellopeliappelsiini, Anthony Burgessin vuonna 1962 ilmestynyt kelpo romaani opetti minulle, ettei romaanin kielen tarvitse olla lineaarista ja jäykkää, jotta se pystyy kertomaan tarinansa. Tuo kirja on silkkaa kielen ilotulitusta - silti nautittavaa ja aidosti erilaista.

Joseph Hellerin Catch-22 on suosikkiromaanini. Kirjalla on selkeä teema: ihmisen elämässä tulee aina vastaan sääntö, joka korvaa edellisen säännön. Tämä sääntö, Catch-22 elää koko ajan mukana romaanissa, mutta ei tee sitä päälleliimatun oloisesti. Kirjan olen lukenut lukemattomia kertoja, mutta en vieläkään tajua miten Heller pystyi pitämään kasassa lähes parinkymmenen henkilötarinan eepoksen.

Pentti Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun nousi ehkä yllättäenkin metsälenkilläni mieleen vahvana lukukokemuksena. Kyllä, se oli tajunnan räjäyttävä lukukokemus nuorelle miehelle. Sen jäljet näkyvät vahvana vaikkapa ensi syksynä ilmestyvässä ensimmäisessä lastenromaanissani Isän luokse.

Menkää lenkille, ihmiset. Tajunta laajenee.

Tarina Josef Mengelestä, eli kuinka tavallisesta ihmisestä tulee hirviö

Tiistai 20.6.2017 klo 7:29

Luen parhaillaan Gerald L. Posnerin ja John Waren kirjoittamaa teosta Josef Mengele - Elämä ja teot (Minerva Kustannus Oy 2017). Se kertoo Auschwitzin keskitysleirin kuuluisimmasta SS-lääkäristä, erityisesti kammottavilla kaksoskokeillaan "ansioituneesta" Josef Mengelestä.

Mengele oli yksi niistä siististi pukeutuneista teloittajista, jotka jakoivat keskitysleiriin saapuvia rautatiepihan lastauslaiturilla siirtymään oikealle tai vasemmalle. Jako tarkoitti, että ihminen kuoli joko nopeasti kaasuun tai hitaasti nälkään, tauteihin tai epäinhimillisissä kokeissa. Mengele ei koskaan joutunut oikeuteen teoistaan. Ehkä on elämän ironiaa, että hän kuoli hukkumalla - aivan kuten monet hänen uhreistaan.

Mengelestä on kirjoitettu paljon tarinoita. Niissä hänet kuvataan pedoksi, josta pahuus näkyy ulospäin. Posnerin ja Waren erinomaisessa kirjassa elää ja hengittää ihan tavallisen oloinen ihminen. Sellainen, joka ei tunne katumusta. Sellainen, joka uskoo tehneensä oikein ja hyvää.

Verranto nykypäivän terroristeihin ja itsemurhapommittajiin, saati moniin höyrypäisiltä tuntuviin poliitikkoihin on helppo tehdä. Pahuus, se ei tule meihin mistään ulkopuolelta. Ei neljän lapsen isä, joka ajaa autonsa tahallaan väkijoukkoon voi olla täysin paha.

Olipa kerran metsäammattilainen, josta tuli kirjailija - haastatteluni Luonnon varassa -lehdessä

Maanantai 5.6.2017 klo 8:56

Antamiaan haastatteluja on vinkeä lukea, kun tekee itsekin toimittajan töitä. Sitä seuraa ihan oppimismielessä, millaisia asioita haastattelua tekevä toimittaja kysyy, ja kuinka hän haastateltavan puheita suodattaa ja editoi.

Tiina Eklund teki Luonnon varassa -lehden kesäkuun numeroon minusta juttua. Täytyy sanoa, että ainakin haastateltavan mielestä tarinasta tuli ihan kohteensa näköinen.

Kiitos.

Tällä viikolla istutin oman Suomi 100 vuotta -juhlametsikköni

Perjantai 2.6.2017 klo 19:51

Tällä viikolla kuokin ja kylvin kiviseen rinteeseen alun uudelle metsälle.

Edellisen puusukupolven kasvatti alulle Antti Brandt, silloinen metsänomistaja. Brandt, kolmen lapsen isä, kaatui Laatokan Karjalassa lokakuussa 1941.

Hänen laillaan minäkään en tule näkemään näitä puita täyskasvuisina. Metsässä löytää aina mittasuhteita turhille hörhellyksilleen ja kiireilleen.

Synkät tulevaisuudenkuvaukset houkuttelevat taas ihmisiä - YLE:n Jani Tanskasen Tuhon ja toivon kirjat

Tiistai 18.4.2017 klo 7:02

Dystopia- eli synkkää tulevaisuutta ennustava kirjallisuus on ponnahtanut maailmalla taas pinnalle erään presidenttivaalin myötä. YLE:n toimittaja Jani Tanskanen on kerännyt ansiokkaasti erilaisia dystopioita tähän listaukseen.

Oma esikoisromskuni Syysmarkkinat (2005) löytyy näköjään otsikon Lisää dystooppista naurua alta. Valitettavasti se, mitä siinä maalailin ei ole enää tulevaisuutta vaan tätä päivää.

Miksi murhan viihdekäyttöä ei kriminalisoida?

Sunnuntai 16.4.2017 klo 13:11

Läheisen ihmisen väkivaltainen kuolema ei ole hauska asia silloin, kun se sattuu omalle kohdalle. Silti me katsomme, luemme ja kuuntelemme pelkästään yhden vuoden aikana vähintäänkin satoja murhia, surmia ja tappoja televisiosta, elokuvista, Internetistä ja kirjoista. Jotkut sanovat sitä viihteeksi. Sanovat jopa pitävänsä siitä.

Miksi ihmeessä? Jännityksen vuoksiko? Vai siksi, että fiktiivisiin murhiin liittyy usein arvoitus, joka kiehtoo? Vai tyydyttävätkö nuo väkivallan teot omaa väkivallan tarvettamme, jota emme voi järjestäytyneessä yhteiskunnassa purkaa luonnollisesti?

Toisen ihmisen kohteleminen kaltoin toimii ajurina monessa hienosti tehdyssä tarinassa. Myönnän, syyllistyn itsekin kirjoittajana tuohon samaan asiaan.

Silti sitä on joskus syytä ihmetellä.

Isän luokse, ensimmäinen lastenromaanini ilmestyy elokuussa

Tiistai 11.4.2017 klo 14:40

Tieteellinen tutkimus ja tiedotus on täynnä ristiriitoja

Lauantai 1.4.2017 klo 17:56

Toimittajana ja kirjailijana käytän lähteinäni usein tieteellisiä tutkimuksia ja eri asiantuntijoiden keräämiä taulukoita ja tilastoja. Niin usein kuin mahdollista, varmistan ylös kirjaamani tiedon jostakin toisesta lähteestä.

Aina se ei ole mahdollista. Tieteen harjoittamiseen ja tutkimukseen kuuluu useimmiten jonkinlainen epävarmuus niiden tulosten oikeellisuudesta. Jotta tutkimus on hyvää ja luotettavaa, täytyy sen tulkitsijoilla olla lupa kyseenalaistaa tutkimuksen tuloksia.

Tällä hetkellä arvostetut suomalaistutkijat kiistelevät siitä, lisääkö vai vähentääkö metsien suunniteltu lisäkäyttö Suomen kasvihuonepäästöjä vai ei. Metsäihmisenä seuraan keskustelua kiinnostuneena.

Ymmärrän myös tutkijoiden vaikeudet. Muuttujia on niin paljon. Esimerkiksi aika, puiden biologia, ilmastonmuutoksen yhteisvaikutukset, erilaiset metsätuholaiset, käytettävissä olevat mittaustavat ja -välineet, puun kanssa kilpailevien raaka-aineiden hyvät ja huonot puolet.

Täysin erilaiset näkemykset samasta asiasta kenties huvittaisivat, ellei kysymyksessä olisi sananmukaisesti kuolemanvakava asia koko ihmiskunnan kannalta.

Joskus kirjailija jää kiinni päähenkilönsä elämään - haastatteluni Kymen Sanomissa 12.3.2017

Sunnuntai 12.3.2017 klo 13:16

Toimittaja Outi Palmu haastatteli minua Kasvuaikaa -romaanini tiimoilta Kymen ja Kouvolan Sanomiin. Juttu ilmestyi tänään.

Kiitos taitavalle toimittajalle. Toisen ihmisen ajatusten tiivistäminen muutamaan riviin ei ole helppo tehtävä. Aikamoisen määrän erilaisia haastatteluja puhtaaksi kirjoittaneena suhtaudun siihen työhön nöyrästi: mikä on se kärki, mitä haastateltava haluaa sanoa? Mikä on se asia, joka haastateltavan sanomassa voisi kiinnostaa lukevaa yleisöä?

Sain ahaa-elämyksen, kun luin nyt Outin kirjoittaman jutun. Noin se juuri on. Ristiriita on minulle romaanin kirjoittamisessa kaiken moottori ja kiusaava asia. Se pakottaa ottamaan selvää, tekemään pohjatöitä. Yrittämään ymmärtämistä.

Välillä onnistun. Monesti en. Onneksi kysymyksessä ovat vain sepitteelliset tarinat. Oikeassa elämässä toisen ihmisen ymmärtäminen väärin aiheuttaa hirveitä asioita.

Mutta jospa sepitteet edes auttaisivat jotakuta yrittämään sitä ymmärtämistä?

Trump voi olla parasta mitä medialle on pitkään aikaan tapahtunut

Maanantai 27.2.2017 klo 7:53

Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump näyttää katkaisseen välinsä osaan oman maansa suurimmista valtamedioista. Myös muut isot mediatalot, kuten brittien BBC saavat osansa. Asiaa kauhistellaan sekä sosiaalisessa että kaupallisessa mediassa. Sananvapauden ja tiedotusvälineiden vallan vahtikoira-statuksen pelätään olevan vaarassa.

Minä näen tapaus Trumpissa tiedotusvälineille myös suuren mahdollisuuden korostaa omaa merkitystään yhteiskunnassa. Omaa tekemistä on mietittävä kriittisesti: mihin vedetään rajat siinä, kun toimittaja laukoo suorassa televisiolähetyksessä tai valtalehden kolumnissaan omia mielipiteitään yleisinä totuuksina?

Entä onko televisiouutisten toimittajaketjutus (toimittaja haastattelee toista toimittajaa asiassa, johon olisi parempiakin ulkopuolisia asiantuntijoita tarjolla) viety jo liian pitkälle? Kuinka paljon lehtitalojen yhä yleistyvä tapa ostaa toisiltaan toimituksellista aineistoa ja sen yhteistuotanto kaventavat sitä moniäänisyyttä, josta tavallinen lukija - toivottavasti - muodostaa oman käsityksensä asioista?

Kuinka median yhä kiristyvä avustajakäytäntö, jossa avustajalta halutaan kaikki tämän tuottamaan juttusisältöön liittyvät oikeudet yhä pienempää korvausta vastaan vaikuttaa siihen, että ne yhteiskunnan äärilaidoiltakin tulevat heikot signaalit muutoksista pääsevät esille?

Trumpin esikunnan markkinoima "vaihtoehtoinen todellisuus" voi hyvinkin olla jo piilevä käytäntö osassa tiedotusvälineiden toimintaa ilman, että me edes tajuamme sitä. Voi hyvinkin olla, että me mediasta elävät vielä jonakin päivänä  kiitämme tätä Valkoiseen taloon muuttanutta miestä, joka herätti meidät tuottamaan parempaa uutisvirtaa. Sellaista, joka ei perustu totuuteen vaan todellisuuteen.

Kasvuaikaa, 11. romaanini ilmestyi - mitä siitä sanoisin?

Keskiviikko 15.2.2017 klo 14:41

Joitakin vuosia sitten päähäni pälähti ajatus: Mitä ihan tavallisessa suomalaisessa omakotitalolähiössä tapahtuisi, jos sinne muuttaisi ekologisesti tiedostava, mutta sikamaisen rikas IT-miljonääri ja käyttäytyisi naapureitaan kohtaan kuin villin lännen karjaparoni?

Tuosta ensimmäisestä ideasta on kulunut jo aikaa. Kirjoitin teoksen monta kertaa uusiksi. Matkalla tarinan sisältö ja teema muuttuivat, muokkautuivat. Tänään kävin hakemassa sen tekijänkappaleet Postista kotiin.

Kirja näyttää hyvältä. En yhtään tiedä, mitä lukijat tulevat siitä pitämään. Jokainen heistä tekee tarinasta omansa, omanlaisensa.

Kasvuaikaa, yhdestoista romaanini ja seitsemäs Sudenmaa-sarjan teos on ilmestynyt.

Tunteisiin vetoava tarina ei aina toimi uutisjutussa

Perjantai 10.2.2017 klo 15:17

Viime aikoina olen miettinyt paljon tarinankäytön merkitystä lehtiartikkelien laatimisessa. Ikiaikaisen tarinan hyödyntämistä näkee yhä enemmän aivan tavallisen uutispäivän sanomalehdessä: uutisjutussa on sankari, pahis, sankarin kokemia vastoinkäymisiä ja lopulta niiden jälkeinen onnellinen loppu.

Ongelmaksi voi tulla, että toimittajan harrastama maalailu voi peittää alleen pääasian jonka pitäisi olla uutinen ja jutun kärki. Toinen ongelma voi olla se, että kun tarina kerrotaan vain yhden ihmisen näkökulmasta, vain siitä tulee ehdoton totuus. Muita näkökulmia ei samaan asiaan tuoda esille.

Vähän samasta asiasta kirjoittaa Janne Arola tänään ilmestyneessä Journalistissa:

"Erityisesti näinä aikoina, kun valtamedia pyrkii kiivaasti erottautumaan valemedioista ja propagandasivustoista, faktojen paikkansapitävyyden varmistamisen pitäisi olla ensisijaisen tärkeää. Viime aikojen ilmiö on kuitenkin se, että yksittäisten ihmisten kokemuksia nostetaan tasaveroisiksi asiantuntijatiedon rinnalle. Mediassa näkee säännöllisesti tarinallisia juttuja sairaudesta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta selviytyneistä ihmisistä. Usein lähteenä ovat vain haastateltavat itse, eikä heidän taustojaan tai sanomisiaan ole tarkistettu muualta."

Yhdyn täysin Janne Arolan näkemykseen. Jos ja kun isolla pensselillä halutaan maalata ihmisen mielikuviin vetoavaa tarinaa, ei silti pidä tinkiä faktojen tarkistamisesta aina kun se on mahdollista - vaikkakin se mikä on totuus, on joskus pahuksen vaikeaa kaivaa esille.

Matkalla ideasta hyväksi romaaniksi on monta mutkaa

Perjantai 20.1.2017 klo 9:05

Kirjoitusvirheitä. Persoonattomia henkilöhahmoja. Ylimääräisiä adjektiiveja. Kesken matkan uupuvia juonenkuljetuksia. Turhia lauseita. Hyvä idea, joka ei toimikaan niin kuin sen piti. Päälle syystä tai toisesta painava kirjoittamisen deadline. Turtumus ja kyllästyminen oman romaanin päähenkilöön.

Kirjailijan työssä on monia vaaranpaikkoja. Edellä ei ole lueteltu niistä läheskään kaikkia. Kirsinkirjanurkka-blogin pitäjä käsitteli kirjoituksessaan 17.1.2017 syitä, miksi dekkareita julkaistaan niin paljon Suomessa. Hänen havaintonsa koskivat dekkareita, mutta mielestäni ne ovat yleistettävissä mihin tahansa kirjallisuuden lajiin.

Tuo blogiteksti kannattaa lukea ajatuksella. Jokainen kirjan lukija lukee sitä omien arvostustensa ja mieltymystensä mukaan. Myös kustannustoimittaja, joka suosittelee edustamaansa kustantajaa joko julkaisemaan tai hylkäämään käsikirjoituksen.

Toivottavasti tässä maassa ei ole yhtään sellaista jo julkaissutta kirjailijaa, jolla ei ole mapissaan jonkin kokoista pinoa kohteliaita hylkäyskirjeitä. Ne tekevät kipeää, mutta pakottavat myös ajattelemaan. Kenties kokeilemaan jotakin uutta tapaa kertoa tarinaa. Kenties ne auttavat löytämään jotakin.

Minäkin linkitin tuon blogitekstin naamakirjaani. On totta, että hyvän kirjan voi kirjoittaa myös yhdeltä istumalta. Minä en ole siihen koskaan pystynyt - monen lukijan mielestä en varmaan ole edes kirjoittanut yhtään hyvää kirjaa. Hyväksyn tuomion, en valita siitä mihinkään.

Väitän kuitenkin, että jokainen uusi kirjoittamis- ja editointikierros kirkastaa jokaisessa käsikirjoituksessa sen ydintä. Sitä, joka kirjasta pitäisi jäädä mieleen sen jälkeen, kun sen takakansi on suljettu.

Valtio ei ole yritys - vaikka sitä johdettaisiinkin niin

Keskiviikko 11.1.2017 klo 9:11

Toisinaan jokin kuulemani lause jää kaihertamaan mieleen. Näin kävi viime sunnuntaina (8.1.), kun radioni oli auki puolelta päivin. Sieltä tuli Kansanradio, tuo tosikoiden ja veitikoiden juttupaikka jota inhotaan ja josta tykätään.

Eräs naissoittaja sanoi jotenkin näin: "Valtio ei ole yritys, mutta nyt Suomea johdetaan kuin yritystä."

Yritys määritellään yleensä yhden tai useamman henkilön perustamaksi toiminnaksi, jonka tavoitteena on taloudellisen hyödyn tavoittelu. Toki yrityksen perustajilla voi olla muitakin tavoitteita, kuten sellaisten palvelujen luominen yhteiskuntaan joita he katsovat vielä puuttuvan. Yritykselle on myös tyypillistä, että yrittäjä, yrittäjät ja toiminnan rahoittajat kantavat vastuuta toiminnasta ja usein vastaavat siitä omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan.

Entä mikä on valtio?

Julkisoikeuden mukaan se on ihmisten muodostama yhteisö, joka käyttää tietyllä maantieteellisellä alueella itse määrittelemäänsä ja pysyvää valtaa. Max Weberin tunnettu määritelmä valtiolle on, että se on organisaatio, jolla on lain säätelemä väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella.

Suomen kieleen sana valtio tulee sanasta valta. Perinteisen valtio-opin mukaan valtion olemassaolo perustuu kolmeen tukipylvääseen: sillä on oikeus säätää lakeja, oikeus käyttää niitä ja panna niitä täytöntöön.

Toki valtiolla on myös taloudellista valtaa - varsinkin meihin kansalaisiin, jotka maksamme sen toiminnan veroillamme. Silti tuo Kansanradioon soittanut kansalainen taitaa olla oikeassa. Ristiriita on olemassa: en löytänyt yhtään määritelmää, jossa nykyaikaisen ja demokraattisen valtion tehtäväksi olisi katsottu taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Kaikella on aikansa, kirjoitti jo kuningas Salomo

Lauantai 31.12.2016

Vuosi vaihtuu tänä päivänä. Keräsin erästä lehtijuttua varten tietoa siitä, mitä ihmiset ovat aikojen kuluessa kirjoittaneet ajasta ja sen kulumisesta.

Aikaa on ajateltu paljon. Kuningas Salomon - oman aikansa viisaimmaksi kutsutun - suuhun on kirjoitettu oheisia ajatuksia Raamatun Vanhassa testamentissa.

Juuri tuollaisia aikoja olemme eläneet vuonna 2016. Elämämme mahtunee noihin lauseisiin myös vuonna 2017.

La maison de vos rêves - first crime story about ISO-standards ever?

Torstai 15.12.2016 klo 10:25

For me as a writer it is always a pleasure to read all kinds of thoughts about my books. Both positive and negative ones. If someones finds something to say about the book, there has to be something that touched reader.

This writing of french blogger about my novel La maison de vos rêves (came out in France this year) made me happy. She wondered, if this book is the first crime story ever concerning standardization on an organisation and satisfied clients. She also wrote, that every one working at marketing and with customers should read this book.

I must admit, I'm pleased. Big theme of this book for me was that how difficult it is for us unrationalized human beings to get involved in to rationalized organisations. Many times it hurts, when this happens.

This french blogger couldn't know, that I read a lot about ISO 9001- and ISO 14001-standards before I started to write. She couldn't know my meaning. She made it all by herself.

So, I think I made it :)

Leimakirves heiluu taas - nyt ihmisten kesken

Keskiviikko 7.12.2016 klo 6:48

Tulin töihin metsäalalle 80-luvulla. Silloin leimakirves oli jo pikku hiljaa poistumassa metsätyömailta ja puuvarastoilta. Kirveellä merkittiin hakkuussa poistettavat puut niiden kylkiin tehdyillä pilkoilla. Kirveellä myös merkittiin varastopaikalla, mille yhtiölle sinne pinotut puut kuuluivat.

Seurasin surullisena kielenkäyttöä sosiaalisessa mediassa, ja muissa sähköisissä medioissa eilen. Silloin, 6. joulukuuta vietettiin Suomen 99. itsenäisyyspäivää. Toisaalla Helsingissä marssivat natsit. Toisaalla oli nähty suvakkien ja heidän suojattiensa kulkue. Iloittiin, kun niitä toisia oli niin vähän, ja poliisit pitivät heidät hyvin kurissa.

Yksi televisiouutisten pääaiheista oli eri ryhmien mahdollisen yhteenoton raportointi. Sitä ei tullut, toimittaja seisoi yksin mikrofoni kädessään Hietaniemen hautausmaalla. Toivon, ettei uutistoimituksen väki pettynyt odotetun uutisaiheensa menemisestä mönkään.

Harvennusmetsässä leimakirveen iskun sai useimmiten kokea puista se kaikken huonoin: paksuoksainen, rungoltaan väärä, huonolatvainen. Se sai väistyä parempiensa kasvun tieltä. Minusta näyttää siltä, että yhteiskunnassa on otettu taas leimakirves käyttöön.

Nyt sillä leimataan puiden sijasta ihmisiä. Niitä toisenlaisia. Erilaisia. Jotka joutaisivat pois.

Kaupunkikasvihuone sopisi Etelärantaan Guggenheimin paikalle

Lauantai 3.12.2016 klo 8:58

Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori esitti Hesarissa (2.12.) omaperäisen ja harkinnan arvoisen vaihtoehdon Helsingin Etelärantaan (toivottavasti) tulematta jäävän Guggenheim-museon tilalle.

Taulavuoren esityksessä Etelärantaan rakennettaisiin meri- ja aurinkovoimalla lämpenevä kaupunkikasvihuone tuottamaan lähiruokaa kaupunkilaisille. Samalla kasvihuone toisi valoa ja elämää pääkaupungin vuodenaikojen ja säiden vaihtelusta kärsivään torielämään.

Näen ehdotuksessa paljon erilaisia lisäarvoja. Kaupunkilaiset ovat harmittavasti Suomessakin vieraantuneet ruoantuotannon todellisuudesta. Esimerkiksi Pariisissa kerrostalojen kattopuutarhoja edistetään isolla rahalla - ei olisi pahasta, jos Helsingissäkin koululaiset pääsisivät katsomaan oikeasti niitä vihreitä kasveja, joista elämämme riippuu.

Ekologisuus ja puutarhanhoito on maailmalla ollut jo pitkään nouseva trendi. Uskoisinpa, että matkailullisesti tuotos/panos-suhde olisi tässä ideassa paljon parempi kuin monikansallisessa Guggenheim-konseptissa.

Kasvuaikaa, my 7th crime story of Reijo Sudenmaa will be published 2/2017

Tiistai 15.11.2016 klo 11:28

I just received a delivery from my finnish publisher Myllylahti. It contained first outlook of my next novel called Kasvuaikaa (Time of growth). It will be published in february 2017.

When I started to write first Sudenmaa-story in 2005, I didn't know I would write at least six more. It is common, that  a writer will become as a very close friend with his characters. That is what happened to me, too. I want to know, what wil happen to that tall and sometimes crude policeman called Reijo Sudenmaa.

... and a crime story is a very good way to observe this world, that many times is very different than we think...

Kasvuaikaa, seitsemäs Sudenmaa-rikosromaani ilmestyy helmikuussa 2017

Tiistai 15.11.2016 klo 11:13

Aloitan juuri kustannustoimittajani lähettämän romaanin oikovedoksen läpikäymistä. Kirjailijalle iso hetki: näen ensimmäistä kertaa, miltä pitkään työstämäni tarina tulee näyttämään kirjan lukijoiden silmin katsottuna.

Kasvuaikaa, seitsemäs Sudenmaa-rikosromaanini ilmestyy Myllylahden kustantamana helmikuussa 2017. Kun aloitin Ahventen valtakunnan, sarjan ensimmäisen teoksen kirjoittamista vuonna 2005, en tiennyt kirjoittavani tuosta isosta rikosylikonstaapelista vielä monta kirjaa.

Kirjailija kiintyy päähenkilöihinsä. Ja rikosromaani on pahuksen hyvä tapa tutkailla tätä matoista maailmaa.