Onko puolueettomalle journalismille koskaan ollutkaan oikeasti tarvetta?

Maanantai 28.9.2020 klo 7:30

"Mutta entä jos puolueeton, korkealla ammattietiikalla tehty journalismi ei olekaan ikinä ollut suurelle yleisölle kovin tärkeä syy maksaa median kuluttamisesta? Entä jos jo sanomalehtien kulta-aikoina tärkeä syy tilata lehtiä olivat tv-ohjelmat, säätiedot, menovinkit ja erilaiset paikalliset ilmoitukset, joita ei kerta kaikkiaan muualta kootusti nähnyt? Eli toisin sanoen: mitä jos koko meidän tarinamme suomalaisesta journalismista on väärä?"

Näin kirjoittaa toimittaja Janne Zareff tuoreessa Journalistissa 7/2020. Lehti on Suomen Journalistiliiton jäsenlehti. Ajatus on mielenkiintoinen.

Me suomalaiset olemme perinteisesti olleet lehdenlukijakansaa. Aamukahvipöydässä on päivitetty omat tiedot ympäröivästä maailmasta ajan tasalle. Aikaisemmin paperilehdestä, nykyisin yhä useammin jonkin sähköisen apuvälineen kautta. Ja yhä useammin joiltakin muilta nettisivuilta, kuin niiltä perinteisiltä Ylen, Helsingin Sanomien tai maakuntalehden nettisivuilta.

Moni perinteisistä medioista on ainakin ilmoittanut olevansa puolueeton suhteessa mihinkään muuhun instanssiin ja vastaavansa sisällöstään vain lukijoilleen. Meidän journalismia työksemme tekevien eettisissä ohjeissa todetaan sama asia.

Ajatus, että tämä ei olekaan sitä mitä lukijat haluavat ja odottavat, kääntää tilanteen päälaelleen. Meistä jokaisella on oma arvomaailmamme, oma "kuplamme". Kykymme ottaa vastaan noiden arvojen kanssa ristiriidassa olevia viestejä vaihtelee.

Jos Janne Zareff on kolumninsa johtoajatuksessa oikeassa, se avaa aivan uusia näkymiä tulevaisuuden journalismiin. Teknisiä alustoja, joilta haluamiaan uutisia voi lukea, niitä riittää tässä maailmassa. Varsinkin englanninkielisinä. Digitalisaation myötä meistä jokaisesta saa melko vähällä vaivalla koostettua Internetin syövereistä aika hyvin kutinsa pitävän henkilöprofiilin.

Voisiko laajalti hyväksytty journalismi ollakin jonakin päivänä sitä, että samasta "tiedosta" meille kullekin räätälöidään enemmän tai vähemmän digitaalisia apuvälineitä käyttäen ihan miun maun mukainen uutinen valitsemaani mediaan, huomioiden poliittiset ja muut katsantokantani?

Ulkonäkö merkitsee, niin ihmisessä kuin muissakin eliöissä

Sunnuntai 20.9.2020 klo 9:00

Signeeraan kirjojani Haminan Valojen Yössä perjantaina

Keskiviikko 9.9.2020 klo 13:27

Vuosi 2020 on ollut minulle kirjailijana kahden julkaistun tietokirjan vuosi. Huhtikuulla ilmestyi Kariston kustantamana tanssilavakulttuuria yli sadan vuoden ajalta ruotiva kirjani Tanssilavojen Suomi. Elokuun alussa sain juhlistaa yhdessä kotikaupunkini Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin väen kanssa tapahtuman 30-vuotisjuhlateosta. Musiikkipitoinen vuosi siis tämä!

Pari vuotta sitten julkaisin omakustanteena kuva- ja tarinapitoisen kirjani Keisareita ja kalastajia: tarinoita itäiseltä Suomenlahdelta. Taisipa tulla tarpeeseen, sillä kirjaa myydään ja kysytään yhä edelleen. Se alkaa olla harvinaista tämän päivän nopeissa julkaisusykleissä.

Haminassa vietetään Valojen Yö-festivaalia ensi perjantaina. Olen Haminan Suomalasessa kirjakaupassa signeeraamassa näitä kolmea tuotostani kello 18-18.20, vaikkapa lahjakirjaksi isänpäivään tai jouluun. Viimeisten tietojen mukaan ne ovat sittenkin tulossa, tästä erikoisesta vuodesta huolimatta.

Valokuva antaa voimaa kestää arkea - varsinkin luontovalokuva

Maanantai 7.9.2020 klo 7:43

Korona surmaa mahdollisesti, mutta yksinäisyys tappaa varmasti

Keskiviikko 26.8.2020 klo 9:08

Heinäkuun alusta saakka Suomen tanssilavat ovat taas saaneet palvella kävijöitään. Osa lavoista päätettiin pitää kiinni koko kesä koronapandemian jatkumisen vuoksi, mutta onneksi osa päätti avittaa tanssikansaa liikunnan nälän ja sosiaalisten kontaktien tarpeen täyttämiseksi.

Olen ehtinyt käydä muutaman kerran tanssimassa, toki suositusten mukaisesti vain oman parin kanssa, turvavälejä noudattaen ja äärimmäistä hygieniaa ylläpitäen. Niin on näkynyt tekevän suurin osa muustakin tanssikansasta, mistä kiitos kanssatanssijoille. En ole ainakaan kuullut, että vielä olisi löydetty lavatansseissa tapahtunutta massa-altistusta tuolle kirotulle k-alkuiselle virukselle.

Tanssiminen on iloinen asia, mutta eräs asia on täyttänyt tanssipaikoilla minut surulla. Niin moni - varsinkin iäkkäämpi - tuttu kanssatanssija on päättänyt jäädä tänä lopuillaan olevana kesänä kotiin. Ymmärrettävistä syistä, mutta harmittaa silti. Monet heistä ovat niitä, jotka tulevat aina tanssipaikalle yksin omalla autolla, ja lähtevät sieltä myös yksin kotimatkalle.

Katsoin joskus englantilaisen dokumentin puhelinhuijauksista. Eräältä englantilaiselta vanhemmalta herrasmieheltä nuo tunnottomat huijarit olivat onnistuneet saamaan suuria puntasummia, monilla eri maksukerroilla ja monenlaisilla valheilla.

Toimittaja kysyi virkeän oloiselta gentlemannilta, miksi tämä suostuu menemään yhä uudestaan samaan retkuun, vaikka jo tietää ettei siellä puhelinyhteyden päässä olekaan sitä hänen unelmiensa naista, joka tarvitsee aina vain lisää rahaa suureen hätäänsä.

Mies katsoi tyynesti toimittajaa silmiin, ja tokaisi:
"Jokin sairaus saattaa tappaa minut, mutta yksinäisyys tappaa varmasti."

Sama kysymys mietityttää tänä aikana, jolloin moni arkailee sosiaalisia kontakteja. Kuinka moni meistä kuolee seuran ja mielihyvän kokemusten puutteeseen, ennen kuin tämä kummallinen aika on ohitse?



Tanssikansaa jo 1960-luvulta lähtien viihdyttänyt Markku Aro esiintyi Diesel-yhtyeensä kanssa Savitaipaleen Välijoen lavalla 23. elokuuta.

Jokaisella on vastuu yhteisestä maapallosta - myös kirjailijalla

Perjantai 14.8.2020 klo 7:53

"Näennäisen aineettomatkin tuotteet, e- ja äänikirja, vaativat tuekseen sähköä ja älylaitteen: voimalaitoksia, kaivoksia, tuotantokoneiston. Painettu kirja on oma lukunsa. Olen laskenut, että kahden romaanini painamiseen on tarvittu 55 kuutiometriä puuta. Se tarkoittaa noin puolta hehtaaria nykypäivän suomalaismetsää tai noin 55 suurehkoa puuta."

Lainaus on peräisin kirjailija Anni Kytömäen kolumnista Sanaston nettisivuilla. Minulla on ollut kunnia lukea Annin tähänastinen tuotanto, ja haastatella häntä näiden hienojen romaanien tiimoilta.

Samoja asioita olen itsekin kirjailijana/pienen metsätilan omistajana/metsäammattilaiseksi koulutettuna/jonkin sortin luontoharrastajana miettinyt. Yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa kokonaisuuksien, saati omien valintojen hallitseminen ja arvottaminen käy yhä vaikeammaksi.

Kun suuri tietokonepalvelinkeskus ilmoittaa käyttävänsä vain ekologisesti tuotettua vihreää sähköä, niin minkä ihmeen takia keskukseen johtaa uusi, korkea suurjännitelinja, jonka tieltä on kaadettu leveälti kasvavaa nuorta metsää?

Arvostan niitä kirjailijakollegoita, jotka ovat kieltäneet kirjojensa julkaisemisen puusta tehdyllä paperilla tai sähköä jokaisella latauskerralla kuluttavana e-kirjana. Niinhän heidän on täytynyt tehdä, jotta he voivat allekirjoittaa netissä hyvällä omallatunnolla avohakkuita vastustavan adressin?

Metsänomistajana voin sentään hyvittää jonkin verran pahoja, kirjailijana tekemiäni ympäristötuhoja istuttamalla puita takaisin kaadettujen tilalle. Tänäkin syksynä - jos korona suo - suuntaan taas kulkuni tallomaan heiniä lakoon pari vuotta sitten istuttamieni taimien juurelta. Toivon, että niiden latvat heiluvat tuulessa siellä kahden- kolmenkymmenen metrin korkeudessa vielä silloinkin, kun minua ei täällä enää ole.

Ehkä ihmisen ikuiselta tuntuvan synnin- ja syyllisyydentunnon keskellä on hyvä yrittää noudattaa Arto Paasilinna-vainaan hienoa "käskyä" romaanista Ukkosenjumalan poika: Älä ole pienille paha.

Jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja

Torstai 6.8.2020 klo 11:28

Tuorein teokseni, Hamina Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisjuhlateos julkaistiin tällä viikolla. Mielenkiintoinen työ, mielenkiintoisia tarinoita ja peräti miellyttäviä ihmisiä, joiden kanssa sain tehdä yhteistyötä kirjaprojektissa. Kiitos kaikesta!

Eräs asia toistui myös tämän kirjani julkaisemisen jälkeen. Kaksi ihmistä otti yhteyttä, ja puhui aivan eri aihepiireistä. Kumpikin heistä tarjotteli minulle ideoitavaksi, ehkä kirjoihin ja kansiin pantavaksi aihetta, joka heidän mielestään ansaitsisi sen. Yhteinen lause kuului: jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja.

En laita tuollaista ollenkaan pahakseni. Itsellänikin on useampaan ruutuvihkoon raapustettuna pivo sellaisia asioita ja havaintoja, joita sietäisi tarkastella lähemmin. Sellaisia, jotka saattaisivat kiinnostaa auki kirjoitettuina ehkä joita kuita muitakin.

Se, että aiheita näin tarjotaan, tietenkin imartelee tarinoita kirjoittamalla suuren osan elannostaan hankkivaa ihmistä. Samalla se kertoo tärkeästä asiasta, jonka edessä sopii aika ajoin nöyrtyä: kaikesta sivistyksestämme huolimatta me ihmiset emme tiedä tästä maailmasta - emme edes siitä osasta, joka on kättemme jälkiä - läheskään kaikkea.

Ja se on hyvä.

Asiaa tanssilavakulttuurista Radio Suomen Päivässä

Tiistai 28.7.2020 klo 18:40

Maanantaina 27.7. alkoi Radio Suomen Päivässä sarja, jossa perataan ja pengotaan suomalaisen tanssilavakulttuurin historiaa, nykypäivää ja vähän tulevaisuuttakin.

Sain kunnian olla avausjaksossa toimittaja Hanna Kataja-Rahkon haastateltavana kirjoittamani Tanssilavojen Suomi -tietokirjan tiimoilta. Tässä tapauksessa haastattelijalla taisi olla aiheesta enemmän tietoa kuin haastateltavalla - moni tanssiharrastaja muistaa Hannan Seinäjoen Tangomarkkinoilta vuoden 2008 tangokuningattarena sukunimellä Talikainen.

Sarjan toisessa jaksossa Hanna kyseli tanssipaikkoja esiintyjinä kiertävien Jonna Ortjun ja Mika Hostikan tuntoja. Kolmannessa osassa, huomenna keskiviikkona ääneen pääsevät mm. tanssinjärjestäjä ja aktiivinen lavatanssija.

Jaksot tulevat ulos peräkkäisinä päivinä alkaen klo 11.02, ja ovat sen jälkeen 30 päivää kuunneltavissa Yle Areenasta. Ensimmäinen jakso löytyy jo täältä.

Jokaisella meistä on oikeus omiin muistoihin

Lauantai 25.7.2020 klo 9:36

Tutustun parhaillaan kirjailija Taija Tuomisen tuotantoon. Taija tulee haastateltavakseni Haminan pääkirjaston Kasper-salin kirjailijakahvilaan tiistai-iltana 15. syyskuuta.

Taija kirjoittaa useampaankin kertaan romaaneissaan ja kirjoittajaoppaassaan siitä, kuinka jokaisella meistä on oikeus omiin muistoihimme. Ajan myötä ne haalistuvat, kenties muuttuvat mutta tuskin koskaan häviävät.

Jäin miettimään noiden muistojen merkitystä, syntymistä ja muuttumista. Tunnistan sen tosiasian, että minulla on päässäni sellaisia muistoja, joita ei voi olla kenelläkään muulla. Muistan ne itse, määrittelen niiden sisällön itse ja myös unohdan ne ihan itse, jos niikseen tulee. Ne ohjaavat omalta osaltaan sitä, kuinka toimin erilaisissa tilanteissa ja käyttäydyn toisia ihmisiä kohtaan.

Aika ajoin jokin ihminen, lausahdus, pieni tapahtuma palaa mieleen ja jää pohdituttamaan. Toisinaan muisto saa hymyn nousemaan kasvoille, toisinaan toivoo että juuri tämä asia olisi painunut unohduksiin. Muistot ovat kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tekevät minusta minut: omalaatuisen persoonan, joita ei ole muita.

Meille on maailman sivu tehty myös yhteisiä muistoja. Niistä muistuttavat patsaat ja muut muistomerkit keskeisillä paikoilla, joiden kautta kuljemme. Yleisradion Elävä arkisto on erinomainen paikka etsiä elävien kuvien kautta yhteistä tuntumaa joskus elämiimme aikoihin. Yleisradio on tehnyt radioon täksi kesäksi kokonaisen kuunnelmasarjan Dingo-yhtyeen vaiheista. Monelle nekin ajat lienevät tärkeä osa elämän aikana kertyneiden muistojen ketjussa.

Kirjoihin – sekä tietokirjoihin että fiktiiviseen kirjallisuuteen – on säilytetty ja tallennettu satojen vuosien ajalta ihmiskunnan yhteisiä muistoja. Erona yksittäisen ihmisen päästä löytyviin muistoihin on, että joku tai jotkut ovat ensin tulkinneet nuo muistot ja ajankuvat omalla tavallaan ja katsoneet ne säilyttämisen arvoisiksi. Monessa maassa yhteiset muistot ovat tänäkin päivänä valtaapitävien omia tarkoitusperiään varten muokkaamia.

Jäin miettimään sitäkin, millaisia muistoja tämä aika meille synnyttää, ja miten niitä säilytetään tuleville sukupolville? Tuottaako jonkun omaa elämäänsä kuvaavan YouTube -tähden nettiin laittama nopeiden kuvien jono samanlaisia omakohtaisia muistoja, kuin hyvin taustoitettu romaani? Muuttuvatko muistojen mielleyhtymätkin tulevaisuudessa enemmän eläviksi kuviksi?

Entä muuttuuko yhteisten ja omien muistojen suhde jotenkin, tästä minää ja minuutta korostavasta ajasta mieleemme jäävissä muistoissa?

Marjastajan kesä täyttyy sinisistä hetkistä

Keskiviikko 8.7.2020 klo 8:39

Luonnonvarakeskus näkyy ennustavan hyvää marjasatoa sekä  mustikalle että lakalle. Kukinta ja pölytys ovat pääosin onnistuneet hyvin, ja viime päivät ovat tuoneet sateita suurimpaan osaan maata. Hellekään ei haittaa, marjat saavat kasvaa ja kypsyä loistavissa olosuhteissa.

Kaltaiselleni marjafiilille tuo on hyvä asia. Vähän huvittuneena olen seurannut keskustelua rajojen taakse jäävistä thaimaalaisista ja ukrainalaisista marjanpoimijoista, vaikka tiedänkin kysymyksessä olevan tiukan paikan suomalaisille marjanjalostajille.

Mediapommitusta täynnä olevassa yhteiskunnassa nostetaan aina vuorollaan jokin, tai joitakin asioita tikun nokkaan. Muutamassa päivässä ne korvautuvat seuraavilla niin sanotuilla tärkeillä asioilla.

Vaikka tietoisuutemme ongelmasta on periaatteessa suurempi kuin koskaan aikaisemmin, emme tule näkemään metsiin ryntäävää suomalaista marjastajakansanliikettä. Mutta toivon silti, että tapaan siellä tänä kesänä muitakin kyykkijöitä.

2000-luvun tanssibändit Tarja Närhin Iskelmäradiossa 28. kesäkuuta

Sunnuntai 28.6.2020 klo 18:25

Tarja Närhin aina sunnuntaiaamuisin Ylen Radio Suomessa juontama Iskelmäradio kuuluu suosikkeihini. Tänä aamuna ohjelmaa oli peräti mieluisaa kuunnella.

Tanssikansa valittaa alati netin moninaisilla keskustelufoorumeilla, ettei Yle:n kanavilta kuule riittävästi tanssimusiikkia.

No, Tarjapa oli lukenut läpi kaksi viime keväänä ilmestynyttä lavatanssikirjaa, Henna Karppinen-Kummunmäen kirjan ja minun Tanssilavojen Suomeni. Niiden innoittamana hän oli koonnut reiluun 50 minuuttiin peräti maistuvan kattauksen tällä vuosituhannella tehtyä tanssimusiikkia.

Kaikenlaisia rytmejä: tangoa, valssia, jotakin fuskun tanssijoille... hyvä paketti vaikkapa ensiesittelyksi sellaiselle, joka miettii uskaltautumista tanssilavoille. Loppukesästä niille taas pääsee.

Ohjelman voi kuunnella täältä.

Tasan vuosi tästäkin Radio Suomen lavatanssihaastattelusta

Keskiviikko 24.6.2020 klo 13:03

Tasan vuosi sitten, 24. kesäkuuta 2019 juttelin Karhulassa sijaitsevan Tampsan tanssilavan portailla Radio Suomen Kiira Ikävalkon kanssa silloin tekeillä olleesta Tanssilavojen Suomi-tietokirjastani ja lavatanssikulttuurista.

Haastattelu on yhä kuunneltavissa Yle Areenassa. Tuota kuunnellessani on olo vähän haikea: enpä vuosi sitten arvannut, että kesän 2020 lavatanssit ovat yhä samalla päivämäärällä korkkaamatta.

Kun metsäkauris tarjosi hienon, pienen elämyksen

Keskiviikko 24.6.2020 klo 11:00

Kauniisti kukkiva rätvänä ei ole raetvaenae

Keskiviikko 17.6.2020 klo 7:46

Tanssilavojen Suomen saama palaute lämmittää

Perjantai 12.6.2020 klo 16:17

Jos et ole vielä koskaan kirjoittanut tietokirjaa ja harkitset sen ensimmäisen aloittamista, pyydän sinua harkitsemaan vielä kerran. Olen niitä kirjoittanut, useammankin. Ja joka kerta urakka on osoittautunut suuremmaksi kuin olen etukäteen miettinyt.

Kirjan sisällön laatimiseen kuuluu monia työvaiheita. On mietittävä, miksi juuri tämä aihe on kertomisen ja kajoamisen arvoinen. Mitä siinä on sellaista, joka voisi kiinnostaa mahdollista lukijaa? Ja millaisia lukijoita kirja voisi saada?

Kirjan pohjatöihin kuuluu mahdollisimman laajan lähdeaineiston kerustelu. Ja kun yhden hyvän lähteen löydät, se johdattaa sinut todennäköisesti vähintään kahden vielä kiinnostavamman lähteen jäljille. Kuinka ollakaan, juuri nuo mahdolliset lähdeteokset on myyty jo loppuun, tai ne on lainattu kirjastoista suurin piirtein ikiajoiksi alan harrastajille.

Kerätyt tiedot on kirjattava ylös. Tarkasti, monesta syystä. Lukijoissa on aina joku, joka muistaa asiat päivämäärän tarkkuudella viimeisten sadan vuoden ajalta. On ikävää narahtaa asiavirheiden tekemisestä. Käytetyt tiedot on pystyttävä tarvittaessa todentamaan, mieluummin useasta eri lähteestä. Lähdetiedot on kirjattava ylös kirjan loppuun. On mietittävä, mahtuuko kirjaasi haluamasi tekstinpätkä sitaattioikeuden piiriin.

Sen jälkeen on kirjan rakenteen suunnittelun aika. Kronologinen etenemisjärjestys, vaiko jotakin muuta? Miten saat alusta mahdollisimman iskevän? Mistä hyviä kuvia, ja mihin hintaan? Mitä mahdollinen kustantaja haluaa?

Ja sitten ei kun kirjoittamaan. Iskevää tekstiä, jota on mukava lukea. Ei kielioppivirheitä. Paljon tietoa. Tietolaatikoita ja graafeja. Palastelua, mielellään eri tavalla kuin kukaan muu on aiheesta kirjoittanut. Tekstistä ei saa näkyä sen eteen tehty valtava työmäärä. Keskimääräiselle lukijalle kirjasi lukeminen ei saa olla työtä, vaan huvia.

Siihen nähden on ollut mukava lukea, mitä tänä keväänä ilmestyneestä Tanssilavojen Suomi -tietokirjastani on kirjoitettu. Tällä, viikolla olen saanut käsiini kaksikin kritiikkiä, Kinin Kirjavinkkeihin tekemän ja Risto Kormilaisen kulttuurilehti Kaltioon laatiman.

Olen niistä iloinen ja kiitollinen. Ovat ainakin jaksaneet lukea kirjani loppuun.

Puutarhoissa käy pöhinä - niin kauan, kuin on pörriäisiä

Tiistai 2.6.2020

Joku saattaa naureskella Ylen tälle keväälle ja kesälle lanseeraamalle Pelasta pörriäinen -kampanjalle. Minä en uskalla nauraa. Jos hattua käyttäisin, sitä nostaisin.

Seisoskelin jokusen aikaa oman kotipihani omenapuun alla, yrittäen ottaa hyviä kuvia puun kukintojen erilaisista pölyttäjistä. Oheinen kuva on tuon seisoskelun satoa sekin.

Muistelen joskus opiskelleeni, että elonkiertonsa aikana suuri haapa saattaa olla elintärkeä ravinnon ja suojan lähde yli kahdelle sadalle erilaiselle eliölajille. Voi hyvin olla, että täyteen mittaansa venähtänyt omenapuu ei paljon tuolle luvulle häpeä. Pihapuussani lehahteli monia ei lintulajeja kirjosiepoista varpusiin, ja hyvin ne näkyivät saalista saavan. Hyönteisten kirjon täytyy siis olla valtava.

Tavan kimalaisten lisäksi kiireisissä pölyttäjän tehtävissä surahteli monia muitakin lentäviä höttiäisiä. Vanhan puun runkoa koristaa jo yksi kääpä, merkkinä siihen iskeneestä lahosta. Rungolta löytyy ainakin kolmea erilaista jäkälää.

Monimuotoisuus on niin monimielinen sana, että joillekin meistä siitä on tullut kirosana. Mutta kun sen muuttaa ruokapöydän antimiksi - meidän ihmisten, ja muiden eliöiden - sen merkitys kirkastuu kummasti.

Kun lintu ei näytäkään samalta kuin lintukirjassa

Torstai 28.5.2020 klo 7:03

Eilen silmieni ja kamerani eteen osui tämä pienen lohikäärmeen näköinen, väritykseltään huomiota herättävä lintu. Kova takatuuliko lienee nostanut siltä päätä peittävän höyhennyksen noin pystyyn?

Laji oli minulle outo ja uusi. Plarasin kauan lintukirjojani ja katselin netistä lintusivustoja. Täysin samanlaista ulkoasua en löytänyt, hetken luulin jo nousevani maailmankuuluksi uuden lajin löytäjäksi.

Eipä kuitenkaan. Lintuihmisillä - niillä oikeilla - on heilläkin aivan oma slanginsa, kun puhutaan lintujen tunnistamisesta. Silmäkulmajuova, korvan peitinhöyhenet, alaperä, yläperä, pyrstön alapeitinhöyhenet, olkasulat. Sitkeästi eri tietolähteitä vertailemalla, ja kuvaa katselemalla olin lopulta tunnistavinani linnun Suomessa yleistyväksi punavarpuseksi.

Taitaa olla sama juttu niin lintu- kuin ihmiskirjoissakin: kuvituksiin päätyvät vain ne kaikkein parhaat otokset.

Korona kurittaa tanssilavakesää

Lauantai 23.5.2020 klo 9:26

Ristiinan Metsälinnan tanssilavan alkukesän tanssit: peruttu. Mäntyharjun Nurmaan lava: peruttu. Syvälahti Kangasniemellä: peruttu.

Tanssikansaa koronapandemia koettelee kovasti. Kukaan ei vielä osaa sanoa, tanssitaanko maamme tanssilavoilla edes elo-syyskuussa.

Toimittaja Kirsti Vuorelan Länsi-Savoon kirjoittamassa, 17. toukokuuta julkaistussa jutussa kerrotaan monista minullekin tutuista lavoista. Toimittaja on lukenut juttunsa taustaksi sekä minun tuoreen Tanssilavojen Suomi-kirjani, että Henna Karppinen-Kummunmäen Lavatanssien hurma-kirjan.

Hyvin taustoitettua juttua on ilo lukea. Kiitos ja kumarrus - vaikkakin haikealla mielellä.

LISÄTTY 25.5.20: Valitettavasti Länsi-Savon em. juttu on tänään mennyt maksumuurin taakse.

Päätin aloittaa Mustanaamio-teemaviikon

Perjantai 15.5.2020 klo 15:17

Erään k-alkuisen pandemian aiheuttama negatiivisuuskierre on nyt osaltani saavuttanut yläkvartaalinsa. Rajansa kaikella: hetkeksi suljen mieleni maailman tuuteista päälle tunkevilta huonoilta uutisilta, asioilta ja mielensäpahoittamisilta.

Teen sen samalla tavoin, kuin niin moni 70- ja 80-luvuilla nuorukaiseksi varttunut tässä maassa sen teki. Silloin uppouduimme netin sijaan sarjakuviin: Tex Willeriin, Korkeajännitykseen, Modesty Blaiseen, Asterixiin ja moneen muuhun, osin unhoonkin jääneeseen piirrettyyn sarja-albumiin. Niitä ostettiin kaupasta, lainattiin kirjastosta tai kavereilta, pihistettiin kenties vanhempien sisarusten varastoista.

Päätin julkaista Facebook-sivuillani joka päivä vähintään yhden Mustanaamio-sarjiksen kuolemattomista lausahduksista. Sellaisena kuin sen muistan. No, ehkä aika on tehnyt tepposensa muistilleni. Ei se niin vaarallista ole.

Tällaisia ne tulevat naamakirjassa olemaan:

Tanssilavat herättävät muistoja - ja meistä kullakin ne ovat erilaisia

Perjantai 8.5.2020 klo 8:19

Toimittaja Outi Palmu teki tämän päivän Kymen Sanomiin juttua tuoreesta tanssikirjastani. Juttu on luettavissa sähköisenä täältä. Kiitos taitavalle toimittajalle!

Juttu on jo poikinut minulle palautetta eri kanavia pitkin. Eräille 1970-luku on ollut tanssilavojen kulta-aikaa. Ja minä kun kirjoitin kirjaani haastattelujen perusteella, että silloin moni pieni tanssilava sammui väen vähyyteen. Eräs lukija ei pitänyt siitä, että jutussa puhuttiin taas kerran alkoholin ja lavatanssien yhteydestä erityisesti sotia seuranneina vuosikymmeninä. Eräs tanssija taas heitti viestiä, ettei hän lähde tänäkään päivänä lavalle ilman muutamaa "neuvoa antavaa".

Näinhän sen pitää ollakin. Olen aina ajatellut, että romaanin tarinasta korkeintaan puolet on lähtöisin sen kirjoittajan päästä. Loput tekee kukin lukija itse omien arvojensa, kokemustensa ja elämänkatsomuksensa perusteella.

Ihan sama koskee lavatansseja: jokainen alan harrastaja kokee ne eri tavalla. Jopa eri tavalla eri iltoina.

Niin sen pitää ollakin. Se on sitä rikkaan kulttuurin rikkautta.