Pilkkunahkajäkälästä, ja muista meitä älykkäämmistä olennoista

Lauantai 18.1.2020 klo 12:17

Kuinkahan toimisi naisten roolittama Tuntematon sotilas-elokuva?

Maanantai 13.1.2020 klo 7:45

Tammikuun aluksi useat mediat ovat julkaisseet tutkimustuloksen, jonka mukaan naisten näkyvyys isojen elokuvatuotantojen rooleissa on lisääntynyt. Asiasta kertoi muun muassa Helsingin Sanomat 10.1.

Tasa-arvo on kannatettava juttu tälläkin sektorilla. Eri sukupuolia edustavat roolihahmot tarjoavat samaistumiskohteita sekä miehille että naisille, iästä riippumatta. On jokaisen oma asia, ovatko nuo hahmot Captain Marvelin supersankarihahmoja, vaiko jotakin muuta.

Seuraava 007-elokuvien päähahmo tulee joidenkin mediatietojen mukaan olemaan nainen. Saa aikanaan nähdä millaisia sävyjä se antaa tällaisen, Sean Conneryn ja Roger Mooren aikoinaan tekemään roolihahmon ihailijaksi jääneen mieskatsojan elokuvakokemukseen.

Kiehtovaa on myös ajatella, millaisen säväyksen naisnäyttelijät antaisivat sen joskus vielä tehtävän neljännen Tuntematon sotilas-filmatisoinnin lopputulokseen. Miltä se näyttäisi valkokankaalla, kun alikersantti Anita Rokka tappaisi ahtaassa juoksuhaudassa kaikki muut venäläisen vanginsieppauspartion jäsenet, mutta jättäisi Baranovan tytön henkiin. Entä se kohta, kun Rokka kieltäytyisi kiveämästä Liisa Lammion polkujen varsia - vai kieltäytyisikö hän?

Veikkaan, että tappamiseen sinänsä ei näyttelijöiden sukupuolen vaihtaminen vaikuttaisi. Sota ei kaipaa sananlaskun mukaan yhtään miestä. Silti heitä kuolee sodissa joka vuosi tuhansittain - samoin kuin naisiakin.

Tee päivän hyvä työ ja istuta puu

Tiistai 7.1.2020 klo 7:12

Muistan istuttaneeni ensimmäiset puuntaimeni kuusivuotiaana 1970-luvulla. Kuljetimme isäni kanssa taimisäkit veneellä suoperäiselle niittyraiviolle. Istutimme taimet hallalta suojaavien hieskoivujen alle. Nuo istutuskuuset ovat nyt lähes 50-vuotiaita, pituudeltaan noin 15-metrisiä. Jo nuorella iällä lahoamisensa aloittavat vesasyntyiset hieskoivut on aikaa myöten poistettu niiden päältä joko polttopuuksi, tai myyty metsäteollisuuden tarpeisiin.

Yle Areenassa on nähtävissä loppiaisena TV 1:ltä tullut, näyttelijä Judi Denchin tähdittämä laadukas brittidokumentti puista ja niiden elämästä. Olen opiskellut puiden elämää koko ikäni sekä teoriassa että käytännössä, mutta ohjelmassa oli paljon uutta tietoa.

Puiden merkitys maapallon elämän sujumisen ja säilymisen kannalta tärkeinä eliöinä tiedetään. Tuo merkitys näkyy vain kasvavan, vaikka valitettavasti me ihmiset olemmekin onnistuneet aiheuttamaan pahoja metsäkatoja eri puolilla maailmaa.

Tuo otsikon kehotus on aina ajankohtainen. Kunhan tämä pohjoinen, välillä kummallinenkin talvi tästä vain taittuu.

Kohti asumiskelvotonta maapalloa myös vuonna 2020 - ehkä

Tiistai 31.12.2019 klo 7:24

Muista, että tieto on totena pidetty uskomus

Perjantai 27.12.2019 klo 9:54

Vuosi 2019 tulee ainakin itselläni jäämään mieleen toistensa kanssa ristiriidassa olevien tiedotteiden ja tutkimustulosten vuoksi. Uutiset ja valeuutiset - joista osa on aivan tahattomia - hyppivät silmille joka ikisestä mediasta ja luukusta vauhdilla, johon ihminen ei voi reagoida oikeastaan muuten kuin sulkemalla silmänsä ja korvansa. Ikävä kyllä, moni meistä on jo tehnyt niin.

Aivan vuoden viimeisinä päivinä maailmalle levisi saksalaisen viisaan miehen arvosteleva kirjoitus EU:n sähköautoja suosivista päätöksistä. Tuon kirjoituksen ydinkohdat voi lukea muun muassa Keskisuomalaisen artikkelista täältä.

Ikivanhan, luultavasti antiikin Kreikasta alkunsa saaneen määritelmän mukaan Tieto on totena pidetty uskomus. Eli kun kaivaa riittävän pitkälle tietoonsa saaman faktan juuria, sieltä ennen pitkää löytyy jokin/joitakin oletuksia, joilla tuo totena pidetty tieto on saatu aikaan.

Tämä koskee myös "tietoa" siitä, onko sähköauto sen vähäpäästöisempi kuin dieselmoottorin voimin kulkeva autokaan. Harvalla meistä on niin paljon osaamista ja entistä tietoa, että pystyy ilmaisemaan rinta kaarella Täydellisen Tiedon asiasta.

Moni aiheesta kyllä informoi puolesta ja vastaan, jakamatta Tietoa. Niinhän minäkin parhaillaan tässä teen. Tässä informaatiota tulvivassa maailmassa kannattaa aina miettiä niitä oletuksia, joita jaetun Tiedon takana mahdollisesti on.

Joskus se vain on pirun vaikeaa.

Miksi me vihaamme?

Perjantai 20.12.2019 klo 8:10

TV 5:llä pyöri marraskuussa Steven Spielbergin ja Alex Gibneyn tuottama amerikkalainen dokumenttisarja Why we hate? Sarjan jaksot ovat yhä nähtävissä suoratoistopalvelu Dplayssa. Valitettavasti taltioinneissa ei ole suomennoksia.

Sarja on kattava tutkielma vihan ja sen aikaansaannosten syntymekanismeista sekä tuloksista: siitä miksi tunnemme vihaa, miksi vihaa tihkuvat ideologiat on niin helppo omaksua, siitä millaisia työkaluja vihan lietsomiseen käytetään ja siitä mitä sillä halutaan saada aikaan.

Sarja on kylmäävää katsottavaa. Viha on asia, joka jokaisen pitäisi tunnistaa itsessään. Muuten sitä ei voi hyväksyä, käsitellä eikä suunnata vähemmän tuhoisasti. Pelottavaa on myös havaita, kuinka helposti niin sanottu vihapuhe, sen muunlaisia ihmisiä kohtaan suunnatut puheenparret tarttuvat jokapäiväiseen kielenkäyttöön.

Ihan huomaamatta, ja kenellä tahansa.

Mitä Niskavuori-elokuvat opettavat puoluepolitiikan tekemisestä

Keskiviikko 4.12.2019 klo 9:22

Postin työehtosopimuskiistasta alkanut poliittinen kriisi on ollut ikävää seurattavaa. Näyttää siltä, että amerikkalaismallinen, julkisuuden kautta tapahtuva asioiden junailu on lopullisesti rantautunut osaksi päätöksentekoa. Luottamuksellisia tekstiviestejä vuodetaan julkisuuteen, toimittaja saa kesken suoran tv-lähetyksen käsiinsä puolueen sisäpiiristä peräisin olevan muistion.

Hella Wuolijoki (1886 - 1954) oli paitsi näytelmäkirjailija, myös poliitikko joka vaikutti sodanjälkeisessä Suomessa suuresti siihen, miltä politiikan tekeminen näytti ulospäin. Siihen hänelle antoi valtaa toimiminen silloisen Yleisradion pääjohtajana. Kansanedustajana Wuolijoki tunsi vallan käytävien mutkat ja kiemurat myös siltä puolelta.

Hellajoen tunnetuimpia ja rakastetuimpia tuotoksia ovat hänen Niskavuori-kirjansa, joiden tarinat päättyivät myös elokuviksi. Noissa tarinoissa nuori ja innokas talon uusi miniä kisaa usein vaikutusvallasta talon vanhan emännän kanssa.

Pian meillä taitaa olla puoluekentässä tilanne, jossa sekä demarien että Keskustan taloissa on nuori ja innokas "miniä". Mutta molemmissa taloissa häärii taustalla myös kärttyisä, edelleen vallasta kiinni pitävä vanhaisäntä.

Niskavuori-elokuvien perusteella sellaisesta ei hirveästi hyvää seuraa. Olisikohan Wuolijoki ajatellut noita tekstejä kirjoittaessaan paitsi maataloutta ja sen jatkuvuutta, myös politiikan pelejä?

Tanssilavojen Suomi -kirjani sai jo kansikuvan

Maanantai 25.11.2019 klo 9:05

Yksi olennainen osa jokaista kirjoitettua ja painettua kirjaa on sen kansikuva. Kaupallisten kustantamoiden tuottaessa kirjan, tuosta kuvasta päättää yleensä kustantaja. Toki kirjailijalta kysytään, sopiiko kuva hänen mielestään kirjan sisältöön.

Tanssilavojen Suomi -kirjani ilmestyy huhtikuussa 2020. Sen kustantaja Karisto päätti luottaa kannessa vanhaan ja hyvään, Lappeenrannan maakuntamuseosta löytyneeseen kuvaan lavatansseista.

Ja hyvä että päätti! Tuo Risulahden lava Luumäellä, josta kuva on peräisin, on minullekin tuttu paikka monilta kesäilloilta. Tosin, ensimmäistä kertaa muistan käyneeni lavalla ollessani vielä metsäkeskuksen palveluksessa. Pidimme siellä silloin metsäiltamat paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Kirjan esittely löytyy Kariston nettisivuilta täältä.

Haastattelija ratkaisee, mitä kuulija saa irti esiintymisestä

Maanantai 28.10.2019 klo 8:16

Kirja-alakin tarvitsee oman ilmasto-ohjelmansa

Lauantai 26.10.2019 klo 18:52

Leena Niemi näyttää herättäneen runsaasti tyrskyjä vesilaseissa, kun hän kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastoon kirjojen aiheuttamista ympäristöhaitoista 26. lokakuuta.

Kiitos omasta puolestani Leena Niemelle virkistävistä ajatuksista. Mikäli otamme ilmastonmuutoksen torjumisen tosissamme, se tarkoittaa radikaaleja muutoksia toimintatapoihin kaikkialla elinkeinoelämässä. Myös kirja-alalla.

On totta, että alalla harrastetaan tuhlaamista. Kutakin painettua kirjaa luetaan aivan liian harvoja kertoja - on jopa tapauksia, ettei kirja tavoita lukijaansa ollenkaan. Paljon puhutaan e-kirjojen ja äänikirjojen mahdollisuuksista. Mutta energiaa ja muita resursseja kuluu niidenkin tekemiseen.

Ehkä turhien kirjojen tekemistä voitaisiin hillitä luomalla aiherekisteri. Vain yhdellä kirjailijalla olisi lupa kirjoittaa kustakin mielenkiintoisesta teemasta oma näkemyksensä. Tällöin se olisi automaattisesti paras ja kiinnostavin kyseisestä asiasta kirjoitettu kirja, ja löytäisi paremmin lukijansa.

Meidän kirjailijoiden määrää voitaisiin vähentää tehokkaasti esimerkiksi sillä, että vuosittain vain sata esikoiskirjailijaa saisi julkaista oman ensimmäisen tuotoksensa. Vastaavasti, sata edellisen vuoden vähiten myytyä kirjailijaa menettäisi julkaisuoikeutensa. Tuotosten taso nousisi väkisinkin vuosi vuodelta, koska yhä  harvempi haluaisi kirjoittaa jotakin.

Kirjat luonnollisesti painettaisiin tarvepainatuksena. Ei enää tonneittain kirjakauppoihin ja sieltä silppureihin kärrättyjä kirjarovioita - kirja tehtäisiin vain, jos sille olisi tiedossa sen etukäteen tilannut ostaja ja lukija.

Kuulostaako kehittämisen arvoiselta ajatukselta?

Tavataan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27. lokakuuta

Perjantai 4.10.2019 klo 7:25

Helsingin kirjamessut lähestyvät. Kerron sunnuntaina 27. lokakuuta kello 11.30-12.00 messuhallin Punavuori-lavalla Sudenmaa-rikosromaanisarjastani, ja varsinkin sen viime keväänä ilmestyneestä Impivaara-teoksesta. Minua haastattelee toimittaja Maija Kajanto.

Kello 12.40-13.00 olen paikalla Suomen dekkariseuran osastolla.

Jos liikut sunnuntaina messuilla, niin tervetuloa kuulolle ja juttelemaan! Linkki kirjamessujen ao. tapahtumaesittelyyn löytyy täältä.

Syksyn kirjasatoa, eli kuinka paljon ymmärrämme elämäämme Loirin ja Selinin kautta

Torstai 26.9.2019 klo 9:44

Tämän syksyn kirjasato alkaa olla parhaimmillaan poimittavaksi. Nimikkeitä, kirjoittajia ja aiheita riittää. Jokaiselle lukijalle löytyy varmasti jotakin.

Jäin miettimään niin sanottujen julkkisten muistelmien ja elämäkertojen suurta määrää ja merkitystä kustannusohjelmissa. Ilmiöhän ei ole uusi: esimerkiksi viime vuonna Kimi Räikkös-kirja taisi lyödä kaikki myyntiennätykset.

Kalle Päätalo kirjoitti omasta elämänkaarestaan monikymmenosaisen romaanisarjan. Väinö Linna kirjoitti omiin lapsuus- ja sotakokemuksiinsa suurelta osin pohjautuvia merkkiteoksia. Niissä, ja monissa muissa samanlaisissa teoksissa löytyi kohtaamispintaa samanlaisissa olosuhteissa kasvaneille ja eläneille ihmisille. Aikalaislukija saattoi – ja saattaa yhä – löytää kirjoista jotakin tuttua. Hän pystyi ja pystyy ymmärtämään omaa elämänkaartaan lukemaansa peilaten.

Sitä mietin, mitä lukija saa ja kokee lukiessaan kirjaa viihteen monitoimimies Vesa-Matti Loirin naisseikkailuista, tai filmimoguli Markus Selinin onnistumisista ja epäonnistumisista filmimaailmassa.

Samaistumista, omien kokemusten ymmärtämistä luetun kautta se tuskin on. Tirkistelyn halua toisenlaiseen elämään, ehkä? Vai haluaako hän tuntea vahingoniloa, tai saada empatian kokemuksia?

Kriitikkoa käy sääliksi hänen työssään tuollaisen kirjan äärellä.

Entäs, jos et koskaan näkisi taivaan värejä?

Keskiviikko 11.9.2019 klo 8:28

Eihän tärkeä kirja kuole kolmessa kuukaudessa!

Keskiviikko 4.9.2019 klo 8:23

Syksyllä 2017 julkaisin ensimmäisen lapsille tarkoitetun romaanini. Ilmastonmuutoksesta yhdeksänvuotiaan Katri-tytön silmin kertova Isän luokse sai hyvän vastaanoton. Romaani oli muun muassa ehdolla Lasten LukuVarkaus-palkinnon saajaksi.

Usein törmää väitteeseen, että kirja kuolee nykyään kolmessa kuukaudessa julkaisemisestaan. Ettei sillä ole sen jälkeen mitään arvoa, ja se painuu unohduksiin.

Ehkä näin onkin, jos puhumme kirjasta myyntiartikkelina. Uskon kuitenkin, että oikea ja tärkeä kirjallisuus elää paljon, paljon kauemmin ihmisten mielissä ja lukukokemuksina.

Tämä lapsenuskoni sai taas vahvistusta, kun huomasin Katrin seikkailujen olevan tänäkin syksynä usean koulun ja kirjaston lapsille antamissa lukusuosituksissa ja kirjalistoissa. Näin kävi muun muassa Liedossa.

Ehkä meidän kirjailijoiden on hyväksyttävä se, että suuri osa tuotannostamme on päiväperhoja. Mutta aina joukkoon osuu joku kaunistus, joka lentää paljon kauemmin. Ihan omasta ansiostaan ja siksi, että sen aihe on tärkeä.

Taimikonheinäysavusta saat lievitystä ilmastoahdistukseesi

Tiistai 27.8.2019 klo 15:23

Tanssilavakulttuuri on niin suomalaista, että

Tiistai 20.8.2019 klo 7:11

Aleksei Osipovin tarina vs. kirjani päähenkilön tarina: monien sattumien summa

Sunnuntai 4.8.2019 klo 18:57

Etelä-Savossa näkyy ilmestyneen viime vuoden tammikuussa Anna-Mari Haimin taitavasti kirjoittama artikkeli Aleksei Osipovista, punaisten Savon rintaman viimeisestä ylipäälliköstä keväällä 1918. Osipovin tarinaan pohjautuu myös vuonna 2015 ilmestynyt romanini Kaksi hautaa saarella (Karisto).

Joskus kirjoittaja osuu sellaiseen historialliseen tarinaan tai henkilöön, josta on vain pakko kirjoittaa jotakin. Minulle Aleksei oli sellainen, ristiriitainen mutta kiehtova ihminen. Venäläisen sotamiehen poika Voikkaalta, joka ei puhunut juuri lainkaan venäjää joutuessaan keisarikunnan armeijaan rekryytiksi. Mies jolla oli ilmeisiä sotilaallisia kykyjä - mutta myös tulinen luonne, joka ei sietänyt auktoriteetteja.

Aleksei Osipov on ilmeisesti haudattuna Haminan edustalla sijaitsevaan pieneen saareen yhdessä morsiamensa Maijan kanssa. Elin hänen kanssaan parisen vuotta kirjailijan yhteiselämää.

Rauha hänen tomulleen. Ainakin minä sain hänen monessa kohtaa raskaasta elämäntaipaleesta jotakin itselleni. Toivottavasti myös romaanini lukijat.

Markku Aro, ja muut tanssilavojen 60-luvulla aloittaneet kestosuosikit

Perjantai 26.7.2019 klo 8:39

Siitä kuinka maailmamme sirpaloituu yhä pienemmiksi palasiksi

Maanantai 15.7.2019 klo 8:21

Mieltäni askarruttaa eräs asia. Haluan saada sen tiimoilta muitakin mielipiteitä.

Satun kuulumaan netissä keskusteluryhmään, jossa tiedän olevan muitakin samasta aihepiiristä kiinnostuneita. Kirjoitan aiheesta pari lausetta tuohon ryhmään, ja saan heti muutamia kiinnostavia vastauksia. Osa mielipiteistä on erilaisia kuin omani, mutta kun kirjoittajat tuntevat alkuperäisen aiheeni syyn ja taustat, voin saada niistä rakennuspuita oman mielipiteeni tarkistamiseen. Olen tyytyväinen.

Rohkaistun laittamaan saman kysymyksen nettiin avoimeen keskustelupiiriin. Saan heti vastauksia. Osassa ihmetellään, olenko ollenkaan täysjärkinen. Osassa alkuperäisen kysymykseni korvaa joku toinen, kirjoittajalle paljon henkilökohtaisempi asia. Toki saan joitakin vastauksia, joita jään miettimään.

Täysjärkisyydestäni en ole ollenkaan varma, mutta en myöskään tiedä, onko minulla pätevyyttä lähteä keskustelemaan noista toisten ongelmista. En ainakaan osaa niissä neuvoa - en edes yritä. Riittäisikö pelkkä keskusteluapu? Mietinnän alle päässeistä kysymyksistä vaihdetaan muutama viesti. Sitten sekin ketju kuolee.

En enää ihmettele, miksi jokaisen meistä on paljon helpompaa elää omassa mediakuplassan nykypäivän viestimaailmassa. Vanhan ajan torikahvilateltassa on välillä pakko altistaa itsensä erilaisille näkemyksille.

Kas kun sen pullan ja kahvin nauttimiseen tarvitsee sen tuolin ja pöytäpaikan. Vaikka vähän "huonommassakin" seurassa.

Vieraat tekohampaat rintataskussa, ja muita sattumuksia lavatansseista

Tiistai 25.6.2019 klo 6:37

Radio Suomen toimittaja Kiira Ikävalko haastatteli minua tanssilavakirjani tiimoilta eilen kotkalaisen Tampsan tanssilavan luona. Haastattelu on kuultavissa Yle Areenassa täällä.

Taitava toimittaja sai lyhyeen lähetykseen mahtumaan kaikenlaista laajasta aiheesta. Hän sanoi käyneensä kerran elämässään lavatansseissa, eikä kukaan hakenut tanssimaan.

Harmittaa se, kuinka monelle ensikertalaiselle tuo kerta voi tuosta samasta syystä jäädä myös viimeiseksi. Tutustumismatka hienoon, sosiaaliseen ja perinteikkääseen liikuntamuotoon jää kokematta.

Sama koskee muuten kaikkia harrastusmuotoja. Sen ekan kokemuksen pitäisi olla kiva. Siinäpä haastetta kaikille tämän liian vähän liikkuvan maamme tuhansille liikuttaville seuroille ja yhdistyksille!