Kun kirjailija saa kiitosta romaaninsa päähenkilöstä...

Lauantai 6.4.2019 klo 7:49

"Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt."

Näin kirjoittaa Rouva Huu kirjablogissaan 29.3.19 lastenromaanistani Isän luokse. Kirjailija kiittää ja kumartaa!

On vaikea kirjoittaa romaania ilman päähenkilöä tai -henkilöitä. Niin vaikea, etten ole koskaan edes yrittänyt. Ehkä pitäisi - jos kirjoittaja ei uskalla rikkoa erilaisia rajoja työssään, jää kädenjälki helposti vanhan toistamiseksi.

Ihan alussa päähenkilö elää enemmän tai vähemmän minun ajatuksillani. Mutta Katri kuuluu niihin vahvoihin tapauksiin, jotka hyvin pian ottavat ohjakset kirjailijan sormista itselleen ja alkavat tehdä tarinasta omansa näköistä. Muistan vieläkin hyvin, kuinka hämmästynyt olin naputeltuani Isän luokse -romaanin ensimmäiseen versioon viimeisen pisteen monta vuotta sitten. Ai tällainenko tästä tulikin?

Päähenkilö ei ole kirjoittajansa egon jatke. Ei ainakaan minulla ole koskaan ollut. Ei myöskään täysvartalokuva eikä karikatyyri kenestäkään elävästä ihmisestä. Siitäkin joskus kysytään.

Ei; kyllä hänen täytyy elää ihan itse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, Rouva Huu, Lastenkirjahylly, päähenkilö, lastenromaani

Lyonin Quais du Polar -festivaali on aika iso juttu kirjailijalle

Maanantai 1.4.2019 klo 13:10

Quais_du_Polar_pikkukuva.jpg
Palasin juuri takaisin kotimaahan pitkän viikonlopun kestäneeltä työreissulta Ranskan Lyoniin. Siellä vietettävät Quais du Polar -festivaalit ovat alallaan Ranskan suurimmat. Ne keskittyvät fiktiiviseen rikollisuuteen kirjallisuuden, elokuvan ja tv-sarjojen kautta - muun muassa näiden.

Pohjoismainen kirjallisuus on käsittämättömän suosittua Ranskassa, ja eri toten rikosromaanit. Paikalla olivat edustettuina kaikki Pohjoismaat ja kaikki tunnetut rikoskirjallisuuden lajit.

Mikä minusta on hienointa, Ranskassa tämä kirjallisuus ei ole pelkkää ajanvietettä. Siitä etsitään myös vastauksia, syitä ja seurauksia maailman tapahtumille. Niinpä minäkin sain osallistua seminaareihin, joissa pohdittiin kapitalismin olemusta suhteessa pieneen ihmiseen, sekä toiseen jossa pohdittiin skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan syntyä ja tulevaisuutta.

Isoja asioita, joita yksikään kirjailija ei yksin edes yritä ratkaista. Mutta kun elämän eteen pannaan peili ja katsotaan mitä se kuvastaa, on kirjallisuus yksi parhaista kuvia takaisin heijastavista pinnoista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Quais du Polar, Martti Linna, Lyon, rikoskirjallisuus, kirjailijan työ

En halua ilmastovaaleja, mutta ympäristövaalit kelpaisivat

Sunnuntai 24.3.2019 klo 14:19

Vierasta sikaa lyödään nyt surutta  huhtikuisten eduskuntavaalien lähestyessä. Auta armias sitä jonkin puolueen kellokasta, joka lausuu desimaalin väärään paikkaan siteeraamassaan tutkimuksessa, valitsee tutkijoiden tekemistä skenaarioista vain yhden väitteensä tueksi tai mikä pahinta, lausuu väärin Ilmastonmuutoksen, meidän herramme nimen.

Näistä vaaleista odotettiin ilmastovaaleja ja sellaiset niistä näyttääkin tulevan. Tosin, vaaleihin on vielä monta päivää aikaa: median johdattelema yleinen mielenkiinto ehtii kääntyä vielä monta kertaa kulloinkin kiinnostavimmalta ja ajankohtaisimmalta näyttävään teemaan.

Tuo käännös paljastaa samalla armotta yhden meidän demokraattisen päätöksentekomme isoista heikkouksista. Asioita ajatellaan palasina, ei kokonaisuuksina. Palasia koskevalla hyvällä faktojen ulkoa osaamisella on mahdollista saada ääniä ja uusia kannattajia.

Sama ongelma paljastuu tässä Suuressa Tarinassa koko ajan: puhutaaan ilmastonmuutoksesta kun pitäisi ymmärtää ympäristöasioita, puhutaan hoitajamitoituksesta kun pitäisi puhua vanhusten arvokkaasta loppuelämästä, kysytään mielipidettä vastikkeettomasta kansalaispalkasta kun pitäisi keksiä, miten me pidämme kaikki mukana tässä yhteisessä venheessä nimeltään Suomi.

Puheeseen ilmastonmuutoksesta pitäisi liittää myös puhe fossiilisten polttoaineiden kiihtyvästä hupenemisesta, siitä millä me korvaamme muovin jolla olemme itsemme ympäröineet, puhe siitä mitä tarkoittaa luonnontilaisuus tässä maassa jossa ihminen on vaikuttanut luontoon viime jääkaudesta lähtien sekä puhe siitä, miten ja millä aikataululla me rajoitamme meidän ihmisten määrän ja kulutuksen tällä pallolla nykyistä alemmalle tasolle.

Noin isolla kokonaisuudella ei saa ääniä, eikä sitä voi hallita. Siksi on parempi puhua lämpöasteen puolikkaista ja siitä, saako metsää hakata miljoona kuutiota enemmän vai ei.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, Suuri Tarina, ilmastonmuutos, ilmastovaalit

Fiktiota, faktaa vai fiktaa - jos totuus on liian hyvä ollakseen totta, se voi olla jotakin muuta

Maanantai 11.3.2019 klo 10:12

Antti Seppälä on kirjoittanut 10. maaliskuuta Ylen nettisivuille hyvin taustoitetun jutun aiheesta, jota sekä faktaa että fiktiota kirjoittavana itsekin jatkuvasti mietin. Noiden kahden lisäksi näyttää olevan olemassa kolmaskin kirjallisuudenlaji, nimitettäköön sitä sitten "fiktaksi" tai uskomuskirjallisuudeksi.

Uskon että sitä kirjoitetaan sekä tahallaan vaikuttamistarkoituksessa, että tahattomasti silloin kun tavoitellaan totuutta, mutta ei tehdä pohjatöitä kunnolla. Olen sekä Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Tietokirjailijat ry:n että Suomen Journalistiliiton jäsen. Jäsenyyksissä on vissi ero.

Kun haastattelen asiantuntijaa tietokirjailijana tai toimittajana, lähtökohtaisesti luotan siihen että hän pudottelee suustaan faktoja. Ellen luota, pyrin tarkistamaan ne jostakin muusta lähteestä.

Fiktiivisen romaanin kirjoittajana mietin koko ajan haastattelua tehdessäni, miten saamani tieto liittyy ja taipuu mielikuvitukseni luomaan kokonaisuuteen ja sen teemaan. Sitä on lupa taivuttaa mutta ei taittaa - ja lukija (toivottavasti) tietää sekä hyväksyy sen.

Emme oikeasti ole paljonkaan viisaampia kuin ihmiset Nikolaos Kopernikuksen aikoihin. Suomen Tietokirjailijat ry:n slogan "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus" on hyvä tavoite faktan kirjoittajalle.

Sen vastapainona tämän päivän infoähkystä on helppo löytää faktan näköiset perustelut vaikka sille, että maailma on oikeasti Suuri Kurpitsa. Kunhan lukija vain tietää, että hän lukee siitä lukiessaan fiktaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Antti Seppälä, fakta, fiktio, fikta, uskomuskirjallisuus, kaunokirjallisuus, fiktion kirjoittaminen

Riveria, JEDU, Sedu, Keuda ja muut nimeltä tutut oppilaitoksemme

Lauantai 2.3.2019 klo 10:16

Helmikuun viimeisenä päivänä, eli Kalevalan päivänä sattui käsiini Maaseudun Tulevaisuuden välissä helmikuussa jaettu Opintopolku -liite. Se esittelee maamme maa- ja metsätalouden oppilaitoksia tänä keväänä koulutuspaikkaa hakeville.

Mielihyvällä luin liitteestä tänä kauniin kielemme juhlapäivänä tuttuja oppilaitosten nimiä ja niiden lyhenteitä. Kpedu, JEDU, Riveria, poke, sedu, Keuda, Hyria ja Livia. Nuo nimet kertovat heti karjanhoidosta kiinnostuneelle ja metsäkoneenkuljettajan ammattitutkintoa harkitsevalle, mistä oppilaitoksessa on oikein kysymys.

Tällaiselle, aikanaan Saarijärven metsäkoulun Viitasaaren toimipisteessä ammatillisen tiensä aloittaneelle jokainen noista kauniista nimistä loi paljon maaseutuun, maatalouteen ja metsään liittyviä mielleyhtymiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lyhenteet, suomen kieli, vierasperäiset nimet, kpedu, JEDU, Riveria, poke, sedu, Keuda, Hyria, Livia

Näin se alkaa: lukunäyte Impivaara -romaanistani on luettavissa

Perjantai 1.3.2019 klo 12:16

Ne jotka kirjoista jotakin tietävät sanovat, että kansikuva ja takakannen esittelyteksti ovat tärkeitä lukijan mielenkiinnon herättämisessä. Kirjan tarinan aloituksen pitäisi olla vetävä, sen keskikohdan odotuksia lisäävä ja lopun kaikki mahdolliset langat yhteen sitova. Kun lukija painaa kirjan takakannen kiinni, hänellä pitäisi olla jonkinlainen mielikuva kirjasta, toivottavasti myös sen synnyttämiä omia ajatuksia.

Tuoreen Impivaara -rikosromaanini kustantaja on laittanut nettiin kaikelle kansalle luettavaksi teoksen ensimmäiset muutamat kappaleet. Lukunäyte löytyy täältä.

Se, että luettavaksi tarjotaan tarinan aloitus, ei liene mikään yllätys. Alussahan nuo (toivottavasti) tarinan myötä kehittyvät odotukset ja langoista syntyvät solmut pannaan alulle.

Ei lukunäytettä voi keskeltä eikä varsinkaan lopusta ottaa. Ei olisi enää mitään, mitä odottaa, ja ihan itse päässään kehittää.

Linna_Impivaara_kansi_finale.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Sudenmaa, Reijo Sudenmaa -sarja, lukunäyte, rikosromaani, kirjailijan työ, Martti Linna

Impivaara kaupoissa ja kirjastoissa 28. helmikuuta

Torstai 14.2.2019 klo 16:47

Lentavat_lampimaiset_omat_nettisivut.jpg


Sain tänään kuun lopulla ilmestyvän kahdeksannen Sudenmaa -sarjan rikosromaanini tekijänkappaleet postissa kotiin. Uskon, että tekijänkappaleen saaminen käsiinsä on jokaiselle kirjailijalle iso asia: tehty iso työ saa siinä konkreettisen ja kiinteän muodon.

Kirjailijalta lähes aina kysytään, mistä hänen uutuutensa kertoo. Sitä kysymystä varten pitäisi valmistautua paljon paremmin. Jokin kirkas, aivoja kiusaava ongelma tai ristiriita on saanut minut tarttumaan jokunen vuosi sitten ensimmäisiä kertoja kynään, ja vetämään aiheesta ranskalaisia viivoja.

Nyt, kun kirja on tuossa näkyvillä, se ajatus on väkisinkin muuttunut. Romaanihenkilöt ovat ajatelleet omia ajatuksiaan, tehneet omia päätöksiään eikä siihen ole minulta lupaa kyselty saati tarvittu. Ja niin sen pitää ollakin.

Kustantajan sivujen kirjailijahaastattelusta löydät kuitenkin ylös kirjaamiani ajatuksia siitä, miksi tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Uskon, että jokainen meistä kaipaa jonkinlaista Impivaaraa itseään varten

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Impivaara, Myllylahti, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa-sarja, kirjailijan työ

Hamina Tattoon 30-vuotisjuhlakirja työn alle

Perjantai 8.2.2019 klo 10:51

Tat_10P_pieni.jpg


Hamina Tattoo, yksi maan suurimmista ja tunnetuimmista kesätapahtumista täyttää 30 vuotta kesällä 2020. Viime kesänä sotilasmusiikin ympärille syntyneen kaupunkifestivaalin eri tilaisuuksiin osallistui pitkästi yli 100 000 kävijää.

Juhlavuotta juhlistetaan muun muassa 30-vuotisjuhlateoksella. Sain kunnian koota ja kirjoittaa tuon teoksen. Upea tapahtuma, ja vielä omassa kotikaupungissani!

Eli toiveissa on siis runsain mitoin Tattoo-muistoja ja -kokemuksia kolmelta vuosikymmeneltä. Niitä voi lähettää monilla eri tavoilla, joista löytyy lisätietoa täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hamina, Hamina Tattoo, 30-vuotisjuhlateos, Martti Linna, sotilasmusiikki

Viherpeippo ja John Miltonin ajatus luonnon kauneudesta

Maanantai 4.2.2019 klo 7:26

Viherpeippo_Milton_netti.jpg


Runoilija ja filosofi John Milton (1608-1674) näkyy erään sitaattikokoelman mukaan sanoneen noin luonnon kauneudesta. 1600-luvulla niin sanottu länsimainen ajattelu ja sivistys alkoi jo levitä valloitusretkien myötä ympäri maapallon.

Siksi houkuttaakin ajatus, että tuo Miltonin suuhun pantu tokaisu kertoo paljon enemmän meistä ihmisistä, kuin muista luomakuntamme elävistä olioista. Ilman kaikinpuolista ulkoista koristelua me ihmiset olemme rodustamme riippumatta aika väritöntä porukkaa monien muiden eliölajien rinnalla.

Olisikohan peräti niin, että kateellisuus ja tuon kerskailun huono kestäminen on yksi selittäjä sille, miksi me ihmispolot olemme niin hyviä turmelemaan muuta elollista luontoa ympärillämme?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: John Milton, viherpeippo, luonto, luonnonkauneus, filosofia, ympäristötuhot

Keisareita ja kalastajia -teosta on vielä saatavilla

Torstai 31.1.2019 klo 15:59

Keväällä 2018 ilmestynyttä meritarinakokoelmaani itäiseltä Suomenlahdelta on vielä vähän jäljellä. Teos on ollut suosittu - siitä kiitos ja kumarrus teille kaikille lukijoille!

Kirjaa saa kätevimmin joko suoraan minulta, Hamina ja Kotkan Suomalaisista Kirjakaupoista, Merikeskus Vellamon museopuodista tai Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Keisareita_ja_kalastajia_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, itäinen Suomenlahti, Kylätupa Ronkuli, Vellamo

Maaliskuussa matkani käy Quais du Polar -rikosfestivaaleille

Torstai 10.1.2019 klo 10:18

Sain kutsun maaliskuun lopulla Lyonin kaupungissa Ranskassa vietettäville Quais du Polar -festivaaleille. Lähden sinne kirjailijana, joten mieleni tekisi puhua jo vuodesta 2002 lähtien järjestetyistä rikoskirjallisuusfestivaaleista.

Todellisuudessa ohjelmassa näkyy olevan kaikenlaista muutakin fiktiiviseen rikollisuuteen liittyvää: elokuvia, televisiosarjoja, pyöreän pöydän keskusteluja, muun muassa. Alueen vankilat, koulut ja monet muutkin instanssit näkyvät olevan mukana ja festivaalin tapahtumapaikkoina.

Lähden tuonne mielelläni. Joka viides julkaistu romaani edustaa Ranskassa, yhdessä maailmankulttuurin suurvalloista rikoskirjallisuutta. Siellä sitä luetaan oikeasti yhteiskuntakuvauksena ja yhteiskunnallisten ongelmien käsittelijänä, ei pelkkänä viihteenä.

Noin olen itsekin rikoskirjallisuuden mielessäni asemoinut. Rikosromaani on kirjailijalle yksi hänen työkaluistaan, tavoista yrittää tehdä näkymätöntä näkyväksi.

Linkki festivaalin kotisivuille löytyy tästä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Quais du Polar, rikoskirjallisuus, kirjallisuusfestivaalit, Lyon, kirjallisuusvienti, Martti Linna

Mitä vanha valokuva kertoisi sinusta?

Perjantai 4.1.2019 klo 7:33

Löysin kaapin päältä kuva-albumeita, joihin en ole koskenut pitkään aikaan. Erään albumin välissä oli mustavalkoinen kuva, joka on otettu minusta joskus puoli vuosisataa sitten.

Minaiteuus.jpg
Valokuva on tänä päivänä inflaation kärsinyt viestintäväline. Niitä räpsitään aina ja kaikkialla. Silti valokuvalla on etunsa viestin tuojana menneiltä ajoilta. Se kertoo havainnollisesti, millainen joskus olet ehkä ollut.

Vasta syntynyttä lasta on joskus kutsuttu tyhjäksi tauluksi. Eipä tuollaiseen kuvani nelivuotiaaseenkaan ole vielä paljon tahroja tarttunut. Sen jälkeen niitä on kyllä tullut. Kuvan ääressä on hyvä miettiä, että miten ja miksi kaikki on tähän saakka mennyt.

Vilkaiskaapa kaappinne päälle ja pysähtykää hetkeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, valokuva, lapsuus, lapsi

Kuin pyrstötiaisen lentoa - miten kirjallisuus ottaa vastaan uuden vuoden?

Lauantai 29.12.2018 klo 9:35

Kuvaan mielelläni luontoaiheita sekä kirjoittamalla että ottamalla valokuvia. Vähän ennen vuoden vaihtumista onnistuin nappaamaan kuvia pyrstötiaisesta, mielestäni yhdestä kauneimmista Suomen luonnosta löytyvistä pikkulinnuista.

Pyrstotiainen_nimella_ver4_netti.jpg

Pyrstötiainen ei ole helpoimmasta päästä kuvattavia: nopealiikkeinen, hyvin suojatuva tiaislaji elää yleensä nuorissa koivikoissa ja tiheiköissä, joissa aikaa valokuvan ottamiseen on todella vähän. Onnistuin kuvaamisessa vasta, kun oheinen lintupari tuli vieraiksi ruokintapaikalleni.

Kirjan kirjoittaminen on vähän samanlaista työtä kuin hyvän valokuvan yrittäminen tai liian tiheänä kasvavan taimikon harventaminen. Siinä vaiheessa kun uuteen aiheeseen perehtyy, edessä tuntuu olevan läpipääsemätöntä faktojen ja aihelmien tiheikköä. Siinä ei auta muu, kuin ryhtyä harventamaan reunasta ja katsoa, mitkä ajatusten puut jäävät jäljelle käsikirjoitukseen.

Kuten harvennettavassa taimikossa, myös kirjan kirjoittamisessa osa jääviksi aikomistani aiheista ja juonenkuluista osoittautuu tarkemmalla katsannolla jo valmiiksi sisältä lahoiksi tai muuten vikaisiksi.

Uusi vuosi herättää monenlaisia ajatuksia ammatikseen tarinoita kertovalle. Ilmassa on - jälleen kerran - paljon pelkoja ja epävarmuuksia yksittäisillä ihmisillä, kansoilla ja koko maapallon mittakaavassa.

Kysyä sopii, miten me erilaiset tarinankertojat osaamme erottaa noista peloista ja epävarmuuksista tärkeimmät, ja purkaa ne osiin keskusteluun sopiviksi palasiksi joko valokuvin, romaanein, elokuvin tai kenties keinotodellisuutta käyttävin pelein ja muin vempelein?

Vuosi 2018 jää taakse. Tämän vuoden aikana kirjallisuus on mielestäni katsonut enemmän taaksepäin kuin eteenpäin. Tai ainakin ne kirjat, jotka ovat saaneet runsaasti julkisuutta, ovat tehneet niin.

Onkohan arkuus hahmotella tulevaa enemmän meissä tarinaniskijöissä, vai tarinoita lukevissa ja katselevissa ihmisissä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pyrstötiainen, tarina, kirjailijan työ, 2018, 2019, uusi vuosi

Rosamundaperunoita ja hyviä oivalluksia - Isän luokse -romaanini Lapsen maailman podcastissa

Tiistai 11.12.2018 klo 7:31

Sain kuulla, että viime vuonna julkaistua Isän luokse -lastenromaaniani käsiteltiin viime viikolla Lapsen maailman podcast -lähetyksessä yhdessä Jukka Parkkisen Korppi ja kumppanit -romaanin kanssa.

Tokihan riensin kuuntelemaan lähetyksen ja riemastuin! Kymmenvuotias Lassi, 11-vuotias Susanna sekä luontokirjailijana ja -toimittajana tunnetuksi tullut Kimmo Ohtonen käsittelivät kivasti Jukan ja minun kirjojen kautta ilmastonmuutosta, omaa luontosuhdettaan sekä lukemista ja sen hyödyllisyyttä yleensä.

Kirjoittaessaan kirjailija ei voi tietää, mitkä kohdat jäävät erityisesti lukijan mieleen kirjasta. Aika hassua, että kaikki nämä kolme lukijaa muistivat erityisen hyvin ne Rosamunda-perunat ja Operaatio Pottubileet. Lassi kertoi havahtuneensa miettimään sitä, voivatko jääkarhut oikeasti hukkua jos jäätiköt sulavat niiden alta.

Erityisen hienoa oli se, että ohjelman tekijät olivat kaivaneet esille tuon Jukan jo vuonna 1978 ilmestyneen kirjan. Liian paljon kuulee nykyisin puhuttavan, että uusi kirja kuolee jo kolmessa kuukaudessa.

Ehkä niin, jos puhutaan myytävästä esineestä nimeltä kirja. Todellisuudessa kirjat, nuo tarinoiden puolikkaat eivät kuole mihinkään kirjan vanhetessa. Kukin lukija tekee niistä vuorollaan täydellisiä, ihan ajasta riippumatta.

Lapsen maailman podcast ilmastonmuutoksesta on kuunneltavissa täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapsen maailma, Isän luokse, Korppi ja kumppanit, Jukka Parkkinen, Kimmo Ohtonen, Martti Linna

Lainauskorvaus on kirjailijalle paitsi leipää, myös motivaattori

Keskiviikko 5.12.2018 klo 9:11

Kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanasto tilitti tänään meille kirjailijoille vuonna 2017 yleisistä kirjastoista lainattujen kirjojen määrään perustuvaa korvausta. Jokainen lainauskerta tuotti kirjailijalle 25 senttiä.

Minäkin sain oman osuuteni noista tilityksistä. Vaikka rahasumma ei ole suuri, se merkitsee hyvää lisää freelancerin monista eri lähteistä tihkuvaan toimeentuloon. Toki jaoin taskulaskimella saamani summan ennen ennakonpidätystä tuolla 25 sentillä, ja totesin mielissäni että kirjani – nimikkeitä taitaa olla Sanaston listalla jo parisenkymmentä – ovat liikkuneet aika hyvin kirjastojen hyllyiltä suomalaiskotien lukuisiin lukupisteisiin. Kiitos ja kumarrus lukijoille!

Paitsi toimeentulon lisää, kirjastokorvaus merkitsee ainakin minulle myös henkistä mielihyvää ja lisää motivaatiota. Kirja on tehty luettavaksi, vain paperilla se jää puolikkaaksi. Jossakin päin Suomea on pähkitty niitä samoja teemoja, joita olen yrittänyt kirjassani käsitellä. Joku on nähnyt vaivaa sukeltaakseen luomaani maailmaan.

Pienen kielialueen kirous on, että harva meistä kirjailijoista elää pelkästään tällä työllä. Onneksi meillä on erinomaisen toimiva kirjastolaitos. Pienen kielen elämä on edelleen paljolti kiinni siitä, että kirjasto elää ja voi hyvin.

Lisätietoa lainauskorvauksesta Sanaston sivuilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjasto, kirjastokorvaus, Sanasto, kirjailijan työ, kirjailijan toimeentulo, kirjasto

Luonto antaa erilaisia näkökulmia, eli kun kirjailija kävi metsätöissä

Tiistai 27.11.2018 klo 8:02

Vietin pidennetyn viikonlopun pienellä metsäpalstallani. Aikoinaan olisin kirjoittanut, että tein taimikonhoitoa raivaussahalla. Nykyisin kai kuuluu sanoa, että hoidin yhteyttäviä latvuksia hiilivarastonhoitajana. Kumma juttu – edes mieli ei tullut yhtään mustaksi!

Stihli_metsassa_netti.jpg

Raivaussahatyö on aina ollut minulle herkkua. Jopa näillä syksyisillä keleillä, kun muutaman tankillisen sahattuaan huomaa kosteuden tulevan läpi housujen polvista, ja kevyttä valkoista lunta pölisee puiden oksilta olkapäille sulamaan. Lyhyen päivänvalon aikana ehtii miettiä sahatessaan monta asiaa.

… kuten sitä, miten vaikeaa suomalaisen metsänomistajan on saada taimikostaan yhtenäistä puupeltoa. Suhteellisen pieneltä taimikkokuviolta löytyy monenlaista. Osa siitä on niin kivistä ja vaikeakulkuista, että se jää suosiolla pihlajien ja muiden sitkeiden luonnontaimien valtakunnaksi. Osalta kuviota hirvet ja myyrät söivät heti kärkeen sinne istutetut taimet kesällä/talvella 2003. Kerran istutin uudet, ja nekin syötiin.

Osalla kuviota kosteus on tappanut männyt, ja luonto on tuottanut siihen kohti hieskoivutureikon. Harvensin sen kasvukuntoon. Toisin paikoin männyt ovat kasvaneet hyvin – mutta mitenkähän käy hirvien kanssa ensi talvena? Aikanaan aukolle jättämistäni pienistä harmaalepistä on tullut komeita ja järeitä jättöpuita.

… kuten sitä, että saamme olla paljosta kiitollisia sille isäni sodan käyneelle sukupolvelle, joka ryskäsi metsissä huonoissa kamppeissa nälkäpalkoilla pohjia tämän päivän yhteiskunnalle. Minä en edes uskalla lähteä metsään ilman mukavia turvakenkiä ja -asusteita. Se ikäluokka teki työnsä missä sattuu paikatuissa sarka- ja villavaatteissa ja kumisaappaissa.

… ja sitä, miten luonto antaa aina osakseen saapuvalle uusia ideoita ja rauhoittaa. Yksi – ainakin tässä vaiheessa vielä hyvä – kolumni-idea ja novellin poikanen jäivät päähän pyörimään. Eivät ne sinne olisi hakeutuneet kirjoituspöydän äärellä.

1 kommentti . Avainsanat: metsätyö, metsänhoito, metsänomistaja, kirjailijan työ, luovuus, luontosuhde

Romaanin takakansi kertoo kaiken, tai sitten ei

Keskiviikko 21.11.2018 klo 14:10

Impivaaran, ensi keväänä ilmestyvän romaanini esittely näkyy olevan nyt teoksen kustantajan, eli Myllylahti Oy:n nettisivuilla. Sain vaikuttaa sekä kirjan kansikuvan että takakansitekstin suunnitteluun. Minun pitäisi olla siis tyytyväinen – mutta onkohan minulla oikeutta olla?

Sitä, millä perusteilla ihmiset valitsevat kirjansa ostettavaksi myyntihyllyltä (netistä tai kivijalkakaupasta) tai lainattavaksi kirjastosta on tutkittu paljonkin. Niissä tutkimuksissa, joita olen itse saanut käsiini ja luettavaksi, on painotettu sellaisia asioita kuin kirjoittajan tuttuus, lukukokemukset hänen aiemmasta tuotannostaan, kirjan nimi ja kansikuva sekä takakansitekstin puhuttelevuus.

Takakansiteksti on noista kiinnostuksen herättäjistä yleensä sijaluvulla kolme tai neljä. Itse uuvun helposti valintatilanteessa, jos näen kirjan takakannen olevan täynnä tiheään kirjoitettua ja pientä pränttiä. Se on se yli viisikymmentävuotiaan ikänäkö, joka tuntuu unohtuvan muutenkin monelta mainonnan suunnittelijalta…

Kirjoittajana toivon, että takakansitekstiin pystytään lataamaan pienoiskoossa koko se maailma, joka teoksen kansien väliin on ladattu. Tavan aktiivilukijana taas toivon, että teksti kertoo lyhyesti siitä, mistä kirja kertoo: eihän se kirja ole itsessään tärkeä, vaan se tarina joka siihen on luotu.

Eikä ole ollenkaan pahaksi, jos teksti on nautittavaa, iskevää, ehkä yllättävää ja joskus jopa humorististakin.

Syvän huokauksen paikka. Taidan tyytyä olemaan tyytyväinen Impivaaraani, ja jätän tulevat arvioinnit muille, helmikuun 2019 jälkeiseen aikaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Myllylahti, Martti Linna, Reijo Sudenmaa, rikosromaani, takakansiteksti, kirjailijan työ

Miksi meillä on paha olla omassa kehossamme?

Keskiviikko 7.11.2018 klo 15:05

Haastattelin jokin aika sitten tanssitaitelija Anna Koskelaa Etelä-Kymenlaaksossa ilmestyvään Kaupunkilehti Ankkuriin. Juttu ilmestyi lehdessä 31. lokakuuta.

Annan mielestä suuri osa ihmisten sosiaalisista vaikeuksista johtuu vaikeasta suhteesta omaan kehoomme. Se näkyy häpeän tunteina: myönteinen suhtautuminen omaan ja muiden kehoon, sekä seksuaalisuuteen ei ole meillä maan tapa. Jos ja kun kosketetaan toista ihmistä, se voi tuntua kömpelöltä, kosketetusta jopa väkivaltaiselta.

En tiedä, johdatteliko haastattelija tässä jotenkin haastateltavaa. Esikoisromaanissani Syysmarkkinat (Otava 2005) kirjoitin nimittäin eräässä kohtauksessa päähenkilölle tällaisia ajatuksia:

Öisin, kun oli hiljaista Rauno istui keittiössä, hämärässä, hörppi kahvia ja odotti aamun valkenevan. Hän nautti siitä että oli aikaa ajatella.

Ajatella sitä, miten ihminen vihasi omaa ruumistaan. Miten hän vihasi myös toista kaltaistaan, ei huutanut apuun ihmistä silloin kun oli vaikeaa: ei, hän kutsui henkiolentoa, sielunvihollista tai jumalaa. Hädässä hänen mielensä kääntyi sellaisen puoleen, jolla ei ollut ihmisen hahmoa.

Rauno tajusi että koko kehityskaarensa ajan, alkuihmisestä lähtien hänen lajinsa oli yrittänyt tavoittaa aineettomuuden. Hellyys, rakkaus ja väkivalta olivat siirtyneet kosketuksesta kirjekyyhkyyn, halauksesta tekstiviestiin, kirveestä ohjukseen jonnekin näkymättömiin taivaankannelle.

Olla kaukana toisesta. Kehittyä.

Reilussa kymmenessä vuodessa nuo asiat eivät siis ole mihinkään muuttuneet. Käytämme alkoholia, huumeita ja lääkkeitä turruttaaksemme itsemme ja tunteemme. Keho saa maksaa lävistyksin, tatuointeina tai toistuvin kemiallisin käsittelyin siitä, että haluamme näyttää kauniimmilta ja komeammilta kuin omasta mielestämme olemme.

Jopa runsas herkuttelu makealla ja rasvaisella ruualla on tavallaan raiskaus, joka kohdistuu ihmisen omaan kehoon. Tiedämme, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Liikumme liian vähän, vaikka tiedämme että ihmisen keho on luotu liikkuvaksi.

Ihmisen viha omaa kehoaan kohtaan taitaa olla totta. Ainakin se selittäisi monta asiaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Koskela, Syysmarkkinat, Martti Linna, Kaupunkilehti Ankkuri, ihmisviha, itseinho, keho

Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmaa on vielä vähän jäljellä - uusi painos suunnitteilla

Tiistai 23.10.2018 klo 10:08

Viime keväänä ilmestynyt teokseni Keisareita ja kalastajia - Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta on kiinnostanut tuon hienon merialueen historiasta, luonnosta ja kulkijoista kiinnostuneita. Suuri kiitos siitä kuuluu tarinakokoelmani upean ulkoasun suunnitelleelle Nunnu Halmetojalle Riimuraamista. Kiitos hänelle, ja kirjan omaksi tai lahjaksi hankkineille.

Pääsen suunnittelemaan uuden painoksen teettämistä kirjasta - ja sen teen toki mielelläni. Keväällä painettuja teoksia on vielä jokunen saatavissa joko suoraan minulta, Haminan tai Kotkan Suomalaisista kirjakaupoista tai Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Merikirja_toinen_paino_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, Itäinen Suomenlahti, meritarinat, Riimuraami, Nunnu Halmetoja

Se jokin Iso Asia Arto Paasilinnan huumorin takana

Torstai 18.10.2018 klo 7:54

Pari päivää sitten saimme suru-uutisen kirjailija Arto Paasilinnan kuolemasta. Armoitettu tarinaniskijä on poissa. Tarinat elävät.

Olen lukenut mielenkiinnolla tiedotusvälineistä erilaisia muisteluksia mestarikertojasta, ja kommentteja hänen tuotannostaan. Monessa kommentissa on korostettu hänen rooliaan suomalaisen kirjallisuuden suurena humoristina.

Huumori on kirjoittajalle, ja monelle muullekin jotakin julki tuovalle vaikea laji. Jokin aika sitten olin istumassa tilaisuudessa, johon oli kutsuttu humoristi pitämään meitä hyvällä tuulella. Odotin koko ajan, milloin naurattaa. Ei naurattanut. Esitys jäi niin sanotusti navan alle. Joitakin kyllä nauratti.

Arto Paasilinnan teosten erilaiset kohtaukset ja erilaiset ihmiset ovat kyllä naurattaneet, useinkin. Useimmiten se ei ole ollut naurua ihmiselle, vaan jollekin isolle asialle. Syntymälle, kuolemalle, jollekin meistä jokaisessa olevalle vajavuudelle. Hyväntahtoista naurua, joka lopulta kääntyy katseeksi oman itseni sisälle. Matkalla nauru saattaa muuttua jopa oivallukseksi: minussahan on juuri jotakin tuollaista.

Humoristi tai ei, minun oli kaivettava suru-uutisen kuultuani esille Arto Paasilinnan teos Ukkosenjumalan poika (1994). Se sisältää Ukko Ylijumalan kuusi käskyä ihmiskunnalle. Ne ovat yhä ajankohtaisia. Ne kertovat ehkä jotakin myös kirjoittajastaan.


Ylijumalan_kaskyt_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Paasilinna, Ukkosenjulaman poika, huumori, kirjailijan työ, humoristi

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »