Kirjan ja ruusun päivä 23.4: Tervetuloa Haminan Suomalaiseen Kirjakauppaan hakemaan merikirjaani signeeraus

Torstai 19.4.2018 klo 11:54

Maanantaina 23. huhtikuuta vietetään taas Kirjan ja ruusun päivää. Siitä on tullut  jokavuotinen perinne myös Suomessa. Hienoa!

Kannan itse oman korteni kekoon juttelemalla kirjoistani ja kirjoittamisistani Haminan Suomalaisessa Kirjakaupassa kello 14-16. Tarjolla on myös signeerattuja kappaleita tuoreesta Keisareita ja kalastajia -kirjastani - sekä tietenkin kahvia.

Tervetuloa!

Kirjaruusu_ennakko_netti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, Keisareita ja Kalastajia, Haminan Suomalainen Kirjakauppa

Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta

Sunnuntai 15.4.2018 klo 18:52

Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta.

Laitathan tulemaan yhteystietojasi tuossa etusivulla näkyvään meiliini tai tästä löytyvällä yhteystietolomakkeella, niin sovitaan yhdessä paras tapa hoitaa haluamasi kirja sinulle - vaikka signeerauksella.

Kotkassa kirjaa saa "kivijalkakauppana" Suomalaisesta Kirjakaupasta, Merikeskus Vellamon museopuodista sekä Maretariumin infon myymälästä. Haminassa kirja löytyy Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Virolahdella Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Toki kirjaa saa tilaamalla kaikista Suomen muistakin kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista. Kiitos kiinnostuksesta!


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna

Peipot, ja muut oikean kestävän kehityksen lähettiläät ovat täällä

Keskiviikko 11.4.2018 klo 7:04

Peippo_coelebs_netti.jpg

Talven vallan taittumisesta on kirjoitettu tämän maan historian aikana lukuisia aforismeja, runoja ja muita tarinoita.

Kevät on taas täällä. Sen varmimpia merkkejä ovat lukuisat tutut muuttolinnut, jotka ovat lentäneet ehkä tuhansienkin kilometrien päästä takaisin pohjoiseen.

Luonnonystävä kaipaa tätä aikaa vuodesta. Samalla on ikävä lukea uutisia monien muuttolintulajien kantojen taantumisesta, ja niiden ravintonaan käyttämien hyönteisten vähenemisestä.

Paljon on vielä tehtävää, ennen kuin me ihmiset voimme puhua oikeasti kestävästä kehityksestä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peippo, muuttolinnut, kestävä kehitys, lajien taantuminen, kevät

Tervetuloa Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmani julkistamiseen Merikeskus Vellamossa 14.4.

Torstai 5.4.2018 klo 13:18

Keisareita_ja_kalastajia_kutsu_Vellamoon_netti.jpg

Merikeskus Vellamossa vietetään lauantaina 14. huhtikuuta kaikille avointa Liiku ja harrasta vesillä -tapahtumaa. Päivän monipuolisen ohjelman löydät täältä.

Niin, ja onhan siellä yksi kirjanjulkistuskin: Keisareita ja kalastajia, tarinakokoelmani itäisen Suomenlahden historiasta, luonnosta ja ihmisistä sanoin ja runsain kuvin saa päivänvalon Vellamon museokaupassa kello 15-17.

Tule juttusille ja lehteilemään uutuutta!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Keisareita ja kalastajia, Merikeskus Vellamo, itäinen Suomenlahti, Liiku ja harrasta vesillä

The German War: historioitsija Stargardtin taitava analyysi natsi-Saksasta - ja ehkä myös tästä ajasta

Keskiviikko 21.3.2018 klo 14:45

Luen parhaillaan historioitsija Nicholas Stargardtin hienoa teosta The German war - A nation under arms, 1939-45 (Penguin Random House 2015).

Stargardt analysoi palkitussa teoksessaan sitä, kuinka Saksan tapainen sivistysvaltio saatiin valjastettua totaalisen sodankäynnin välineeksi II maailmansodan raskaina vuosina. Hän perustaa teoksensa aikalaisten kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin ja muihin tavallisten ihmisten ylös kirjaamiin lähteisiin.

Vaikuttava teos. Myös pelottava: Krimin vihreät tunnuksettomat sotilaat, Ukrainan jäätynyt konflikti ja isojen poikien välinen uhittelu muiden ydinasenappeja isommilla napeilla eivät suinkaan tapahdu ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nicholas Stargardt, The German war - A nation under arms, 1939-45, natsi-Saksa, Krim, vihreät miehet, ydinase, aivopesu, II maailmansota

Keisareita ja kalastajia: Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta ilmestyy huhtikuussa

Maanantai 12.3.2018 klo 13:04

Ekalaivakirjakollaasi_netti.jpg

Itäinen Suomenlahti on ollut halki vuosisatojen ja -tuhansien erilaisten ihmisten, aatteiden ja tavaroiden siirtymisväylä idästä länteen, etelästä pohjoiseen ja toisin päin. Sen aalloilla ja rannoilla ovat viihtyneet niin keisarit, kuninkaat kuin tavalliset kalastajatkin.

Vuosien mittaan olen kirjoittanut ja kuvannut paljon tuohon hienoon merialueeseen liittyviä asioita ja tarinoita. Olenpa iloinen, kun voin kirjoittaa että nuo tarinat ilmestyvät tänä keväänä kirjan muodossa muidenkin luettaviksi ja katseltaviksi!

2 kommenttia . Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Keisareita ja kalastajia:tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta, Suomenlahti, Keisari Nikola II, viikingit, kalastaja, hylkeenpyynti, hylynryöstäjät, pirtutrokari

Lauantaina Klamilassa puhutaan kirjoista ja Karjalasta

Tiistai 6.3.2018 klo 8:26

Klamilan Olutsilta taitaa olla yksi kaakkoisen Suomen virkeimmin toimivista kulttuuriyhdistyksistä.

Kun sain kutsun tulla puhumaan kirjoistani ja kirjoittamisesta yhdistyksen tilaisuuteen ensi lauantaina (10. maaliskuuta), oli helppoa sanoa kyllä.

Vähän kait kutsujan nimestä johtunee, että ajattelin puhua enemmän Karjalaan liittyvistä kirjoistani.

Maa-alueeseen, ei niinkään erääseen olutmerkkiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Klamila, Olutsilta, Martti Linna, kirjailijaesiintyminen, Karjala

Isän luokse -lastenromaanini ehdokkaana Lasten LukuVarkaus -kilpailussa

Keskiviikko 28.2.2018 klo 13:50

Viime syksynä ilmestynyt ensimmäinen lastenromaanini Isän luokse kilpailee viiden muun lastenkirjan kanssa Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuskilpailun voitosta. Kuusi finaaliin päässyttä kirjaa julkistettiin tänään ja voittaja on selvillä kesäkuussa.

Tuntuipa kummalliselta kirjoittaa samaan kappaleeseen sanat romaani, kilpailu, lapset ja voitto. Kirjallisuuskilpailut ja -palkinnot eivät minulle ole koskaan olleet lukemieni kirjojen valintakriteerejä. Mielestäni ainoa henkilö, jolla on oikeus arvottaa lukemaansa verrattuna johonkin muuhun kirjaan on sen senhetkinen lukija. Ihan itse.

Mutta jos tällaiset kisat nostavat lastenkirjallisuuden arvostusta ja saavat sille uusia lukijoita... menkööt, tämän kerran. Tämän kisan voittajasta kun päättävät ne todelliset asiantuntijat: lapset!

Lisätietoa vuoden 2018 Lasten LukuVarkaudesta täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, lastenromaani, Lasten LukuVarkaus, kirjallisuuspalkinto

Harmi, että METOO -kampanja lopetti uusien James Bond -elokuvien tekemisen

Perjantai 23.2.2018 klo 8:28

Katsoin eilen illalla pitkästä aikaa James Bond-elokuvan, vuonna 1995 valmistuneen 007 ja Kultaisen silmän. Pierce Brosnan ei ole ollenkaan huonommasta päästä Bondeja, vaikka ei vedäkään vertoja suosikilleni Roger Moorelle.

Elokuva oli täynnä seksistisiä kommentteja ja ehdottelua, kosketuksia, osin jopa täysin avointa seksuaalista vallankäyttöä.

Kiva, että asiat ovat muuttuneet 23 vuodessa. Vahvistamattomasta lähteestä saamieni tietojen mukaan yksikään naisnäyttelijä ei enää suostu näyttelemään näissä avoimen sovinistisissa seikkailuelokuvissa, ei edes suurta palkkiota vastaan.

Päin vastoin: odotettavissa on, että Bondien pääosien näyttelijät, käsikirjoittajat, ohjaajat ja muut osasyylliset tullaan julkisesti tuomitsemaan siitä sovinistisesta toiminnasta, jota he ovat kaikkien tietämättä harjoittaneet jo 1960-luvulta saakka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: James Bond, 007 ja Kultainen silmä, METOO, METOO-kampanja

Talvi on eläimille luonnossa vaarallista aikaa

Lauantai 17.2.2018 klo 10:12

Tänä aamuna näin aamulenkillä valkoisen metsäjäniksen. Olinpa siitä mielissäni! Tutkijat sanovat, että ilmastonmuutos on tälle ikivanhalla Suomen metsien asukille myrkkyä. Runsastuva rusakkokanta kilpailee samoista ruokamaista, ja pedot saavat paljastavan valkoisen metsäjäniksen helpommin kiinni silloin, kun maastossa ei ole paksua lumikerrosta.

Urpiainen_lauantai_netti.jpg

Olen nähnyt mielipiteitä, joiden mukaan pikkulintuja ja muita villieläimiä ei ihmisen pitäisi ruokkia talviaikaan. Itse kuulun niihin, joille lintulauta on itsestään selvä talven varuste ja sen elämänkuhina yksi suurimmista ilon lähteistä.

Me ihmiset muutamme luontoa ympärillämme koko ajan. Nopeammin, kuin kenties itse tajuamme ja nopeammin, kuin mihin vauhtiin erilaiset eliölajit pystyvät sopeutumaan. Siksi minusta on oikein ja kohtuullista, että teemme edes vähän niiden kovan talvisen elämän helpottamiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urpiainen, lintulauta, ilmastonmuutos, talviruokinta, metsäjänis, lintuharrastus

Mitä minä vastaan Raymond Chandlerin teeseihin rikoskirjallisuudesta?

Perjantai 9.2.2018 klo 15:19

Kaikki se minkä kirjailija oppii romaanin kirjoittamisen taidosta tai ammatista nakertaa hänen tarvettaan tai haluaan kirjoittaa ylipäätään mitään. Lopulta hän hallitsee kaikki temput eikä hänellä ole mitään sanottavaa.

Raymond Chandler, Helmistä on vain harmia. WSOY 1971.

Chandler_1_netti.jpgLuin pitkästä aikaa taas tämän rikoskirjallisuuden suuren nimen novellikokoelman. Siihen kuuluu myös hänen kuuluisa rikoskirjojen kirjoittamista ja kirjoittajia ruotiva esseensä Se murhaa joka osaa.

Vuonna 1950 ensimmäisen kerran ilmestyneessä esseessään mestari ruotii terävällä kynällä alaa, jonka hän tunsi. Listaan seuraavassa muutamia hänen ajatuksiaan ja pohdin, mitä itse niistä ajattelen.

Salapoliisiromaanin perustyypin tunnepohjana on aina ollut ja on edelleen se, että murha huutaa selvittämistään ja oikeus tapahtuu.

Tuo pitänee suurelta osin paikkansa tänäkin päivänä. Ainakin kritiikkejä lukiessa huomaa monesti lukijan pettymyksen, jos murhaa ja sen oikeudenmukaista kiinnijäämistä ei tarinassa tapahdu. Minusta se on kirjailijalle sekä selkänoja että kiviriippa: on hienoa jos tietää, mitä lukijakunnan valtaosa tarinalta odottaa. Toisaalta se on rasite, jos ja kun haluaa käsitellä rikostarinan kautta muutakin kuin rumaa rikosta klassisessa Whodunnit-hengessä.

Olisi naurettavaa, ellen omia tarinoitani tarkastellessani toivoisi niiden olevan parempia. Mutta jos ne olisivat olleet paljon parempia, niitä ei olisi julkaistu.

Raymond Chandler loi oman tyylinsä ja Philip Marlowe -päähenkilönsä kirjoittamalla henkensä pitimiksi kovapintaisia rikostarinoita 1920- ja 30-luvuilla ilmestyneisiin aikakauslehtiin. Oli selvää, että hän tiesi millaisia tarinoita häneltä haluttiin ostaa. Nyt lehtiin kirjoittamisen tuotot taitavat olla häviävän pieni osa rikoskirjailijoiden leivänhankintaa. Tähän hänen tokaisuunsa törmää kuitenkin edelleen kirjamaailmassa: olen saanut muutamankin kielteisen julkaisupäätöksen tarjokkaastani sen vuoksi että kustantamoon haluttiin trilleriä, kun minä halusin tehdä jotakin muuta. Toistaiseksi en ole antanut asiassa periksi.

Murhajutulla on myös masentava taipumus itseriittoisuuteen: se ratkoo omat ongelmansa ja vastaa omiin kysymyksiinsä. Keskusteltavaksi ei jää mitään – paitsi se, onko se kirjoitettu niin hyvin että sitä voidaan pitää kunnon romaanina, ja sitähän eivät puolimiljoonaisen menekin takana olevat ihmiset pysty kuitenkaan sanomaan.

Kirjailijan tehtävänä on luoda paperille oma pieni maailmansa, johon hän saa luvan kanssa huijata lukijansa mukaan. Kumpikin osapuoli tietää, ettei kaikki pidä siinä maailmassa paikkaansa. Kuitenkin siellä on oltava joitakin turvallisia ja arkipäiväisiä kiinnekohtia, joista lukijalla on omakohtaisia havaintoja. Esimerkiksi henkilöhahmojen tunnetilat ja tavat reagoida tarinan tapahtumiin ovat tällaisia asioita. Ellei niitä löydy, jää lukijalla hyvin vähän tarpeita oman lukukokemuksensa rakentamiseen. Tällaisiakin romaaneita on tullut luettua.

Keskitason salapoliisitarina ei luultavastikaan ole yhtään sen kehnompi kuin keskitason romaani, mutta keskitason romaaniapa ei koskaan saa nähdäkseen. Sitä ei julkaista. Keskitason – tai himpun verran sitä parempi – salapoliisitarina julkaistaan. Ja paitsi että se julkaistaan sitä myydään pieniä eriä kirjastoille ja sitä luetaan.

Tästä olisi haastavaa keskustella joskus julkaisupäätöksiä kustantamoissa tekevien ihmisten kanssa. Onko tosiaan niin, että rikosromaanien käsikirjoituksia luetaan eri sihdin kera kuin niin sanottuja kaunokirjallisia käsikirjoituksia? Jos näin on, niin miksi? Olen koko vaatimattoman kirjailijanurani ajan ajatellut, ettei rikosromaani saa erota kieleltään, rakenteeltaan eikä muiltakaan laadullisilta tasoiltaan muista romaaneista. Suurimman osan muistakin romaaneista voi jollain kriteerillä luokitella rikostarinoiksi – niissäkin tapetaan ihmisiä ja ratkotaan ihmisten välisiä ristiriitoja.

Jokainen salapoliisiromaanin kirjoittaja tekee virheitä eikä kukaan koskaan tiedä niin paljon kuin pitäisi.

Tässä kohti Chandler käyttää esimerkkinä toista suuruutta, Arthur Conan Doylea. Totta, hänenkin Holmes-tarinoistaan löytää asiavirheitä jos niitä haluaa etsiä. Itselleni taustamateriaalin ja fakta-aineiston kerääminen ennen varsinaista kirjoitustyötä on monesti silkkaa nautintoa: saan upota sellaisiin asioihin ja maailmoihin, mistä minulla ei ole ennestään hajuakaan. Mikä parasta, saan luvan kanssa huijata tulevaa lukijaa muka-osaamisellani! Silti hirvittää joka kerta kun uusi romaani julkaistaan, mitä kaikkia faktapuutteita sieltä löytyykään.

Englantilaiset eivät ehkä aina ole maailman parhaita kirjailijoita, mutta he ovat ehdottomasti parhaita ikävystyttäviä kirjailijoita.

Tässä – vaikkakin vinosti hymyillen – olen mestarin kanssa samaa mieltä. Briteillä on myös rikoskirjallisuudessa taakkanaan valtavan pitkä ja kunniakas perinne. Sen huomaa monesti kun aloittaa uuden, ehkä herraskartanoon tai yliopistomaailmaan sijoittuvan brittidekkarin katsomisen tai lukemisen. Historia paistaa kerronnassa läpi. Milloinkahan Suomessa päästään samalle tasolle? Toivottavasti ei ihan heti.

Huono kirjailija on epärehellinen tietämättä sitä itse, ja laatuunkäypä kirjailija voi taas olla epärehellinen, koska hän ei tiedä mistä voisi olla rehellinenkään. Hän kehittelee mutkikkaan murhasuunnitelman ja lyö ällikällä laiskan lukijan, joka ei viitsi ryhtyä erittelemään yksityiskohtia, ja hän lyö ällikällä poliisinkin, jonka tehtävänä noiden yksityiskohtien selvittäminen on.

Pahin kannustus, jonka lukija voi kirjailijalle mielestäni suoda on lausahdus: ”Kirjasi oli tosi hyvä!” Se tuntuu samalta kuin selkään taputus maaliin neljäntenä tulleelle kestävyysjuoksijalle. Mieluummin kuulisin jonkin yksityiskohdan tai kysymyksen kirjastani, jota lukija jäi miettimään. Näin on, vaikka tiedänkin että rikosromaani saattaa pahimmillaan olla toiselle meistä viihdettä, toiselle työtä.

Kaikki lukevat ihmiset pakenevat jostakin muusta siihen mikä on painetun sivun takana; unen laadusta voidaan keskustella, mutta sen vapautumisesta on tullut toiminnallinen välttämättömyys. Jokaisen ihmisen täytyy joskus paeta pois omien ajatustensa kuolettavasta kehästä.

Olen kokenut sekä lukijana että kirjoittajana joskus flow-tilan: kaikki ympärillä oleva häviää, jäljellä olen vain minä ja käsillä oleva tarina. Se on tunne, jonka haluaa kokea aina uudelleen, ja suoda mahdollisimman monelle. Kirja on hitsin hieno pakopaikka kaikelle arjelle: siitä ei tule krapulaa. Tosin, riippuvuutta saattaa esiintyä…

Kieli alkaa aina puheesta ja sitä paitsi tavallisten ihmisten puheesta, mutta kun se kehittyy niin pitkälle, että siitä tulee kirjallisen ilmaisun väline, se vain näyttää puheelta.

Taidatkos tuon paremmin sanoa? Suurin osa meistä kirjainten tuhertelijoista ei koskaan pääse tuolle tasolle. Aleksis Kivi pääsi, samoin Donald Westake ja Raymond Chandler parhaimmillaan. Samoin moni muu. Hyvä kirja ei puhu mitä sylki suuhun tuo, sanaa vittu ei tarvitse toistaa neljäätoista kertaa yhdellä sivulla kertoakseen, että nyt päähenkilöä vituttaa. Bussissa kuulemani mukaan arkielämässä tarvitsee.

Kaikessa mitä voidaan nimittää taiteeksi on ainesosana lunastus, pelastus. Se saattaa olla puhdas murhenäytelmä, jos on kysymys varsinaisesta tragediasta, se saattaa olla sääliä tai ironiaa, ja se voi olla pääpukarin raaka nauru.

Tuolla kriteerillä rikosromaanit – tai ainakin parhaat niistä – ovat ehdottomasti taidetta. Kiitos, Mr. Chandler!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raymond Chandler, Helmistä on vain harmia, Se murhaa joka osaa, rikoskirjallisuus, salapoliisikirjallisuus, Martti Linna, dekkarit, kirjailijan työ

Sata vuotta sitten ei juhlittu uutta presidenttiä, vaan taisteltiin

Maanantai 29.1.2018 klo 9:43

Näinä päivinä, sata vuotta sitten ei juhlittu hillitysti ja toisten mielipidettä arvostaen tasavallan uutta presidenttiä. Alkoi kapina, sisällissota, vapaussota - kukin valitkoon nimen itse.

kaksi_hautaa_nettiennakko_netti.jpg

Kolme vuotta sitten tämä Kirjavinkeissä arvosteltu, tuosta keväästä kertova romaanini Kaksi hautaa saarella julkaistiin. Pohjatyöt olivat raskaita mutta antoisia.

Toivottavasti myös ymmärrystä antavia.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi hautaa saarella, Martti Linna, sisällissota, vapaussota, kapina, 1918

Muutama hyvä kysymys presidenttiä äänestävälle

Keskiviikko 24.1.2018 klo 14:01

Suomen tasavallan presidentinvaaleissa ennakkoäänestys päättyi eilen. Toista miljoonaa meistä on jo antanut äänensä jollekin ehdokkaalle. Joko ihan itse, vaalikoneella tai gallupilla valitulle. Edessä on vielä ensi sunnuntain varsinainen äänestyspäivä, sekä mahdollinen toinen kierros.

Halutessaan jokainen meistä on saanut kosolti tietoa kunkin ehdokkaan persoonasta ja mielipiteistä. Kiitos siitä medialle - mutta myös ehdokkaille itselleen, ja heidän taustaryhmilleen. Netistä löytyy runsaasti materiaalia ehdokkaiden itse kirjoittamana.

Presidentiksi valitaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku ihminen. Siksi yritin mielessäni tiivistää muutaman kysymyksen, jotka äänestäjän olisi hyvä asettaa itselleen ennen numeron piirtämistä äänestyskuponkiin:

- millainen ajattelemasi ehdokas mahtaisi olla omana työkaverinasi?

- haluaisitko tuon ehdokkaan istumaan puolestasi tiukkoihin neuvotteluihin herrojen Putin, Trump jne. kanssa silloin, kun asiat ovat maailmassa hullusti?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentinvaalit, vaalikone, gallup, Trump, Putin, ennakkoäänestys, vaalipäivä

Onko suomalainen media sortunut Sauli Niinistön kohdalla putinismiin?

Perjantai 12.1.2018 klo 17:23

Putin sukeltaa meren pohjaan. Putin metsästää tiikereitä. Putin lentää muuttolintujen mukana.

Me suomalaiset olemme tottuneet hymähtelemään uutisotsikoille ja poseerauskuville, joita itäisen naapurimme päämiehestä leviää Venäjän valtaa pitävien hallitsemassa mediassa. Vladimir Putin on ainoa suosikki pian pidettävissä Venäjän presidenttivaaleissa.

Ajatellaan, että meillä asiat ovat paremmin. Kaikki ehdolla olevat presidenttiehdokkaamme saavat tasapuolista kohtelua riippumattomissa tiedotusvälineissämme.

Onko se oikeasti noin? Poimintoja muutamista tulevia vaaleja käsittelevistä uutisotsikoista:

Ylen presidenttikysely: Niinistö musertavan ylivoimainen – 76 prosenttia haluaa presidentin jatkavan (yle.fi 12.10.17)

Kuvat: Sauli Niinistö hurmasi kampanja-avauksessaan – junailu hymyilytti presidenttiä (mtv.fi 8.12.17)

Presidentti Niinistö tapaa kansaa Valkeassa lauantaina (oululehti.fi 12.1.18)

Istuva presidentti nauttii suosiota – Sauli Niinistö jyräsi koulujen vaaleissa (www.siikkis.fi 12.1.18)


Ja niin edelleen. Kuuntelin Yleisradion toimittajan tekemää Sauli Niinistön haastattelua hänen kampaja-avauksessaan. Toimittaja sanoi useaan kertaan, että Niinistön valinta on varma. Se oli itse ehdokas, jonka piti oikaista että hän voi hyvinkin tulla valituksi. Noloa, median kannalta.

Juttujen otsikoissa ja ingresseissä ei muistuteta että me, sinä ja minä valitsemme ihan itse tälle maalle uuden presidentin tulevissa vaaleissa. Tulos on selvillä vasta, kun viimeinenkin ääni on laskettu.

Ehkä olisi korkea aika miettiä vaaleja edeltävän ajan rauhoittamista gallupeilta tulevaisuudessa. Joku meistä haluaa istua varman voittajan veneessä. Joku toinen jättää protestiäänensä käyttämättä, kun ei sillä kuitenkaan voi vaikuttaa yhtään mihinkään.

Näistä vaaleista näyttää tulevan yhdet laimeimmista vuosikausiin. Luulenpa, että yksi syy siihen on sana gallup.

1 kommentti . Avainsanat: Vladimir Putin, presidentinvaalit, Sauli Niinistö, Niinistön suosio, gallupit

Kymmenen hyvää syytä antaa lapselle lahjaksi kirja

Tiistai 2.1.2018 klo 10:00

Sattui silmiini Lastenkirjainstituutin blogiteksti. Siinä löydettiin kymmenen hyvää syytä, miksi lapselle kannattaa lahjoittaa kirja.

Luulenpa, että aika monessa kodissa luetaan tänäänkin jouluna saatua kirjaa. Mikä parasta, kirjan tarina voi jatkaa elämäänsä lapsen (ja myös aikuisen) mielessä kauan sen jälkeen, kun sen takakansi on painettu kiinni.

Siihen ei mikä tahansa joulukrääsä pysty!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, kirjavinkit, lastenkirja, lastenkirjallisuus, kirjalahja, Lastenkirjainstituutti

Journalistin ohjeet ovat hyvä selkätuki kirjoittajalle

Keskiviikko 27.12.2017 klo 8:52

Joulun aikaan osallistuin muutamaankin netin keskusteluun, joissa puhuttiin toimittajan etiikasta.

Kimmokkeen molempiin keskusteluihin oli antanut jonkun toimittajan kirjoittama lehtiartikkeli, jonka useimmat keskusteluun osallistujat kokivat loukanneen artikkelissa mainittua henkilöä ihmisenä. Myös sitä ihmeteltiin, kuinka paljon toimittaja näytti molemmissa tapauksissa sotkevan omia mielipiteitään niin sanottujen faktojen joukkoon.

Noista keskusteluista oli se hyöty, että minäkin sain aikaiseksi kerrata taas Julkisen sanan neuvoston (JSN) hyväksymät Journalistin ohjeet. Noissa ohjeissa on monta hyvää kohtaa siitä, kuinka asioista ja ihmisistä kirjoitetaan ihmisiksi. Kuten esimerkiksi:

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

...

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Journalistin ohjeet on tarkoitettu ohjenuoraksi meille ammatikseen kirjoittaville. Mutta kyllä niiden läpikäyminen tekisi hyvää monelle muullekin nettikeskustelijalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimittajan ohjeet, JSN, Julkisen sanan neuvosto, toimittajan työ

Ei Teuvo Hakkaraisesta ole tämän joulun Jeesukseksi

Keskiviikko 20.12.2017 klo 15:49

Eduskunnan pikkujoulujen ja täysistuntojen yhdistelmässä meni viime viikolla lähes kaikki pieleen. Näin ainakin mediatietojen mukaan. Niitä asioita (alkoholin haittoja ja seksuaalista häirintää) ilmeni, joita eduskunnassa oltiin juuri käsittelemässä tai oltiin juuri käsitelty.

Jälkimmäisessä tapahtumassa mukana ollut viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ollut otsikoissa ennenkin. Nyt ilmeisesti tapahtunut (ja minunkin mielestäni jyrkästi tuomittava) teko saa monenlaiset selittäjät, kannanottajat ja tuomitsijat korottamaan äänensä.

Parisen tuhatta vuotta sitten tälle maapallolle syntyi erään uskonnollisen ajatuskulun mukaan viaton lapsi juuri näinä päivinä. Aikuisiällä hänet uhrattiin, jotta sinun ja minunlaiseni syntiset saivat tekosensa anteeksi.

Olen tavannut kansanedustaja Hakkaraisen, kun jututin häntä erääseen lehtijuttuun. Hän on kotoisin samoilta seuduilta kuin minäkin. Mukavan ja lupsakan oloinen mies - selvin päin.

Viinan piru on vahva ja liukas perkele, vaikka sillä ei kaikkia tekojamme saakaan selittää. Sen tietää jokainen tuon pirulaisen lähipiirissään nähnyt. Pakkohan sen on olla vahva: onhan se heittänyt tasapäisesti painimatsia Raamatun kymmenen käskyn kanssa jo sen tuhannen vuotta.

Ja se tulee tekemään sitä samaa monessa kodissa tänäkin jouluna.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teuvo Hakkarainen, alkoholi, viina, Jeesus, joulu, eduskunta

Kirjoittajan luovuus - mitä se on?

Keskiviikko 13.12.2017 klo 10:14

Vedin eilen pitkästä aikaa kirjoittamiseen liittyvän koulutustapahtuman. Tapoihini kuuluu – entisenä 4H-neuvojana – laittaa koulutettavat itse töihin. Tällä kertaa se oli helppoa: kaikki läsnäolijat olivat kokeneita tekstintuottajia, valmiita lähtemään mukaan leikkimieliseen luomisen työhön.

Sana leikki sopii pirskatin hyvin sanan luovuus yhteyteen. Työelämässä deadline, valojen sytyttäminen työhuoneeseen ja annettu määräaika valmiin (lue: erinomaisen) uuden idean työstämiseen on monesti kova pieti kenelle tahansa. Aika lymyilee jossakin takaraivossa. Samoin se ihan itse tehty piru, joka kuiskuttelee että tästä saisi vielä paremman.

Totuus ainakin minulla, ja uskon että monella muullakin on se, että kaikista parhaat ideat tulevat täysin pyytämättä ja yllätyksinä. Polttopuusavotalla, koiralenkillä, ruokaa laittaessa. Missä tahansa.

Peliteollisuudessa ja mainostoimistoissa tämä on tajuttu aikoja sitten. On helppo hymähtää tällaisen yrityksen pingispöydälle pyhitetylle toimistohuoneelle. Todellisuudessa se tila voi olla yrityksen tuottavin huone.

Luovuus ei tarvitse noita kuuluisia avokonttoreita, ei ihmisten altistamista jatkuville häiriöille ja toistensa kohtaamisille. Kukin kirjoittaja kyllä etsiytyy alitajuntansa ohjaamana paikkaan, jossa juuri hänen luovuutensa kukkii.

Ei se vaadi aina edes sähköä eikä tietoverkkoa: vahakantisia vihkoja saa vielä monesta kaupasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjoittajan työ, kirjoittajakoulutus, luominen, luovuus, deadline

Suomi 101 -juhlavuotta odotellessa - mistä tämä vuosi muistetaan?

Lauantai 9.12.2017 klo 7:16

Suomi 100 -juhlavuosi alkaa vähitellen olla lopussa. Kait jonkinlaisena huipentumana koko vuodelle voidaan pitää itsenäisyyspäivän tavallistakin näyttävämmin toteutettuja ja kansalle televisioituja juhlia. Mitä on jäänyt käteen?

Tuskin koskaan aikaisemmin on maamme itsenäisyyden juhlavuotta vietetty näin kaupallisissa merkeissä. Suomi 100-brändi on ollut käytössä - ja on sitä käytettykin! Sinivalkoisia tuotteita lienee kauppapaikkojen alelaareissa vuodenvaihteen jälkeen isoina kekoina.

Se, että itsenäisyyskin on kaupallistettu, lienee ajan henki. Itsenäisyyspäivänä havahduin siihen, että lähes kaikki isot ja pienet kauppaliikkeet olivat auki. Niin ne tulevat olemaan myös joulunpyhinä. Kysymys kuuluu, osaammeko me enää erottaa hiljentymistä ja juhlaa arjesta, jos emme tee mitään sen eteen?

Taiteessa tapahtui kaikenlaista vuoden mittaan. Ehkä jotkut meistä tulevat muistamaan, että se kolmas Tuntematon tuli ensi-iltaan samana vuonna, kun Suomi juhli. Ehkä tästä vuodesta muistetaan myös Me Too -kampanja, joka lähti liikkeelle amerikkalaisen elokuvateollisuuden piiristä. Hyvä että lähti.

Paljon siis tehtiin Suomi 100-hengessä. Luulen kuitenkin, että tämän vuoden muistavat parhaiten ne, joiden omassa elämässä tapahtui vuoden aikana oikeasti suuria asioita: lapsen syntymä, sen tärkeän ihmisen tapaaminen tai omat häät, kenties läheisen omaisen kuolema.

Ainakin kovasti toivon niin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi 100, satavuotias Suomi, itsenäisyyspäivä, Me Too, Tuntematon Sotilas, juhlavuosi

MTK sata vuotta Kaakkois-Suomessa - kiitos, että sain kirjoittaa nuo vuodet historiikiksi

Maanantai 27.11.2017 klo 7:47

Lauantaina 25. marraskuuta MTK-Kaakkois-Suomi juhli satavuotista historiaansa Lappeenrannassa. Samalla julkaistiin liiton historiikki, jonka minä sain kunnian kirjoittaa. Uusin "lapseni" sai nimekseen Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.

kansi_mtk_painoon_netti.jpgRauta-aura saapui Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelloille 1880-luvulla. Siitä alkoi työn ja investointien tuottavuuden, sekä tuotantokustannusten ja maataloustuotteista saatavien tuottajahintojen kilpajuoksu jolle ei ole loppua näkyvissä.

Kun peltojaan viljelevä viljelijä tehostaa yhtä kohtaa tuotantoketjussaan, se tarkoittaa väistämättä muutoksia ja parantamistarpeita myös ketjun muissa osissa.

Siltikään peltojaan keväällä viljelevä ihminen ei voi silloin tietää, millaista satoa hän tulee syksyllä saamaan. Se asia ei ole miksikään muuttunut sadassa vuodessa.

Syvä kumarrukseni heille, jotka tänäkin päivänä tuottavat meille suomalaisille jokapäiväisen leipämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK-Kaakkois-Suomi, historiikki, Martti Linna, Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »