Euroopan ja Suomen historia on täynnä ironiaa

Torstai 12.5.2022 klo 14:10

Voitonpaivakooste_pikkunetti.jpg

1920-luvun alussa vallankumouksen mylläämästä Venäjästä irrottautuneet Puola ja Latvia tekivät hartiavoimin töitä saadakseen muut niin sanotut ”reunavaltiot” eli Liettuan, Viron ja Suomen kanssaan puolustusliittoon. Silloin se ei onnistunut. Satakunta vuotta myöhemmin nuo valtiot näyttävät olevan kaikki kohta yhteisessä puolustusliitossa. Ironista kyllä, aloitteen asiassa teki Venäjä.

Suomen historiassa on itsenäistymistaistelun sankareiksi nostettu maan sisällä vaikuttaneet itsenäisyysaktivistit, ja Saksaan jääkärioppiin lähteneet nuoret miehet. Kun jääkärit palasivat pääosin keväällä 1918 Suomeen, lähes kaikista heistä leivottiin joko upseereita tai aliupseereita valkoiseen armeijaan. Siitä huolimatta, että suurin osa heistä oli palvellut Saksan itärintamalla tavallisina rivimiehinä.

Kevään kahdeksantoista valkoisen armeijan johtopaikoille tarvittiin kuitenkin Venäjän keisarillisessa armeijassa esikuntatyötä oppineita, ja käytännön johtamista ensimmäisen maailmansodan joukko-osastoissa harjoitelleita suomensukuisia, noita Venäjän vallankumoukselta tänne pelastuneita upseereita. He myös paljolti kehittivät sen armeijan ja ne taistelutavat, jotka laittoivat talvella 1939-1940 sulun puna-armeijan juhlamarssille Suomeen. Vuoden 1921 alussa kaikki kahdeksan puolustustusvoimien aktiivikenraalia kuuluivat tähän joukkoon. Tilanne oli lähestulkoon sama kaikissa Venäjän reunavaltioissa.

Vuonna 1900 syntynyt Urho Kaleva Kekkonen oli nuoruudessaan kova ryssänvihaaja. Venäjän kieli ei tarttunut Kajaanin yhteiskoulussa millään hänen päähänsä. Siitä huolimatta, toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun lopulle saakka häntä kutsuttiin pilkallisesti Siperian vinttikoiraksi, kun hän reissasi niin usein Neuvostoliitoksi muuttuneessa itänaapurissa vakuuttamassa sikäläistä johtoa piskuisen Suomen Ystävyydestä, Yhtenäisyydestä ja keskinäisestä Avunannosta.

Siitä, ohjaako ihmisten, kansojen ja kansakuntien elämää jokin korkeampi voima, ei maailmalla vallitse kattavaa yksimielisyyttä. Mutta jos sellainen voima on olemassa, niin ei siltä ainakaan ironian tajua puutu.

LUKUVINKKI: Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956. BoD, painovuotta ei merkitty.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi 1918, sisällissota, vapaussota, Venäjä, Neuvosto-Venäjä, Urho Kekkonen, Martti Linna, Mirko Harjula

Historiallisen romaanin alku voi olla yhdessä lauseessa

Torstai 24.3.2022 klo 10:09

Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto

Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.”
-Urho Kekkonen, 1981: Vuosisatani 1.-

Me elolliset olennot elämme aina tässä ja nyt-hetkeä. Käytämme aikaamme ja tarmoamme niiden luonnollisten ja kuviteltujen tarpeiden tyydyttämiseen, joita meillä on. Ajoittain suunnittelemme tulevaisuutta. Toivomme ja pelkäämme sen tuovan erilaisia asioita tullessaan. Ajoittain päähämme pälkähtää muistumia menneistä tapahtumista. Niitä tulee, halusimmepa niitä tai emme.

Monta, monta vuotta sitten luin edellä lainatun lauseen presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) vuonna 1981 julkaistuista muistelmista. Lause ei jättänyt minua rauhaan. Tuli tarve ottaa selville, millaisia tapahtumia tuon lausahduksen taakse kätkeytyi.

Vasta 17-vuotias Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilas Urho Kekkonen sai toukokuussa 1918 johdettavakseen ryhmän, joka teloitti täällä Haminassa, nykyisessä kotikaupungissani punaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Noiden tapahtumien muisto ei ilmeisesti jättänyt Kekkosta koskaan rauhaan.

Eräässä toisessa kirjoituksessaan Kekkonen totesi, että aina kun hänelle tuli elämässään oikein tiukka paikka vastaan, hänelle palautuivat mieleen Haminan tapahtumat. Toukokuun 1918 tapahtumat eivät jättäneet minuakaan rauhaan. Syyskuussa 2022 ilmestyy niiden pohjalta kirjoittamani romaani Tämä nuori maa Kariston kustantamana. Kekkonen, ”Känä” tarvitsi yhden elämänsä kipeimmän asian selittämiseen yhden lauseen. Minä kirjoitin aiheesta 500-sivuisen romaanin yrittäessäni ymmärtää, mitä hän sanoillaan tarkoitti.

Romaanin kirjoittaminen on pitkä prosessi. Kun sitä aloitin, maailmassa vallitsi vielä pääosin rauhan tila, toisin kuin kevään 1918 Suomessa. En työhön ryhtyessäni arvannut, että romaanini ilmestyessä maailmassa vallitsee taas vakava poikkeustila.

Moni nuori mies ja nainen saa näistä päivistä Ukrainassa itselleen samanlaisen, ehkä elinikäisen trauman, jollaisen Känä sai itselleen Haminasta. Ei historia toista itseään: me ihmiset teemme sen ihan itse.

Romaanini esitellään juuri julkaistussa Kariston kesän ja syksyn 2022 uutuuskirjaluettelossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä nuori maa, historiallinen romaani, sotaromaani, kevät 1918, Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto, Känä, Urho Kekkonen, Hamina 1918

Kirjallisuus kuvasi omaa aikaansa myös vuonna 1918

Perjantai 23.4.2021 klo 7:42

Kianto_kirjaruusu_pikkunetti.jpg



















Kaivoin hiljattain kirjahyllystä esille Ilmari Kiannon tuotantoa syksyltä 1918. Suomessa oli juuri saatettu päätökseen verinen kansalaissota. Tuhannet miehet ja naiset viruivat vielä vankileireillä. Nälkä, puute ja kurjuus ei ollut vierasta katajaiselle kansalle. Joissain piireissä haaveiltiin Suur-Suomesta, itärajan saamisesta Vienanmerelle ja Ääniselle.

Kirjallisuus kuvaa aina omaa aikaansa, vaikka se olisi fiktiotakin. Tässä Kiannon teoksessa ei ole lainasanoja englannista, eikä siinä pohdita toiseuden olemusta saati harrasteta kerronnassa autofiktiota. Kaikki, mitä kertoja esittää on totta ja ne "toiset" ovat väärässä.

Mutta voi pojat, mitä koskenlasku- ja nousukuvauksia kirjassa on itärajan kahta puolta! Yhteiskunnallisuutta riittää. Itänaapurin ryssittelyssä ei suuresti kursailla, ja nykyinen sosiaalisen median vihapuhe tuntuu tämän lukemisen jälkeen miedolta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmari Kianto, Suomi suureksi, Viena vapaaksi, 1918, Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, kirjallisuus

Aleksei Osipovin tarina vs. kirjani päähenkilön tarina: monien sattumien summa

Sunnuntai 4.8.2019 klo 18:57

Etelä-Savossa näkyy ilmestyneen viime vuoden tammikuussa Anna-Mari Haimin taitavasti kirjoittama artikkeli Aleksei Osipovista, punaisten Savon rintaman viimeisestä ylipäälliköstä keväällä 1918. Osipovin tarinaan pohjautuu myös vuonna 2015 ilmestynyt romanini Kaksi hautaa saarella (Karisto).

Joskus kirjoittaja osuu sellaiseen historialliseen tarinaan tai henkilöön, josta on vain pakko kirjoittaa jotakin. Minulle Aleksei oli sellainen, ristiriitainen mutta kiehtova ihminen. Venäläisen sotamiehen poika Voikkaalta, joka ei puhunut juuri lainkaan venäjää joutuessaan keisarikunnan armeijaan rekryytiksi. Mies jolla oli ilmeisiä sotilaallisia kykyjä - mutta myös tulinen luonne, joka ei sietänyt auktoriteetteja.

Aleksei Osipov on ilmeisesti haudattuna Haminan edustalla sijaitsevaan pieneen saareen yhdessä morsiamensa Maijan kanssa. Elin hänen kanssaan parisen vuotta kirjailijan yhteiselämää.

Rauha hänen tomulleen. Ainakin minä sain hänen monessa kohtaa raskaasta elämäntaipaleesta jotakin itselleni. Toivottavasti myös romaanini lukijat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen. Voikkaan Mannerheimi, kevät 1918

Mitä tämän päivän tarinat kertovat vuoden 1918 sisällissodasta?

Maanantai 24.9.2018 klo 8:34

Tähän mennessä olen käsikirjoittanut yhden näytelmän, jossa käsiteltiin vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Romaanissani Kaksi hautaa saarella kerroin punapäällikkö Aleksei Osipovista. Useissa muissakin teoksissani olen joutunut perehtymään tuon hirveän vuoden tapahtumiin.

Torstaina 27. syyskuuta yritän kertoa Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan ja Haminan kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämässä tilaisuudessa siitä, millaisen perinnön vuoden 1918 tapahtumat ovat kantaneet suomalaiseen tarinankerrontakulttuuriin tänä päivänä, puhutaanpa sitten elokuvasta, romaanista tai suullisesta perinteestä.

Yleisölle avoimen tapahtuman ohjelma löytyy täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1918, sisällissota, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, Sisällissodan tapahtumat, Hamina

Sata vuotta sitten ei juhlittu uutta presidenttiä, vaan taisteltiin

Maanantai 29.1.2018 klo 9:43

Näinä päivinä, sata vuotta sitten ei juhlittu hillitysti ja toisten mielipidettä arvostaen tasavallan uutta presidenttiä. Alkoi kapina, sisällissota, vapaussota - kukin valitkoon nimen itse.

kaksi_hautaa_nettiennakko_netti.jpg

Kolme vuotta sitten tämä Kirjavinkeissä arvosteltu, tuosta keväästä kertova romaanini Kaksi hautaa saarella julkaistiin. Pohjatyöt olivat raskaita mutta antoisia.

Toivottavasti myös ymmärrystä antavia.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi hautaa saarella, Martti Linna, sisällissota, vapaussota, kapina, 1918

Suomellakin on oma pakolaisvenehistoriansa

Sunnuntai 15.11.2015 klo 7:44

Juha Salmisen kirjoittama näytelmä Aleksei Osipovista ja Maija Rasilaisesta saa ensi-iltansa Kuusankosken Teatterissa ensi torstaina. Kouvolan Sanomat kertoo tänään Alekseista ja Maijasta, sekä minua että Juhaa kiehtoneista henkilöistä Suomen sisällissodan ajalta.

Keväällä 1918 Suomesta lähdettiin merta pitkin pakoon moneen suuntaan. Punaiset, ja sellaiset jotka epäilivät muusta syystä voitokkaiden valkoisten hyviä aikomuksia yrittivät päästä Suomenlahtea pitkin Pietariin.

Samaan aikaan, saman meren saarilla piileskeli valkoisiksi itseään tuntevia miehiä ja muita ihmisiä, joilla oli syytä pelätä punaisten hallintoa ja pakko-ottoja punakaartiin.

Osa turvapaikanhakijoista hukkui. Osa ammuttiin. Osa vangittiin, ja vietiin vankileireille näkemään nälkää. Osa sai palata kotiinsa, koska "oikea" puoli oli voittanut.

Lähes sadan vuoden takaisissa päivissä on jotakin kammottavan tuttua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Salminen, Aleksei ja Maija, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, sisällissota, kevät 1918

Kevät 1918 kansakunnan muistijäljessä

Tiistai 27.10.2015 klo 6:40

Keskustelin viime perjantaina Helsingin Kirjamessujen paneelikeskustelussa neljän kirjailijakollegani kanssa historiallisen romaanin kirjoittamisesta. Useimmat meistä viidestä olimme ottaneet aiheen viimeisimpään romaaniin jostakin olemassa olleesta henkilöstä tai tapahtunesta tapahtumasta. Niinhän minäkin tein Kahdessa haudassa saarella, kun löysin Aleksei Osipovin ja Maija Rasilaisen haudan Majasaarelta kesällä 2010.

Äskettäin etsin sotasurma-arkistosta erään tuntemani ihmisen isoäidin isää. Miestä, joka vietiin keväällä 1918 jonnekin, eikä hän koskaan palannut. Siitä jäi avoin haava suvun historiaan.

Löysinkin tuon 48-vuotiaana kuolleen työmiehen ja kahdeksan lapsen isän listoilta. Pidätyksen syy: osallistuminen kapinaan punakaartissa. Rangaistus: teloitus toukokuussa 1918.

Julma aika, julma kohtalo niin monelle. Toisesta tuli syyllinen, toisesta syytetty. Sen, mihin joukkoon kukakin kuului määritteli silloinkin voittaja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kevät 1918, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, Kaksi hautaa saarella, sotasurma-arkisto

Radiojuttua keväästä 1918, Aleksei Osipovista ja haudoista saarella

Keskiviikko 20.5.2015 klo 10:55

Eilen toimittaja Kirsi Partanen haastatteli minua uuden kirjani tiimoilta Kymenlaakson Radiossa. Juttu on nyt kuunneltavissa Yle Areenassa.

Kiitos taitavalle haastattelijalle. 300-sivuisessa teoksessa - toivottavasti - on monta särmää joihin tarttua. Seitsemän minuutin tuotosta kuunnellessani vasta oikeastaan tajusin, kuinka isoa aihetta mieleni lähti viitisen vuotta sitten työstämään.

Vajaaksihan se työstö jäi. Niin se aina jää, onneksi. Jää tarinan lukijoillekin jotakin tekemistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, kevät 1918, Kymenlaakso, Majasaari, sisällissota, punakaarti, Savon rintama, Kymenlaakson Radio, Majasaari

Kaksi hautaa saarella - punaisten Savon rintaman viimeisen ylipäällikön tarina

Maanantai 13.4.2015 klo 10:28

Toukokuussa 1918 itäisen Suomenlahden saaristossa piilotteli kahdenlaisia ihmisiä. Saarilla lymysi valkoisia, jotka olivat paenneet mantereelta punakaartin suorittamia kutsuntoja. Saarille hakeutui henkensä hädässä punaisia, joilla ei ollut voitokkailta valkoisilta muuta odotettavaa kuin teloitus tai vankileirin kurjuus.

Haminan edustalla sijaitsevalle Majasaarelle rantautui Aleksei Osipov, Sippolassa vuonna 1888 syntynyt punaisten Savon rintaman viimeinen ylipäällikkö. Aleksei oli Suomeen asumaan jääneen Venäjän armeijan sotamiehen, ja suomenruotsalaisen torpparintyttären poika. Mukanaan saarella hänellä oli morsiamensa Maija Rasilainen.

Aleksei ja Maija odottivat saarella turhaan laivaa, joka veisi heidät turvaan Pietariin. Heillä oli täysi syy pelätä voittajien saapumista: Alekseilla oli venäläinen nimi ja hän oli huonossa huudossa Kymenlaakson mahtiyhtiön - Kymiyhtiön - herrojen silmissä. Punaisten sotapäällikkönä Aleksei oli yksi niistä harvoista, jonka taitoja myös viholliset kunnioittivat. Maija oli puolestaan toiminut mantereella punaisten riveissä sairaanhoitajana.

Pelastavaa laivaa ei koskaan tullut. Aleksei ja Maija on haudattu tuolle saarelle Suomenlahdella. Tarina kertoo, että he surmasivat itsensä kun valkoisten etsintäpartio lähestyi saarta. Kävikö näin – kukaan ei ole enää kertomassa.

Kävin Majasaaressa ensimmäisen kerran kesällä 2010. Aleksein ja Maijan tarina ei jättänyt tarinankertojaa rauhaan, se oli kirjoitettava romaaniksi. Teos ilmestyy toukokuussa.

Totta se on: tarina valitsee aina kertojansa.

3 kommenttia . Avainsanat: Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, kevät 1918, Kymenlaakso, Majasaari, sisällissota, punakaarti, Savon rintama

Kirjallisuuden yksi tehtävä on muistaminen

Torstai 1.1.2015 klo 10:41

Vuoden vaihteen toinen kiinnostava lukukokemus oli Ulla-Maija Peltosen teos Muistin paikat (SKS 2003). Kirjassaan Peltonen kartoittaa niitä tapoja, joilla vuoden 1918 sisällissodan tapahtumia on yritetty muistaa ja unohtaa aina näihin päiviin saakka.

Tuosta ajasta Suomessa kertovat lukuisat punaisten ja valkoisten surmattujen tunnetut ja tunnetut hautapaikat sekä muistomerkit. Muistomerkit auttavat suremaan menetettyjä. Ne kertovat mitä tapahtui ja valottavat tapahtumien eri puolia. Ilmankos varsinkin voitettujen punaisten muistomerkkejä on turmeltu vielä tällä vuosituhannella.

Historiallisen trauman käsittely vaatii Peltosen mukaan muistamista ja trauman aiheuttajan  kriittistä kohtaamista. Traumaa on purettava, ja sitä on toistettava jotta mitään vastaava ei enää koskaan pääsisi tapahtumaan.

Kirjallisuus on kansanperinteen ja muistitiedon ohella iso osa kansakunnan yhteistä muistia. Sota on rakkauden ja kuoleman ohella yksi kaunokirjallisuuden kestoaiheista. Vielä 1970-luvulla joka kuudes suomalainen kaunokirjallinen teos käsitteli jollakin tavalla sotaa.

Suomalaisten sotakirjojen aika ei näytä olevan ohi vieläkään. Hyvä niin - purkamista ja toistoa tarvitsevat myös tulevat sukupolvet jotta ymmärtäisimme, miksi olemme tässä tällaisina juuri nyt.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ulla-Maija Peltonen, Muistin paikat, 1918, kaunokirjallisuus, muistaminen, sisällissota

Arkistoissa on kansakunnan muisti

Keskiviikko 22.5.2013 klo 7:37

Vietin eilisen päivän Helsingissä, Sörnäisissä sijaitsevassa Työväen arkistossa.

On väärä luulo, että tällaiset arkistot ovat paikkoja joissa kuivat tutkijat istuvat pölypilvien keskellä tutkimassa kellastuneita papereita, joita narisevat arkistovirkailijat heille vastentahtoisesti hakevat pimeistä, kylmistä ja rottia vilisevistä kellareista. Kiitos erinomaisesta palvelusta, arkistoväki!

Kirjailijalle arkistot ovat monesti kullanarvoisia paikkoja, kun hän hankkii lisätietoa ja tunnelmia siitä ajasta johon hän tarinansa aikoo sijoittaa. Onneksi meillä on paljon tällaisia, Työväen arkiston ja vaikkapa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaltaisia paikkoja. Toivottavasti yhteiskuntaan levinnyt hillitön säästämis- ja tehokkuusvimma ei vie meiltä näitä yhteisen muistitiedon pankkeja.

Minä etsin Sörnäisistä tietoa tapahtumista Kymenlaaksossa vuonna 1918. Dokumentit ovat toki kiinnostavia, mutta erityisesti runsas muistitietoaineisto mykisti: vanhan ihmisen käsialalla kirjoitettu tarina Tammisaaren leirin nälkäisten punavankien kuorettomiksi kaluamista männyistä lähti Helsingistä mukaani seuraavan yön uniin.

Todellisuus on todellakin todellisuutta, sanoi aikanaan eräs menestynyt mäkihyppääjä. Kirjailija voi vain yrittääymmärtää, ja kysyä fiktion keinoin että miksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työväen arkisto, arkistot. kirjailijan työ, Kymenlaakso 1918

Vuosissa 1918 ja 2012 on yhtäläisyyksiä

Lauantai 29.9.2012 klo 10:28

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jan Vapaavuori kaipasi Hesarissa (20.9.) realismia suomalaiseen talousajatteluun. Vapaavuoren ydinsanoma oli, että työttömyysturvaa olisi leikattava työn houkuttelevuuden lisäämiseksi. Se parantaisi maan taloustilannetta.

Viime viikkojen uutisista on voinut poimia karmeita lukuja yt-neuvotteluja käyvistä firmoista: OP-Pohjolassa ne koskettavat 700 henkilöä, Metsossa 630 henkilöä, Nokia Siemens Networksissa 400 henkilöä, Keskossa 370 henkilöä... yritysten lista on pitkä. Joukossa on hyvää tulosta tekeviä firmoja. Noinkohan tulossa olevat irtisanomiset vältettäisiin, vaikka työttömiksi joutuvia ihmisiä odottava ”turvaverkko” olisi harvempi?

Muistui mieleeni Olli Korjuksen teos Hamina 1918 – nimi nimeltä, luoti luodilta (Atena 2008). Sisällissodan viime vaiheista kertovan teoksen sivulta 253 löytyy seuraava kuvaus tuolloisista oloista Haminassa:

”Ei liene sattumaa, että Salmenkylään rekisteröidyistä 11 työttömästä kuusi oli ammuttujen joukossa... Valkoisten käsitys, jota muun muassa paikallisten lehtien sivuilla tuotiin painokkaasti esille oli, että toimeentulo oli jokaisen itsensä vastuulla... Työttömyysturvan väärinkäytöstä tuli keskeinen teema työttömiä, varsinkin Salmenkylän työttömiä vastaan. He eivät oikeasti olleet avun tarpeessa.”

Sadassa vuodessa ei näytä mikään muuttuneen ajattelemisen tavoissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1918, Jan Vapaavuori, Olli Korjus, Hamina 1918, työttömyysturva