Miksi miehet eivät enää lue kaunokirjallisuutta

Torstai 21.9.2023 klo 9.33

Kuva: Martti Linna, orava, Katri Saarikivi, uteliaisuus

Kulttuuritapahtumissa miehet ovat yleensä vähemmistönä kuulijoiden joukossa. Satunnaisotos kirjaston hyllyjen väleissä näyttää samanlaiselta. Netin kirjallisuuskeskusteluja käyvät – ainakin omassa kuplassani – lähinnä naiset. Pitääkö siitä olla huolissaan?

Lasten, ja varsinkin poikien lukuharrastuksesta on oltu jo pitkään huolissaan. Muiden asioiden sanotaan vetävän heitä puoleensa painettua sanaa enemmän. Sen perusteella mitä silmäni kertovat, asia ei ole ollenkaan uusi. Aikuisista miehistä hyvin harva tunnustautuu himolukijaksi. Kun joku valittelee joulumyyjäisten kirjamyyntipisteellä kiireitä joiden takia hän ei ehdi lukea kirjoja, on kyseessä lähtökohtaisesti mies.

Helpoin selitys on tietenkin katsoa syyttävästi kirjoja ja niiden kirjoittajia. Emmekö osaa enää sepittää sellaisia tarinoita, jotka vetoaisivat juuri mieslukijoihin? Olivatko asiat ennen paremmin? Kierrätyskeskusten kirjahyllythän pursuavat Alistair MacLeanin jännäreitä, joiden lukeminen kuului vielä minun nuoruudessani miehen kansalaisvelvollisuuksiin.

Mene vaikka katsomaan, siellä niitä varmasti jäköttää tänäänkin sen Väinö Linnan suuren sotaromaanin kyljellä, jonka avulla minua vanhemmat miehet oppivat vihdoinkin puhumaan nuoruudessaan kokemastaan helvetistä.

Kirjailijasukupolvet ja kirjojen aiheet ovat aina olleet muutoksessa lukijakunnan ohella. Meillä ei (onneksi) ole pitkään aikaan tapahtunut sodan kaltaista suurta traumaa, jota selittämään kirjallisuutta tarvittaisiin. 90-luvun lama oli, mutta valitettavasti sen jälkien käsittely ja korjaaminen on yhä kesken.

Termit mies ja miehuus ovat muuttuneet menneistä vuosikymmenistä. Machomies on poissa muodista, pehmomies on tullut tilalle. Olen huomannut, että amerikkalaisen Clive Cusslerin mammuttijännärit kovapintaisine mieshahmoineen päätyvät nekin nykyään nopeasti kierrätyskeskukseen.

Kirjoittikohan Kari Hotakainen hienossa Juoksuhaudantie -romaanissaan tuon muutoksen niin hyvin auki, ettemme me muut sananvääntäjät osaa enää jatkaa samalla tiellä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, lukeminen, lukuharrastus, Väinö Linna, Clive Cussler, Juoksuhaudantie, Kari Hotakainen, mieslukija

Kirjallisuudesta voi nauttia yksin tai yhdessä

Maanantai 24.7.2023 klo 16.52

Ketosinisiipi. Kuva: Martti Linna

Kirjallisuuteen liittyvät tapahtumat ovat tänäkin kesänä suosittuja, eivätkä kaikki netissä kokoontuvat lukijaryhmät vietä kesätaukoa. Monen tarinoista pitävän ihmisen kesään kuuluu olennaisesti kirjarovio yöpöydällä. Lukeminen on siitä mukava laji, että sitä voi harrastaa sekä yksin että yhdessä.

Osa kirjallisuuteen liittyvistä kesätapahtumista on jo perinteisiä, vuosien ajan toistuneita. Mukaan mahtuu silti tänäkin suvena aivan uusia tapahtumia ja järjestäjiä. Eri kirjallisuuden lajit näkyvät olevan kattavasti edustettuina: vanha kirjallisuus, tietokirjallisuus, dekkarit, paikallishistoriat ja monet muut.

Netti on ottanut paikkansa kirjoista pitävien ihmisten kohtaamisten foorumina. Siinä missä ennen kokoonnuttiin yhteisen pöydän ääreen, nykyään hyödynnetään sähköistä kokoontumisalustaa. Voi kysyä, ovatko tällaiset kohtaamiset aina yhtä aitoja, kuin nokatusten tapahtuvat keskustelut. Meillä on viisi – joidenkin tietojen mukaan kuusi – aistia. Kaikki niistä eivät ole hyödynnettävissä sähköisessä maailmassa. Tekniset ongelmat ovat aina mahdollisia. Toisaalta, eipä tarvitse ajaa matkojen päähän omasta kodostaan ”tavatakseen” toisen ihmisen, ja vaihtaakseen ajatuksensa.

Kuulun itse niihin lukijoihin, jotka eivät kierrä kirjallisuustapahtumia. En myöskään osallistu netin keskusteluryhmiin. Minulle kirja on kaikesta teknisestä ja muusta kehityksestä huolimatta intiimi kokemus. Pallottelen omia ajatuksiani ja arvojani sen tarjoamaan seinään. Joskus kirjan takaisin sinkoamat pallot tarjoavat hyviä oivalluksia tai tekevät kipeää. Toisinaan ne menevät yli, ali tai ohi. Se on aina riski, kun tarttuu uuteen kirjaan.

Viime vuosina on tapanani ollut, etten tartu juuri nyt pinnalla olevaan kirjallisuuteen. Luen tälläkin hetkellä erään brittikirjailijan tuotantoa hänen esikoisestaan aina siihen viimeisimpään teokseen asti. On jännä seurata kirjailijan ammattitaidon kehittymistä matkan varrella.

Joskus nuo yhteiset matkat jäävät kesken: huomaan kirjailijan ryhtyneen toistamaan itseään. Toisinaan – kuten tämänkin brittikirjailijan kohdalla – olen tullut toistuvasti yllätetyksi siinä, kuinka hän uudistaa jatkuvasti tapaansa kertoa tarinoita.

Onko kirjallisuus parasta yksin vaiko seurassa nautittuna? Siihen ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Sen saa jokainen päättää itse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirjallisuus, kirjallisuustapahtumat, kirjallisuuspiirit, lukeminen, lukuharrastus, kesä ja kirjat, kesäkirjat, Martti Linna