Nykyhallitus ei ymmärrä pätkätyöläisyyttä

Keskiviikko 4.10.2023 klo 8.48

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 18 vuotta siitä, kun perustin vaatimattoman yhden miehen toiminimiyritykseni. Noiden vuosien aikana olen ollut halpa eläjä valtiolle: sosiaali- tai muuta turvaa en ole juurikaan tarvinnut, mutta veroja olen maksanut koko ajan moninaisista töistäni. Meitä leipänsä erilaisesta työnsilpusta ansaitsevia on koko ajan enemmän.

Eilen sain mukavan soiton ihmiseltä, jonka kanssa eksyin reilut 20 vuotta sitten samoille työmaille. Olimme silloin vielä molemmat vakinaisessa palkkatyössä. Kaveri muisteli sitä, kuinka ne päivät täyttyivät moninaisista kokouksista. Usein niiden tärkein tulos oli se, että sovittiin seuraavasta kokoontumisesta.

Hän siirtyi yrittäjäksi muutamia vuosia minua myöhemmin. Kun hän luetteli listaa lähteistä, joista hän on leipänsä hankkinut, se kuulosti tutulta: kirjoja, lehtijuttuja, metsään liittyviä projekteja, opettamista, viestintää ja paljon muuta. Kuulosti melkeinpä siltä, että voisimme vaihtaa toiminimiämme päittäin, eikä kumpikaan huomaisi eroa.

Tunnistin itsekin tuon turhien kokousten pois jäämisen aikaansaaman helpotuksen elämässäni. Siinä jutellessamme muistin toisenkin asian, joka on nykyisin paremmin kuin palkkatöissä: kukaan ei tule maanantaiaamuna valittamaan työhuoneeni ovelle että ”Voi kun on tylsää olla täällä töissä. Viihdyttäkää minua!”

Sellaisiin turhuuksiin ei ole aikaa, eikä niin tarvettakaan. Yrittäjä ei voi laskea työtuntejaan – mutta onneksi se pätee kumpaankin suuntaan.

Tosiasia on, että niitä vakinaisia palkkatöitä on tarjolla yhä harvemmalle. Suolarahat on ansaittava sieltä sun täältä, ja ansaintajaksojen väleihin voi hyvinkin tulla katkoksia. Niiden varalta yhteiskunnalla olisi hyvä olla käytössään toimivia pelimerkkejä siihen, kuinka ihminen palaa taas jouhevasti ja hyvässä kunnossa tekemään osaamaansa työtä sitten, kun sitä taas on tarjolla.

Siihen nähden on esimerkiksi kummallista, että ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen työssäoloehtoa ollaan nostamassa nykyisestä 26 viikosta 12 kuukauteen. Tänäisessä Hesarissa metsuri ihmettelee miten hän voi saada sen täyteen, kun vähintään kolme kuukautta vuodesta meillä on paksut hanget, eikä töitä voi tehdä.

Sesonkiluonteisuus pätee monella muullakin alalla. Valtion erilaisia järjestelmiä olisikin kiireesti rakennettava sellaisiksi, että ne tukevat ihmisten sujuvia ansaintamahdollisuuksia. Se on yksi keinoista pitää mahdollisimman monet meistä mahdollisimman pitkään tuottavina yhteiskunnan jäseninä.