Kasvikunnan kauneutta kameran kauttaPerjantai 31.5.2019 klo 8:21 Jo useampia vuosia olen napannut kameran mukaani aina kun lähden lenkille metsään, pelloille, teille. Nykyään se on helppoa, kun kamera kulkee aina mukana puhelimessa. Itse suosin silti enemmän perinteistä järjestelmäkameraa. Kevätihmisenä etsin silmiini kukkaansa ensimmäistä kertaa aukeavia kasveja. Vähitellen silmä tottuu hakemaan uudenlaisia värejä, lehtiasentoja ja kasvutapoja. Joskus tunnistan kasvin heti, joskus sen määritteleminen vaatii kasvikirjaan tarttumista. Täytyy tunnustaa: uusien kasvien löytämiseen tulee himo. Iloakin se tuottaa: kaikki maailman pahuus ja puheet maailman tuhoutumisesta asettuvat uuteen valoon, kun näkee sen uutteruuden jolla kasvit puskevat kukintojaan kohti valoa. Aina kukinnon ei tarvitse edes olla värikäs ja näyttävä. Kasvikuntaan liittyy myös lukemattomia tarinoita, ovathan sen edustajat olleet meille ihmisille välttämättömiä elämän kannalta halki vuosisatojen. Kasveihin on uskottu liittyvän salaisia ominaisuuksia, jotka parantavat sairauksia, auttavat lemmenvaivoissa ja muuttavat raudan kullaksi. Olen jakanut noita tarinoita Facebook-sivuillani, toivottavasti lukijoiden iloksi. |
Avainsanat: kasvit, kasvikuvaus, kamera, poimulehti, puistolemmikki, aho-orvokki, keltamaite |