Mieluummin duunarikirjailija kuin nero

Kirjailijan työ herättää monenlaisia mielikuvia. Yle uutisoi eilen näyttävästi kirjallisuudentutkija Elina Jokisen väitöstutkimuksen kirjailijan työstä: Kirjailijasta tuli duunari.

Missähän vaiheessa kirjoittaminen on ollut jotakin muuta kuin pepullaan istumista, koneen naputtamista, tekstin hiomista, taustatietojen keräämistä? Onko edes olemassa johtavia toimihenkilökirjailijoita?

Eräs mies nimeltään Väinö Linna loi erään Suomen suurimmista kirjallisista aarteista iltatöinään, silloin kun ei ollut konepajalla sorvin ääressä. Pääosa Suomen tämän hetken vakavissaan kirjoittavista ihmisistä hankkii leipänsä aivan samalla tavalla, jostakin muualta kun apurahoista.

Uskoisin, että harva tuntee itsensä neroksi. En usko, että sukunimikaimakaan teki niin.