Siitä kuinka maailmamme sirpaloituu yhä pienemmiksi palasiksi

Maanantai 15.7.2019 klo 8.21

Mieltäni askarruttaa eräs asia. Haluan saada sen tiimoilta muitakin mielipiteitä.

Satun kuulumaan netissä keskusteluryhmään, jossa tiedän olevan muitakin samasta aihepiiristä kiinnostuneita. Kirjoitan aiheesta pari lausetta tuohon ryhmään, ja saan heti muutamia kiinnostavia vastauksia. Osa mielipiteistä on erilaisia kuin omani, mutta kun kirjoittajat tuntevat alkuperäisen aiheeni syyn ja taustat, voin saada niistä rakennuspuita oman mielipiteeni tarkistamiseen. Olen tyytyväinen.

Rohkaistun laittamaan saman kysymyksen nettiin avoimeen keskustelupiiriin. Saan heti vastauksia. Osassa ihmetellään, olenko ollenkaan täysjärkinen. Osassa alkuperäisen kysymykseni korvaa joku toinen, kirjoittajalle paljon henkilökohtaisempi asia. Toki saan joitakin vastauksia, joita jään miettimään.

Täysjärkisyydestäni en ole ollenkaan varma, mutta en myöskään tiedä, onko minulla pätevyyttä lähteä keskustelemaan noista toisten ongelmista. En ainakaan osaa niissä neuvoa - en edes yritä. Riittäisikö pelkkä keskusteluapu? Mietinnän alle päässeistä kysymyksistä vaihdetaan muutama viesti. Sitten sekin ketju kuolee.

En enää ihmettele, miksi jokaisen meistä on paljon helpompaa elää omassa mediakuplassan nykypäivän viestimaailmassa. Vanhan ajan torikahvilateltassa on välillä pakko altistaa itsensä erilaisille näkemyksille.

Kas kun sen pullan ja kahvin nauttimiseen tarvitsee sen tuolin ja pöytäpaikan. Vaikka vähän "huonommassakin" seurassa.

Minulla on mielipide melkein kaikista asioista - mutta voivatko ne olla vääriä?

Maanantai 11.6.2018 klo 20.28

Mielipiteellä tarkoitetaan yleensä kunkin yksilön subjektiivista näkemystä jostakin asiasta. Osa meistä julistaa niitä näin sähköisissä medioissa, osa kirjoittaa lehtien yleisönosastoon tullakseen kuulluksi ja saadakseen jakaa oman mielipiteensä muiden kanssa. Luulen, että suurin osa meidän ihmisten mielipiteistä jää kuitenkin pyörimään sinne oman kallon sisään. Niitä ei ole tarvis levittää kaikelle kansalle, emme halua tehdä itsestämme numeroa.

Sähköisen viestinnän, ja ehkä myös arvomaailman muuttumisen vuoksi meiltä kysytään yhä useammin mielipiteitä erilaisista asioista. Sen mukaan meitä yritetään ryhmitellä suurin piirtein samoin ajattelevien joukkoihin. Hyvä esimerkki tällaisista uteluista ovat vaaligallupit.

Ongelmaksi mielipiteen omaaminen näkyy käyvän, jos sen katsotaan edustavan selvästi erilaista näkökantaa kuin mitä suuri enemmistö haluaa. Pahimmillaan se voi johtaa henkilön irtisanomiseen työpaikastaan, johon hänet on juuri valittu. Näin kävi hiljattain Pori Jazzin vasta valitulle toimitusjohtajalle Aki Ruotsalalle.

Mielipiteellä ja sen ilmaisemisella on Suomessa lain suoja. Ihmisen ja hänen edustamiensa arvojen diskriminointi vain mielipiteen perusteella on kaksipiippuinen juttu. Varsinkin, jos se ei perustu mihinkään lakiin tai edes vakiintuneeseen olotilaan, jota hyljeksityksi joutuvan mielipide ei edusta.

Kenellä on oikeus sanoa toiselle, että sinun mielipiteesi jostakin asiasta on väärä? Minulla ei ainakaan ole. Onko sinulla?

Samaa mieltä nimettömyydestä, Matti Apunen

Tiistai 30.8.2011 klo 7.10

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen kirjoitti tämän päivän Hesarissa (30.8.) harvinaisen osuvan kolumnin nimettömyydestä nettikirjoittelussa. Olen miettinyt nimettömyyden antaman suojan väärinkäyttöä netin keskustelupalstoilla aika lailla samalla tavalla kuin hän.

"Normaalissa" elämässä kansalainen vahvistaa esittämänsä asian oikeellisuuden omilla kasvoillaan, ja tarvittaessa omalla allekirjoituksellaan. Näin ei tapahdu netissä: ihminen, joka kirjoittaa pahoja asioita toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä ei välttämättä ole se, joksi häntä luulet.

Avoimuus on hyväksi, mutta vain jos se tapahtuu omin kasvoin. Silloin myös vastapuoli - eli viestin netistä vastaanottava lukija - voi arvioida viestin kirjoittajan tarkoitusperiä. Nostaako nimettömyys keskustelun tasoa? En muista sellaista tapausta nähneeni.

Tiedotusvälineissä on osattu jo iät kaiket suojata nimettömyyden viitalla sellainen mielipiteensä esittäjä, joka tuota viittaa oikeasti tarvitsee esimerkiksi rikoksen uhrina. Plussana tällaisessa nimettömyydessä on sekin, että silloin nimimerkin taakse kätkeytyminen ei tapahdu hetken vihanpuuskassa, vaan kysymyksessä on - ainakin asiaa käsittelevän toimittajan taholta - analyyttinen harkinta.

Listat, pylväät ja piirakat eivät kerro kaikkea

Sunnuntai 13.3.2011

Me ihmiset olemme kovin nohevia tekemään listauksia erilaisista asioista. Kaupasta tarvittavat ostokset muistaa paremmin hyllyjen äärellä, kun ne listaa jo kotona valmiiksi. Moni listaa keltaisen muistikuution lapuille ne asiat, jotka tänä päivänä täytyy työpaikalla tehdä. Piirakan erivärisiksi viipaleiksi pankin ilmaisohjelmaan väännetty kuva kotitalouden veloista ja varallisuudesta näyttää hienolta.

Kirjallisuuttakin käsitellään julkisessa sanassa usein piirakoiden, taulukoiden ja pylväiden avulla. Kirjojen myyntikärki kultakin kuulta löytyy säännöllisesti monen päivälehden kulttuurisivuilta. Vastikään Hesari arvotti suomalaista kirjankustannuskenttää matemaattisin yhtälöin, sen mukaan kuinka paljon kukin kustantamo oli saanut erilaisia palkintoja ja myytyjä painoksia.

Tiedotusvälineet ovat yhä enemmän menossa lista- ja pylväsajattelun suuntaan. Tämä näkyy erityisesti nyt keväällä, eduskuntavaalien alla. Gallup-kyselyiden pylväiden korkeuden arviointi tuntuu olevan tärkeämpää kuin ne asiat, joita noiden kannatuslukujen takana on – tai joita siellä ainakin pitäisi olla.

On ehkä helpompaa käsitellä pylvästä kuin nostaa esille yksi iso asia, ja saada kysymyksiinsä ristiriitaisia vastauksia. Pylväs sojottaa aina johonkin suuntaan - neljäntoista ihmisen mielipiteet yhdestä ja samasta asiasta eivät.

Matematiikka on hieno apuväline. Mutta en ainakaan itse halua, että piirakat, pylväät ja enemmistöltä näyttävä iso luku ratkaisevat sen, mitä puoluetta äänestän ja minkä kirjan seuraavaksi luen.

Kallis köyhyys ärsyttää

Tiistai 14.7.2009 klo 7.45

Luin Jera ja Jyri Hännisen pamfletin Kallis köyhyys (WSOY 2008). Kirja kertoo nimensä mukaisesti suomalaisten aineellisesta köyhtymisestä ja eriarvoistumisesta, lähtien 90-luvun lamasta aina tähän nykyiseen saakka.

Sanakirjan mukaan pamfletti näkyy olevan suomeksi arvosteleva kirjanen päivänpolttavasta aiheesta tai häväistyskirjoitus.

Suosittelen lukemaan Hännisten kirjasen. Ei se päiväperho ole, vaikka ärsyttääkin. Niin pamfletin pitääkin ärsyttää, jos yli 300 000 suomalaisella oli jo viime vuonna merkintä maksuhäiriörekisterissä, ja 85 000 meistä eli pelkän pienen kansaneläkkeen varassa.

Se, johtaako ruokajonojen aiheuttama ärsytys mihinkään, onkin eri asia. Ei se ainakaan näytä johtavan kansalaisia vaaliuurnille.