Kotimainen dekkari keskusteluttaa netissä

Maanantai 12.9.2016 klo 7:37

Aina välillä joku laittaa netin keskustelupalstoilla liikkeelle keskustelun suomalaisesta kirjallisuudesta. Ihan hyvä niin. Paljon turhemmistakin asioista bittikohtaamisissa keskustellaan.

Törmäsin Suomi 24:ssä tähän nimimerkki poirotvallanderin liikkeelle laskemaan keskusteluun suomalaisen dekkarin tasosta ja laadusta verrattuna ulkomailla julkaistaviin dekkareihin. Mielenkiintoista mielipiteenvaihtoa, näin kirjailijan kannalta. Niin on monta mieltä kuin on miestä ja naistakin. Niin kuin pitää ollakin, kun kirjoista puhutaan.

Oma uskoni on, että Suomessa julkaistaan vuosittain montakin sellaista teosta, jotka laadultaan kuuluisivat käännöskirjojen joukkoon isoillakin kielialueilla. On niin monesta esteen ylityksestä kiinni se, pääsevätkö ne sinne vai ei. Useimmiten eivät pääse, eikä niitä noteerata kunnolla edes Suomessa.

Mauri Sariola nostetaan ansaitusti aina esiin, kun puhutaan suomalaisen dekkarin jatkumosta. Nimimerkki Dekkaritutkija kyselee ketjussa, mitä samanlaista minun Sudenmaa-kirjoissani on verrattuna Sariolan Susikoskiin. Hän nostaa esille suomalaisen elämänmuodon ja maaseudun kuvaukset.

Vertaus tuntui tuolta osin hyvältä lukea. Juuri noita asioita ajattelin, kun lähdin kirjoittamaan Ahventen valtakunnan myötä suomalaisen näköistä dekkaria. Jossain alitajunnassa Sariola kenties kummitteli, kun arvoisa rikosylikonstaapelini muuttui kirjoittamisen aikana alkuperäisestä Reijo Hurtanmaasta Sudenmaaksi.

Suomalaisuudessa on yhä paljon mistä ammentaa maailmalle. Toivottavasti saan jatkaa sitä työtä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: dekkari, rikoskirjallisuus, kirjailijan työ, poirotvallander, Mauri Sariola, Dekkaritutkija, Ahventen valtakunta

Mauri Sariola yllätti positiivisesti

Torstai 7.7.2011 klo 7:24

Kesällä 2010 luin lävitse Seppo Jokisen Koskiset. Kun jonkun kirjailijan tuotannon lukee putkeen, näkee aika hyvin miten hän kehittää henkilöhahmojaan, miljöötä ja tarinankerronnan tapojaan kirjasta toiseen. Tänä kesänä ajattelin lukea Mauri Sariolaa (1924-1985) ja hänen Olavi Susikoski-kirjojaan. En lue ehkä kerralla niitä kaikkia - Sariolahan oli todella tuottelias kirjoittaja.

Aloitin Susikosket tarinasta nimeltä Leivätön pöytä on katettu. Viimeksi olen lukenut näitä kirjoja joskus 80-luvulla, eli hyvin nuorena. Silloin ne eivät tehneet erityistä vaikutusta, tarinaa Koltan uni lukuunottamatta jonka muistan jääneen pyörimään yöuniin.

Yllätyin positiivisesti. Ainakin Leivättömässä pöydässä Mauri Sariolan kerrontatapa on tiivis. Yhtään turhaa lukua ei kirjassa ole. Henkilöhahmot tehdään yksinkertaisin keinoin eläviksi. 1950-luvun maaseutupitäjä piirtyi eteeni sellaisena, kuin se ehkä on ollutkin. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä hyvin.

Ja se teemakin löytyy. Tällaiselle dekkarinlukijalle, jolle arvoituksen - eli sen murhan - ratkaisu ei ole se ykkösasia, se on aina plussaa. Luen siis seuraavankin Susikosken.

Neljän romaanin seuralaiseni Reijo Sudenmaa ei muuten ole karikatyyri Susikoskesta, vaikka sitä on joskus minulta kysytty. Ajoin joskus Lappeenrannan lähellä Hurtanmaa-tiekyltin ohitse ja ajattelin, että siinä olisi sopiva romaanihenkilön sukunimi.

Siinä vaiheessa kun aloin kirjoittaa ensimmäistä Sudenmaata, nimi oli kääntynyt mielessäni toiseksi. Kas niin toimii ihmismieli.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mauri Sariola, Susikoski, dekkari