Luonnonystävän maailma on nyt täynnä lauluaKeskiviikko 6.5.2020 klo 9:35 ![]() Tänä keväänä olen päättänyt tietoisesti olla käyttämättä erästä k-alkuista sanaa aina, kun se on mahdollista. Kyseinen sana hallitsee nyt sanankäyttöä kaikkialla. Se alkaa selvästi uuvuttaa ihmisiä. Minuakin. Jos tästä kyseisen sanan aiheuttamasta sähellyksestä jotakin hyvää seuraa, se olkoon luontoa - ja varsinkin lähiluontoa - kohtaan tuntemamme arvostuksen nouseminen. Meillä on ihan hyvä pieni läntti asuttavanamme täällä ison pallon pohjoisella puolella. Kun suuntaa askeelensa metsään, siellä voi nähdä vaikka tämän pienen laulajan hypähtävän äkkiä oksaltaan korkealle ilmaan. Siellä se räpistelee hetken, laulaa ja putoaa äkisti seuraavaan puuhun. Ei pieneen onnen ja ilon hetkeen muuta tarvita. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsäkirvinen, onnellisuus, luonto, lähiluonto, metsä |
Joulusta ja onnellisuudestaKeskiviikko 19.12.2012 klo 9:06 Jouluna ja uutena vuotena kuuluu toivottaa kanssaeläjille onnea tähän hetkeen ja alkavalle vuodelle. Välillä tuntuu, että elämme jopa liiankin onnellisuuden merkitystä korostavassa yhteiskunnassa. Mutta mitä se onnellisuus oikein on? Kreikkalainen filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan joka iloitsee siitä mitä hänellä on. Tuo ajatus tuntuu hyvältä: ainakaan tähän ajatukseen perustuva onnellisuus ei ole pois keneltäkään toiselta kanssaeläjältä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: onni, onnellisuus, Demokritos, Platon, joulu |
Järki ja onnellisuus eivät sovi samaan päähän, sanoo Mark TwainLauantai 18.2.2012 klo 12:32 "Etkö tosiaan ole huomannut, että järki ja onnellisuus ovat mahdoton yhdistelmä? Selväjärkinen ihminen ei voi olla onnellinen, koska hänelle elämä on todellista ja hän näkee, kuinka älytöntä se on. Vain mielenvikainen voi olla onnellinen, eikä moni heistäkään ole. Ne muutamat ovat onnellisia, jotka kuvittelevat itsensä kuninkaiksi ja jumaliksi, loput heistä eivät ole onnellisempia kuin täysijärkiset. Tietenkään kukaan ihminen ei ole koskaan täysin järjissään, mutta olenkin käyttänyt jyrkkiä esimerkkejä." |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: järki onnellisuus, Mark Twain, kirjailijan työ, Salaperäinen vieras ja muita tarinoita |