Matkalla ideasta hyväksi romaaniksi on monta mutkaa

Perjantai 20.1.2017 klo 9.05

Kirjoitusvirheitä. Persoonattomia henkilöhahmoja. Ylimääräisiä adjektiiveja. Kesken matkan uupuvia juonenkuljetuksia. Turhia lauseita. Hyvä idea, joka ei toimikaan niin kuin sen piti. Päälle syystä tai toisesta painava kirjoittamisen deadline. Turtumus ja kyllästyminen oman romaanin päähenkilöön.

Kirjailijan työssä on monia vaaranpaikkoja. Edellä ei ole lueteltu niistä läheskään kaikkia. Kirsinkirjanurkka-blogin pitäjä käsitteli kirjoituksessaan 17.1.2017 syitä, miksi dekkareita julkaistaan niin paljon Suomessa. Hänen havaintonsa koskivat dekkareita, mutta mielestäni ne ovat yleistettävissä mihin tahansa kirjallisuuden lajiin.

Tuo blogiteksti kannattaa lukea ajatuksella. Jokainen kirjan lukija lukee sitä omien arvostustensa ja mieltymystensä mukaan. Myös kustannustoimittaja, joka suosittelee edustamaansa kustantajaa joko julkaisemaan tai hylkäämään käsikirjoituksen.

Toivottavasti tässä maassa ei ole yhtään sellaista jo julkaissutta kirjailijaa, jolla ei ole mapissaan jonkin kokoista pinoa kohteliaita hylkäyskirjeitä. Ne tekevät kipeää, mutta pakottavat myös ajattelemaan. Kenties kokeilemaan jotakin uutta tapaa kertoa tarinaa. Kenties ne auttavat löytämään jotakin.

Minäkin linkitin tuon blogitekstin naamakirjaani. On totta, että hyvän kirjan voi kirjoittaa myös yhdeltä istumalta. Minä en ole siihen koskaan pystynyt - monen lukijan mielestä en varmaan ole edes kirjoittanut yhtään hyvää kirjaa. Hyväksyn tuomion, en valita siitä mihinkään.

Väitän kuitenkin, että jokainen uusi kirjoittamis- ja editointikierros kirkastaa jokaisessa käsikirjoituksessa sen ydintä. Sitä, joka kirjasta pitäisi jäädä mieleen sen jälkeen, kun sen takakansi on suljettu.

Uuden romaanin aloittaminen on kurjaa hommaa

Keskiviikko 7.9.2016 klo 9.27

Se tunne on taas päällä. Pitää aloittaa uuden romaanin ensimmäisen version tekeminen.

Tiedän suurin piirtein, mikä teoksen teema tulee olemaan. Tiedän myös, mitä tapahtuu sen ensimmäisessä luvussa. Siis ensimmäisessä versiossa. Jos tarina toimii, versioita tulee olemaan kaksi, kolme, neljä...

Tiedän myös, millaista lähdeaineistoa vielä tarvitsen. Sitä on hamuttava käsille ja pantava lukuun. Ruutupaperivihkoon on kirjattava ranskalaisilla viivoilla ne mielen juolahdukset, joilla kenties on käyttöä romaanissa.

Hieno, jännittävä hetki kirjailijan työssä. Silti hallitseva tunne on alakulo.

Kun sen jo tietää usean tarinan kokemuksella, ettei tarinasta tule sellainen kuin nyt luulen.

Seuraava romaani työn alla - ehkä

Maanantai 31.8.2015 klo 7.38

Minulla on hyllyssäni 245 sivun nivaska papereita. Viime keväänä, kaiken muun tohinan ohessa kirjoitin ensimmäistä versiota jostakin tarinan tapaisesta ylös. Liikoja miettimättä, liikoja suunnitelematta, yhtään rajaamatta tai stilisoimatta.

Tällä viikolla otan tuon kesän paikallaan pölyttyneen nivaskan esiin. Aina kun aikaa jää muulta tohinalta, luen raakiletta läpi tehden merkintöjä sivuihin, vetäen sinisiä viivoja lauseiden päälle, kirjaten kysymysmerkkejä ruutupaperivihkoon. Miettien, onko mukana kaikista tärkein kysymys: miksi.

Jos minusta sen jälkeen vielä tuntuu että tuosta raakileesta on johonkin, otan sen oikeasti työn alle: karsin, stilisoin, hankin lisätietoa, poistan. Siitä voi tulla jonakin päivänä romaani. Siitä voi tulla jotakin - tai sitten ei. Silloin eletään vuosia 2016 ja 2017.

Yksikään kustantaja ei ole koskaan tilannut minulta yhtään käsikirjoitusta. Jos olisi kysytty, olisin varmaan saanut muotoiltua tulokkaasta hyvän näköisen tiivistelmän aaneloselle tietäen, ettei lopputulos tule olemaan sen näköinen.

Proosa ei ole vakiomittaista metritavaraa. Onneksi.

Uusi käsikirjoitus on matka tuntemattomaan

Keskiviikko 11.4.2012 klo 8.28

Aloitan parhaillaan uuden romaanikäsikirjoituksen ensimmäisen version kirjoittamista. Minulla on päässäni epämääräisenä möykkynä ajatus teemasta, josta haluan irroittaa lihat näkösälle tarinankerronnan julmalla veitsellä. Jokin outo ääni kuiskuttelee korvaani, että voisin löytää teemasta jotakin uutta, jotakin jota ei ole vielä kerrottu.

Ruutupaperivihkossa on kuukausien aikana kertyneitä ranskalaisia viivoja kysymyksistä, joiden avulla toivon voivani potkia tarinaa eteenpäin. Alitajunnassa, vielä aika syvällä odottaa koko joukko kohtauksia, joissa luomani ihmishahmot elävät, kuolevat, rakastavat, vihaavat ja antavat teemalle kasvot.

Tarinan ensimmäisen version kirjoittaminen on minulle kuin juopunutta harhailua liian leveällä jalkakäytävällä. Ei oikein tiedä, että mihin sitä on menossa. Tai luulee tietävänsä, mutta jalat eivät tottele, eikä pää. Voi olla, että päädyn ison, kauniin, kiinnostavan teemani kanssa aivan jonnekin muualle kuin minne olen luullut olevani matkalla.

Tämä tarinankertojan ammatti on yhtä helvettiä. En suosittele tätä kenellekään. Jostakin syystä pidän tästä enemmän kuin juuri mistään muusta.

Ristimitan oikoluku on tehty

Keskiviikko 1.2.2012 klo 12.02

Karisto toimitti minulle Ristimitan, maaliskuussa ilmestyvän seuraavan romaanini käsikirjoituksen viime viikolla oikoluettavaksi. Nyt tuo lukeminen on tehty, muutama tavutusvirhe korjattu ja korjaukset toimitettu kustannustoimittajalle. Seuraavan kerran näen tekstin, kun kirjan uunituoreet tekijänkappaleet saapuvat kirjailijalle joskus maaliskuussa.

Käsikirjoituksen oikoluku on se vaihe kirjan kirjoittamisessa josta nautin kaikkein eniten. Lähetin tekstin sähköisenä tiedostona joskus syksyllä Karistoon. Sen jälkeen sen on käynnyt lävitse kustannustoimittaja ja taittaja. Oikovedos on jo kirjan näköinen, siitä näkee millainen lopullinen tekstiosuus kirjasta tulee olemaan.

Oikovedoksen tarkastaminen on se vaihe, jolloin tiedän varmasti että kirja on kohta valmis. Että muutkin ihmiset tekevät jo töitä sen kanssa.

Kuinka kirjailija ja kriitikko eroavat toisistaan

Keskiviikko 12.10.2011 klo 6.53

Sain rakentavan, pitkän analyysin eräästä romaaniprojektistani kirjailijakollegalta. Kiitos ja kumarrus, sinä kansainvälisestikin menestynyt kollegani, jonka nimi jääköön meidän salaisuudeksi - ainakin vielä.

Oli jännä huomata se ero, kuinka ammattikirjailijan ja kriitikon - siis hänen, joka työkseen arvostelee kirjoja mutta ei itse kirjoita niitä - tavat käsitellä tarinoita erosivat ainakin tässä tapauksessa toisistaan.

Kriitikko hakee kirjasta yleistyksiä, vertaa sitä kaikkeen muuhun mitä on jo kirjoitettu ja arvottaa tekstiä sen mukaan. Itsekin tarinoita punova kirjailijakollega jätti kaiken tuon sivuun: hän pureutui siihen mitä kirjailijan kova työ on: kuinka teemat toimivat, kuinka henkilöhahmot suhtautuvat toisiinsa, onko joku henkilöhahmo tarpeen tarinassa vai ei.

Kaikkia niitä pieniä asioita, joita monisatasivuisen teoksen punoja joutuu itse miettimään koko ajan tykönänsä - varsinkin siinä vaiheessa, kun on tullut aika kirjoittaa käsikirjoituksesta se toinen, ja kolmas, ja ... versio, ja hauskuus on kirjoittamisesta kaukana.

Molemmissa lukutavoissa on puolensa. Mutta kollega tietää tämän asian paremmin: tarina on kirjoittajalleen Pomo.

Näytelmätekstien pestuumarkkinoille hyvä osanotto

Lauantai 15.1.2011 klo 7.32

Kulttuuriyhdistys Kurkiaura järjestää näytelmätekstien pestuumarkkinat Haminassa lauantaina 29.1. Tekstien lähetysaika päättyi eilen.

Me järjestäjät panimme iloisena merkille, miten erilaisia tarinoita ajassa ja kirjoittajien päissä liikkuu. Tekstejä tuli runsaasti: historiaa, musiikillisia näkemyksiä elämästä, huumoria, lastennäytelmiksi ajateltuja tekstejä.

Näistä on mukavaa valita ne 5-6, joita pestuissa esitellään tarkemmin paikalle saapuvalle teatteriväelle ja yleisölle. Mukavaa, mutta vaikeaa.

Yritämme saada aikaan uutta yhteistyötä kirjoittajien ja näyttämöväen kesken. Toivon, että siinä onnistumme. Tämä aika kun tarvitsee suomalaisia tarinoita.

Kysymys: Joko uusi kirja on tulossa?

Perjantai 11.7.2008 klo 20.11

Tänään se tehtiin minulle taas. Kävin kylässä, ja ennen kuin ehdin sijoittaa peffani olohuoneen sohvalle minulle esitettiin tuttu kysymys:
"Joko seuraava kirja on työn alla?"

Täytynee kysyä joltakin kokeneelta kirjoittajakollegalta tähän kysymykseen sopiva patenttivastaus.
- Totta h-tissä on? Mitäs luulet?
- Mitä sinä sillä tiedolla teet?
- Tai jotakin muuta.

Sitä ottaa itselleen vähän hengähdystaukoa tässä vaiheessa, kun edellinen punnerrus on parhaillaan painokoneessa. Tietenkin tuolla kirjoituspöydän laatikossa uinuu se seuraavan kypsän(?) marjan raakile, joka jonakin päivänä nostetaan pöydälle.

Hyvällähän tuota asiaa aina kirjoittajalta kysytään. Siihen on vain niin hankala vastata. Kun ei vielä itsekään tiedä, onko siitä seuraavasta raakileesta oikeasti eläjäksi. Ainakaan sitä ei osaa kysyjälle kuvata.