Pilkkunahkajäkälästä, ja muista meitä älykkäämmistä olennoista

Lauantai 18.1.2020 klo 12:17

Pilkkunahka_pienin.jpg
Ihmiskunnan luomista kirjallisista tuotoksista löytyy vaikka kuinka monta erilaista määritelmää älykkyydelle ja viisaudelle. Yhteistä noille määritelmille on, että ne koskevat lähinnä ihmisen älykkyyden ja viisauden arvioimista.

Ihmiskunnan aivot joutuvat näinä aikoina kenties kovempaan rasitukseen kuin koko lajimme historian aikana. Muutamassa vuosikymmenessä pitäisi omaksua niin paljon uusia asioita, että aivoparat joutuvat koville. Monella meistä ei niin sanotusti pää kestä.

Tekee hyvää vetäytyä välillä metsän hämärään, kertaamaan viisauksia jotka ovat kehittyneet pikkuhiljaa tuhansien, kenties miljoonien vuosien aikana. Kuten nyt tämä pilkkunahkajäkälänkin viisaus.

Nuo pienet mustat pilkut sen yläpinnalla sisältävät sinibakteereja, jotka pystyvät ottamaan ilmasta typpeä kasvin tarpeisiin. Siksi pilkkunahkajäkälä menestyy vaatimattomissakin oloissa.

Eikö siinä olekin suurta viisautta?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viisaus, älykkyys, pilkkunahkajäkälä, metsäsuhde, luonto, metsä

Ihmisen teologiasta metsän teologiaan

Maanantai 5.5.2014 klo 13:19

Sain juuri luettua loppuun Pauliina Kainulaisen kirjoittaman kirjan Metsän teologia (Kirjapaja 2013). Kainulainen on kontiolahtelainen teologian tohtori ja pappi.

Mielenkiintoinen kirja. Kainulainen kirjoittaa mm. siitä, kuinka puut ovat aina olleet meille suomalaisille tärkeitä henkisiä ja taloudellisia tukipilareita. Puut on tunnettu hyvin: on tiedetty, mihin kutakin puulajia voi käyttää, ja pyhillä pitämyspuilla on ollut monenlaisia tehtäviä.

Puille on uskottu huolet, niiltä on pyydetty apua ja niiden on uskottu voivan niin halutessaan pystyvän vahingoittamaan ihmisiä. Puita on sekä kunnioitettu, arvostettu että pelätty.

Kainulainen on huolissaan siitä, kuinka me ihmiset olemme erkaantuneet tai erkaantumassa metsästä ja luonnosta. Meitä vaaditaan noudattamaan lineaarista aikakäsitystä, vaikka luonnossa aika kulkee sykleissä: päivää seuraa ilta, yö ja uusi aamu, kesää syksy, talvi ja kevät jne. Teemme monia asioita tätä luonnonkiertoa vastaan.

Metsän teologia -kirjassa Kainulainen kaipaa jonkinlaista paluuta luontoon. Koska hän on kristitty teologi, hän näkee mieluusti paljon yhtymäkohtia kristinuskon ja metsän teologian välillä. Se vähän häiritsi lukukokemustani: eikö muistakin uskonnoista löydy yltä kyllin luonnosta otettuja vertauksia ja kehotuksia kohtuuteen elämän nautinnoissa? Miksi länsimainen, paljon kristinuskoon pohjautuva elämäntapa on onnistunut turmelemaan niin paljon maailmaamme?

Osin teologinen näkökulma teki kirjan tällaiselle maallikolle vaikealukuiseksi. Kirjassa on kuitenkin hyviä huomioita nykyajasta ja -maailmasta. Kuten vaikkapa tämä:

Ikiaikainen taigan ihmisen mielenmaisema on ollut perusluonteeltaan säilyttävä, ei valloittava. Avainsana on ollut tasapaino. Se on merkinnyt luonnonvarojen kohtuullista hyödyntämistä, jotta selvittäisiin seuraavaan vuoteen ja silloinkin tultaisiin toimeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauliina Kainulainen, Metsän teologia, teologia, metsäsuhde, luontosuhde, paluu luontoon