Milloin kuulit ensimmäisen peipon laulavan?

Tiistai 7.4.2020 klo 17:24

Peippo on linnuistamme se, jonka laulusta monella ihmisellä alkaa Suomessa kevät. Minä kuulin peipon laulavan ensimmäistä kertaa tänään. Ikuistin tapahtuman videolle You Tubeen. Käy toki kuuntelemassa tuota mestarilaulajaa.

Joutsenet ovat olleet maisemissa jo jonkin aikaa, samoin hanhet. Kurkiakin näkyy kaartelemassa korkealla taivaalla. Västäräkkiä vielä odotan - ehkä ei ole vielä aika.

Pandemioista viis: luonto on heräämässä kasvukauteensa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peippo, Martti Linna, kevätlinnut, paluumuuttajat, kasvukausi, linnut

Viherpeippo ja John Miltonin ajatus luonnon kauneudesta

Maanantai 4.2.2019 klo 7:26

Viherpeippo_Milton_netti.jpg


Runoilija ja filosofi John Milton (1608-1674) näkyy erään sitaattikokoelman mukaan sanoneen noin luonnon kauneudesta. 1600-luvulla niin sanottu länsimainen ajattelu ja sivistys alkoi jo levitä valloitusretkien myötä ympäri maapallon.

Siksi houkuttaakin ajatus, että tuo Miltonin suuhun pantu tokaisu kertoo paljon enemmän meistä ihmisistä, kuin muista luomakuntamme elävistä olioista. Ilman kaikinpuolista ulkoista koristelua me ihmiset olemme rodustamme riippumatta aika väritöntä porukkaa monien muiden eliölajien rinnalla.

Olisikohan peräti niin, että kateellisuus ja tuon kerskailun huono kestäminen on yksi selittäjä sille, miksi me ihmispolot olemme niin hyviä turmelemaan muuta elollista luontoa ympärillämme?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: John Milton, viherpeippo, luonto, luonnonkauneus, filosofia, ympäristötuhot

Peipot, ja muut oikean kestävän kehityksen lähettiläät ovat täällä

Keskiviikko 11.4.2018 klo 7:04

Peippo_coelebs_netti.jpg

Talven vallan taittumisesta on kirjoitettu tämän maan historian aikana lukuisia aforismeja, runoja ja muita tarinoita.

Kevät on taas täällä. Sen varmimpia merkkejä ovat lukuisat tutut muuttolinnut, jotka ovat lentäneet ehkä tuhansienkin kilometrien päästä takaisin pohjoiseen.

Luonnonystävä kaipaa tätä aikaa vuodesta. Samalla on ikävä lukea uutisia monien muuttolintulajien kantojen taantumisesta, ja niiden ravintonaan käyttämien hyönteisten vähenemisestä.

Paljon on vielä tehtävää, ennen kuin me ihmiset voimme puhua oikeasti kestävästä kehityksestä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peippo, muuttolinnut, kestävä kehitys, lajien taantuminen, kevät