Historiaa ei voi tulkita oikein, ja siksi siitä kannattaa kirjoittaaTiistai 8.11.2022 klo 16:38 Hiljattain minulta kysyttiin, miksi ihmeessä halusin kirjoittaa sadan vuoden takaisista asioista romaanin. Tässä kirjoituksessa yritän vastata tuohon kysymykseen. Kirjailija kun olen, etsin vastausta kirjasta. Se olkoon Masha Gessenin Venäjä vailla tulevaisuutta (Docendo 2018), jonka lukemista olen vähitellen saattamassa loppuun. Kirjailija on itse syntynyt ja asunut Venäjällä. Hän kertoo kirjassaan nyky-Venäjän synnystä ja sen todellisuudesta seitsemän venäläisen silmin. Kirja sisältää mielenkiintoisia, eri ihmisten suihin pantuja väittämiä. Käytäköön siis polemiikkia historiasta kirjoittamisen tärkeydestä tai turhuudesta niiden kautta. Jo saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt (s.1906) arvioi aikanaan, että mikä tahansa ideologia voi kehittyä totalitaristiseksi (suom. kauttaaltaan valtionjohtoinen järjestelmä, jossa poliittiset vallanpitäjät valvovat kaikkea mahdollista). Riittää, kun ideologia pelkistetään mahdollisimman yksinkertaiseksi aatteeksi, jonka pohjalta kaikki mahdollinen ja mahdoton selitetään. Masha Gessen kertoo tämän kaiken taitavasti ja moniäänisesti, monen eri ihmisen kokemusten kautta Venäjästä. Gessenin kirja on tietokirja, mutta hyvin kirjoitettu sellainen. Hän uskalsi tehdä sen, koska asuu nykyään muualla kuin Venäjällä. Tuskin ymmärrän vieläkään, kun en elänyt koskaan Neuvostoliitossa. Mutta kiitos Bulgakovin, voin edes kuvitella millaista se oli. Voin siis nöyrästi toivoa, että jotkut lukijoista kiinnostuvat Tämä nuori maa -romaanini pohjalta kevään 1918 ja sitä edeltäneistä tapahtumista, ja ryhtyvät keräämään niistä tietoa ymmärtääkseen paremmin myös nykypäivää. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Masha Gessen, Venäjä vailla tulevaisuutta, Martti Linna, Tämä nuori maa, Hannah Arendt, Homo sovieticus, Zbigniew Brzezinski, Mihail Bulgakov, Saatana saapuu Moskovaan, kirjailijan työ |
Sairaus on raskas taakka ilman demoneitakinKeskiviikko 27.2.2013 klo 7:40 Demoneiksi kutsutaan eri uskonnoissa niitä riivaajia ja pahoja henkiä, jotka kiusaavat ihmistä ja ajavat häntä pois jumalan – millä nimellä tuota jumalolentoa eri uskonnoissa kutsutaankin – yhteydestä. Kristinuskossa demonit ovat sen kaikista suurimman pahan eli saatanan kätyreitä. Juutalaiset ovat omassa Talmudissaan peräti laskeneet demonien määrän. Niitä on sen mukaan 7,4 miljoonaa kappaletta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demoni, saatana, Pirkko Jalovaara, saarnaaja, henkiolennot |