Kirjasto lisää parhaiten kirjan elinvuosia

Maanantai 22.5.2023 klo 18:21

Äänikirja on lyönyt muutamassa vuodessa läpi yhtenä tapana nauttia kirjallisuudesta. Tunnustan lukeutuvani vielä epäileviin Tuomaksiin: aika näyttää, ovatko äänikirjat enemmänkin hyvää bisnestä joillekin jakeluketjun osille, kuin oiva tapa pitää vuosia sitten julkaistut kirjat edelleen lukijoiden saatavilla. Se on kuitenkin tilastollisesti todistettavissa, että yleisten kirjastojen toiminta tekee sitä jo nyt.

Sanasto, meidän kirjallisuudesta elantoa saavien oma tekijänoikeusjärjestö pitää yllä teosrekisteriä, jonka tietojen perusteella saamme niin sanottua kirjastokorvausta yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista lainatuista teoksistamme. Tänä keväänä tämä OmaSanasto -verkkopalvelu uudistui. Uudistuksen ansiosta me kirjailijat näemme nyt vaivattomasti, kuinka paljon kutakin teosta on viime vuosina lainattu. Tällä hetkellä palvelu kattaa vuosien 2018-2021 tiedot.

Kävin juuri läpi omien teosteni lainaukset noilta neljältä vuodelta. Vuonna 2018 minulta oli kirjastoissa lainattavissa 21 teosta eri muodoissa, vuonna 2019 22 teosta ja seuraavina kahtena vuonna kumpanakin 24 teosta. Onhan noita kertynyt, joku voisi sanoa – mutta onhan tässä jo kilometrejä ja vuosia kirjoittajana takana… Tein muutamia havaintoja kirjoittamieni teosten lainaamisista.

Viiden eniten lainatun teoksen osuus koko tarjolla olleesta kirjojeni määrästä on vaihdellut vuosittain 52 ja 65 prosentin välillä. Keväällä 2019 julkaistu Impivaara, Sudenmaa -rikosromaanisarjani kahdeksas ja toistaiseksi viimeisin osa saavutti tuona vuonna niin suuren suosion lainaajien keskuudessa, että sen lainaukset muodostivat lähes kolmanneksen lainatuista kirjoistani. Samalla viiden suosituimman kirjani lainausosuus nousi tuona vuonna tuohon 65 prosenttiin.

Olen kirjoittanut sekä ”tavallisia” romaaneja, rikosromaaneja että tietokirjoja. Omalta osaltani voin todistaa sen, että Suomessa luetaan paljon rikosromaaneja. Vuonna 2018 lainatuin teokseni oli Kasvuaikaa, Sudenmaa-sarjan seitsemäs osa. Vuodet 2019-2021 menivätkin sitten Impivaaran piikkiin.

Sanaston tilastoista voi myös tehdä havainnon, että suomalaiset pitävät romaanisarjojen lukemisesta: uusimman Sudenmaan ilmestyminen on näkynyt aina myös niin, että aikaisempiakin sarjan teoksia on lainattu enemmän. Sarjan ihka ensimmäinen teos, ranskaksikin käännetty Ahventen valtakunta (Myllylahti 2007) näkyy olleen vielä vuonna 2021 kymmenenneksi lainatuin teokseni, ja ihan hyvällä lainausmäärällä.

Kirjojeni lainausmääristä voi myös päätellä sen trendin, että uusimmat kirjat löytävät herkimmin kirjaston hyllyltä lukijansa käsiin. Onhan se luonnollista: ne ovat yleensä kirjastossa esillä parhaimmilla paikoilla, ja saavat ainakin jonkin verran julkisuutta. Mutta ilahduttavaa on huomata, että joistakin kirjoistani on muodostunut kestosuosikkeja. Syksyllä 2017 ilmestynyt, tomerasta Katri-tytöstä ja ilmastonmuutoksesta kertova Isän luokse on ollut siitä lähtien kirjojeni lainausmäärissä mitalisijoilla. Mitenkähän käynee, kun vuoden 2022 lainaustilastot päivitetään syksyllä järjestelmään?

Tilastoista löytyy mukavia yllätyksiä. Keväällä 2012 Metsäkustannus julkaisi omasta ideastani lähteneen Metsänomistajan rahakirjan, helppolukuisen oppaan avuksi oman metsänsä taloudellisen arvon ja merkityksen pohtimiseen. Lieneekö ollut koronan tuoman ”kotoilun” ansiota, kun vuonna 2021 se pomppasi taas kärkikahinoihin kirjojeni lainausmäärissä? Vai olisiko joku vaikutusvaltainen ”metsäinfluensseri” vihjaissut jollakin minulle tuiki tuntemattomalla nettifoorumilla kirjan olemassaolosta?

Olen itsekin ahkera kirjastossa kävijä ja kirjojen lainaaja. Se surettaa, että niin monia hyviä kirjoja lepää siellä hyllyillä, pääsemättä kenties koskaan yhdenkään lainaajan silmien eteen. Aikaa myöten ne menevät poistoon. Sääli!

Pienestä, mutta kirjailijan taloudessa tuiki tarpeellisesta lainauskorvauksesta viis: olen omalta osaltani äärimmäisen kiitollinen jokaisesta kerrasta, jolloin jokin kirjoittamani teos tarttuu kirjaston hyllyltä lukijansa matkaan. Kirjat on tehty luettaviksi. Aika näyttää, milloin on totuttava sanomaan että kuunneltaviksi.

Huom: Kirjojen linkit johtavat Kymenlaakson kirjastojen yhteiseen Kyyti-tietokantaan.Tarkasta kirjojen saatavuus oman alueesi kirjastojen verkkokirjastosta.

Lainatuimmat kirjani vuosina 2018-2021, TOP 5

2018

1. Kasvuaikaa (Sudenmaa-sarjan 7. teos)

2. Isän luokse (nuortenromaani)

3. Rakkausarpia (Sudenmaa-sarjan 6. teos)

4. Kaksi hautaa saarella (romaani punapäällikkö Aleksei Osipovista)

5. Metsänomistajan rahakirja

2019

1. Impivaara (Sudenmaa-sarjan 8. teos)

2. Isän luokse

3. Kasvuaikaa

4. Rakkausarpia

5. Kaksi hautaa saarella

2020

1. Impivaara

2. Tanssilavojen Suomi (kuvaus suomalaisesta tanssilavakulttuurista 1800-luvulta nykypäivään)

3. Isän luokse

4. Kasvuaikaa

5. Rakkausarpia

2021

1. Impivaara

2. Isän luokse

3. Kasvuaikaa

4. Metsänomistajan rahakirja

5. Tanssilavojen Suomi

On se harmi, että me ihmiset emme kuki keväällä

Torstai 20.5.2021 klo 7:28

Otetaan vaikka aivan tavallinen metsäkuusi. Jurona ja tummana, joidenkin mielestä jopa uhkaavana se seisoo suurimman osan vuodestaan metsässä. Usein kaltaistensa joukossa niin, ettei kuusta toisesta erota. Ei, ellei vasiten ala niitä katsella.

Vaan annas olla kun tulee toukokuu! Kirkkaan punaiset emikukat nousevat terhakasti pystyyn kuusen oksien kärjistä. Niitä säestävät hennommat, väreiltään paljon haaleammat hedekukinnot.

On se harmi, että me ihmiset emme kuki samalla tavalla. Tiettynä aikana vuodesta kurottaisimme terälehtemme kohti aurinkoa. Kaikki muut tietäisivät, että hänellä on nyt lisääntymisaika.

Ja saisi ihan luvan kanssa sanoa toiselle ihmiselle, että oletpas sinä kaunis. Ilman, että sitä tulkittaisiin seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Milloin kuulit ensimmäisen peipon laulavan?

Tiistai 7.4.2020 klo 17:24

Peippo on linnuistamme se, jonka laulusta monella ihmisellä alkaa Suomessa kevät. Minä kuulin peipon laulavan ensimmäistä kertaa tänään. Ikuistin tapahtuman videolle You Tubeen. Käy toki kuuntelemassa tuota mestarilaulajaa.

Joutsenet ovat olleet maisemissa jo jonkin aikaa, samoin hanhet. Kurkiakin näkyy kaartelemassa korkealla taivaalla. Västäräkkiä vielä odotan - ehkä ei ole vielä aika.

Pandemioista viis: luonto on heräämässä kasvukauteensa.

Tavataan Helsingin kirjamessuilla lauantaina

Maanantai 23.10.2017 klo 11:45

Helsingin kirjamessuja, tuota maan suurinta ja monen mielestä kauneinta kirjallisuustapahtumaa vietetään taas ensi viikonloppuna.

Minäkin olen siellä lauantaina liikenteessä kirjoineni - ja toivottavasti myös ajatuksineni. Iltapäivällä minulla on parikin esiintymistä tiedossa, yhdessä muutaman mielenkiintoisen kollegan kanssa.

Eli jos olet isolla kirkolla tuolloin, niin tule juttusille!

Kuinka 10 000 toistoa tekee fiktiosta faktaa - tarinatutkija Maria Mäkelä Imagessa

Maanantai 2.10.2017 klo 8:32

"Kun yksittäinen kokemus jaetaan 10 000 kertaa, siitä tulee edustuksellinen ja sen jälkeen normatiivinen. Niissä on yksityiskohtia, jotka on täysin random-logiikalla syntyneet, jolloin mielestäni on riski, jos niitä aletaan käyttää edustuksellisesti. Silloin siitä putoaa aito kokemus pois ja voidaan sanoa kuin Enkeli-Elisan tapauksessa, että vaikka tämä ei ole totta, se on silti tärkeää ja oikein."

Näin sanoo tarinoiden vaaroja tutkiva Maria Mäkelä Imagen nettisivujen jutussa (1.10.17). Tunnistan tuon ongelman. Mietin sitä paljon viime vuonna kirjoittaessani Kasvuaikaa -romaaniani.

Toimittajia opetetaan nykyisin kirjoittamaan jopa selviä uutisjuttuja tarinan muotoon, yhden tai muutaman ihmisen kohtaloiden kautta. Politiikkaa tuodaan tykö kansalaisille Make America Great Again -tyyppisten menestystarinoiden kautta, vaikka faktoja ei ole takana kuin siteeksi. Kun poliitikko peruu huonon päätöksen, hän tekee sen tarinamuotoisesti: liikuttuu nähtyään kätilöiden esiintyvän televisiossa, tai katsottuaan ilmasta pommitettuja pakolaisia uutislähetyksessä.

Fakta - fiktio - jälleen fakta. Ikuinen kolmijalka totuuden ja keksityn herkässä kolmiossa. Jos 10 000 ihmistä toistaa että kuu on juustoa, kuinka sillä 10 001. ihmisellä riittää kanttia sanoa, ettei muuten ole?

Kiitos Kasvuaikaa-romaanin kritiikistä, Kyösti Salovaara

Maanantai 3.7.2017 klo 19:38

Kriitiiko Kyösti Salovaara kirjoittaa kauniisti keväällä ilmestyneestä Sudenmaa-sarjan romaanistani viimeisimmässä Suomen Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri-lehdessä.

Suomalaisen on vaikea ottaa vastaan kiitoksia. Silti ne tuntuvat hyvältä - olkoonkin, että useimmiten toimiva tarina tuntuu kirjoittavan itse itsensä. Minä vain havahdun tarinan teemaan, kerään siitä tausta-aineistoa, annan sen päähenkilöiden käyttöön ja katson, mitä tapahtuu.

Joskus ei tapahdu mitään, tulee suttua. Joskus kirjoittaja ihmettelee itsekin, että noinko siinä kävi. Joskus lopussa seisoo kiitos. Minulle tuo kiitos on se, että olen saanut ainakin yhden lukijan miettimään samaa teemaa johon minä havahduin. Hän on tehnyt romaanista oman näköisensä, ehjän tarinan.

Olipa kerran metsäammattilainen, josta tuli kirjailija - haastatteluni Luonnon varassa -lehdessä

Maanantai 5.6.2017 klo 8:56

Antamiaan haastatteluja on vinkeä lukea, kun tekee itsekin toimittajan töitä. Sitä seuraa ihan oppimismielessä, millaisia asioita haastattelua tekevä toimittaja kysyy, ja kuinka hän haastateltavan puheita suodattaa ja editoi.

Tiina Eklund teki Luonnon varassa -lehden kesäkuun numeroon minusta juttua. Täytyy sanoa, että ainakin haastateltavan mielestä tarinasta tuli ihan kohteensa näköinen.

Kiitos.

Joskus kirjailija jää kiinni päähenkilönsä elämään - haastatteluni Kymen Sanomissa 12.3.2017

Sunnuntai 12.3.2017 klo 13:16

Toimittaja Outi Palmu haastatteli minua Kasvuaikaa -romaanini tiimoilta Kymen ja Kouvolan Sanomiin. Juttu ilmestyi tänään.

Kiitos taitavalle toimittajalle. Toisen ihmisen ajatusten tiivistäminen muutamaan riviin ei ole helppo tehtävä. Aikamoisen määrän erilaisia haastatteluja puhtaaksi kirjoittaneena suhtaudun siihen työhön nöyrästi: mikä on se kärki, mitä haastateltava haluaa sanoa? Mikä on se asia, joka haastateltavan sanomassa voisi kiinnostaa lukevaa yleisöä?

Sain ahaa-elämyksen, kun luin nyt Outin kirjoittaman jutun. Noin se juuri on. Ristiriita on minulle romaanin kirjoittamisessa kaiken moottori ja kiusaava asia. Se pakottaa ottamaan selvää, tekemään pohjatöitä. Yrittämään ymmärtämistä.

Välillä onnistun. Monesti en. Onneksi kysymyksessä ovat vain sepitteelliset tarinat. Oikeassa elämässä toisen ihmisen ymmärtäminen väärin aiheuttaa hirveitä asioita.

Mutta jospa sepitteet edes auttaisivat jotakuta yrittämään sitä ymmärtämistä?

Kasvuaikaa, my 7th crime story of Reijo Sudenmaa will be published 2/2017

Tiistai 15.11.2016 klo 11:28

I just received a delivery from my finnish publisher Myllylahti. It contained first outlook of my next novel called Kasvuaikaa (Time of growth). It will be published in february 2017.

When I started to write first Sudenmaa-story in 2005, I didn't know I would write at least six more. It is common, that  a writer will become as a very close friend with his characters. That is what happened to me, too. I want to know, what wil happen to that tall and sometimes crude policeman called Reijo Sudenmaa.

... and a crime story is a very good way to observe this world, that many times is very different than we think...

Kasvuaikaa, seitsemäs Sudenmaa-rikosromaani ilmestyy helmikuussa 2017

Tiistai 15.11.2016 klo 11:13

Aloitan juuri kustannustoimittajani lähettämän romaanin oikovedoksen läpikäymistä. Kirjailijalle iso hetki: näen ensimmäistä kertaa, miltä pitkään työstämäni tarina tulee näyttämään kirjan lukijoiden silmin katsottuna.

Kasvuaikaa, seitsemäs Sudenmaa-rikosromaanini ilmestyy Myllylahden kustantamana helmikuussa 2017. Kun aloitin Ahventen valtakunnan, sarjan ensimmäisen teoksen kirjoittamista vuonna 2005, en tiennyt kirjoittavani tuosta isosta rikosylikonstaapelista vielä monta kirjaa.

Kirjailija kiintyy päähenkilöihinsä. Ja rikosromaani on pahuksen hyvä tapa tutkailla tätä matoista maailmaa.

Irti jatkuvan talouskasvun ihanteesta

Lauantai 19.4.2014 klo 9:16

Tutkijat Tuula Heine ja Maria Joutsenvirta kirjoittavat tämän päivän (19.4.) Helsingin Sanomissa hyvin talouskasvun ja hyvinvointivaltion yhteensovittamisesta. Yhtälö on lopulta mahdoton, vaikka ajatus jatkuvasta kasvusta on leivottu sisään vallalla olevaan oppiin kansakuntia ohjaavasta politiikasta.

Vuoden 2008 jälkeisen talouslaman olisi pitänyt jo opettaa jotakin. Jatkuvaa talouskasvua ei ole koskaan maailmanhistoriassa ollut olemassa. Kun järjestelmät ja odotukset on viritetty kasvun varaan, on historiallisessa perspektiivissä näinkin lyhyt ajanjakso saanut maailman kontalleen.

Yhdeksi, vähän pehmeämmäksi muotisanaksi on otettu kestävä kasvu. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Ei ainakaan pienempiä tavaravirtoja maailman valtamerillä ja valtateillä, eikä tuotannon ja palveluiden keskittämistä lähelle sitä paikkaa, missä ihmiset niitä tarvitsevat.

Sanaleikit ovat kirjailijalle herkullisia työkaluja – mutta pelkäänpä pahoin, että politiikassa ne ovat tuhoisia tulevaisuuden siemeniä

Joku maksaa leivän myös ajattelijalle

Maanantai 27.1.2014 klo 15:16

Johtuneeko jatkuvaan taloudelliseen kasvuun pohjautuvan ideologian kriisistä se, että huippupoliitikkomme ovat viime aikoina kilvan kutsuneet koolle viisaiden ihmisten seminaareja. Milloin on koolla ollut taloustutkijoita, milloin korkean tason yritysjohtajia.

Tapasipa valtiovarainministerimme hiljakkoin myös johtavia kirkonmiehiä. Itse Tasavallan Presidentti letkautti julkisesti siitä, miten seminaareihin näyttää riittävän korkeapalkkaisia istujia.

Antiikin Kreikkakin oli aikoinaan täynnä yhä maineessa olevia ajattelijoita. Viisaat ja oppineet miehet kilpailivat silloin retoriikassa, siinä kuka osaisi sattuvimmin ja parhaimmin voittaa toiset sanallisessa väittelyssä ja argumentoinnissa.

Aristoteles, Homeros ja moni muu antiikin kreikkalainen elää yhä keskuudessamme aikoinaan muistiin kirjattujen sanojensa ansiosta. Presidentti Niinistön letkautusta miettiessä tuli mieleen tämä kysymys:

Liekö kukaan tutkinut, ketkä olivat niitä mesenaatteja ja oligarkkeja jotka maksoivat Kreikan viisaiden miesten seminaarit? Millainen mahtaa olla heidän vaikutuksensa siihen länsimaiseen ajatteluun, josta me ainakin joskus olemme ylpeitä?

Jatkuvan kasvun uskonto on vaarallinen tie

Torstai 8.8.2013 klo 14:34

Eiliset iltauutiset ärsyttivät - taas kerran. Maamme ilmeisesti parhaat talousoppineet pohtivat, millaisella jatkuvalla taloudellisella kasvulla Suomi selviäisi menossa olevasta lamasta ja tulevaisuuden uhkakuvista, kuten väestömme nopeasta ikääntymisestä.

Olen pitkään miettinyt tuota jatkuvan kasvun filosofiaa. 47-vuotiaana voi jo katsoa ajassa taakse, ja todeta ettei yhtenäistä taloudellisen kasvun aikakautta ole elinaikanani kestänyt koskaan muutamaa vuotta kauempaa. Mitä perusteita meillä siis on odottaa sellaista tulevaisuudelta?

Jotenkin tuntuu, että meiltä puuttuvat vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat siitä, kuinka voisimme säilyttää sivistyneen yhteiskuntarakenteemme tulevaisuuden reaalimaailmassa. Sellaisessa, jossa niukkuus öljystä ja muista raaka-aineista nostaa aina välillä niiden hinnat pilviin. Jossa tsunamit huuhtelevat toisinaan rannikoita tuhoisin seurauksin, Jossa ihmisen alituinen ahneus synnyttää talouteen kuplia, joista kaikken heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten,

Mitä jatkuva taloudellinen kasvu - jos se olisi realismia - lopulta saisi aikaan? Täällä asiaa on selvitetty aika hyvin esimerkkien avulla.

Mikähän se on tämä talouden jatkuva kasvu?

Torstai 14.4.2011 klo 6:44

Viimeiset vaaleja edeltäneet suurten puolueiden puheenjohtajien tv-väittelyt eivät ole tuoneet esille mitään uutta. Pikemminkin lisänneet huolestumista.

Pääosa puolueista näkyy vannovan jatkuvan talouskasvun nimiin, kun puhutaan eläkepommin purkamisen, valtion rahoitusvajeen ja palvelujen turvaamisen keinoista.

Taloudessa sanotaan, että toteutuneet tuotot eivät ole tae tuotoista tulevaisuudessa. Ehkä tuon sanaparin jatkuva talouskasvu kohdalla pitäisi kuitenkin katsoa peruutuspeiliin.

90-luvun alun laman muistavat kaikki sen kouraisemiksi joutuneet. Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 syöksi monet kansantaloudet taas vaikeuksiin. Vuonna 2007 Yhdysvaltain luototuskuplasta liikkeelle lähtenyt maailmantalouden lama näkyy pitkään Suomen valtionvelan määrässä. Tällä hetkellä Euroopassa jännitetään, kulkeeko Espanjan talous Kreikan, Irlannin ja Portugalin viitoittamaa tietä.

Mikähän se on tämä jatkuva kasvu? Olisi oltava suunnitelma numero kaksi, jossa valtion tulot olisi laskettu minimiin ja menot maksimiin. Olisi puhuttava todellisesta tilanteesta, nollakasvusta useiden vuosien aikajaksoilla.

Nollakasvu tulee tosin olemaan tulevina vuosina negatiivisista sorttia. Öljy, mineraalit ja ruoka kallistuvat joka tapauksessa. Meitä on liian paljon tällä pallolla jakamassa niitä.

Faktaa kestävästä kasvusta ja hyvinvointivaltiosta

Perjantai 12.6.2009 klo 10:20

Luen parhaillaan Heikki Taimion toimittamaa kirjaa Kurssin muutos: Kestävään kasvuun ja hyvinvointiin (Työväen Sivistysliitto 2009). Kirjassa tutkijat eri instansseista erittelevät sitä, millaiset mahdollisuudet meillä Suomessa on säilyttää niin sanotun pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet tulevien vuosien haasteissa.

Johdannossa Heikki Taimio toteaa, että suomalainen yhteiskunta ja kansantalous saavutti huippunsa jo 20 vuotta sitten. Suomi oli 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Euroopan Japani, monella luvulla mitattuna.

Mielenkiintoisia ovat myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen Jaakko Kianderin ajatukset siitä, kestääkö yhteiskuntamme väestön ikääntymistä, ja millaista talouskasvua jatkossa tarvitaan.

Kianderin tilanteesta maalaama kuva on lohdullinen: eläkeläiset, joita on yhä enemmän, ja jotka elävät yhä pidempään saavat parempaa eläkettä. Se taas tuo kansantalouteen ostovoimaa. Sillä ostovoimalla pystymme kustantamaan ne kaksi viimeistä elinvuotta, jotka tilastojen mukaan maksavat meistä jokaisella kaikkein eniten verovaroin kustannettavina hoitoina ja lääkkeinä.

Kyllä tilastot osaavatkin olla julmia.