Tilinpäätös vyönkiristysten ja huonon johtamisen vuodelta 2023

Maanantai 25.12.2023 klo 10.31

Kuluvaa vuotta on enää jokunen päivä jäljellä. Meidän yksittäisten ihmisten elämässä on tapahtunut hyviä ja huonoja asioita, toisille enemmän kuin toisille. Muutaman sanan korostunut merkitys kuvaa mielestäni hyvin päättyvää vuotta.

Talous. Pitkän nollakorkojen kauden jälkeen olemme palanneet normaalimpaan tilanteeseen. Lainarahasta joutuu taas maksamaan korkoa, eli suomeksi sanottuna investoinneille on laskettava tarkemmin niiden tulevat tuotot ja riskit. Kaikkitietävän somen puolella keskustelu valtion suurien investointien maksamisesta ”ilmaisella” velkarahalla on vaimentunut. On jälleen huomattu, ettei ilmaista lounasta olekaan olemassa.

Monella suomalaisella vientiyrityksellä on mennyt viime vuosina kohtuullisen hyvin. Kotimaahan on investoitu, ja kansankapitalismi on tarkoittanut omistavalle luokalle hyviä tuottoja. Tilastokeskuksen tietojen mukaan noin 1,9 miljoonaa suomalaista omisti vuoden 2022 lopussa pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja. Saadut osingot, ja niistä maksetut verot näkyvät monin tavoin yhteiskunnan hyvinvoinnissa.

Ensi vuonna tilitettävä, vuoden 2023 tuloksesta maksettavien osinkojen määrä tullee olemaan pienempi. Moni vienti- ja kotimaan markkinoilla toimiva yritys on joutunut lomauttamaan, osa jopa irtisanomaan henkilöstöä. Suomeksi se tarkoittaa, että yhteiskunnan palvelujen rahoittamiseen on käytettävissä entistä vähemmän tuloja. Jotta yhteiskuntaa voidaan pyörittää, tarvitaan myös paljon ihmisiä, joilla menee taloudellisesti hyvin.

Onko kuuluisa pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta vaarassa? Mielestäni valtion tuloista, menoista ja palvelujen ylläpidosta on hyvä käydä nyt asiallista keskustelua. Kesällä työnsä aloittanut maamme uusi hallitus on kohdistamassa isoja leikkauksia sinne, missä liikkuvat suurimmat julkisin varoin rahoitettavat rahasummat. Valitettavasti se tarkoittaa monesti leikkausten kohdistumista kaikkein pienituloisimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin. 90-luvun laman karmaiseva hintalappu pitäisi silti olla vielä hyvässä muistissa.

Johtaminen. Jos ja kun ”lihavat vuodet” ovat toistaiseksi takana, ei liene järin mukavaa olla johtavassa asemassa. Lisää jaettavaa ei juuri kenelläkään ole, ja leikkaaminen on ikävää puuhaa. Hyvä ja antelias jakaja on harvoin hyvä leikkaaja silloin, kun sen aika tulee. Valitettavasti asia toimii myös toisin päin.

Nousevien ja laskevien taloussyklien ennakoimisen, ja niihin varautumisen vaikeus on asia, joka on ihmetyttänyt minua jo pitkään: kuinka yrityksellä, joka takoi vielä hiljattain ennätystuloksia perättäisinä vuosina, ei ole resursseja mennä yli muutamasta huonosta vuodesta kajoamatta ammattitaitoisen henkilöstönsä työsuhteisiin? Eikös ihmisten pitänyt olla jokaisen yrityksen tärkein voimavara?

Preussilainen kenraali von Clausewitz (1780-1831) kuuluu sanoneen, että sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Maailman nykymenoa katsellessa tuntuu, että hän jätti lausahduksestaan pois yhden tärkeän sanan. Pitäisiköhän sen kuulua, että sota on huonon politiikan jatkamista toisin keinoin?

Siltä se ainakin näyttää. Liian moni vallanhimoinen valtiojohtaja hakee nyt itselleen ja omilleen lisää kannatusta hyökkäämällä armeijallaan toisen suvereenin valtion alueelle. Tehtyjä virheitä ja huonoja päätöksiä yritetään paikata pommittamalla naisia, lapsia ja vanhuksia hengiltä. Erityisen huolestuttavaa on, että YK:n, EU:n, ETYJ:in ja monien muiden kansojen välisten päätöksentekomekanismien toiminta on vakavasti häiriintynyt.

Jos vihan määrää pidetään yhtenä hyvän elämän mittarina, niin se ei ole ainakaan vähentynyt tämän vuoden aikana maailmassa. Se jos mikä on todella huono asia.

Sunilan sellutehdas in memoriam

Torstai 7.9.2023 klo 13.38

Storaa Enso vahvisti tällä viikolla sulkevansa Kotkassa sijaitsevan Sunilan sellutehtaan. Vuodesta 1938 lähtien toiminut merkittävä paikallinen työllistäjä ja puunjalostaja jää historiaan, eikä sen tilojen tulevasta käytöstä ole tietoa. Vihreä ja/tai puhdas siirtymä vaatii tulevaisuudessakin sitä, että meillä on teollisuutta ja sen tarjoamia raaka-aineita ja työpaikkoja.

Kävin ensimmäisen kerran Sunilassa vuonna 1987 RUK:n oppilaskunnan järjestämällä retkeilyllä. Vierailun isäntien motivaationa oli silloin kertoa meille, parikymppisille nuorille miehille metsäteollisuuden tarjoamista työmahdollisuuksista Meille nuorukaisille taisi olla tärkeintä päästä hetkeksi pois kasarmilta…

Tiedän, että itseni lisäksi moni muu siltäkin reserviupseerikurssilta lähti joko metsäalalle tai puunjalostuksen palvelukseen. Ehkä se Sunilan reissu toimi osaltaan motivaattorina. Vuoden 1987 jälkeen metsäalalla ja metsäteollisuudessa on nähty lukuisia nousuja ja laskuja – onpa välillä puhuttu täydellisestä auringonlaskun alastakin.

Sittemmin olen käynyt Sunilassa useita kertoja toimittajan roolissa, eli tekemässä juttua esimerkiksi teollisuuden puunhankinnasta ja Sunilassa aloitetusta ligniinin tuotannosta akkujen ja monien muiden tuotteiden raaka-aineeksi. Tähän tietoon ligniinin erottamisen koelaitos on edelleen jäämässä tehtaalle. Saa nähdä, kuinka pysyvä tuo päätös on.

Vihreänä tai puhtaana siirtymänä mainostettu irti pyristeleminen fossiilisista polttoaineista ei pelastanut Sunilaa, eikä tehtaan osaavan henkilöstön työpaikkoja. Ei, vaikka puupohjaisilla tuotteilla voidaankin korvata moninaisia öljypohjaisia raaka-aineita erilaisissa käyttökohteissa. Iso joukko osaavia kemiallisen ja prosessiteollisuuden taitajia jää työttömäksi. Se on iso menetys Kotkan-Haminan seudulle ja koko maalle.

Biopohjaisen hiilidioksidin talteenotto sellutehtaiden savupiipuista ja muokkaaminen metanoliksi on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimmista tuon siirtymän yhteydessä tutkituista asioista. Jos ja kun se toteutuu, suomalaisella metsäteollisuudella voi olla käsissään uusi menestystuote. Selluloosahan on ollut sitä jo pitkään – vaikka kaikki eivät siitä ole pitäneetkään.

Kevyet mullat 85-vuotiaalle hienolle, alun perin itsensä Alvar Aallon suunnittelemalle tehdasrakennukselle. Toivottavasti Sunilalle löydetään jatkossa arvoistaan käyttöä.

Mitä vihreä siirtymä mahtaa tarkoittaa

Maanantai 19.6.2023 klo 12.05

Sanapari ”vihreä siirtymä” on jo juurtunut osaksi yleistä kielenkäyttöä ja uutisointia tavalla, joka olettaa että jokaisella suomalaisella on tarkka ja yhteinen käsitys siitä, mitä se tarkoittaa. En usko että on.

Muotisanoilla on tapana tulla ja mennä. Toisinaan ne kuolevat nopeasti, toisinaan jäävät elämään. Toisinaan – usein poliittisten intohimojen tähden – niitä pyritään korvaamaan toisilla sanoilla. Näin on käynyt myös vihreälle siirtymälle. Sen tilalla käytetään myös sanapareja ”puhdas siirtymä” tai ”puhdas talous”.

Uskoisin, että useimmille meistä nousee noista sanoista ensimmäisenä mieleen kuva ilmassa roottoriaan viuhuttavasta tuulivoimalasta, tai kirkkaassa auringonpaisteessa kauniisti kiiltävistä aurinkopaneeleista. Uskottelemme itsellemme, että kun käytämme niiden tuottamalla sähköllä tehtyjä tuotteita, olemme itsekin vihreitä/puhtaita/ympäristöystävällisiä ja maailma pelastuu.

Elämä maapallolla perustuu pitkälti kasvien sisältämään lehtivihreään, tuohon kaiken yhteyttämistuotannon välttämättömään välineeseen. Viisas mies syö vain sen verran minkä tienaa. Sama pätee koko ihmiskuntaan: jos olisimme oikein viisaita, sääntelisimme lukumääräämme niin, että luonnon meille vuosittain tuottamat raaka-aineet riittäisivät kaikille ja kaikkialla maapallolla. Niinhän me emme tee.

Kävin oman peruskouluni kaukaisella 70-luvulla. 80-luvun taitteessa ei yläasteella ollut vielä yrittäjyyskasvatusta. Oletus oli, että suurin osa meistä pääsisi vielä ”oikeisiin” palkkatöihin. Jonkin sortin yhteiskuntakasvatusta me kuitenkin saimme. Muistan, kuinka Viitasaaren yläasteen lehtori Unto Hirvonen näytti meille piirtoheittimeltä karttaa joen halkomasta maapalasta meren rannalla. Hän kysyi, mihin kohti me perustaisimme sahan ja miksi.

Taisin olla yksi niitä harvoja, joka meistä murkkuikäisistä viittasi. Sanoin, että perustaisin sen joen suistoon. Arvelin, että jokea pitkin voisi uittaa tukkeja sisämaasta sahalle halkaistaviksi. Siihen voisi ehkä perustaa vesivoimalaitoksen. Merta pitkin parrut ja laudat voisi kuljettaa maailman markkinoille. Lisäksi rannikolla näkyi olevan jonkin kokoinen kaupunki. Sieltä sahalle saisi työvoimaa.

Raaka-aineen läheisyys, toimivat kuljetusreitit, energiaa sahan pyörittämiseen, työvoimaa. Lehtori Hirvonen piti vastaustani hyvänä. En tullut myöhemmin elämässäni perustaneeksi sitä sahaa, vaikka teoria oli hallussa. Yrittäjä olen sentään ollut jo pitkään.

Tavoiteltu luopuminen fossiilisista polttoaineista kääntää monet vanhoista lainalaisuuksista nurin niskoin. Ainakin yleisesti kuvitellaan, että niin sanotusti päästötön energia on muiden tuotannontekijöiden ylitse sellainen valttikortti, joka houkuttelee investointeja Suomeen. Auringon säteily ja tuulen voima muunnetaan ”vihreäksi” vedyksi. Sillä tuotetaan jotakin maailmanmarkkinoille. Toisena vaihtoehtona vetyä viedään merenalaista putkea pitkin muualle Eurooppaan.

Ilmassa on paljon kysymyksiä. Eikö muualla maailmalla muka tuule tai paista aurinko? Miten sellainen vety voi olla päästötöntä, jonka tuottamista ja siirtämistä varten pitää kaataa tuhansia hehtaareita kasvavaa metsää? Me asumme edelleen pienenä kansana syrjäisellä ”saarellamme”. Miksi muualta tuodut raaka-aineet kannattaisi muka jalostaa täällä halvalla energialla tuotteiksi, ja viedä ne sitten etelän miljoonakaupunkeihin?

Yhteistä vanhoja lainalaisuuksia haastavan puhtaan talouden yrityksille näkyy olevan, ettei niillä juurikaan ole vanhan talouden tuotannontekijöistä omasta takaa: ei omaa pääomaa investointeihin, ei patentteja tuotannon prosessien vaatimiin laitteistoihin, ei ennestään omaa henkilökuntaa Suomessa, eikä jalostettavaksi aiottua raaka-ainetta omistuksessaan.

Vihreä ja puhdas talous on suuri mahdollisuus hankkia kansallemme hyvinvointia. Mutta samalla se on suuri mahdollisuus epäonnistua.

Suomen metsien historia on myös ihmisten historiaa

Maanantai 17.5.2021 klo 10.05

Kävelin viikonloppuna tarkastamassa kuvassa näkyvän rauduskoivikon kuntoa sen keväisen ensiharvennuksen jäljiltä. Lähtökohtana hakkuulle oli sankka koivutureikko, jossa puiden latvukset alkoivat jo kärsiä liiasta runkomäärästä. Sellainen puu jolla ei ole yhteyttävää vihreää lehvästöä tai neulasia, ei yhteytä eikä kasva.

Vanhempani kuokkivat tuon nykyisen metsäpläntin metsän alta pelloksi joskus 1960-luvun alussa. Muistan itsekin kantaneeni lapsuusvuosina erinäisen sangollisen kiviä pellolta metsänreunaan. Hyväkasvuinen maa antoi välillä heinällä, välillä kauralla ja välillä laitumena elantoa kotitilani pienelle nautakarjalle, ja sen kautta meille ihmisille.

Aikanaan karjanpito loppui. Parisenkymmentä vuotta sitten pelloilla istutettiin rauduskoivikko. Tänä keväänä tuli sen ensimmäisen harvennuksen aika. Tuloa ei hakkuusta minulle juurikaan kertynyt, mutta parhaat rungot jäivät lihomaan tulevaisuuden saha- ja vaneritukeiksi. Kenties luonto kylvää koivujen alle sankan kuusentaimikon. Niin valoisassa koivikossa usein käy hyvällä maalla.

Julkisuudessa haikaillaan nykyisin usein luonnontilaisia metsiä. Sellaisia, jollaisia metsämme - ainakin mielikuvissa - kenties olivat joskus 1700-luvulla. Tutkittua tietoahan ei tuolta ajalta juuri kattavasti ole.

Mielessäni ihmettelen aina vähän tuota haikailua. Ei meitä ihmisiä pidä sulkea pois luonnon kierrosta. 1700-luvun jälkeen tässä maassa on hyödynnetty metsiä laitumina, kotitarve- ja polttopuina, kaskeamalla ja tervanpoltossa kasvavassa määrin. 1850-luvulla alkoi teollisen puunjalostuksen voittokulku. Löydän omalta, suhteellisen pieneltä metsätilaltani edelleen jälkiä kaikista noista metsänkäyttömuodoista.

Löydän, ja yritän sovittaa metsätaloutta ja metsäluonnon säilyttämistä yhteen. Se entinen pellonreunametsä, johon aikanaan kannoin niitä kivilasteja saa puolestani olla rauhassa tulevilta hakkuilta. Kolosin sinne taas muutamia haapoja ja ronttikoivuja kolopuiksi. Peipot ja monet muut linnut lauloivat komeasti niiden oksilla.

Alustatalous iskee suoraan suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuuteen

Perjantai 23.10.2020 klo 7.49

Sain tarjouksen erään jokin vuosi sitten painettuna kirjana ilmestyneen teokseni julkaisemisesta myös äänikirjana. Koronapandemian myötä äänikirjojen menekki on lähtenyt selvään kasvuun: ihmiset näkyvät "lukevan" niitä lenkkeillessään, tiskatessaan, jopa ajaessaan autoa.

Äänikirjan tuottaminen on kustantamolle kohtuullisen iso rahallinen satsaus. Silti pysähdyin lukiessani tarjouksesta riviä, jolla kerrottiin kustakin äänikirjan kuuntelemiskerrasta minulle kuuluva korvaus. Euroiksi muutettuna se olisi ollut noin kahdeksasosa painetusta kirjasta saamastani korvauksesta.

Me kirjailijat emme - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - juuri kieriskele varoissamme painettujen kirjojen tuotoillakaan: Kirjailijaliiton muutama vuosi sitten tekemän tutkimuksen mukaan kirjailijan keskimääräinen vuotuinen tekijänoikeustuotto oli noin 2000 euroa vuodessa.

Digitalisaation myötä yleistyvä, mm. Uber-takseista ja ruokaläheteistä tuttu alustatalous rynnistää ääni- ja e-kirjojen myötä voimalla myös kirjallisuuteen. Yhteistä alustataloudelle on, että varsinaisen työn tekijän saamat korvaukset pienevät kaikista eniten. Kun näet seuraavan mainoksen kymmenestä ilmaiseksi luettavasta äänikirjasta, mieti mitä se tarkoittaa kirjallisuuden, lukutaidon, teatterin, elokuvien jne. tulevaisuudelle.

Tässä Lukukeskuksen Ilmi Villacísin selkeäsanainen kolumni aiheesta.

Kun metsäkauris tarjosi hienon, pienen elämyksen

Keskiviikko 24.6.2020 klo 11.00

Syksyn kirjasatoa, eli kuinka paljon ymmärrämme elämäämme Loirin ja Selinin kautta

Torstai 26.9.2019 klo 9.44

Tämän syksyn kirjasato alkaa olla parhaimmillaan poimittavaksi. Nimikkeitä, kirjoittajia ja aiheita riittää. Jokaiselle lukijalle löytyy varmasti jotakin.

Jäin miettimään niin sanottujen julkkisten muistelmien ja elämäkertojen suurta määrää ja merkitystä kustannusohjelmissa. Ilmiöhän ei ole uusi: esimerkiksi viime vuonna Kimi Räikkös-kirja taisi lyödä kaikki myyntiennätykset.

Kalle Päätalo kirjoitti omasta elämänkaarestaan monikymmenosaisen romaanisarjan. Väinö Linna kirjoitti omiin lapsuus- ja sotakokemuksiinsa suurelta osin pohjautuvia merkkiteoksia. Niissä, ja monissa muissa samanlaisissa teoksissa löytyi kohtaamispintaa samanlaisissa olosuhteissa kasvaneille ja eläneille ihmisille. Aikalaislukija saattoi – ja saattaa yhä – löytää kirjoista jotakin tuttua. Hän pystyi ja pystyy ymmärtämään omaa elämänkaartaan lukemaansa peilaten.

Sitä mietin, mitä lukija saa ja kokee lukiessaan kirjaa viihteen monitoimimies Vesa-Matti Loirin naisseikkailuista, tai filmimoguli Markus Selinin onnistumisista ja epäonnistumisista filmimaailmassa.

Samaistumista, omien kokemusten ymmärtämistä luetun kautta se tuskin on. Tirkistelyn halua toisenlaiseen elämään, ehkä? Vai haluaako hän tuntea vahingoniloa, tai saada empatian kokemuksia?

Kriitikkoa käy sääliksi hänen työssään tuollaisen kirjan äärellä.

MTK sata vuotta Kaakkois-Suomessa - kiitos, että sain kirjoittaa nuo vuodet historiikiksi

Maanantai 27.11.2017 klo 7.47

Lauantaina 25. marraskuuta MTK-Kaakkois-Suomi juhli satavuotista historiaansa Lappeenrannassa. Samalla julkaistiin liiton historiikki, jonka minä sain kunnian kirjoittaa. Uusin "lapseni" sai nimekseen Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.

Rauta-aura saapui Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelloille 1880-luvulla. Siitä alkoi työn ja investointien tuottavuuden, sekä tuotantokustannusten ja maataloustuotteista saatavien tuottajahintojen kilpajuoksu jolle ei ole loppua näkyvissä.

Kun peltojaan viljelevä viljelijä tehostaa yhtä kohtaa tuotantoketjussaan, se tarkoittaa väistämättä muutoksia ja parantamistarpeita myös ketjun muissa osissa.

Siltikään peltojaan keväällä viljelevä ihminen ei voi silloin tietää, millaista satoa hän tulee syksyllä saamaan. Se asia ei ole miksikään muuttunut sadassa vuodessa.

Syvä kumarrukseni heille, jotka tänäkin päivänä tuottavat meille suomalaisille jokapäiväisen leipämme.

Tieteellinen tutkimus ja tiedotus on täynnä ristiriitoja

Lauantai 1.4.2017 klo 17.56

Toimittajana ja kirjailijana käytän lähteinäni usein tieteellisiä tutkimuksia ja eri asiantuntijoiden keräämiä taulukoita ja tilastoja. Niin usein kuin mahdollista, varmistan ylös kirjaamani tiedon jostakin toisesta lähteestä.

Aina se ei ole mahdollista. Tieteen harjoittamiseen ja tutkimukseen kuuluu useimmiten jonkinlainen epävarmuus niiden tulosten oikeellisuudesta. Jotta tutkimus on hyvää ja luotettavaa, täytyy sen tulkitsijoilla olla lupa kyseenalaistaa tutkimuksen tuloksia.

Tällä hetkellä arvostetut suomalaistutkijat kiistelevät siitä, lisääkö vai vähentääkö metsien suunniteltu lisäkäyttö Suomen kasvihuonepäästöjä vai ei. Metsäihmisenä seuraan keskustelua kiinnostuneena.

Ymmärrän myös tutkijoiden vaikeudet. Muuttujia on niin paljon. Esimerkiksi aika, puiden biologia, ilmastonmuutoksen yhteisvaikutukset, erilaiset metsätuholaiset, käytettävissä olevat mittaustavat ja -välineet, puun kanssa kilpailevien raaka-aineiden hyvät ja huonot puolet.

Täysin erilaiset näkemykset samasta asiasta kenties huvittaisivat, ellei kysymyksessä olisi sananmukaisesti kuolemanvakava asia koko ihmiskunnan kannalta.

Kreikka-puheessa on paljon paatosta, vähän logosta

Maanantai 13.7.2015 klo 7.50

Kreikan taloustilanne ja siitä käytävät neuvottelut ovat nyt kiihkeässä vaiheessa. Asiaa seurataan mediassa tiukasti. Ainakaan minä en ymmärrä kaikkea lukemaani ja kuulemaani. Yksistään luku 50 miljardia euroa ylittää käsityskyvyn. Se on 500 000 euroa per jokainen suomalainen.

Ehkä siksi suuri osa Kreikka-keskustelusta perustuu tunteisiin. Sanotaanhan, että suuri osa länsimaisesta sivistyksestä on peräisin antiikin Kreikan ajattelijoilta. Ehkäpä velkaneuvottelujakin pitäisi seurata tuon ajan mestariväittelijöiden käyttämän kielen kautta?

Aristoteles näkyy sanoneen, että vaikuttava puhuminen - eli retoriikka - koostuu paatoksesta (pathos), eetoksesta (ethos) ja logoksesta. Lataamalla sanoihinsa paatosta puhuja yrittää vedota kuulijan tunteisiin, jotta hän olisi vastaanottavaisempi sille mitä sanotaan.

Eetos tarkoittaa moraalia ja sitä, missä määrin puhuja saa itsensä kuulostamaan uskottavalta. Logos tarkoittaa järkeä, periaatteita ja todellisuutta.

Ehkä nykypäivän kreikkalaiset ja me muut EU-kansalaiset olemme kukin oman yhteisömme ja kasvatuksemme uhreja noiden kolmen sanan (paatos, eetos ja logos) käytössä ja tulkinnassa. Voiko siitä seurata mitään hyvää, jos toinen yrittää puhua järkeä ja toinen ottaa sen vastaan pelkkänä paatoksena?

Silloin voidaan päätyä vain pathos-sanan yhteen merkitykseen: se kun näkyy tarkoittavan myös jonkin kohteena olemista, kokemista ja kärsimistä.

Lähde: Aristoteles: Retoriikka

Päihdeperheen lapsi on suorittava selviytyjä - ehkä

Perjantai 21.11.2014 klo 7.56

Taide, eritoten kirjallisuus ja elokuva on täynnä kuvauksia alkoholistiperheen elämästä lapsen ja nuoren silmin. Jotkut kuvaukset ovat paremmin tehtyjä kuin toiset. Jokainen kosteassa perheessä kasvanut tietää, ettei sellaisen kuvaamisessa voi oikeasti onnistua.

Blogissaan kokovartalofiilis Ani kirjoittaa oivaltavasti havainnoistaan kaikista niistä kirjoista, joita alkoholistiperheistä on kirjoitettu. Monesta kostean lapsuuden eläneestä lapsesta tulee selviytyjä, ylisuorittaja, tyynenä pysyvä auttaja katastrofitilanteisiin.

Monesta tulee - mutta ei läheskään kaikista. Kun luin Anin blogia, nousi mieleeni kysymys onko ainakin osa tästä kaikkialla yhteiskunnassa vallitsevasta suoritusvimmasta laskettavissa myös kosteiden lapsuusvuosien tiliin.

Suurten ikäluokkien isät menivät rikki rintamalla, moni heistä turvautui rauhan tultua pulloon. Suurten ikäluokkien pojat saivat ja perivät mallit isiltään. Syntyi kokonainen ylisuorittajien sukupolvi.

60-, 70- ja 80-lukujen äiditkin saivat tarttua jo nestemäiseen lohduttajaan ilman edellisten sukupolvien häpeää. Ketjuja ei niin vain katkaista, saha ei pysy paikallaan kun elämä polkee pyöräänsä yhä villimmin eteenpäin.

Oman elämänsä suorittaminen, se on pirullinen asia ja mahdoton yhtälö.

Mediakin on sidoksissa veroparatiisien Bermuda-ilmiöön

Perjantai 12.9.2014 klo 8.16

Journalismilla on monta tehtävää. Sen on esiteltävä ja avattava maailmaa lukijalle, kaivettava esiin tosiasioita, ruokittava mielikuvitusta ja annettava polttoainetta kansalaiskeskusteluun. Toivoa sopii, että tiedotusvälineet myös lisäisivät lukijoidensa rakkautta omaan äidinkieleensä.

Helsingin Sanomien taloustoimitus on viime vuosina kirjoittanut usein ansiokkaasti veroparatiiseista, joihin eräät suomalaiset yritykset ja yksityishenkilöt ovat ohjanneet varallisuuttaan ja liiketoimintaansa kevyemmän verotuksen toivossa. Kysymys on ollut hyvästä - ja toivottavasti riippumattomasta - journalismista. Osaltaan kysymys on ollut myös yleisen moraalin käsittelemisestä.

Suomen Journalistiliitto kertoo tiedotteessaan 4. syyskuuta, että useat Hesaria julkaisevalle Sanoma Oyj:lle töitä tekevät freelancer-journalistit ovat saaneet yhtiöltä tiedotteen. Sen mukaan yhtiö on ulkoistanut taloustoimintojaan Genpact-nimiselle yritykselle. Yritys on rekisteröitynyt lempeästä verokohtelustaan tunnetulle Bermudan saarelle. Jatkossa freelancereiden on lähetettävä laskunsa tälle yhtiölle englanniksi käännettynä väärinkäsitysten välttämiseksi. Maksuaikaakin pitää jatkaa pidemmäksi, koska viiveitä saattaa tulla.

Voi kysyä, lyökö taloudellista tulosta tavoittelevan yhtiön toiminta korville sen lehden journalistien tekemää hyvää työtä ja uskottavuutta. Joku on jossakin joskus sanonut, että meidän tulisi elää niin kuin opetamme. Valitettavasti tässä "Bermudan kolmiossa" ei ehkä käy niin.

Vanha valokuva kertoo ajan muuttumisesta

Tiistai 13.5.2014 klo 9.01

60-luvulla otetussa mustavalkokuvassa isäni ja vanhemmat veljeni ovat raivaamassa uutta peltoa. Oli työmaalla monesti äitinikin, mutta ei tässä kuvassa.

Pyysin veljeäni etsimään kuvan äitienpäiväksi. Kävin silloin synnyinseudullani Kivijärvellä raivaamassa kuusikkoa, jonka istutin 1980-luvulla. Isäni ja äitini raivasivat tuon suopalan pelloksi juuri 60-luvulla. Vilja ja heinä eivät koskaan kasvaneet kunnolla turvemaalla. Jotakin siitä puuttui. Mutta kuuset ovat venyneet pituutta hyvin - kohta on ensiharvennuksen aika.

Irti jatkuvan talouskasvun ihanteesta

Lauantai 19.4.2014 klo 9.16

Tutkijat Tuula Heine ja Maria Joutsenvirta kirjoittavat tämän päivän (19.4.) Helsingin Sanomissa hyvin talouskasvun ja hyvinvointivaltion yhteensovittamisesta. Yhtälö on lopulta mahdoton, vaikka ajatus jatkuvasta kasvusta on leivottu sisään vallalla olevaan oppiin kansakuntia ohjaavasta politiikasta.

Vuoden 2008 jälkeisen talouslaman olisi pitänyt jo opettaa jotakin. Jatkuvaa talouskasvua ei ole koskaan maailmanhistoriassa ollut olemassa. Kun järjestelmät ja odotukset on viritetty kasvun varaan, on historiallisessa perspektiivissä näinkin lyhyt ajanjakso saanut maailman kontalleen.

Yhdeksi, vähän pehmeämmäksi muotisanaksi on otettu kestävä kasvu. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Ei ainakaan pienempiä tavaravirtoja maailman valtamerillä ja valtateillä, eikä tuotannon ja palveluiden keskittämistä lähelle sitä paikkaa, missä ihmiset niitä tarvitsevat.

Sanaleikit ovat kirjailijalle herkullisia työkaluja – mutta pelkäänpä pahoin, että politiikassa ne ovat tuhoisia tulevaisuuden siemeniä

Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8.43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.

Jatkuvan kasvun uskonto on vaarallinen tie

Torstai 8.8.2013 klo 14.34

Eiliset iltauutiset ärsyttivät - taas kerran. Maamme ilmeisesti parhaat talousoppineet pohtivat, millaisella jatkuvalla taloudellisella kasvulla Suomi selviäisi menossa olevasta lamasta ja tulevaisuuden uhkakuvista, kuten väestömme nopeasta ikääntymisestä.

Olen pitkään miettinyt tuota jatkuvan kasvun filosofiaa. 47-vuotiaana voi jo katsoa ajassa taakse, ja todeta ettei yhtenäistä taloudellisen kasvun aikakautta ole elinaikanani kestänyt koskaan muutamaa vuotta kauempaa. Mitä perusteita meillä siis on odottaa sellaista tulevaisuudelta?

Jotenkin tuntuu, että meiltä puuttuvat vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat siitä, kuinka voisimme säilyttää sivistyneen yhteiskuntarakenteemme tulevaisuuden reaalimaailmassa. Sellaisessa, jossa niukkuus öljystä ja muista raaka-aineista nostaa aina välillä niiden hinnat pilviin. Jossa tsunamit huuhtelevat toisinaan rannikoita tuhoisin seurauksin, Jossa ihmisen alituinen ahneus synnyttää talouteen kuplia, joista kaikken heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten,

Mitä jatkuva taloudellinen kasvu - jos se olisi realismia - lopulta saisi aikaan? Täällä asiaa on selvitetty aika hyvin esimerkkien avulla.

Kirjailijaksi synnytään - entä kirvesmieheksi?

Perjantai 21.6.2013 klo 9.50

Helsingin Sanomissa haastateltiin 20. kesäkuuta kirjailija Henna Helmi Heinosta. Hän on julkaissut yhden romaanin, ja ensi keväänä tulee jutun mukaan ulos nuortenkirja. En ole tutustunut Heinosen tuotantoon, mutta onnittelen hienosta saavutuksesta. Jokainen kirja on suuren työn tulosta.

Luin kuitenkin kirjailijahaastattelua hieman hämmentyneenä, kuten aikaisempiakin Heinosta koskevia lehtijuttuja. Niissä keskitytään häneen persoonana, ja hänen palavaan haluunsa olla kirjailija. Toimittajaminäni miettii, onko näkökulma jutun kirjoittajan vaiko jutun kohteen itsensä valinta.

On upea asia, jos joku haluaa olla kirjailija. Mutta silti näkisin mieluummin kaiken keskiössä tarinan. Sen kirjailijan luoman melkein totta olevan sadun, jolla hän yrittää saada jonkinlaista otetta tästä maailmasta, yrittää muuttaa jotakin näkymätöntä näkyväksi lukijoilleen.

Ehkä joku muu haluaa olla palavasti kirvesmies. Hän haluaa rakentaa talon, ja kertoo siitä kaikille. Se tulenpalava kirvesmies voi olla ihan kiva tyyppi, ja kenties taitava rakentajakin. Jostakin syystä haluaisin kuitenkin tietää enemmän itse talosta kuin sen rakentajasta.

Hyvällä tarinalla, ja hyvällä talolla kun on ainakin yksi yhteinen ominaisuus. Niihin kumpaankin jää mielellään pidemmäksi aikaa asumaan.

Uutta Nokiaa ei ehkä tule

Torstai 13.12.2012 klo 7.07

Näin joulun alla on huomiotani kiinnittänyt useammankin arvostamani lehtikolumnistin haikailu uuden Nokian perään. Siis sellaisen tuotannonalan, joka loisi tähän maahan taas tuhansia uusia työpaikkoja ja toisi verotuloja.

Suomesta puhuttiin vielä 90-luvulla ennen kaikkea metsäteollisuuden ja -teknologian huippumaana. Tuo sama vuosikymmen, samoin kuin 2000-luvun alkuvuodet olivat myös tietoliikenteeseen liittyvän teknologian aikaa. Pieniä teknoyhtiöitä perustettiin ja niihin uskottiin.

Viime vuodet ovat merkinneet metsäteollisuuden puolella kymmenien tuotantolaitosten kylmenemistä. Pitkien savupiippujen juurella on pakko keksiä jotakin uutta. Nokia ja siihen liittyvä yritysrypäs työllistää nyt enimmäkseen muita kuin meitä suomalaisia.

Uutta Nokiaa on turha haikailla - ei sitä ainakaan kukaan tänne tuo. Ehkä olisi syytä kääntää katseet niihin luontaisiin vahvuuksiin, joita meillä on. Metsät ovat yhä täällä, samoin suhteellisen puhdas luonto ja paljon tilaa.

Niitä ei läheskään kaikkialla maailmassa ole. Biotalous - mitä kaikkea sen sisään sitten leivotaankaan - on uskoakseni seuraava nouseva asia Suomessa. Aikaa sen kehittäminen ottaa. Uuden sukupolven polttoaineita, biomuoveja ja rakennustapoja ei kehitetä vuodessa eikä kahdessa. Ei kehitetty Nokiaakaan.

Tarvitaan aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä.

Metsänomistajan rahakirja on erilainen metsäkirja

Keskiviikko 7.3.2012 klo 9.28

Työskennellessäni takavuosina Kaakkois-Suomen metsäkeskuksessa metsänomistajien neuvontatehtävissä järjestin joka vuosi useita metsäverokursseja ja muita metsäkoulutustilaisuuksia eri puolilla Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa.

Metsäasioista ja metsärahasta puhutaan yhä useimmiten sillä samalla tavalla, erillään metsää omistavien kotitalouksien muusta elämästä ja taloudenhoidosta. Meitä metsänomistajia on tässä maassa noin 740 000, eikä lähikaupan kassalla kysytä maksetaanko ruokalasku metsä- vaiko muilla tuloilla. Kotitalouden muu rahankäyttö vaikuttaa myös siihen, miten metsää hoidetaan ja mitä sen omistamiselta odotetaan.

Maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvä Metsänomistajan rahakirja (Metsäkustannus Oy) toteuttaa vihdoin pitkäaikaisen haaveeni metsäkirjasta, joka tuo metsäasiat osaksi kotitalouden muutakin rahankäyttöä ja puhuu niistä samoilla termeillä kuin muistakin raha-asioista puhutaan.

Odotan jännityksellä uutuuteni saamaa vastaanottoa.

http://www.metsalehti.fi/kauppa/tutustu/?BookID=e5c68fb5-387f-4f4f-bb4c-f23ba4c222c5

Mikähän se on tämä talouden jatkuva kasvu?

Torstai 14.4.2011 klo 6.44

Viimeiset vaaleja edeltäneet suurten puolueiden puheenjohtajien tv-väittelyt eivät ole tuoneet esille mitään uutta. Pikemminkin lisänneet huolestumista.

Pääosa puolueista näkyy vannovan jatkuvan talouskasvun nimiin, kun puhutaan eläkepommin purkamisen, valtion rahoitusvajeen ja palvelujen turvaamisen keinoista.

Taloudessa sanotaan, että toteutuneet tuotot eivät ole tae tuotoista tulevaisuudessa. Ehkä tuon sanaparin jatkuva talouskasvu kohdalla pitäisi kuitenkin katsoa peruutuspeiliin.

90-luvun alun laman muistavat kaikki sen kouraisemiksi joutuneet. Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 syöksi monet kansantaloudet taas vaikeuksiin. Vuonna 2007 Yhdysvaltain luototuskuplasta liikkeelle lähtenyt maailmantalouden lama näkyy pitkään Suomen valtionvelan määrässä. Tällä hetkellä Euroopassa jännitetään, kulkeeko Espanjan talous Kreikan, Irlannin ja Portugalin viitoittamaa tietä.

Mikähän se on tämä jatkuva kasvu? Olisi oltava suunnitelma numero kaksi, jossa valtion tulot olisi laskettu minimiin ja menot maksimiin. Olisi puhuttava todellisesta tilanteesta, nollakasvusta useiden vuosien aikajaksoilla.

Nollakasvu tulee tosin olemaan tulevina vuosina negatiivisista sorttia. Öljy, mineraalit ja ruoka kallistuvat joka tapauksessa. Meitä on liian paljon tällä pallolla jakamassa niitä.